Avopuolisoni oli tutustunut nykyiseen entiseen vaimoonsa, netissä vuosia sitten ja nettitutustumisen jäljiltä avopuolisoni matkusti naisen kotimaahan. He menivät heti naimisiin ja uusi vaimo muutti Suomeen. Aika pian avioliiton solmimisen jälkeen uuden vaimon raivokas ja temppuileva luonne tuli esiin, mutta mies päätti pysyä liitossa, sillä aiempi liitto oli karahtanut kiville, eikä hän enää toivonut epäonnistumista vaan koko loppuelämän kestävää suhdetta. Lisäksi näitä vaimon kohtauksia seliteltiin milloin milläkin, sillä että on vaikea sopeutua uuteen maahan ja kulttuuriin jne.

Avopuolisollani oli lapsia jo edellisestä liitosta, ja hän ei välttämättä olisi halunnut lisää, mutta suostui yhteen lapseen, koska uusi vaimo sitä niin kovasti halusi. Vaimo ei ollut tyytyväinen miehessä mihinkään, vaan estottomasti haukkui tätä hänen itsensä kuullen, lapsille (sekä yhteisille että vanhemmille), miehen sukulaisille ja ystäville. Kenelle tahansa kuka vaan jaksoi kuunnella tai ei kehdannut pyytää tätä lopettamaan. Mieheni ystävät ovat erittäin hienoja ihmisiä, ja olivat ottaneet hänetkin avosylin vastaan ja tarjosivat ystävyyttä. Ex-vaimo osaa halutessaan olla erittäin hurmaava, mutta ei pysty ylläpitämään pitkiä ihmissuhteita. Aina suuttuu ja katkaisee kaikki välit, jos joku kehtaa esittää eriävän mielipiteen hänen kanssaan. Hän ei myöskään katso aikaa, paikkaa tai ketä on paikalla suuttuessaan, vaan järjestää todella suuria ja dramaattisia kohtauksia, miestäni kohtaan myös väkivaltaisia. Avopuolisoni yritti olla hänelle mieliksi ja teki kaikkensa, että vaimo olisi tyytyväinen ja jatkuva solvaaminen loppuisi. Aina hetken aikaa olikin hyvin vaimon saatua tahtonsa periksi, mutta aina tuli sitten jokin uusi tarve. Jos puolisoni ei halunnut tehdä mitä vaimo halusi, teki vaimo hänen elämästään jatkuvaa helvettiä siihen asti, että mies antoi periksi. Koko avioliiton ajan vaimo uhkaili avioerolla jos mieheni ei tehnyt kuten hän tahtoi. Lähettikin allekirjoitetun paperin kerran tai kaksi käräjäoikeuteen, mutta aina veti eron takaisin. Mieheni sanoi, että sitten kun hän kirjoittaa nimensä avioeropaperiin, niin sitten avioliitto on siinä. Siitä ei ole enää takaisin palaamista. Vaimo välillä uhkasi jättää lapset isälleen ja muuttaa itse takaisin kotimaahansa ja välillä vievänsä lapset mukanaan.

Puolisoilla oli myös eriävät mielipiteet lasten kasvatuksesta. Vaimo rankaisi fyysisesti ja oli muutenkin kovakourainen heti lapsen tullessa siihen ikään ettei ollut enää käsiteltävissä oleva vauva. Monille yhteisille ystäville vaimo myös ajan kanssa kertoi vihaavansa poikaansa, sillä ensinnäkin hän on poika ja toisekseen aivan isänsä kaltainen luonteeltaan ja sekä myös ulkonäöltään. Vaimo myös sai raivokohtauksia lapsille, jos nämä eivät toimineet hänen mielensä mukaan. Mies yritti olla lasten tuki ja turva ja suojelija, ja tämän vuoksi ei lähtenyt liitosta aiemmin, vaikka viimeiset vuodet he elivätkin samassa huushollissa omissa huoneissaan. Mieheni nukkui lukkojen takana, sillä pelkäsi puolisonsa joskus raivopäissään tulevan jopa tappamaan hänet.

