KYSYMYS: Päätöksien tekeminen on välillä avioliitossani hankalaa. Jos jostakin asiasta ollaan ihan eri linjoilla, miten asia ratkaistaan? Esimerkiksi kyse voisi olla siitä, mihin käytetään aikaa, rahaa tai saako toinen harrastaa urheilulajia, joka aiheuttaa puolisossa pelkoa. Sovitaanko vuorot, kumman mielen mukaan mennään? Vai käykö siinä niin, että toinen aina vain joustaa tai ainakin enemmän kuin toinen? Kuinka paljon puolisolle voi asettaa rajoituksia? Vaikka kyse olisi henkilökohtaisesta valinnasta, usein sillä on myös jollakin tavalla vaikutusta puolisoon. Tiedän myös, että asian hyvistä ja huonoista puolista ja eri näkemyksien syistä pitää perusteellisesti keskustella, joten tätä ohjetta en kaipaa vastaukseksi kysymykseeni. Joskus nimittäin senkin jälkeen ollaan yksinkertaisesti eri mieltä. Yhteisymmärrystä ei löydy.
Umpikujassa
VASTAUS: Kiitos viestistäsi, joka käsittelee sikäli hyvin tärkeää asiaa, että nuo luettelemasi asiat ovat usein juuri niitä, joista parisuhteessa riidellään. Miten ratkaistaan asioita, joista ollaan ihan eri linjoilla?
Mistä riidassa pohjimmiltaan on kysymys kun pintatasolla riidan aihe koskee vaikka ajankäyttöä, rahaa, siisteyskysymyksiä? Monet riidat saavat voimansa riidan alla olevista syvemmistä tunteista, joita aina ei edes itse tunnisteta, saati sitten kommunikoida puolisolle niin, että hän pystyisi näkemään ja ymmärtämään niiden merkitystä. Tyypillinen syvempi tunne on pelko. Esimerkiksi menettämisen pelko, tai pelko, että en ole tärkeä, riittävä.
Otan esimerkin viestistäsi ja muokkaan sitä fiktiiviseen suuntaan. Toinen puolisoista harrastaa urheilulajia, joka herättää toisessa pelkoa. Tämä pelkäävä osapuoli yrittää rajoittaa ja kieltää toisen harrastusta. Puoliso ei ole valmis luopumaan itselleen tärkeästä harrastuksesta. Hän saattaa kertoa faktoja, joiden tarkoitus on vähentää toisen osapuolen pelkoa. Käytännössä kuitenkaan faktat eivät yleensä vakuuta tai rauhoita meitä parisuhteessa. Ne päinvastoin usein saavat aikaan kokemuksen, että minä olen näin tolaltani ja sinä vähättelet minun kokemusta ja vetoat järkeen. Ja tietenkään faktat eivät rauhoita. Pohjimmiltaan on kyse esim. menettämisen pelosta. Olet minulle niin tärkeä, että pelkään menettäväni sinut. Siksi harrastuksesi saa minut suunniltaan kauhusta. Pelätessä me tulemme helposti vihaisiksi tai kriittisiksi. Saatamme kyllä huutaa itkien, että ”tajuatko miten pelkään”. Tämä kuitenkin tuntuu toisesta osapuolesta helposti vain vihaisuudelta ja syytökseltä. Varsinkin kun samaan aikaan kuulemme syytöksiä itsekkyydestä, jne. Näin pari on kielteisellä kehällä, jossa kumpikin omalla käyttäytymisellään lisää toisen reaktiota, ja pohjimmiltaan puhutaan jostain muusta kuin siitä, mitä merkityksiä, syvempiä tunteita nuo tilanteet, asiat kummassakin herättävät. Monissa arjen riidoissa olisi tärkeää päästä puhuman ja keskustelemaan riidan alla olevista syvemmistä tunteista.
