KYSYMYS: Olen 47-vuotias nainen ja seurustelin lähes 8 vuotta. Mies on minua kolme vuotta nuorempi. Minut jätettiin vastikään. Suhde oli alusta alkaen voimakkaita tunteita sekä ylä- ja alamäkeä. Miehellä on diagnosoitu n. 15v sitten kaksisuuntainen mielialahäiriö. Aluksi en edes osannut ajatella mitä kaikkea tulee tuon sairauden mukana. Kaikkea tuli.
Minut jätettiin noin kaksi kertaa vuodessa, milloin mihinkin syyhyn vedoten. Yleensä minuun liittyvästi. Mutta halusi sitten aina kuitenkin palata yhteen, tai minä halusin palata yhteen. Mies ei syö vakituisesti lääkkeitä, vaikka hänellä on takana yksi laitoshoitojakso, ennen kuin aloimme seurustelemaan. Hyvinä aikoina hän ei koe niitä tarvitsevansa ja huonoina ei ymmärrä tarvitsevansa niitä.
Emme ole asuneet yhdessä missään vaiheessa. Mutta asumme (yhä) samassa rivitalossa. suhteen alussa etsimme yhteistä kotia, muttasopivaa ei tuntunut löytyvän.
Minua on petetty, minua on lyöty, minulle on valehdeltu, minua on käytetty hyväksi taloudellisesti yms. Ns. terveinä kausina mies oli mitä ihanin kumppani, huomioi, helli, piti lähellä, rakasti 110%.
Kesällä 2014 mies kosi ja kihlauduimme. Olimme onnellisia. Tai niin luulin. Miehellä on myös paha alkoholiongelma, käy töissä, mutta juo vapailla paljon.
Hänellä on tapana juoda monta päivää putkeen, jolloin emme tapaa, koska en voi sitä sietää. Itse olen ns. normaalikäyttäjä.
Miehellä on myös erikoinen suhde exäänsä, lastensa äitiin. alusta alkaen exä yritti erottaa meitä, oli vikittelemässä miestä. Mies ei koskaan mennyt sänkyyn exänsä kanssa (tai näin sanoo), mutta näissä känni-masennus-mörökölli päivinä otti tähän yhteyttä, istuivat kapakassa, oli exän luona yötä minulta salaa jne. Tästä riitelimme usein,en voi sietää exää, enkä tallaista käytöstä. Olen itsekin eronnut lapseni isästä, eikä meillä ole tuollaista peliä.
Olen äkkipikainen ja paha suustani kun suutun. Haukun ja sätin armottomasti, ja nyt mies jätti minut tämän piirteeni takia. Olen kuulemma pirttihirmu. kadun ja pyydän sanojani aina anteeksi.
Nyt minut siis taas jätettiin, taas oli istunut exän kanssa kapakassa. Minua ei tavannut 4 päivään, kun menin luoksensa, huomasin ettei sormusta ole enää sormessa. Kertoi että kaikki on ohi.
En vaan pääse asian yli, olen lamaantunut ja mietin ja vahdin häntä epätoivoisesti. Kyttään autoa pihassa.
Miten pääsen asian yli? Miten saisin hänelle apua ongelmiin? Vai olisiko vain parasta antaa hänen olla? Mistä riippuvaisuus exään johtuu? Sanoo ettei rakasta tätä.
Kapustarinta
VASTAUS: Kiitos viestistäsi!
Käytät osuvasti nimimerkkiä Kapustarinta, joka on kahlaajiin kuuluva lintu. Vaikuttaa siltä, että olet joutunut kahlaamaan vaikeassa ja kuormittavassa elämäntilanteessa. Kerrot 8-vuotisesta suhteesta, jossa on ollut ylä- ja alamäkeä, mikä välittyy hyvin viestistäsi. Liität suhteenne vaiheita entisen miehesi sairauteen, joka on epäilemättä vaikuttanut monin tavoin seurusteluunne.
Kiinnostun kuitenkin ensisijaisesti siitä, mikä sinut on saanut asettumaan vaikeaan parisuhteeseen kahdeksaksi vuodeksi? Kirjoitatkin viestisi lopussa, että sinun on vaikea päästä suhteenne yli. Olet lamaantunut ja tarkkailet entistä miestäsi. Minulle tulee vaikutelma, että entinen miehesi on sinulle tärkeä, mikä tekee irrottautumisesta vaikeaa. Miehesi merkitys sinulle tulee sitäkin kautta esille, että mietit, miten voisit saada apua hänelle. Rohkaisisin sinua kuitenkin ennen kaikkea huolehtimaan itsestäsi ja arvostamaan tässä kohtaa itseäsi. Valitettavasti et voi kantaa vastuuta kenenkään toisen puolesta. Entisellä miehelläsi on omat syynsä ja ainutlaatuinen elämänhistoria, jonka vuoksi hän on esimerkiksi kiinni entisessä puolisossaan.