Avioliiton aikana vaimo saattoi viettää useampia kuukausia kotimaassaan mieheni hoitaessa kodin ja lapset. Mieheni on myös aina maksanut perheen laskut ja lainanlyhennykset vaikka vaimolla on erittäin suurituloinen yritys, joka on rekisteröity ulkomaille. Silti koskaan mieheni ei eksänsä mielestä tehnyt mitään tarpeeksi eikä hyvin. Mieheni ei viihdy kapakoissa ja hän on aina todella sitoutunut parisuhteeseen, ei ole pelkoa pettämisestä ja viihtyy kotona tehden normiaskareita. Mutta toki tahtoo välillä käydä ystävien kanssa ulkona.

Nykyinen avopuolisoni oli keväällä allekirjoittanut avioeropaperit nykyisen entisen vaimon kanssa, mutta vaimo ei ollut vielä(kään) muuttanut pois heidän yhteisestä kodistaan, vaan kun hänen oli pitänyt muuttaa, hän oli pakannut matkalaukut ja lähtenyt kotimaahansa lasten kanssa lomalle kuukaudeksi. Matkan syyksi hän oli ensin kertonut miehelleni, lapsilleen ja kaikille muillekin sen, että entisen vaimon isä (eli lasten vaari) oli tehnyt itsemurhan koska lasten isä aiheutti sellaista tuskaa ja häpeää ja huolta vaimon isälle. Tämä tarina ei pitänyt paikkaansa, vaan tuo isoisä on vieläkin hyvinkin hengissä. Tullessaan takaisin hän ilmoitti miehelle, että hän on päättänyt, että heidän tulee jatkaa avioliittoa lasten vuoksi. Tämän ehdotuksen mies tyrmäsi ehdottomasti. Eksä menetti täysin hermonsa ja haukkui mieheni pataluhaksi ja uhkaili kostolla tavalla tai toisella. Pian tämän jälkeen mieheni yllätti minut tulemalla kylään lasten kanssa. Teimme ruokaa ja söimme yhdessä kun lasten äiti soitti ja halusi puhua puhelimessa pojan kanssa. Keskustelu käytiin vieraalla kielellä ja keskustelun jälkeen mieheni vielä otti luurin ja sanoi, että hän tuo lapset pian, ja että syömme vain loppuun. Kohta puhelin soi uudelleen, ja sama toistui. Miehen ja lasten ollessa lähdössä, lasten äiti syöksyi heidän avatessaan ulko-oven sisään, mutta mieheni onnistui pysäyttämään hänet tuulikaappiin. Minä pidin ovea vastaan toiselta puolelta. Hän ensin yritti minulle haukkua miestä, mutta pysyin hiljaa. Tämän jälkeen raivo kohdistui mieheen, ja julmettu sättiminen ja uhkailu alkoi. Lapset seisoivat pihalla neuvottomina ja näkivät ja kuulivat koko tilanteen. Eksä uhkaili mm. että kostaa miehelleni kaiken, ja että hän ei välitä vaikka häneltä itseltään menisi viimeinen penni kunhan miehelleni ei jäisi yhtään mitään eikä ketään. Vaimo muutti nopeasti pois yhteisestä kodista tämän jälkeen salaa vieden lapset mennessään.

