Olemme tunteneet tyttöystäväni kanssa pian kaksi vuotta, joista olemme seurustelleet noin puolitoista. Pitkän aikaa suhteemme on kuitenkin ollut kriisissä ja tällä hetkellä olemme eronneet. Alamäkeen suhteemme lähti jo viime keväänä, mutta nyt vasta olen ymmärtänyt sen. Yhteinen aikamme on ollut todella vähissä, ja monien vastoinkäymisten myötä olen keväästä asti ollut negatiivisempi kuin koskaan. Monet, mukaanlukien tyttöystäväni, sanoivat minun muuttuneen, mutta en halunnut itse myöntää asiaa, liekö tätä piirrettä itsessäni tunnistinkaan? Kesällä olin pitkän aikaa sairas ja yhteistä tekemistä ja aikaa ei silloinkaan riittänyt.

Palatessani syksyllä töihin, rasituin työstä samantien. Työyhteisöni ei ole helppo ja sen sisällä vallitsee negatiivinen energia. Tämä tarttui myös minuun, mutta tätäkään asiaa en myöntänyt. Lopulta aloin etsiä vikoja suhteestamme ja nyt olemme kriisissä: tilanne huipentui noin kaksi viikkoa sitten minun totaaliseen loppuunpalamiseeni jonka seurauksena minulle määrättiin mielialalääkkeet sekä sairaslomaa. Diagnoosiksi sain masennuksen ja ahdistuksen.

Olemme käyneet yhdessä pariterapiassa, mutta nyt olen huomannut että tosiasiassa minä kaipaan yksilöterapiaa todella kovasti. Menneisyyteni haamut kariutuneista parisuhteista, vanhempieni erosta sekä muista negatiivisista tapahtumista vainoavat minua ja olen huomannut, etten ole käsitellyt asioita lainkaan. Nyt käyn säännöllisesti yksin perheasiainneuvottelussa, ja toivon että pikkuhiljaa solmut aukeavat.
Voimaa minulle antavat kaikki ne hyvät ja kauniit muistot seurusteluajaltamme: haluaisin kokea hänen kanssaan vielä paljon.

Mielialani ja haluni kuitenkin vellovat laidasta laitaan koko ajan ja satutan häntä ja itseäni. Tiedän, että masennukseen kuuluu päättämättömyys ja ristiriitaisuus, mutta haluaisin vain olla onnellinen. Tunnen kuitenkin huonoa omatuntoa siitä, että olen sairastunut ja sotkenut suhteemme, vaikka kai ongelmiin tarvitaan aina kaksi.

Minulle muodostuu myös aina kovat paineet siitä, että toinen olisi valmis jakamaan elämänsä kanssani ja minä kuljen ristiaallokossa koko ajan. Lähes koko ajan ja juuri tälläkin hetkellä tunnen, että haluaisin vain mennnä hänen luokseen ja kertoa kuinka paljon rakastan. Samalla kuitenkin pelkään uutta prakaamista ja sitä, että mielialani vaihtuu lennossa. En kestä sitä.