KYSYMYS: Olen 25-vuotias nainen ja olen nyt todennut, että minulla on ongelma mustasukkaisuuteni kanssa. Minusta tuntuu, mitä nyt olen netissä ympäriinsä käynyt aiheesta lukemassa, että se on ärtynyt sairaalloisen mustasukkaisuuden puolelle. Tuntuu etten selviä siitä yksin. On kuin olisin pääni sisällä vankilassa, josta ei ole ulospääsyä. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa nyt puolitoista vuotta ja elämme kaukosuhteessa. Välissä on sellaiset 400km...näämme aina kun se on mahdollista eli joskus välissä voi olla viikko tai kaks tai enimmillään on välillä ollut jopa 2kk. Pidämme kuitenkin tiiviisti joka päivä yhteyttä. Puolessatoista vuodessa on ollut ehkä kaksi päivää kun ei olla soitettu ollenkaan toiselle, muuten joka ikinen päivä. Sen lisäksi käytämme skypeä lieventämään sitä kun toista ei voi muuten nähdä.
Tässä siis vähän taustoja meistä, sitten itsestäni taustoja sen verran, että ennen kuin hänet tapasin olin ollut siihen mennessä sinkkuna vuoden. Ennen sinkkuaikaa olin 6 vuotta yhdessä exäni kanssa ja suhde oli kaikin puolin suoraan sanottuna helvetillinen. Oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa, exäni käytti viimeiset 3 vuotta alkoholia erittäin paljon. Hän petti minua, otin hänet takaisin, hän yritti itsemurhaa moneen otteeseen sen jälkeen jne.. Kaikkea sellaista kamaluutta. Huomasin ja muistan miten tässä edellisessä suhteessa mustasukkaisuuteni eteni aina vain pahempaan suuntaan. Tuntuu että siitä päivästä lähtien kun exäni ensimmäisen kerran aiheutti väliseemme luottamukseen säröjä alkoi mustasukkaisuuskin hajota osaltani käsiin. En enää luottanut häneen. En myöskään tajunnut ajoissa etten koskaan enää tule luottamaankaan. Silti vielä pettämisen jälkeen otin hänet (varmaan säälistä) takaisin vaikka tiesin sisimmässäni etten koskaan enää ikinä häneen luota. Siinä sivussa mustasukkaisuus jylläsi. Vahdin hänen jokaista liikettään, koska takana oli niin paljon kokemuksia jo siitä, kun hän humalassa esimerkiksi vain sanoi menevänsä tupakalle ja sitten olikin vain häipynyt johonkin. Sitten ei saanut puhelimella kiinni eikä millään. Minusta aina tuntui että minun oli vain vahdittava, että saan hänet kiinni siitä että valehteli menevänsä esim vaan sinne "tupakalle" olikin lähdössä pois jonnekin muualle. Ja monesti sainkin, mutta ei se koskaan oloa tietenkään helpottanut huomata että toinen todella aina vaan valehtelee ja toimii epärehellisesti. Usein hänen nukkuessa humalassa, katsoin hänen puhelimensa läpi löytyykö merkkejä että on pettänyt tai aikoo pettää. Tämä tunne oli minulle hänestä herännyt jo ennen kuin hän oli edes vielä pettänyt. Hän käyttäytyi humalassa aina flirttailevasti muita naisia kohtaan ja muutamia meni turhankin lähelle... halailua, milloin istui joku sylissä jne kaikkea sellaista. Tai sitten vertasi minua johonkin naiseen ja parin vuoden yhdessä elon jälkeen erityisen paljon vertasi exäänsä. Se tuntui pahalta ja tuntui etten koskaan ole riittävä tai yhtä hyvä kun joku muu, vaikka annoin kaikkeni ja täyden rehellisyyteni. Silti sain valheita ja paskaa aina niskaani. Puhelimen tutkiminen tuotti jopa tulosta muutaman kerran siten, että siellä todellakin oli flirttailevia viestejä eräällä naiselle. Joissa pyydettiin käymään kahvilla sitten kun minä en olisi paikalla niin he saisivat jutella rauhassa. Myös exälleen, jonka vuoksi monet kerrat sain haukut, hän jossain vaiheessa alkoi laitella hyvinkin ystävällisiä viestejä. Vaikka aina siihen asti olikin tätä vihannut. Exäni jäi myös monesti kiinni siitä että oli käyttänyt rahat alkoholiin vaikka olisi laskuja pitänyt maksaa. Valeheli, että ei ole rahaa tullut mutta todellisuudessa olikin jo ehtinyt monta sataa euroa käyttää johonkin aivan muuhun (alkoholiin mm.) ja minulle väitti vaan ettei rahoja ole tullut. Niin paljon pettymyksiä, epäluottamusta, valheita, petosta, väkivaltaa. Onko noitten kokemusten jälkeen enää omituista, jos itsetunto on nolla ja mustasukkaisuus on luokkaa sairaalloinen vai olenko vain itse jotenkin luonut siitä sairaalloista??