He olivat perheasian neuvottelukeskuksessa neuvotelleet jo ennen vaimon muuttoa päästä sopuun lasten huoltajuudesta, tapaamisista, asumisesta jne. Mutta tuleva entinen vaimo ei tyytynyt mihinkään, vaan asiasta käytiin käräjäoikeuden istunto, ja lapset määrättiin asumaan äidilleen ja kotikuntamme lastensuojelu tekemään olosuhdeselvityksen molempien kotona. Sitten mieheni sai maistraatista kirjeen, jossa kerrottiin, että lasten uusi osoite on yli 100km päässä entisestä kodista. Entinen vaimo ei ilmestynyt olosuhdeselvityksen ensimmäiseen palaveriin ja sosiaalityöntekijän saadessa hänet kiinni, hän totesi ettei hänen tarvitse tulla sinne enää, sillä hän asuu muualla. Käräjäoikeus määräsi, että kotikuntamme lastensuojelu jatkaa selvitystä mieheni osalta, ja että äidin uuden kotikaupungin lastensuojelu tekee selvityksen äidin osalta. Koska ison kaupungin lastensuojelussa on ruuhkaa, venyi ja venyi tuo selvityksen teko, mutta myös sen tähden, että lasten äiti saattoi tulla palaveriin ja todeta ettei hyväksy hänelle varattua tulkkia ja pyysi toisen ja uuden ajan. Olosuhdeselvityksen aikana poika laittoi isälleen tekstaria, että äiti kuristi. Mieheni soitti pojalleen ja kyseli tilanteesta ja teki lastensuojeluilmoituksen. Toisen kerran tuli tekstari, että äiti potkaisi. Kouluterveydenhoitaja tutki pojan jalan, jossa oli messevä mustelma. Poika oli kertonut terkkarille, että äiti potkaisi kun hän ei tyhjentänyt riittävän nopeasti astianpesukonetta. Kouluterveydenhoitaja teki asiasta lastensuojeluilmoituksen. Poika oli kuitenkin lastensuojelun haastattelussa ja lääkärissä, molemmissa tapahtumissa äiti aivan vieressä, kertonut kaatuneensa isänsä luona viikonloppuna. Lastensuojelu tuli siihen tulokseen, että pojan tarina oli ulkoa opetellun kuuloinen ja epämääräinen, ja poliisi päätti, että poikaa tutkitaan Oikeuspsykiatrian laitoksessa. Yhden kerran äiti vei hänet sinne ja äitiä haastateltiin samaan aikaan eri huoneessa ja toisen kerran isä jolloin myös isää haastateltiin toisessa huoneessa. Nyt kuulimme, että tutkimuksen lopputuloksena on se, että kuristaminen ja potkiminen on tapahtunut, ja että äiti on käskenyt poikaa valehtelemaan tapauksesta. Tapaus on lähetetty syyttäjälle, mutta emme vielä tiedä miten asian kanssa käy. Käräjäoikeuden lopullinen istunto lasten asumisesta oli kuitenkin jo lokakuun alussa, eikä näitä tutkintamateriaaleja voitu silloin käyttää. Tuomari päätti, että vanhemmilla on yhteishuoltajuus, mutta lapset asuvat äitinsä luona. Päätös on maallikon tajuun aivan käsittämätön. Äiti on kuitenkin rikkonut joka ikistä väliaikaismääräyksen kohtaa ja lasten ja isän tapaamiset eivät ole toteutuneet määrätyllä tavalla. Enimmäkseen on, mutta silti on aina ollut jokin ”pieni” kiusa, esim. lapsilla oli harrastuksia silloin kun isän tapaamien alkoi, eikä tästä voitu ilmoittaa ajoissa. Ja toisekseen vaikka olisikin ilmoittanut, niin isän aikaa oli vain joka toinen viikonloppu ja myöhemmin kuin oli aiottu. Mutta tosiaan, jos ex-vaimo voi jotenkin lasten kautta tehdä kiusaa, hän myös tekee sen. Selvityksen aikana lapset kertoivat myös minulle, että äiti on käskenyt heitä valitsemaan äidin jos joku kysyy ja että kenellekään ei saa sanoa, että he rakastavat isää tai että haluavat elää isän kanssa. Oli uhannut muun muassa sillä, että silloin hän jättää heidät isälleen eivätkä lapset enää ikinä milloinkaan tule näkemään äitiään. Ja taas välillä ostanut heille ylenpalttisia lahjoja palkaksi mikäli olivat tehneet kuten hän oli käskenyt.

