KYSYMYS: Mieheni haukkuu ja vähättelee minua yhteisen lapsemme nähden ja hänelle. "Äiti ei osaa pitää sinusta huolta, hän haluaa että kuolet." Hän on myös esittänyt lyövänsä minua lapsen nähden, huutanut ja rikkonut tavaroita lapsen nähden. Perhetyöntekijämme mielestä käytös on vain isän huolta lapsesta ja kyvystäni pitää lapsesta huolta sillä lapsi on loukannut itseään useasti läsnäollessani.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Se sai minut huolestuneeksi. Huutaminen, haukkuminen, väkivallalla uhkaaminen, tavaroiden rikkominen, toisen vanhemmuuden kyseenalaistaminen, yms. ovat vakavia asioita ja henkisen väkivallan tunnusmerkkejä. "Äiti ei osaa pitää sinusta huolta, hän haluaa että kuolet", on todella väkivaltainen viesti lapselle. Tähän pitää puuttua heti!

Kirjoitat, että perhetyöntekijänne mielestä miehesi (väkivaltainen) käytös on vain isän huolta lapsesta ja kyvystäsi huolehtia hänestä. Tällaista huolta kumpi tahansa vanhemmista voi toki ilmaista, mutta tapa millä se nyt tehdään, ei kuullosta asialliselta. Kirjoitat, että perhetyöntekijä lähinnä myötäilee isää eikä ole mielestäsi tarpeeksi jämäkkä. Jäin miettimään, että olettekohan jo lastensuojelun asiakkaita ts. onkohan perhetyöntekijänne ohjautunut teille lastensuojelun kautta? Vai onko perhetyö kunnan ennaltaehkäisevää palvelua? Mikäli ette ole vielä lastensuojelun asiakkaita, suosittelen sinua kääntymään viipymättä kuntanne sosiaalitoimiston puoleen! Mikäli olette jo lastensuojelun asiakkaita, voit ilmaista tyytymättömyytesi perhetyöntekijän toiminnasta hänelle itselleen ja / tai hänen esimiehelleen. Kuullostaa siltä, että jäät nyt kovin yksin hätäsi ja mielipahasi kanssa. Vielä tiivistetysti: Kysyit, mikä on oikea taho hakea apua perheelle ja mielestäni se on ensisijaisesti lastensuojelu.

Kirjoitit kasvatuksellisista erimielisyyksistä kuten lapsen ulkoilusta ja syömisestä. Kaksivuotias lapsi tarvitsee monipuolista ja terveellistä ravintoa, jokapäiväistä ulkoilua ja riittävästi unta. Lisäksi hän tarvitsee paljon rakkautta ja rajoja sekä ennen kaikkea rauhallisen kasvuympäristön. Kaksivuotias ei jää mistään paitsi vaikkei hänen elämässään olisi lainkaan sipsiä, kokista (tai muita vastaavia herkkuja), tablettia tai televisiota (tai muita ruutuja). Toki edellä mainittuja asioita (ja muitakin) voi tulla lapsen elämään vähitellen, mutta sopivasti annosteltuna ja lapsen kehitystaso huomioiden. Mikäli parisuhdetilanteenne jatkuu pidempään riitaisena eikä siihen löydy riittävää apua, kannattaa eroa miettiä vakavana vaihtoehtona. Mutta ensisijaista olisi nyt saada lastensuojelu kuvioon mukaan tai tehostaa sen toimintaa.

Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Kaisa