KYSYMYS: Olen ollut mieheni kanssa naimisissa yli kymmenen vuotta. Meillä on alaikäisiä lapsia. Taloudelliset asiat ovat paremmin kuin hyvin. Mieheni on työnsä vuoksi paljon pois kotoa ja kotityöt ja lastenhoito ovat kaatuneet minun niskoilleni ajan saatossa, vaikka kotirouva en olekaan. Viime ajat ovat olleet hankalia, olen ollut väsynyt. Elämä on viime vuodet mennyt niin, että olen käytännössä elänyt lasten kanssa omassa kuplassani, tehnyt ansiotyöni ja hoitanut kodin. Mies on mennyt omia reissujaan. Olin usein pahoillani, että mieheni ei työpoissaolojensa lisäksi koskaan suunnitellut, mitä voisimme perheenä tai pariskuntana tehdä yhdessä. Olemme molemmat olleet tyytymättömiä, koska aina ei ole ollut näin ankeaa. Mieheni valitti, ettei saa seksiä tarpeeksi. Usein vaan olin niin väsynyt ja mies oli joskus minulle ilkeäkin, ei tehnyt yhtään mieli. En kokenut olevani tippaakaan rakastettu.

VASTAUS: Hyvä petetty. Kirjeestäsi päätellen elätte monella tavalla raskasta elämänvaihetta. Perhe- ja työelämä on imenyt teistä kaiken ylimääräisen. Kerrot, että jo pidemmän aikaa olette molemmat kokeneet tyytymättömyyttä tilanteeseen. Tunteet ovat olleet kuin kuolleet, ei hellyyttä, ei seksiä, vain loukkaavia sanoja. Itse olet pohtinut ulospääsyä mm. miettimällä ulkopuolista suhdetta. Ratkaisit sen niin, ettet kuitenkaan halunnut pettää miestäsi. Miehesi sen sijaan ratkaisi toisin – ja petti sinua.

Pettäminen sai luonnollisesti sinussa aikaan tunnemylläkän. Kerrot, että miltei samalla vimmalla kuin välillä purat raivoasi ilmaiset välittämistäsi ja tämä tunne on molemminpuolinen: olette kuin uudelleen rakastuneita. Pettymys, pelko ja hellät tunteet vuorottelevat. Pettymys siitä, että toinen ei ollutkaan luottamukseni arvoinen. Pelko toisen menettämisestä, ja samalla kaikesta siitä, mitä olette yhdessä rakentaneet. Toisaalta nyt näet kirkkain silmin myös sen, mitä olet viime vuodet kaivannut: rakastavaa ja välittävää miestä.

Ei ole ihme, että mieli masentuu: on vaikea käsittää, miten voi niin syvästi vihata ja rakastaa samaa ihmistä. Siksi mieli suojautuu työntämällä nämä ristiriitaiset tunteet kauemmaksi. Jäljelle jää vain epämääräinen möykky ja ahdistus. Onko tämä siis merkki siitä, että emme sovi toisillemme, olisiko parempi jatkaa eri teitä? Eihän tällaisia tunteita kukaan pysty loputtomasti sietämään.

Tulemme nyt siihen, mitä rakkaudessa on usein niin vaikea ymmärtää. Onko rakkaus vain hyviä ja helliä tunteita? Vai kuuluuko siihen myös täysin vastakkaisia mielialoja: vihaa, mustasukkaisuutta, kateutta, pelkoa ja muita hankalia tunnetiloja? Onko se siis rakkautta, että vihaan ja tunnen syvää kiintymystä toista kohtaan samanaikaisesti?

Yksi parisuhteen kriisikohtia on se, kun huomaa, ettei toinen olekaan se unelmien prinssi tai prinsessa, joksi hänet on kuvitellut. Silloin joutuu pohtimaan, siedänkö itsessäni sen ristiriidan, ettei toinen ole täydellinen – sen enempää kuin minä itsekään. Voinko siis ”rakastaa renttua” - toisessa ja itsessäni?

Pariterapia auttaa teitä käsittelemään kriisiä ja kuuntelemaan itseänne ja toisianne. Uskottomuudesta voi selvitä – se vain vie aikaa ja voimia. Ja sille kannattaa antaa aikaa. Jos pääsette kriisin yli ja päätätte jatkaa yhdessä, suhteenne on realistisemmalla pohjalla – ja rakkaus entistä syvempää. Tämä on monen parin kokemus uskottomuuskriisin jälkeen.

Antoisaa pariterapiamatkaa!

Perheneuvoja Pirkko