Hän on myös tehnyt kiusaa miehelleni heidän entisen yhteisen yrityksen kautta. Milloin on uhkailtu rikostutkinnalla ja milloin milläkin. Ex-vaimo on myös käynyt olosuhdeselvityksen aikana jatkuvasti tekemässä tutkimuspyyntöjä milloin mistäkin syystä poliisille. Hän on kautta aikojen väittänyt, että mieheni vanhemmat lapset ovat vaikutukseltaan haitallisia hänen lapsilleen ja että yksi heistä olisi hyväksikäyttänyt poikaansa, näyttänyt pornoa, käyttänyt huumeita. Vaikka mitä. Poliisi ei tutkinut mitään näistä syytöksistä. Ja vailla pohjaahan ne olivatkin. Mieheni vanhemmat lapset ovat oikein mukavia ja fiksuja lapsia, ja rakastavat pikkusisaruksiaan ehdottomasti.

Voisin kirjoittaa vaikka romaanin kaikesta siitä kiusasta mitä ex-vaimo on miehelleni tehnyt, mutta tässäkin on jo tarpeeksi varmaankin siihen, että saatte yleiskuvan. Itse olen elänyt avoliitossa narsistin kanssa, ja olen sitä mieltä, että mieheni entinen vaimo on narsisti tai ainakin omaa hyvin narsistisia piirteitä. Olkoonkin se kuinka muodikasta sanoa ihmisistä niin… Mutta uskoakseni tuo luonnekuvaus pätee. Lapset ovat kertoneet sanoneensa äidilleen, että he eivät viihdy uudessa kaupungissa vaan toivovat kovasti muuttoa edes kotikuntamme viereiseen kaupunkiin. Ovat sanoneet, että haluaisivat olla lähempänä isää ja vanhoja ystäviään. Mutta äiti ei kuuntele. Hänen mielestään on paras asua uudessa kaupungissa. Hänellä ei ole sinänsä mitään syytä asua siellä, sillä hän tekee töitä kotona.

Hän on useassa tekstiviestissä miehelleni kirjoittanut siitä, että hän ajattelee vain lasten parasta, ja että hän olisi valmis tekemään lasten eteen mitä tahansa, ja että ainoa asia mitä lapset haluavat, on että äiti ja isä asuvat yhdessä. Mieheni ei ole näihin kirjoituksiin kommentoinut mitenkään, vaikka muuhun tekstiviestiin olisikin kommentoinut/vastannut. Huoltajuusoikeudenkäynnin toisessa vaiheessa minäkin olin todistajana, ja ex-vaimo kuiskutteli asianajajansa korvaan koko sen ajan mitä hän kyseli minulta. Joten luulen, että nämä kysymykset olivat sellaisia mitä ex-vaimo halusi minulle esittää eikä niinkään mitä kysyttävää asianajajalla oli. Kysymyksiin kuului mm. että asunko avoliitossa sen ja sen kanssa? Oletteko kihloissa tai naimisissa? Miksi ette? Miltä tuntuu kun suhteellanne ei ole tulevaisuutta? Käykö teidän huonosti kun se ja se (entinen vaimo ja mieheni) palaavat yhteen?

Ex-vaimo myös pitkittämällä pitkittää ositusta. Jos ei muuta keksi, niin hän vaihtaa asianajajaa jolloin on peruste lykätä taas palaveria jotta uuden asianajajan menot saadaan sovitettua kalenteriin.

Nyt mieheni taas sai tekstiviestin jossa oli pojan kouluasiaa, mutta myös taas, että lapset toivovat vanhempien palaavan yhteen, ja että hän olisi siihen lasten vuoksi valmis. Mieheni vastasi tekstiviestiin kouluasian osalta, mutta ei kommentoinut taaskaan sanallakaan tuota yhteen paluuta.

