KYSYMYS: Olen 4 vuotta seurustellut avomieheni kanssa josta 3,5 vuotta asuneet yhdessä. Alkuaikoinaan ennenkun muutettiin yhteen mieheni kulki luonani ja teimme yhdessä paljon juttuja ja juttelimme (nuo 6kk). Minun näkökulmastani ongelmia on paljon. Rakastan miestäni todella paljon ja niin hänkin väittää minuakin, sillon kuin siitä mainitsee, todella harvoin ja kun niin tekee, hän tekee sen todella nopeasti "love u" -menetelmällä. Olen ottanut asian esille heti silloin kun huomasin että asiat kääntyvät huonoon suuntaan. Eli kun olimme seurustelleet 6kk. Olen yrittänyt puhua asiasta miljoona kertaa mutta puhun seinille ja saan vain juujaa olkapäitten kohautuksia jos niitäkään. Suudelmia en saa, nopeita pusuja ohimennen omasta aloitteesta (harvoin miehen aloitteesta) haleja en saa. Niitäkin vain ohimennen että on pakko hänen liikkua samalla, esimerkiksi jääkaappia kaivaa tms. Olen pyytänyt läheisyyttä ja huomiota mutta mitään en ole saanut.

Olen yrittänyt kaikkeni, ero on ollut lähellä monta kertaa. Uskon vain siihen että hän muuttuu ja lopettaa ilkeilyn/pelaamisen ja torjumisen. Hän on paras ystäväni ja elämäni tärkein ihminen. Olen yrittänyt keskustella siitä että pitääkö minun muokata itsessäni jotain luonteessa tai ulkonäössä, vastaus on aina ei. Ja kyllä, olisin valmis tekemään mitä vaan että saisimme asiat kuntoon. Häntä varmasti stressaa raha ja työasiat niinkuin minuakin, mutta olen hänen tukenaan ja yritän auttaa häntä parhaani mukaan. Häntä ei kiinnosta mitkään minun jutut, mutta itse olen kiinnostunut hänen tekemisistään ja harrastuksistaan. Olen yrittänyt keksiä yhteistä tekemistä, mutta aina saan vastaukseksi että ei ole rahaa, joka on osittain totta mutta silloinkin kun sitä on niin emme tee mitään vaikka ehotan. Lenkillä käymme mutta sekin menee niin että tosi harvoin ja kun käymme, hän juoksee kuin aroporo edellä kotiin että pääsee koneelle. Keinot alkaa olla loppu mutta ME emme halua että se keino on ero. Hänen sanojaan lainaten "en tiedä mitä tekisin ilman sua" - nyt se menee niin, että hän tekee kaiken ilman minua.

Onneton, 20

VASTAUS: Kiitos koskettavasta viestistäsi. Se herätti minussa surua. Mietin, miten yksinäiseksi mahdat tuntea itsesi parisuhteessanne. Lukuisat kerrat olet ottanut pulmanne puheeksi. Ne eivät ole saaneet vastakaikua. Yrityksesi vakavaan keskusteluun ovat tyssänneet avopuolisosi taholta ohittamiseesi ja asioiden mitätöimiseen. Hellyydenosoitukset ovat jääneet paljon sinun aloitteellisuutesi varaan. Millaisia viestejä ne ovat olleet sinulle? Mitkä asiat pitävät rakkauttasi yllä? Miehesi saa sinulta kaikkea sitä, mitä itse suhteessasi tunnet jääväsi vaille. Ei ihme, että tunnet itsesi loukatuksi ja torjutuksi! Parisuhdetta ei vain voi rakentaa yksin.

Se tuntuu hyvältä, että tiedät mitä naisena haluat mieheltäsi. Tarvitset häneltä läheisyyttä, rakkautta ja huomiota. Eikö se ole jokaisen ihmisen syvimpiä toiveita, että tulisi nähdyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin on? Toimivassa ja toista kunnioittavassa parisuhteessa se on yhteyttä, joka on vastavuoroista. Se ei ole kaupankäyntiä vaan omasta tahdosta ja halusta syntyvää keskinäistä antamista ja saamista.

Ennen kuin muutitte saman katon alle, teillä oli paljon yhteistä tekemistä ja juttelemista. Aikaisemmin pelaaminenkin oli yhteinen juttunne. Jäin pohtimaan, olisiko mahdollista, että avopuolisosi kokee sinut nykyisin liian itsestäänselvyytenä? Kuinka tietoinen hän on siitä, että olet oikeasti miettinyt eroa? Mitä miehesi haluaa ja toivoo parisuhteeltanne? Oletko sinä miehesi paras ystävä? Toivon, että et yrittäisi liikaa. Sekin voi olla asia, joka kenties ahdistaa miestäsi. Olet kertonut mitä toivot, haluat ja olet valmis tekemään suhteenne eteen. Se on riittävää. Anna asioiden olla, älä yritä kaikkeasi, kunnioita itseäsi, panosta huomiosi omaan elämääsi ja muihin tärkeisiin ihmissuhteisiisi. Sitten katso rauhassa mitä sinussa ja parisuhteessasi alkaa tapahtua. Jos ei tapahdu mitään, on sekin viesti jostakin, jota on syytä kuunnella. Kaltoinkohtelu ja ilkeily voivat olla syvästi satuttavia asioita. Niitä ei tarvitse hyväksyä ja sietää.

Voimia ja kaikkea mahdollista hyvää elämääsi,

Perheneuvoja Elisabeth