Olen ollut yhdessä poikaystäväni kanssa noin kaksi ja puoli vuotta, josta yhdessä olemme asuneet reilun kahdeksan kuukautta. Kaikki meni melko hyvin siihen asti, että muutimme yhteen. Ensinnäkin muutimme molemmat suoraa kotoamme ensimmäistä kertaa omilleen, minkä luulen olevan yksi syy ongelmiin. Mieheni on nimittäin erittäin laiska tekemään mitään kotitöitä, hänen ei kotonaan tarvinnut tehdä mitään, kun taas minä pesin pyykkiä, siivosin ja laitoin ruokaa jo kotona asuessani. Työt jakautuvat prosenteissa noin 90-10. Oikeastaan poikaystäväni ainoa työ on tiskaaminen ja siitäkin hän valittaa jatkuvasti. Itseäni ärsyttää se, että päivästäni niin suuri osa menee koulun jälkeen kotitöihin, että en ehdi/jaksa tehdä läksyjä, enkä juurikaan nähdä kavereitani. Poikaystävääni taas koulu ei yhtään kiinnosta, kuten ei myöskään läksyjen teko, sen sijaan hänellä on aikaa olla päivät pitkät kavereidensa kanssa. Mielestäni tämä on erittäin epäreilua, mutta miten saisin hänet tajuamaan sen ja joskus oma-aloitteisesti tekemään muutakin kuin tiskaamaan?

Asiat vaivaavat minua paljon, sillä minulla ei ole ketään jonka kanssa jakaa näitä tuntemuksia. Ikätovereistani kun suurin osa asuu vielä kotona ja elää siinä luulossa että poikakaverin kanssa yhdessä asuminen on jotenkin hienoa.
Nainen, 17

Hyvä nuori perheenemäntä!

Olet nuorella iällä saanut kaiken sen, mistä monet ikäisesi vasta haaveilevat: miehen ja oman kodin. Mitenkähän kaikki tapahtui? Nyt on hyvä aika pysähtyä miettimään – juuri niin kuin olet tehnytkin kirjoittaessasi tänne.

On hyvä siirtyä katsomaan vähän kauempaa nykyistä elämääsi. Mikä siis on tilanne?

Ensinnäkin olet siirtynyt lapsuuden kodistasi ensimmäiseen omaan kotiisi. Millaisia muutoksia se on tuonut mukanaan? ”Minä pesin pyykkiä, siivosin ja laitoin ruokaa” – ja sama jatkuu edelleen. Muutosta on tapahtunut siinä, että ”en ehdi/jaksa tehdä läksyjä, enkä juurikaan nähdä kavereitani”. Myös seksielämä on lopahtanut: seurusteluaikana ”harrastimme seksiä monta kertaa päivässä”.

Entäpä poikaystäväsi! Hänellä tilanne on pysynyt aikalailla ennallaan: ruoka ilmestyy pöytään, pyykit on pesty, koti siivottu niin kuin aina tähänkin asti. Kaverit ovat edelleen tärkeitä, koulua käydään sen mukaan miten huvittaa. Eli vietetään 18-vuotiaan pojan elämää siihen tapaan kuin monet muutkin sitä viettävät. Kukapa sen ikäinen ei hengailisi kavereiden kanssa ja harrastaisi mitä huvittaa. Taitaa olla myös niin, että kumppani, joka huomauttelee tiskivuoroista, ei vaikutakaan joka hetki niin seksikkäältä kuin ennen.

Kävikö tässä siis niin, että poikaystäväsi sai uuden, nuoremman perheenemännän – muuten kaikki jatkui ennallaan?

Entäpä 10 vuoden päästä? Miltähän elämäsi näyttää silloin? Oletko jaksanut opiskella itsellesi toiveammatin? Mihin poikaystäväsi lähtee silloin töihin? Miten vietätte iltanne ja lomanne? Onko teillä lapsia?
Jospa istuisitte rauhassa yhteen miettimään sitä, miten elämänne suunnittelisitte ja järjestäisitte? Millaiset tavoitteet teillä on yhdessä ja erikseen, mitä toivotte tulevaisuudelta ja toisitanne? Jos se tuntuu kaksin hankalalta, jutelkaa siitä jonkun luotettavan aikuisen kanssa.
Ehkä silloin löytyisi ratkaisuja tähänkin päivään: voi olla parempi tehdä läksyt ja antaa villakoirien lepäillä omissa oloissaan sängyn alla.

Niin ja se seksi. Olet sitä mieltä, että pillerit veivät halut. Siitä kannattaa jutella lääkärin kanssa enemmän. Mistä olet mahtanut napata tuon ”kolme kertaa viikossa”. Hyvässä parisuhteessa harrastetaan seksiä niin usein kuin se kummastakin hyvältä tuntuu! Vakiintuneessa suhteessa yleensä harvemmin kuin ensi huumassa.

Mahdollisimman mukavaa tulevaisuutta toivotellen,
perheneuvoja Pirjo