Luotan mieheeni, ja koen että hän on todella ihana mies ja puoliso, hellä ja kiltti. Mutta välillä liiankin kiltti. Olemme juuri alkaneet käymään pariterapiassa, sillä tämä kulunut puoli toista vuotta on ollut todella raskas entisen vaimon aiheuttamien juttujen takia. Milloin pettää meidän suunnitelmat äkkinäisten aikataulumuutosten takia ja milloin mitäkin. Molemmilla on vielä pelkoja entisistä vaikeista suhteista ja haluamme, että meidän rakkautemme selviää. Tämän lisäksi molemmat olemme jatkuvasti huolissamme lasten henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista äitinsä luona ja se luonnollisesti kuormittaa meidän henkistä jaksamista. Meidän luonamme lapset saavat ilmaista tunteensa ja toiveensa vapaasti, kumpikaan meistä ei loukkaannut jos lapset joskus sanoisivatkin asioita jotka eivät ole meidän jommankumman mieleen. Lapset ovat kuitenkin avoimesti puhuneet siitä, että meidän luona on parempi olla ja kumpikaan ei tahdo vanhempien muuttavan yhteen. Kysyin kerran miksi, ja molemmat oli sitä mieltä, että isä oli silloin onneton ja kotona oli jatkuvasti riitaa. Tämän he ovat myös kertoneet avopuolisolleni. Minulla ja lapsilla on erittäin läheiset välit ja molemmin puolin on rakkautta ja lämpöä.

Itse olen sitä mieltä ollut jo kauan, että entinen vaimo tekee kaikkensa, että asiat ovat vaikeita ja hankalia avomiehelleni, ja että hän yrittää näin saada kiristettyä avopuolisoani palaamaan hänen kanssaan yhteen. Oikeudenistunnossa esitetyt kysymykset ja sen jälkeen tulleet tekstiviestit koskien ns. lasten toivetta vanhempien yhteen palaamisesta ovat vain vahvistaneet mielipidettäni.
Itse olen sitä mieltä, että mieheni kannattaisi vielä kerran erittäin painokkaasti ilmaista, että hän ei missään nimessä aio enää palata entisen vaimonsa kanssa yhteen, ei mistään syystä, ei edes lasten. Tai juurikin lasten vuoksi. Meidän kummankaan mielestä lasten ei ole hyvä nähdä sellaista parisuhdemallia mitä miehelläni oli entisen vaimonsa kanssa. Itse olen sitä mieltä, että koska nämä ex-vaimon kostot jatkuvat ja vielä vihanpurkaukset tulevat aaltoina, hän elättelee toivetta, että mieheni palaisi hänen kanssaan yhteen, ja kokee vihantunnetta ja pettymystä kuukaudesta toiseen kun näin ei käykään. Uskon, että hän on niin vihan sokaisema, että hän ei kykene näkemään totuutta ilman että se esitetään hänelle suoraan, vaan hän jää roikkumaan toivoon kun hän ei saa kieltävää vastausta. En usko, että entisen vaimon puolelta kyse on niinkään rakkaudesta, tuskin hän sellaista tunnetta osaa tunteakaan, vaan lähinnä siitä, että hänen kotimaassaan on suuri häpeä olla eronnut ja myöskin ylpeydestä ja siinä, että hän haluaa loppuun asti manipuloida miestäni, vaikka vain lasten kautta.

Mieheni mielestä hän on jo asiansa ilmaissut ottamalla avioeron ja käymällä katkeraa taistoa lasten asuinpaikasta entisen vaimonsa kanssa. Nyt hän vain toivoo, että yrittämällä olla positiivinen ja joustamalla entisen vaimon suhteen, lasten äiti jossain vaiheessa herää ja haistaa kahvin ja muuttaa toimintatapojaan ja lopettaa tuon iänikuisen kostamisen ja kiusanteon. Mieheni pelkää, että loukkaa entisestä vaimoaan jos hän sanoo ettei yhteen paluu tule missään nimessä kysymykseen, ja että asiat menisivät vain pahempaan suuntaan.

Mitä teidän mielestänne meidän tulisi tässä tilanteessa tehdä? Onko kummankaan näkemys lähelläkään oikeaa vai olisiko vielä jokin vaihtoehtoinen tie?