Arvostettu parisuhdetutkija John Gottman on tutkimuksissaan päätynyt siihen, että 69 % parisuhteen riidoista on nk. ikuisuusriitoja. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kun kaksi erillistä ihmistä ovat parisuhteessa, on valtavasti asioita, joista he ovat eri mieltä. Ei ole mitään objektiivista totuutta, kumman mielipide tai tapa on oikeampi tai parempi. Ja vaikka olisikin, ihmisellä on oikeus elää oman näköistä elämää. Ongelmia tulee siitä, kun kaksi erillistä elämää pitäisi sovittaa saman katon alle. Tyypillisiä ikuisuusriitoja ovat mm. ajankäyttöön, rahaan, lastenkasvatukseen tai siisteyteen liittyvät asiat. Onnelliset parit ovat hyviä pärjäämään ikuisuusriitojen kanssa. He eivät tuhoa suhdettaan rajuilla riidoilla vaan he pystyvät mm. helpommin puhumaan asioista asioina, ilman, että tilanteet kärjistyvät. Tähän varmaankin liittyy sanonta ”Haluatko olla oikeassa vai onnellinen”. Heillä on myös paljon hyvää vuorovaikutusta ja yhteyttä, joka toimii pehmikkeenä, eräänlaisena puskurina ja auttaa heitä kestämään niitä kaikkia asioita, joissa he ovat eri mieltä.
Jos meillä on paljon turvattomuutta omassa taustassamme se saattaa näkyä niin, että joustavuutemme vähenee ja meistä tulee helposti reagoivia, kontrolloivia tai vaativia. Pienkin puolison erillisyys tai erilaisuus tuo epämukavuudentunnetta tai ärsyttää, jopa raivostuttaa.
Kysyt viestissäsi, kuinka paljon puolisolle voi asettaa rajoituksia? Vastaan yksinkertaistan, että ei yhtään. Me voimme kertoa toiselle toiveistamme ja niistä asioista, jotka ovat meille tärkeitä. Me voimme pyytää toiselta näitä asioita, mutta vaatiminen tai rajoittaminen eivät kuulu hyvää parisuhteeseen. On tärkeää, että kummallekin tärkeitä asioita yritetään mahduttaa yhteiseen elämään. Parisuhteen vaativin tehtävä on kuitenkin suostua toisen erilaisuuteen ja erillisyyteen. Me pystymme siihen yleensä vain silloin, jos erillisyyden lisäksi suhteessa on riittävästi yhteistä ja läheistä.
Hyvää kesää!
Perheneuvoja Helena
6 kommenttia
shiwan8
3.6.2016 01:40
Melko simppeliä, loppuviimein. Yhteisistä asioista sovitaan yhdessä, muuten kukin päättää omasta puolestaan. "Et saa poistua kotoa kun mua pelottaa" rupeaa olemaan sillä sektorilla, että kasaisin itse kamppeeni ja kävelisin horisonttiin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Puumatar
3.6.2016 10:40
Sama, kerrankin! :D
5*4*€&'
3.6.2016 09:57
Hyvää läppää parisuhdeneuvojalta! Joitakin pariskuntia katsoessa tulee tunne kuin toinen olisi vanki ja toinen hänen vartijansa. Ei sillä tyylillä pitkälle pötkitä...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
4.6.2016 08:16
Hirveän yleistä.
JokuVoltaire
8.6.2016 15:35
Tällaisesta asiasta kysyminen ilmentää vastuunpakoilua. Kysyjä tietää tasan tarkkaan, miten hän haluaa toimia, herättäähän kumppanin toiminta tunteita. Toimi niiden tunteiden mukaan.. Ulkopuoliselta kysyminen on viivytystaktiikka. Jos et ole valmis omatoimisesti vaikuttamaan suhteesi kulkuun, lopeta kyseinen suhde. Tällaisiin kysymyksiin ei koskaan saada omasta mielestä "helppoa" vastausta, älä siis myöskään hae sellaista. Mene vaiston mukaan, älä jätä päätöksiä tekemättä ja kadu sitten myöhemmin. Et ole uhri, pystyt vaikuttamaan asiaan itse. Älä kuvittele olevasi oikeutettu suhteessa mihinkään, äläkä jätä suhteen kulkua sattumien varaan, tee itse valintasi.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Schiller
15.6.2016 22:13
Perheneuvoja Helenan esimerkkiin viitaten sanoisin, että menettämisen pelko on järkevä, jos kumppanin toiminnassa on korkea riski joutua esim. onnettomuuteen. Jos riski on pieni - häviävän pieni, niin silloin sanoisin, että menettämisen pelko ei ole järkevä.
Jälkimmäisessä tapauksessa on hyvin epätodennäköistä, että kumppani joutuu onnettomuuteen ja onkin otaksuttavaa, että tämä on harrastanut kyseistä toimintaa jo jonkin aikaa. Koska kuitenkin omat tuntemukset kumoavat tämän tosiasian, voidaan sanoa, että kyse ei ole aidosta menettämisen pelosta. Ei ole itselle oleellista, että tosiasiallisesti on hyvin epätodennäköistä joutua onnettomuuteen.