No PÄÄONGELMANI tulee ilmi sitten nyt tässä: eli nyt olen havainnut olevani yhtä mustasukkainen kuin edellisessäkin suhteessani. Ja se menee nyt ilmeisesti koko ajan vaan pahemmaksi. Nykyiseni ei ole pettänyt minua ja on hyvin rakastava mies muuten kaikin puolin. Hän on ihana! Hän on vain vähän huolimaton, muistamaton ja ajattelematon välillä. Hän erehtyi viime jouluna valehtelemaan minulle päin naamaa ensimmäisen kerran. Hänen entiseltä naapuriltaan (naispuolinen) tuli tekstiviesti ja hän valehteli minulle kun kysyin kuka laittoi viestiä, että Matti (nimi muutettu). Myöhemmin kun hän räpläsi puhelinta menin hänen viereen ja katsoin niin ehdin nähdä että naisen kuvahan siellä oli ja silloin hän jäi kiinni että viesti olikin entiseltä naispuoliselta naapurilta. Viesteissä ei ollut mitään "sellaista" huolestuttavaa vaan normaalia kuulumisten vaihtoa. Hän kertoi valehdelleensa, koska meni paniikkiin siitä miten reagoisin. Tämä oli eka kerta suhteemme aikana silloin kun joku nainen laittoi hänelle viestiä. No silloin välisemme luottamus koki kolauksen kun havahduin että hän valehteli ja että kykenee siihen. Minua on aina vaan jäänyt kalvamaan oliko syy todella se että reaktioni pelotti vai jokin muu. Siitä jo olemassa oleva mustasukkaisuuteni lähti taas lentoon. Olin hänelle suhteen alusta asti tiedostanut olevani omistushaluinen ja mustasukkainen ihminen ja kerroin aina esimerkkejä, millaisissa tilanteissa tulen hyvin mustasukkaiseksi. Hän tuntui hyvin ymmärtävän. Ollaan aina hänen kanssaan voitu puhua kaikesta hyvin avoimesti. Olen myös kertonut exästäni niin paljon kuin vain on tullut mieleen.
VASTAUS: Kerroit olevasi etäsuhteessa. Päivittäinen yhteydenpito skypen avulla vahvistaa varmasti kokemusta keskinäisestä yhteydestä. Kun toinen ei ole lähellä eikä elä samaa arkea, on ymmärrettävää että mielessä voi käydä epäilys siitä, mitä toinen omassa arkiympäristössään tekee. Jos luottamus on ehtinyt syntyä eikä sitä ole mikään rikkonut, tuollainen pelon häilähdys on helppo karistaa mielestään: mustasukkaisuudessahan on kyse menettämisen pelosta, sivuutetuksi tulemisen ja yksin jäämisen pelosta.
Kerroit kokemuksistasi edellisessä parisuhteessasi. Olet joutunut kokemaan kovia: henkistä ja fyysistä väkivaltaa, uskottomuutta, läheisen alkoholismia ja itsemurhayrityksiä. Tuon kaiken keskellä eläminen on ollut todella rankkaa. Olen iloinen puolestasi että olet selvinnyt siitä eteenpäin! Saitko tukea ja apua mistään? Oliko sinulla ystäviä jotka tiesivät tilanteestasi, kerroitko vanhemmillesi tai mahdollisille sisaruksillesi? Saitko ammatillista apua? Millä tavoin olet käsitellyt edellisen suhteesi traumaattiset kokemukset? Kertomasi perusteella olet kokenut asioita, joiden käsittelyyn ja joista irti pääsemiseen olisi hyvä saada asiantuntija-apua. Jos parisuhteessa tapahtuneita traumaattisia kokemuksia, esimerkiksi uskottomuutta ja väkivaltaisuutta, ei pääse tunnetasolla käsittelemään pois, niiden jättämät jäljet omassa tunnemaailmassa voivat laueta seuraavassa parisuhteessa. Mahtaako olla niin, että jos et olisi edellisessä suhteessasi kokenut kuvaamiasi asioita, nykyisen puolisosi viestinvaihdon salaaminen (entisen naapurin kanssa) ei olisi herättänyt sinussa niin suuria tunteita eikä olisi jäänyt kalvamaan. Teidän välisenne luottamus toki rikkoutui. Olisi tietenkin ollut parempi että kumppanisi olisi sanonut rehellisesti keneltä viesti tuli. Koet että olet menettänyt luottamuksesi myös nykyisen puolisosi suhteen. On hyvä puhua asiasta hänenkin kanssaan. Mutta edellisen suhteen traumaattisia kokemuksia, niiden vaikutusta uudessa suhteessa ja niiden pois hoitamista ei pidä unohtaa.
Mitä itse ajattelet: koetko mahdolliseksi käydä vielä jonkun ihan ulkopuolisen, mielellään ammattilaisen, kanssa edellisen suhteesi kokemukset ja tunteet läpi? Uskon että se helpottaisi oloasi ja pääsisit kokonaan vapaaksi ”menneisyyden haamuista”. Sain myös kirjeestäsi sinusta kuvan, että rohkenet ja osaat käsitellä vaikeitakin asioita. Siksikin kannustan sinua työstämään tunnetason kysymyksiä edelleen.
Kaikkea hyvää sinulle ja puolisollesi!
Olli, perheneuvoja