Onko sinulla läheisiä, jotka voisivat tukea sinua erotilanteessa? Voisit myös hakea keskusteluapua lähialueesi seurakunnasta tai esimerkiksi perheasianneuvottelukeskuksesta. Ulkopuolisen keskusteluavun kautta voisi jäsentyä enemmän, mikä sinut on johtanut vaikeaan elämäntilanteeseesi.
Voimia Sinulle toivottaen
Perheneuvoja Joona
6 kommenttia
shiwan8
12.2.2015 15:11
Näyttää lähinnä siltä, että on tilattu ja saatu mitä on tilattu, mutta ei olla tyytyväisiä kuitenkaan. Iso käsi sille, että tässä myönnetään omakin epätäydellisyys. Asetelman ollessa tuo mikä on kuvattu on yleensä kaikki syy toisessa oli todellisuus mikä tahansa.
Ehkä ukko arvostaa exänsä konsultaatiota tilanteissa joissa hommat eivät oikein etene? Luulisi kuitenkin, että tuntevat toisensa suht. hyvin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Kapustarinta
22.11.2015 21:41
Erostamme on nyt kulunut aikaa ja minä olen yksin, mutta exäni on suhteessa tuon exänsä kanssa. Joten kovasti on arvostanut konsultaatioita. Olen päässyt yli erosta, vaikka alku olikin vaikeaa. Heillä on-off säätäminen jatkuu, kuten ennen meilläkin. Mies ottaa välillä yhteyttä, on käynyt kylässä pari kertaa ja tarjoaa apuaan minulle. Minun ja exän osat ovat nyt vaihtuneet. En "tilannut" häneltä ikävää kohtelua ja epärehellisyyttä. Olen kipakka, mutta sovin asioista, riitelin ja rakastin.
JupJup
20.2.2015 23:09
Minä olen yrittänyt vastaavassa tilanteessa roikkua, kun toinen on tehnyt useasti lähtöä. Sitten lakkasin. Ajattelin, että ihan sama; helpompi yksin. Eikä ole sen jälkeen lähtenyt. Ylivaltaa ei saa antaa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
yxi Iita
7.3.2015 18:04
....kuin lukisin omaa elämän tarinaani... Voimia sinulle kaikesta sydämestäni. Hae apua ammatti-ihmiseltä. Olet sen arvoinen. Saat perspektiä tilanteeseesi sekä neuvoja itsesi hoitamiseen. Se on nyt tärkeintä. Tuo toinen ei muutu vaikka mitä lupailisi. Muista että kun yksi ovi sulkeutuu ikkuna aukeaa toisaalla. Luota tulevaisuuteen, mutta anna itsellesi aikaa, koska tällaiset asiat eivät hoidu hetkessä. Vielä voimia sinulle.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Kapustarinta
22.11.2015 21:44
Kiitos sinulle sanoistasi. Kesti tosi kauan päästä yli hänestä. Mutta olen siinä onnistunut. Mies ei ole tosiaan muuttunut, vaikka nainen hänen rinnallaan on vaihtunut (tuohon exään).
Tuuriviili
3.10.2016 22:44
Kuin lukisin omaa elämäntarinaani, mutta minä olenkin tarinasi mies (tosielämässä 25v nainen). Voisin siis kirjoittaa vähän omaa taustaani bipolaarisen ajattelunkulkuun liittyen, jos se perspektiivi kiinnostaa.
Viimeiset kaksi suhdettani on ollut jatkuvaa on-offia (vaikken ole koskaan aiemmin sellaisia suhteita arvostanut) sekä, valitettavasti, olen hyperaktiivis-maniapäissäni pettänyt heitä. Alkoholin kanssa on sinänsä ongelmia, että vaikka käyn normaalisti töissä arkena, viikonloppuisin vain valvon ja dokaan. Kun juon, en väsy koskaan ja vedän allnighterin allnighterin perään. Voin dokata vaikka viikon putkeen ja se on juuri sitä lentämistä se. Eikä edes harmita, koska siitä tulee niin hyvä olo.