Nyt muotoilen toisin perheneuvoja Helenan tarjoaman esimerkin:
VERSIO 1
Jussi tykkää harrastaa kalliokiipeilyä, jossa on hyvin pieni todennäköisyys joutua onnettomuuteen (esimerkin tähden hyvin pieni todennäköisyys). Hän on harrastanut lajia jo 3 vuotta, eikä ole kertaakaan joutunut onnettomuuteen, mutta tiedostaa onnettomuusriskin lajin sisäistämisen myötä. Hän tiedostaa onnettomuusriskin, mutta hän harrastaa edelleen kalliokiipeilyä, sillä hän nauttii lajin vaativuudesta sekä sen tarjoamasta huumasta - laji tarjoaa vahvoja tunnekokemuksia.
VERSIO 2
Jussi on tavannut naisen nimeltä Sara. Jussi kertoo Saralle, että hän harrastaa kalliokiipeilyä ja Sara alkaa pelkäämään Jussin puolesta, huolimatta siitä, että Jussi on jo sisäistänyt lajin ja sen onnettomuusriskin. Sara haluaa, että Jussi luopuu harrastuksestaan, sillä Sara pelkää, että Jussille tapahtuu jotain. Jussi selittää Saralle, että hän on harrastanut kalliokiipeilyä jo 3 vuotta ja hän taitaa lajin hyvin sekä tiedostaa siihen liittyvän onnettomuusriskin. Jussi kertoo Saralle, että ei aio lopettaa kalliokiipeilyä, josta Sara kiihtyy ja alkaa itkeä ja anelee, että Jussi lopettaa kalliokiipeilyn.
VERSIO 1 - JOHTOPÄÄTÖS
Jussi on harkinnut tarkkaan kalliokiipeilyn aloittamista ja sen aloittamisen, sillä hän on harrastanut lajia jo 3 vuotta. Hän ei ole joutunut onnettomuuteen kertaakaan, sillä hän tiedostaa onnettomuusriskin, mikä ajaa häntä aina tarkkaavuuteen varusteiden yms. kanssa. Jussin pääasiallinen motivaation lähde on kuitenkin kokemukset, joita laji tarjoaa. Hänellä on ennen kaikkea ollut kalliokiipeilystä sellainen mielikuva, joka on kannustanut häntä aloittamaan lajin harrastamisen ja joka on saanut hänet pysymään lajin parissa.
VERSIO 2 - JOHTOPÄÄTÖS
Kun Jussi kertoo Saralle harrastavansa kalliokiipeilyä, Saraa pelottaa ensimmäisenä hänen oma mielikuvansa lajista. Ehkä hän pelkää korkeita paikkoja tai ei muuten vain ole kokenut lajia mielekkääksi. Ei hän ensimmäisenä pelkää, että Jussi joutuu onnettomuuteen; muutenhan hän olisi jo anelemassa Jussia lopettamaan kalliokiipeilyn. Kun Sara kertoo Jussille, että haluaa tämän lopettavan kalliokiipeilyn ja Jussi vastaa kieltävästi sekä selittää Saralle, että on harrastanut lajia jo 3 vuotta, taitaa lajin hyvin ja tiedostaa sen onnettomuusriskin, Sara kiihtyy ja alkaa itkeä ja anella Jussia lopettamaan lajin harrastamisen.
Syynä tälle ei ole enää oma mielikuva lajista, vaan Jussin perustelut. Jussi on perustellut syynsä harrastaa kalliokiipeilyä hyvin, eikä Sara voi tarjota vastaperusteluna onnettomuusriskiä, sillä a) Jussi on tiedostanut kyseisen riskin jo 3 vuotta b) hän on aina tarkkaavainen kiipeilijä ja c) hän tietää onnettomuusriskin hyvin pieneksi. Koska Sara ei voi perustella järkevästi miksi Jussin pitäisi lopettaa laji, hän turvautuu panikointiin. Tämä johtuu siitä, että Sara ei enää halua Jussin lopettavan kalliokiipeilyä Jussin itsensä takia, vaan Saran takia. Koska Sara on siirtynyt Jussin parasta ajattelevasta linjasta minä-linjaan, hän ei aidosti pelkää menettävänsä Jussia, vaan nyt tämän valinta tyydyttäisi ainoastaan Saran impulssia.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin