KYSYMYS: perheeseeni kuuluvat pojat 4v ja 7v sekä vaimo 37v. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta. Olen jo kauan ennen lapsia haaveillut perheestä ja pohtinut että kaksi lasta on minulle täydellinen perhekoko. Esikoisen kanssa kaikki meni hyvin, mutta toisen vauva-aikana vaimoni sairastui masennukseen ja oli pahimmillaan jopa itsetuhoinen.

Miten asiassa voi saada apua, kun puhuminen on vaikeaa ja ammattiavusta kieltäydytään?Pitäisikö minun tehdä jotain mitä vain toinen haluaa vai onko edessä väistämättä perheen hajoaminen?

Mixxa82

VASTAUS: Kiitos kysymyksestä, joka on keskeinen monelle lapsiperheelle!

Vaimosi haluaisi vielä kolmannen lapsen, mutta sinulle nykyiset kaksi olisi riittävä lapsimäärä. Perustelet näkemystäsi hyvin ja monelta kannalta. Pohdit taloudellisia seikkoja, ajankäyttöä ja sitä, että elämä nyt jo 4- ja 7-vuotiaiden poikien kanssa alkaa olla helpompaa. Niin sinulla kuin vaimollakin on jo mahdollisuus harrastuksiin. Mahdollinen uusi vauva merkitsisi lapsiperhearjessa palaamista lähtöruutuun. Eniten olet huolissasi siitä, että vaimollasi oli edellisen lapsen syntymän jälkeen paha synnytyksen jälkeinen masennus. Viimeksi kulunut vuosi on ollut kokemuksesi mukaan teille hyvin onnellinen vaimosi toivuttua, poikien kasvettua ja elämän asetuttua mukavasti aloilleen. Ymmärrän hyvin huolesi siitä muutoksesta, jota mahdollinen kolmas lapsi merkitsisi.

Vaimosi haluaa vielä yhtä lasta, mutta hänen perusteluitaan emme tiedä. Sinun näkökulmastasi vaimo haluaa lasta pakkomielteisesti. Miten hän mahtaisi itse kuvailla ja perustella toivettaan? Emme tiedä sitä, joten alan vähän arvailla. Voisin kuvitella, että hän kokisi mielellään vielä yhden, seesteisemmän vauva-ajan korjaavana kokemuksena edelliselle, masennuksen varjostamalle kaudelle. Ehkä hän ajattelee, että uusi, parempi pikkulapsikausi yhdistäisi koko perhettä. Mietin myös, millaisista perheistä te kumpikin olette itse lähtöisin. Omat kokemukset pienestä tai suuresta sisarusparvesta voivat vaikuttaa mielikuviimme joko niin, että haluamme omille lapsille samanlaisen tai sitten erilaisen perheen kuin itsellämme on ollut.

Kun sanot, ettet halua lastesi elävän köyhyydessä, mietin, onko itselläsi kokemusta siitä, että isossa perheessä on jouduttu taloudellisesti tinkimään paljon esimerkiksi harrastuksista. Tai oletko kokenut, että vanhemmilta ei ole riittänyt aikaa ja huomiota riittävästi jokaiselle lapselle? Tai aivan päin vastoin: ehkä olet kasvanut pienessä, taloudellisesti vakaassa perheessä, jossa jokaiselle on riittänyt aikaa ja kohtuullisesti taloudellisia resursseja, ja haluat huolehtia siitä, että omien lastesi asiat ovat yhtä hyvin. Millaisesta perheestä vaimosi mahtaa olla lähtöisin?

Onko omilla vanhemmillasi ollut mielestäsi riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia myös omien unelmiensa toteuttamiseen? Entä vaimosi vanhemmilla? Miten sinun ajatuksesi kahdesta lapsesta on muotoutunut? Kerrot, että olet jo kauan ajatellut sitä sopivana lapsilukuna. Entä miten vaimosi ajatus hyvästä lapsiluvusta on muotoutunut?

Voisi olla kiinnostavaa laajentaa lapsilukua koskevaa keskustelua teidän kummankin elämänhistoriaan ja malleihin, joita olette kotoanne saaneet. Mitä oman lapsuudenkotinne arvoista ja elämäntavoista haluatte tuoda omaan perheeseenne, mitä taas haluatte muuttaa omalla kohdallanne? Mitä hyvä elämä on teille yksilöinä, parina ja perheenä? Jos pysytte kaksilapsisena perheenä, miten vaimosi voisi kokea itsensä onnelliseksi ja tyytyväiseksi naiseksi, puolisoksi ja äidiksi? Jos taas päädytte kolmanteen lapseen, mikä motivoisi sinua miehenä, isänä ja puolisona tällaiseen valintaan?

On kyse loppuelämään vaikuttavasta valinnasta, joten ymmärrän, että kummankin on vaikeata luopua omasta toiveestaan. Luultavasti kumpikaan valinta sinänsä ei dramaattisesti ratkaise mahdollisuuksianne hyvään ja turvattuun elämään. Olennaista on se, että voisitte löytää yhteisymmärryksen, niin että kumpikaan ei koe joutuvansa pakosta alistumaan toisen tahtoon. Suosittelen lämpimästi ulkopuolista keskusteluapua, jotta saisitte tilaa ja virikkeitä keskustelulle.

Ennen kaikkea vaalikaa sitä hyvää ja toimivaa, jota olette löytäneet suhteeseenne masennuksen jälkeisenä onnellisena aikana. Millä keinoilla pidätte onnea yllä, vaikka olettekin lapsiasiasta nyt eri mieltä?

Iloa ja rentoutta perheeseenne!
Päivi, perheneuvoja