KYSYMYS: Hei, olemme olleet yhdessä 9 vuotta, meillä on kohta 3 vuotias lapsi ja nyt noin puoli vuotta on ero ollut puheenaiheena vähän väliä. Minä(mies) olen aina ollut nettipeliriippuvainen, mutta se ei ole samalla tavoin rasittanut parisuhdettamme kuin lapsen tultua. Vaimo alkoi masentumaan univajeesta ja "välinpitämättömyydestäni" johtuen ja riitelimme usein. Lapsikaan ei ole ollut helpoin mahdollinen ja kuormitusta on kyllä ollut molemmilla, vaikka en ole kuulemma vaimon mielestä osallistunut perhe-elämään/kantanut vastuuta yhtä paljon lapsesta(olen hoitanut kuitenkin kaupassa käynnit/imuroinnit/yms perus talouden hoitoon kuuluvat asiat).
Parisuhteemme on edennyt riitelykierteeseen -> etääntymiseen -> vieraantumiseen ja nyt on seuraavana tulossa ero, koska vaimo ei saa tunteitaan enää palautettua ainakaan ilman ulkopuolista apua. Hän vain odottaa ihmettä tapahtuvaksi. Olemme nyt tehneet päätöksen, että yritämme vielä hakea ulkopuolista apua ja kokeilemme tätä ensin. Tulemme toimeen nyt nykyään arjessa ihan hyvin, koska lopetin yhden erittäin paljon aikaani vievän nettipelin ja olen siten ollut enemmän läsnä, huomioonottava ja tekevä, jotta suhteemme ei kariutuisi kokonaan, mutta se oli ilmeisesti liian myöhäistä. Tämä on kuitenkin vain kaveriasteella toimeen tulemista, meillä ei ole fyysistä kanssakäymistä muuta kuin hyvän yön "pakollinen" pusu. Jos kysyn, onko hän tyytyväinen ollut päiviin nyt, niin vastaus on joo, mutta tunteilleen hän ei mitään mahda. Minä en ole itse kadottanut tunteitani, mutta olen alkanut tukahduttamaan niitä, koska tuntuu pahalta, kun toinen ei vastaa mihinkään mitenkään ja kysyessäni hänen edistyksestään palauttaa tunteensa, vastaus on aina, että ei ole edistystä. Vaimoni on siis omien sanojensa mukaan menettänyt luottamuksen siihen, että olisin tarvittaessa paikalla ja saatavilla/kuuntelisin häntä/olisin sellainen perheenisä, kuin hän haluaisi, koska en ole tätä ollut viimeisen kahden vuoden aikana. Vaikka nyt olen ollut, se ei tunnu vaikuttavan mihinkään.
Mielestäni vaimoni pitäisi jollakin aktiivisella tavalla osallistua tunteidensa palautukseen, eikä vain odottaa passiivisena sitä, että ehkä jonakin päivänä joitakin myönteisiä fiiliksiä tulee, jos tulee? Minulle on hankala uskoa, että tunteet muuttuisivat kaveriasteelta minnekään, jos ei yritä tehdä kaverisuhteeseen kuulumattomia asioita. Ainakin itselleni tälläinen kulissisuhde ottaa pahasti henkisen terveyden päälle, enkä usko kovin kauaa jaksavani vain odottaa, samalla kun omat tunteeni katoavat ja menetän onnellisuuteni elämään. Minua ahdistaa suunnattomasti ajatus siitä, että tämä 9-vuotta menisi tavallaan hukkaan ja joutuisin luopumaan ihmisestä, jonka kanssa aikoinaan sujui kaikki hyvin. Onko tähän mitään pelastusta vai onko ainoa mahdollisuus lähteä etsimään uutta alkua jostain muualta?
Umpikujassa
VASTAUS: Kirjoitat yhdeksän vuotta kestäneestä parisuhteesta, jota uhkaa nyt ero. Olet ymmärrettävästi ahdistunut ja ehkä hädissäsikin tilanteesta. Kuvaat riitelykierrettä, sitä seurannutta etääntymisestä ja vieraantumista. Fyysinen läheisyys suhteestanne on kuihtunut ja koet nykyisen "kulissisuhteen" kuluttavaksi. Toivot muutosta nykyiseen tilanteeseen ja olet lähtenyt hakemaan ulkopuolista apua täältä Suhdeklinikalta. Se onkin ensimmäinen askel muutokseen.