Pakko myöntää, että myöskään pettämistä en edes ole osannut katua. Tiedän, että se on väärin ja aiemmin myös tunteellisesti suhtauduin siihen erittäin tuomistevasti. Itseäni petettiin vuosia sitten, jolloin olin aivan rikki. Jokin on kuitenkin muuttunut, koska en pettämistä puheen ollen tunne mitään tunnontuskia. Perustelin sen niin tapahduttua itselleni siten, että "minulla sattui olemaan sellainen fiilis sillä hetkellä" - tiesin, etten ollut oma itseni. Minulla oli kumpanakin hetkenä jonkin sortin mania/sekakausi, jolloin en ollut tarpeeksi vahva hillitsemään itseäni. Kaikki harkintakyky oli aivan poissa. Ja olen tosi taitava sulkemaan tekemisiäni pois mielestäni. En kertonut pettämisestä perustellen itselleni, että se ei ollut kumppanini vika vaan johtui siitä, että olin itse ihan sekaisin enkä ollut oma itseni, jolloin se ei liittynyt sinänsä suhteeseen. Näitä kahta suhdetta aiemmissa suhteissa ei ole pettänyt eikä se olisi tullut silloin ikinä ikinä ikinä mieleenikään. Luulen, että sairaus on vaan alkanut salakavalasti puhjeta tai on ollut enemmän puhkeamaisillaan viime vuosien aikana. Kahta viimeisintä suhdetta edeltävänä aikana olin melko tasainen, vaikka bipolaarisuuteen viittaavia piirteitä olen ymmärtänyt omaavani jo 13-vuotiaasta lähtien. Tähän asti olen kieltänyt mielessäni edes sairauden olemassaolon, mutta nyt taitaa olla aika katsoa totuutta silmiin - ei tämä ole normaalia. Oikeasti toivon, että olisin käyttäytynyt sen moraalin mukaan, mikä minulla aiemmin oli. Vaikken sismmässäni tunne morkkista, en ole missään nimessä ylpeä itsestäni.
Huhhuh. Jotenkin tätä kirjottaessa vasta alkaa järkyttymään, miten sairasta oma käytös on, ymmärsin sen oikeastaan vasta tätä ja muita vastaavia bipolaaristen kumppanien/omaisten tarinoita lukiessani. Silti en ole mieleltäni tarpeeksi vahva muuttamaan käytöstäni - olen aivan h*lvetin impulsiivinen ja olen niin helposti ylipuhuttavissa kaikkeen hetken hauskaan miettimättä seurauksia. Toisaalta depispäissäni vain itken yksin kotona, miten elämäni on perseestä ja mietin, miten järjestäisin asiani, että voisin tappaa itseni. Näin siis vaikeampina kausina - 90 % ajasta olen kuitenkin tasainen ja järkevä esim. rahankäytön suhteen. Ehkä mun vain pitäisi lopettaa se dokaaminen - olen lukenut, että se vahvistaa oireilua.
Nyt, kun viimeisin suhde loppui pari kuukautta sitten, tässä on ollut aikaa miettiä asioita tulevaisuuden kannalta. Ymmärrän, että oma käytökseni on suurelta osin tuhonnut suhteeni (vaikka mukana oli myös muita syitä). Nämä lukemani tarinat kannustavat minua hakeutumaan terapiaan ja ehkä jopa hankkimaan diagnoosin, tätä ei vielä ole. Suvussa ja toisella vanhemmalla sekä sisaruksella on diagnosoitu bipolaarisuus, joten käytökseni perusteella asia lienee suhteellisen selvä. En ole koskaan päässyt aiemmin hoitoon, vaikka olen aiheesta puhunut usealle lääkärille/sairaanhoitajalle elämäni aikana. Nyt olen psykologin suosituksesta hakeutumassa psykoterapiaan. Lääkkeiden syöminen kuitenkin pelottaa minua. Koen kuitenkin, että hetkittäinen energisyys, hyperaktiivisuus ja positiivisuus, jotka kohonneesta mielialasta johtuvat, ovat osa minua ja minua parhaimmillani, vaikka tosiasiassa sillä voi olla pitkällä tähtäimellä hyvin huonoja seurauksia.
On totta, että sairaus ei ole syy pettämiseen, tai sitä ei tarvitse antaa anteeksi sen vuoksi, jos ei siltä tunnu. Bipolaarisuus on kuitenkin sairaus, joka voi ajaa ihmisen käyttäytymään moraalittomasti. Se ei ole hyväksyttävä syy vaan ymmärrystä lisäävä selitys korvaamaan ajatuksen, että pettäjä olisi tahalleen ilkeä tai varsinkaan, että syy olisi petetyssä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin