Olen tavannut elämäni miehen kolme kuukautta sitten. Kun tapasimme, suhteemme oli ensimmäiset kaksi viikkoa kuin huumetta. Emme pystyneet olemaan erossa toisistamme, kaikki muu elämämme kärsi, koska olimme niin lumoutuneita toisistamme. Hän kertoi minulle, että hänellä on lapsi, pieni poika edellisestä suhteesta. Ja edellinen suhde oli ollut kovin myrskyisä ja sen suhteen takia hän oli menettänyt elämässään paljon: ystävät, itsekunnioituksensa ja paljon muutakin. Nykyäänkin hän joutuu taistelemaan nähdäkseen poikaansa. Kerroin, että olen tukena hänelle kaikissa asioissa missä hän vain tarvitsee minua. Hän tekee pitkää yövuoroa, on valmistumassa koulusta ja hänellä on tuo lapsi.

En kuitenkaan näe suhteelle tulevaisuutta, jos näemme kerran kuukaudessa, jos sitäkään. En ymmärrä, miten hän voi väittää välittävänsä ja kohdella minua näin. Välillä tunnen itseni liian vaativaksi, mutta samalla häpeän sitä, että olen niin kovin ihastunut, että olen oikeastaan valmiskin odottamaan. Mutta en näillä ehdoilla. Minä vaadin, hän lupaa. Hän ei kuitenkaan pysty pitämään lupauksiaan jolloin minä petyn taas ja käymme vakavan pitkän keskustelun ja hän lupaa uudelleen ja minä uskon. Koen, että olemme oravanpyörässä. Samalla tuntuu, että en halua päästää pois ihmistä joka voisi olla elämäni rakkaus. Mitä voisin tehdä? Antaa hänen olla ja katsoa mitä tapahtuu? Vai jatkaa tätä yhteydenpitoa joka rikkoo minut lopullisesti?
Nainen 27

Hei,

Olet kokenut rakastumisen huuman! Kuvaat sattuvasti, miten se vie jalat alta. Toisesta ei voi olla erossa hetkeäkään ja koko muu elämä kärsii. Alkuvaiheen jälkeen palaudutaan väistämättä elämän realiteetteihin. Se on tarpeellista, sillä eihän sitä valtavaa tunteiden alkumyllerrystä kauan voisi kestääkään.

Et kertonut tarkemmin, millaisessa elämäntilanteessa itse olit, kun tapasitte. Poikaystävälläsi ainakin on lähimenneisyydessä vaikea ihmissuhde. Onkohan niin, että poikaystäväsi ei vain ole toipunut tarpeeksi voidakseen aloittaa uuden suhteen ja antaa sinulle mitä haluaisi? Tätähän itsekin mietit. Onkohan hän hakenut apua itselleen selvittääkseen asioitaan? Jos hänellä olisi joku, jolle puhua, hän voisi rauhassa pohtia menneisyyttään eikä se niin paljon rasittaisi teidän suhdettanne.

Kuvauksesi perusteella ymmärrät häntä ja olet valmis kulkemaan rinnalla. Mutta kaipaat luonnollisesti vastavuoroisuutta, sitä, että ystäväsi huomioisi myös sinun tarpeesi. Mietit, kuinka kauan jaksat odottaa, että sinun tarpeillesi tulisi suhteessa paremmin tilaa. Olette joutuneet vaatimusten ja lupausten kierteeseen, jossa kummankaan ei ole hyvä olla.

Olet ristiriitaisessa tilanteessa. Pohdit, kuinka kauan jaksat tällaista. Toisaalta et olisi valmis luopumaan näin lupaavasta suhteesta. Sinulla on omat haaveesi perheestä. Oletko miettinyt, mitä poikaystäväsi lapsi tuo suhteeseenne? Hän tulee olemaan osa perhettänne sillä tavalla kuin hänen vanhempansa ja sinä yhteisesti sovitte. Millaisia ajatuksia tämä sinussa herättää?

Olisikohan nyt myös vakavan yhteisen miettimisen paikka? Olette nyt selvinneet ensi huumasta ja pystytte paremmin pohtimaan suhdettanne. Kertokaa ilman vaatimuksia ja lupauksia rehellisesti toisillenne, mitä suhteelta haluatte. Arvioikaa, miten molempien tarpeet suhteessa toteutuvat. Voitteko toistenne seurassa olla juuri sellaisia kuin olette, välillä rakastuneita ja onnellisia, välillä väsyneitä ja kiukkuisia? Ymmärrettävästi on pelottavaa ottaa tätä puheeksi, sillä saatatte joutua toteamaan, että suhteenne ei voi jatkua. Mutta se voi myös puhdistaa ilmaa: pääsette paremmin selville niin omista kuin toisenkin toiveista ja pystytte näin paremmin vastaamaan niihin.

Toivotan sinulle rohkeutta yhteiseen tilannearvioon!
Pirkko perheneuvoja