Olemme yrittäneet rakentaa parisuhdetta kumppanini kanssa pian viisi vuotta. Olemme 47-vuotiaita, molemmilla on yksi lapsi aiemmasta liitosta, ja perusasiat on kunnossa.
Suurin haasteemme on kumppanini kyvyttömyys tuntea selkeitä tunteita. Hän "rakastaa minua tavallaan", mutta ilmeisesti tunne ei ole kovin voimakas. Olemme käyneet läpi useita on/off-kausia molempien aloitteesta. Jotenkin aina palaamme yhteen. Perusodotuksemme suhteelta on hyvin erilainen. Minä haluan avoimuutta, yhteiset pelisäännöt, tunteen sitoutumisesta. Kumppanini haluaa paljon yksityisyyttä; hänellä on paljon entisiä kumppaneita ystävinä ja myös uusia naispuolisia ystäviä, joiden kanssa hän viettää paljon aikaa. Hän loukkaantuu, jos kysyn hänen menemisistään. Hän myös selkeästi kertoo pieniä epätotuuksia toisiin naisiin liittyen. Jos kyselen näistä ihan ystävällisesti, olemme taas off-tilassa, koska hän kokee kysymykseni mustasukkaisuudeksi.
Olemme umpikujassa. Minä rakastan kumppaniani ja varmaan sen takia siedän myös paljon sellaista, mitä ei tarvitsisi sietää. Kumppanini haluaa taas teiden eroavan, koska hän ahdistuu "mustasukkaisuudestani". Onko meillä mitään toivoa?
Nainen 47
Hei,
Kerrot parisuhteestasi, jossa on toimivuutta mutta myös paljon tyytymättömyyttä aiheuttavia asioita. Sinun kannaltasi hankalinta tuntuu olevan se, ettei kumppanisi halua sitoutua suhteeseenne samalla tavalla kuin sinä. Sanot rakastavasi kumppaniasi ja samalla epäilet hänen rakkauttaan sinua kohtaan. Mihin aikoinaan hänessä ihastuit? Mitä hänessä rakastat? Millaista käytöstä olet valmis hänen puoleltaan sietämään ja missä kulkee rajasi?
Pohtiessasi suhteenne jatkuvuutta sinun on tärkeää selvittää itsellesi, mitä suhteelta haluat ja mihin olet itse valmis. Riittääkö sinulle kumppanisi sitoutumisen aste? Oletko valmis elämään sen kanssa, että hänellä on paljon ystäviä, naispuolisiakin, joista sinä et juuri saa tietoa? Oletko omasta mielestäsi mustasukkainen, kuten kumppanisi sinut kokee, vai onko tarpeesi tietää hänen menemisistään sitä mitä itse koet parisuhteeseen kuuluvaksi?
Vanha totuus on, että kumppaniasi et voi muuttaa, mutta omaa suhtautumistasi häneen voit. Kuuntele itseäsi tarkkaan. Millaiseen muutokseen tunnet kutsua? Kuuntele sydämesi ääntä ja toimi sen mukaan.
Toivotan sinulle viisautta tällä matkalla,
Pirkko perheneuvoja
3 kommenttia
Anonyymi
13.10.2012 00:01
Typerä nainen, jälleen kerran. Äijä ihan takuuvarmasti vehtaa niiden toisten naisten kanssa sen minkä suinkin pystyy. Ihan turha mitään muuta edes kuvitella. No, jos olet sen valmis hyväksymään, niin mikäpä siinä. Tekstistäsi päätellen taidat olla koko miehelle vain varma varapano silloin kun ei muita ole saatavilla.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
13.10.2012 19:14
Olen kovin kiinnostunut siitä, millainen tämä "ihan ystävällisesti" kyseleminen on oikeasti. Se kun on yleensä se tapa miten noissa tilanteissa kyselemistä kuvataan ja todellisuus onkin sitten toinen. Olisi myös mielenkiintoista tietää millaisia määriä tällä miehelle on oikeasti niitä naisia kavereina. Itse kun olen väleissä exieni kanssa ja muutenkin näen naispuolisia kavereita en suoranaisesti näe tässä mitään ongelmaa jos A) nainen ei esitä asiaansa huonosti ja/tai B) mies ole väärästä syystä tai toisesta haluton kertomaan touhuistaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
26.10.2012 12:23
Minulla on ollut myös vähän tätä muistuttava suhde. Ensimmäinen vuosi meni ihan hyvin. Vietimme paljon aikaa yhdessä, vaikka molemmilla olikin omat asunnot. Sitten minusta alkoi vähitellen tuntua, ettei mies ollut yhtä sitoutunut suhteeseen, kuin minä. Tapaamisten välit pitenivät. Hän oli väsynyt ja ärtynyt. Mutta välillä taas kaiki oli hyvin. Mies itse sanoi, että hän tarvitsi omaa aikaa, koska hänen taloudellinen tilanteensa oli hankala ja hän joutui tappelemaan ex-vaimonsa kanssa lapsensa tapaamisesta ja elatuksesta. Koska tiesin, että nämä molemmat asiat olivat hänelle todella rankkoja, joustin ja nieleskelin pettymykseni. Vähitellen minulle alkoi kuitenkin tulla tunne, ettei hän halunnut (eikä koskaan haluaisi) sitoutua suhteeseemme niin kuin minä toivoin. Muutaman kerran erosimme, mutta palasimme aina yhteen. Hän kertoi rakastavansa minua ja toivoi, että jaksaisin kaikesta huolimatta kestää hänen tarpeensa nollata ajatuksia omassa rauhassa.
Vastaa kommenttiinMiltei kolme vuotta tämä jatkui. Olen rakastanut, pettynyt, toivonut ja kärsinyt. Nyt olen joutunut toteamaan, että hän ei tule koskaan muuttumaan. Ehkä auttaisi, jos hän pystyisi keskustelemaan asioistaan ammattilaisen kanssa, mutta siihen hän ei ole halukas. Sitä minä en ymmärrä, koska itse olisin tehnyt miltei mitä vaan, jotta olisin saanut viettää loppuelämän hänen kanssaan. Jokaisen pettymyksen jälkeen on ihan pienen pieni osa rakkaudestani tuhoutunut. Nyt se on kulutettu liian pieneksi, jotta jaksaisin enää jatkaa. Ikävöin häntä, mutta minun on aika luovuttaa ja jatkaa eteenpäin. Vieläkin ikävöin häntä, mutta olen tullut siihen tulokseen, että elämää ei ole tarkoitettu tällä tavoin tuhlattavaksi.
Nainen 47, haluatko jatkaa noin, vai oletko mielestäsi niin arvokas ja itsellesi niin rakas, että irtaudut suhteesta ja lähdet avoimin mielin kohti uutta. Ehkä kohti uutta suhdetta, jossa sinua rakastetaan yhtä paljon, kuin sinä rakastat....
Vastaa kommenttiin