Hei, olen 25-vuotias nainen. Olen ollut reilut kahdeksan vuotta parisuhteessa suunnilleen ikäiseni miehen kanssa ja viimeiset kolme vuotta olemme olleet naimisissa.

Minulla on monin tavoin tosi hyvä mies, mutta en oikein tiedä mitä pitäisi tehdä, koska olen myös tosi onneton tässä tilanteessa, ollut jo usean vuoden ajan, enkä halua havaita vuosien päästä olevani yhä samassa tilanteessa. Useita kertoja olemme puhuneet näistä asioista, mutta mikään ei muutu. Enkä edes halua, että hänen intohimonsa ja halunsa olla kanssani on kiinni mistään puhumisesta. Jos se ei tule itsestään, ei se ole aitoa kuitenkaan. Haluaisin miehen joka olisi kaikilla elämän osa-alueilla positiivisempi ja intohimoisempi, mutta tuntuu hölmöltä ja tosi vaikealta ja peräti väärältä lopettaa hyvä parisuhde ja avioliitto sen takia. Mitä voin tehdä?
Nainen, 25

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Vaikuttaa siltä, että olette kasvaneet suhteessanne eri suuntiin. Tai ehkä paremminkin niin, että sinä olet tämän suhteen aikana kasvanut, kypsynyt, aikuistunut ja itsenäistynyt paljon oman terapiasi tukemana. Olet ollut suhteenne alkaessa vasta 17-vuotias, hyvin nuori ja vasta pikku hiljaa aikuistumassa. Ei siis ole ihme, että olet muuttunut melkoisesti siitä nuoresta tytöstä, joka olit. Ehkä miehesi on vanhempi.

Joka tapauksessa kuulostaa siltä, että hän on pysynyt peruspiirteiltään samanlaisena ihmisenä eikä myöskään kaipaa isompaa muutosta. Se, mikä vaikuttaa positiiviselta muutokselta sinussa: avautumisesi, itseluottamuksesi kasvu, vapautumisesi, itsesi ja seksuaalisuutesi löytyminen, tuntunee uhkaavalta hänestä. Kaipasit silloin nuorena tyttönä vahvaa isähahmoa, joka tietää, miten asioiden kuuluu olla ja miten elämää eletään. Nyt olet itse aikuinen ja riittävästi tasapainossa itsesi kanssa kysyäksesi itseltäsi, oman elämäsi parhaalta asiantuntijalta, miten juuri sinun elämääsi kuuluu elää, jotta se olisi riittävän hyvää. Tästä sinua voi onnitella! Olet kasvanut paljon.

Parisuhteessa kummallakin puolisolla pitäisi olla tilaa kasvaa ja muuttua, löytää itsestään uusia puolia. Parhaimmillaan puolisoiden välillä säilyy avoin ja läheinen suhde, jossa kummankin omaa tilaa kunnioitetaan ja vaalitaan sitä, mikä on yhteistä. Tuntuu siltä, että teidän suhteessanne keskusteleminen ei ole johtanut todelliseen ymmärtämiseen eikä muutokseen. Luulisin, että miehesikin on pettynyt. Mihinkähän kaikkeen seksuaalielämänne laimentuminen miehesi mielestä liittyy? Kaikkiaan ajattelen, että nyt pitäisi puhua kummankin tunteista ja niistä kätketyistäkin pettymyksistä ja toiveista, joita kummallakin on. Sanot, että et oikein usko, että puhuminen voisi sytyttää aitoa intohimoa, vaan intohimo on olemassa jos on. Voisiko ajatella, että asia ei ole näin yksiselitteinen. Jos päästään oikeasti puhumaan tunteista, peloista, toiveista ja pettymyksistä, sellainen avautuminen saattaa johtaa uudenlaiseen kohtaamiseen ja läheisyyteen, jossa seksuaalisuuskin voi roihahtaa uudelleen. En tietenkään voi tietää, olisiko sellainen mahdollista teidän välillänne. Jos avoin keskustelu ei tunnu kahden kesken aukeavan, hakeutukaa pariterapiaan.

Ilmeisesti teillä ei ole lapsia. Jos kävisi niin, että tienne lähtevät eri suuntiin, sellainen ratkaisu ei koskaan ole helppo, mutta toki helpompi kahden aikuisen välillä kuin lapsiperheessä. Tämä taitaa olla se kohta, jossa koko parisuhteen perusta kannattaa miettiä kunnolla. Sanot, että tuntuisi hullulta lopettaa hyvä parisuhde ja avioliitto. Onko tämä sellainen? Jotkut ottavat aikalisän ja muuttavat tilapäisesti erilleen selvitelläkseen tunteitaan. En tiedä, voisiko tällainen auttaa teitä.

Hyvää tulevaisuutta teille molemmille!
Päivi, perheneuvoja