Kirjoitat, että olet aina ollut nettipeliriippuvainen. Minkälainen asia tämä on sinulle? Entä vaimollesi? Onkohan hän kenties kokenut pelaamisesi olevan parisuhteenne "kolmas pyörä"? Onko hän kokenut jäävänsä kakkoseksi? Kun kirjoitat olevasi riippuvainen, niin miten se vaikuttaa omaan elämääsi? Kun olet viettänyt ilmeisen paljon aikaa pelaamisen merkeissä, niin mille kaikille elämän osa-alueille se on heijastunut? Mistä olet joutunut luopumaan tai tinkimään? Oletko hakenut riippuvuuteesi apua? Jos et, niin suosittelen sitä seuraavan (muutos)askeleen ottamiseksi! A-klinikoilla hoidetaan monenlaisia riippuvuuksia, myös peliriippuvuuksia.
Lapsen syntymä perheeseen on iso elämänmuutos. Minkälainen asia isäksi tuleminen on ollut sinulle? Jos ymmärsin oikein, vaimosi on kokenut olevansa ensisijaisesti vastuussa lapsestanne. Se on iso vastuu. Olisitko jatkossa valmis tasaamaan sitä? Kirjoitat vaimosi sanoneen, että hän on menettänyt luottamuksensa sinun läsnäoloosi perheessä. Vaikka olet ollut viime aikoina enemmän mukana perhe-elämässä, se ei ole ilmeisesti vielä vakuuttanut vaimoasi uskomaan muutoksen pysyvyyteen. Luottamuksen uudelleenrakentaminen onkin usein hidas ja pitkäaikainen prosessi. Oletko valmis antamaan sille aikaasi?
Kysyt kirjoituksesi lopussa, että onkohan tilanteeseenne mitään pelastusta vai onko ainoa mahdollisuus lähteä etsimään uutta alkua jostakin muualta. Tähän en valitettavasti osaa antaa yksiselitteistä vastausta enkä voi ottaa asiaan kantaa vaimosi puolesta. Mitä sinä itse voit kuitenkin tässä tilanteessa tehdä, on olla kärsivällinen, sitoutua perhe-elämään, rakentaa vähitellen luottamusta ja olla luottamuksen arvoinen. Uuden alun etsimistä en vielä suosittele. Sekä pitkän yhteisen parisuhdehistorianne että yhteisen lapsenne tähden kannattaa tehdä nykyisen parisuhteen puolesta kaikki se, mitä tehtävissä vielä on. Parisuhteenne ongelmakohtien purkamiseksi suosittelen hakemaan myös pariterapeuttista apua. Kirkon perheneuvonta tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua ja lähemmän keskuksen yhteystiedot löytyvät netistä. Pariterapiapalveluita voi myös kysellä yksityissektorilta.
Kaikkea hyvää teille toivoen
perheneuvoja Kaisa
2 kommenttia
Notanymoore
14.3.2017 08:32
Ajattelepa miten kauan olet omalta osaltasi ollut kuihduttamassa suhdetta niin saat hieman perspektiiviä siihen miten aikaa tarvitsee luottamuksen palautuminen. Onneksi vaimosi on itselleen rehellinen eikä kiirehdi tunteitaan koska saattaa ihan oikeasti olla niin että niitä ei sinua kohtaan enää tule. Toivon kuitenkin molemmille rohkeutta nähdä tilanne sellaisena kun se on ja muistutan ettei mikään ole mahdotonta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
samanlainen tarina
23.4.2017 18:33
Tuli oma tilanne mieleen. Itse olen tarinan miehen peliriippuvuuden sijaan harrastanut fanaattisesti valokuvausta jolloin en ole ollut läsnä, esimerkiksi kumppanini (nainen) kanssa tehdyillä "yhteisillä" luontoretkillä. Riitojen jälkeen en tarpeeksi kunnioittanut kumppanini näkökulmaa, vaikka toisin väitin silloin, ja olen vähätellyt omaa toimintaa kaikkien muiden kommunikaatio-ongelmiasi lisäksi. Nyt olemme eron edessä puolisoni tahdosta ja surullisin mielin totean itselleni, että "sitä saa mitä tilaa". Kovasti haluan uskoa parisuhteen pelastamiseen, mutta tällä hetkellä ja vaikka yhä saman katon alla asumme on kun kaksi kämppistä. Etääntyminen oli mennyt niin pitkälle ja nyt tuntuu puolisoni mielestä mahdottomalta suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Pariterapia toin esille, mihin puolisoni suhtautuu myönteisesti, vaikka myönsi itse ettei usko toimivan enää. Pientä toivoa elää yhä. Tarinan miehen sijalla yrittäisin selvittää peliriippuvuuden taustat ja käydä syvällisesti tätä prosessia läpi. Näin uskon muutosta toimivan, muuten muutos pysyy pintapuolisesti ja aiemmin tai myöhemmin saattaa tulee vanhoja piirteitä esiin. Näin itse ainakin aion toimia, vaikka terapian kautta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin