Suhteemme on vasta aivan alkumetreillä. Tuntuu, että menetän hänet jo ennen kuin kaikki ehti edes alkaa. Tutustuimme netin välityksellä noin vuoden alusta lähtien, tavattu pari kertaa, yö vietetty yhdessä. Elämme erillämme noin 200 kilometrin välimatkan kera.
Tyttöystäväni läheinen kuoli juuri lähiaikoina aivan yllättäen. Sen jälkeen en ole oikein saanut häneen mitään kontaktia. Ennen tapahtumaa yhteydenpitomme oli hyvin intensiivistä. Aamuviestit ja hyvänyön toivotukset katoavat päiväpäivältä. Hän ei halua, että tulen hänen luokseen tai edes tavata. Tiedän, että tämä vaatii paljon aikaa. Olen toki kysellyt pitkin viikkoa, että mikä olo, onko muistanu pitää itsestään huolta. Ja kertonut, ettei ole asiansa kanssa yksin. Minusta vain tuntuu, ettei hän halua ottaa tukea vastaan. En oikein tiedä miten muuten voin auttaa, kun en ole siinä fyysisesti läsnä.
Pienen kimurantin lisän tähän tuo se, että olen hyvin epäileväinen ihminen johtuen aikaisemmista suhteista. Tiedän, että hän juttelee erään toisenkin ihmisen kanssa, ja jos hän ei vastaa viestiini, alan heti epäilemään kaikki mahdolliset asiat. Vaikka olenkin itselle toistellut, että tässä ei ole mitään epäilyttävää, he ovat vain kavereita. En tiedä, mitenkä saan itseni uskomaan sen asian, muuta kuin ajan kanssa. Silti hän on rehellisin ihminen kenet olen koskaan tavannut.
Mies, 23
Hei,
Suhteenne oli ilmeisesti hyvällä alulla, vaikkakin "alkumetreillä". Sitten tapahtui muutos, joka saa sinut miettimään ja ehkä pelkäämäänkiin suhteen päättymistä heti alkuunsa.
Käännekohdan syykin tuntuu olevan selkeä: tyttöystäväsi läheisen kuolema. Suru voi yhdistää tai erottaa, se voi vielä lähemmäs tai kauemmas. Surun kohdatessa yllättäen ihminen yleensä tukeutuu läheiseen ja luotettavaan, tuttuun ihmiseen. Sinäkin haluaisit auttaa, mutta nyt tuntuu siltä, että hän puhuu jollekin toiselle ja tukeutuu johonkin toiseen. Siinä ei sinänsä ole mitää pahaa tai edes kummallista, mutta se saa sinut ajattelemaan kaikkea mahdollista, vaikka tiedät, että ei ole syytä huoleen. Sinä olet ainakin tarjonnut apua. Mielestäni se riittää. Enempää et voi tehdä.
Kuitenkin on ilmeistä, että tyttöystäväsi käytös muuttui yllätävän menetyksen myötä. Tarvitseeko hän nyt vain omaa aikaa suruun vai onko hän alkanut miettiä vasta alkavaa suhdettanne uudessa valossa? Mielestäni sinun kannattaa kysyä tätä häneltä suoraan. Kertooko se jotain teidän suhteestanne, että hän tukeutuu johonkin toiseen. Ei välttämättä. Edes oma puoliso ei aina ole se, jolle puhutaan , vaan monelle tärkein lohduttaja on läheinen ystävä.
Käytät sanaa "tyttöystävä" vaikka olette tavannet vasta pari kertaa. Onkohan teillä samanlainen näkymä suhteenne tilasta ja etenemisestä? Kirjoitit, että tyttöystäväsi on rehellisin ihminen, jonka olet tavannut. Varmasti hän vastaa rehellisesti, kun kysyt häneltä suoraan, mitä hän ajattelee suhteestanne ja miksi hän on nyt ottanut etäisyyttä.
Perheneuvoja Heikki
10 kommenttia
Anonyymi
10.5.2013 13:20
Tiedän tunteen itse olin samas tilantees mut oltiin asutti jo saman katon alla josta jouduin lähtee kun hän halusi omaa aikaa ja kun oli saanu omaa aikaa pari kuukautta niin sit jouduin jo muuttaa pois mut tunteeni ovat edelleen vahvat häntä kohtaa
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
10.5.2013 13:30
Älä kuuntele muiden neuvoja, Mies 23. Ei äidin, ei kavereiden, eikä neuvojien.
Tossa tilanteessa itse vääntäisin rauitalangasta tulemalla paikan päälle, valitsemalla sanat tarkkaan ja sitten antaisin tilaa. Ajattelisin vaan, etten käyttäytynyt oikein, joten suhde ei toiminut. Next.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
11.5.2013 01:14
juuri noin asia pitää selvittää puhumalla ja katsoa sen jälkeen et toimiiko suhde vai ei suorapuheisuus kunniaan
jugular
10.5.2013 17:20
Paikan päälle tuleminen silloin, kun toinen on ilmaissut haluavansa yksityisyyttä, ei ihan suoraan ottaen kyllä ole tilan antamista.
Tuo on ikävä tilanne kaikin puolin, ja tunnistan jotain kokemiani tunteita. On aivan mahdollista, ettei hän halua ottaa tukea vastaan, mikä on myös täysin hänen oikeutensa. Minun neuvoni on, että antaisin aikaa ja reilusti etäisyyttä, sillä jos painostaa kovin paljon, lopputulos usein on jotain aivan muuta kuin toivottu, etkä varmasti halua aiheuttaa tärkeälle ihmisellesi pahaa mieltä. Hyvin kipeitä tällaiset asiat tietenkin ovat...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
11.5.2013 14:07
Vastaavassa tilanteessa ilmoitin, etten ole kiinnostunut leikkimään näissä asioissa ja siirryin eteenpäin. Aikuiset eivät kikkaile kuten tämä tarinan nainen tekee...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
11.5.2013 19:42
Miklu, puhumalla KASVOTUSTEN. Ajamalla ne 200km. Se on teko, teko, teko. Mistä sen tietää, jos se on juuri sellaista todistetta tunteista, jota se nainen haluaa. Jos läheinen on kuollut, siinä on suku koossa. Jos suku on koossa, ihan saletisti joku kummitäti siellä jauhoi "ei sieltä netistä normaalia jamppaa löydy, ku sielä on vaan niit seksinvonkaajia....katseleppas muruseni mieluummin niitä koulusi poikia".
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
14.5.2013 12:39
Minun on hyvin, hyvin vaikea kuvitella että matkustaisin kenenkään fantasiaolennon takia 200km. Fantasiaolentohan tämä on. 200km ja suhde pysyy kasassa puhelimella.... Joo ei.
Anonyymi
27.5.2013 22:52
Mulla on tuttuja jotka ovat tavanneet netissä ja ovat nyt naimisissa.
innanen
12.5.2013 20:02
Tytöltä tuskin on läheistä kuollut! Vastaan on vain tullut kiinnostavampi mies, joka kanssa kaiken aikansa viettää...aamut sekä illat, jolloin ei viestittele. Likka ei vaan raaski suoraan sanoa, ettei enää kiinnosta ja 'läheisen kuolema' on nyt hyvä tekosyy etääntyä ja hyljätä kaukana asuva reppana. Ja ehkä tätä jätkää pidetään nyt vaan varalla jos uusi suhde ei sitten kannakaan pidemmälle.
Vastaa kommenttiinKokemusta on. Harvemmin kaukosuhteita saa pitkään jatkumaan, poikkeuksiakin toki löytyy.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
27.5.2013 22:51
Haloo ihmiset! 200km on tyylin Stadista Tampereelle, eli alle 2h. Ihan normimatka, jonka monet taittaa ihan työkseen. Sehän voi olla ainoa rauhallinen hetki sille jampalle, jos hänellä on hetkinen työ. Sen aikana ehtii miettiä vaikka mitä ois sydämellä.
Oon Innasen kanssa samaa mieltä, mutta mä mieluummin katuisin jotakin mitä olen tehnyt, kuin jättänyt tekemättä - eli menisin ja selvittäisin kasvotusten. Samalla näkisin vähän Suomen kauniita kevätmaisemia.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin