Olen todella epätoivoinen 33-vuotias mies. Olen maannut kahden naisen kanssa elämäni aikana. Kumpikin oli ollut hullujen huoneella. Jotenkin en saa yhteyttä normaaleihin ihmisiin – pitää olla vähän hullu, 
jotta voi olla minun kanssa, vaikka itse olen äärimmäisen turvallisuushakuinen, hullun vastakohta.

Lisäksi kestokykyni on kamalan huono. Kirjoitan tätä epätoivossani, olen kulkenut henkistä tietä, ja olen sekaisin päässäni ollako selibaatissa vai eikö olla. Masturboidako vai eikö. Kaikki tuntuu siltä ettei minulla ole lupa tehdä oikein mitään, ja tyydyn vain kulkeman haamuna elämässä.
Mies, 33

Hyvä Kysyjä!

Kiitos koskettavasta ja kauniista viestistäsi. Rehellisyys ja aitous koskettavat aina.

Piirrät viestissäsi kuvaa itsestäsi: kerrot olevasi epätoivoinen, et saa yhteyttä normaaleihin ihmisiin, olet turvallisuushakuinen, hullun vastakohta, nuorena olit aktiivinen masturboija, mutta nyt et tiedä voitko/saatko masturboida vai et, et uskalla tahtoa mitään, vaan elät toteuttaaksesi toisten toiveita, mutta et kykene siihenkään. Kerrot häpeän tunteista, huonosta kestokyvystä, estyneisyydestä ja kuinka kuljet elämässä haamuna.

Ammatillisen kokemukseni myötä voisin arvailla, että miehen elämässä on täytynyt tapahtua paljon ja pitkän aikaa, että on päätynyt tuollaiseen näkemykseen itsestään. Ehkä ei välttämättä ole tapahtunut mitään suurta ja mullistavaa, vaan yhtä hyvin paljon pieniä asioita vuosien ajan, jotka ovat vähitellen jäytäneet itsetunnon pohjamutiin.

Kuvailemasi kailtainen ihminen on voinut pitkäaikaisesti jäädä vaille riittävää tukea oman persoonan kehittymiselle ja kannustusta ja hyväksyntää oman tahdon ja ajattelun syntymiseksi. Jos ihminen ei kasva itsekseen hänestä tulee haamu. Olisiko sinulle voinut käydä näin?
Itsekseen kasvaminen ei ole yksinäinen tie, vaan se on vuorovaikutusprosessi, jossa annetaan ja saadaan. Syntyessään ihmisellä on joitakin ominaisuuksia. Vuorovaikutus ympäristön kanssa tekee kuitenkin ihmisestä persoonan. Myös geneettisiin ominaisuuksiin vaikuttaa ympäristö. Voit miettiä, miten sinun lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristö on vaikuttanut siihen, millainen olet nyt. Onneksemme persoonan kehityksen ei tarvitse pysähtyä koskaan. Jos pysähtyy, seurauksena on pökkelö.

Nostat viestissäsi näkyvästi esille seksin ja seksuaalisuuden. Kuvailet sitä pääasiassa ahdistuneen oloisesti: on vaikea ajatella seksiä, en osaa rakentaa mitään … pitäisi vaan panna heti, olen kuin narkomaani seksin suhteen, olen sekaisin päässäni ollako selibaatissa vai eikö, jne.

Halu on korvautunut ilmaisuissa pakolla ja ilo ja vapautuneisuus kokea elämää tuntuu vaihtuneen luvan puutteeksi. Kerrot olevasi äärimmäisen turvallisuushakuinen, mutta minä kysyn, oletko koskaan voinut kokea turvallisesti saavasi olla se joka olet? Sanot, että kestokykysi on heikko, mutta onko sinua tuettu ja rohkaistu silloin, kun olet ollut heikoilla ja autettu silloin, kun olet epäonnistunut? Onko sinua rohkaistu löytämään oma tiesi ja elämäsi? tai mitä on tapahtunut, kun olet kapinoinut auktoriteetteja vastaan? Oletko koskaan uskaltanut?
Kiinnostava oli kun sanoit, että "itse olen äärimmäisen turvallisuushakuinen, hullun vastakohta". Minulle tulee mieleen turvallisuushakuisen vastakohtana seikkailunhaluinen, rohkea. Olisiko seikkailuun lähteminen, rajojen rikkominen ja etsiminen aivan hullua?

En tiedä millainen on suhteesi lestadiolaisuuteen. Oman kokemukseni mukaan pahimmillaan liikkeen sisällä painostus, uhkailu ja syyttely voi olla ankaraa ja tukahduttavaa. Parhaimmillaan liikkeen sisältä voi löytyä lämmin koti ja turva. Luulen, että molemmat kuvat ovat tosia yhtä aikaa. Miten koet itsesi suhteessa liikkeeseen? Saatko olla etsivänä, ahdistuneena ja omanlaisenasi turvassa liikkeen sisällä, vai kelpaatko vain, jotkin ehdot täyttävänä?

Ajattelen, että sinulla on tehtävänäsi kasvutyötä omaksi itseksesi tulemisessa. Koska kasvaminen on vuorovaikutusta, kehottaisin sinua etsiytymään sellaisten ihmisten seuraan, joiden koet tekevän sinulle hyvää ja tukevan sinua. Tällaisia ihmisiä voi olla sekä liikkeen sisällä että sen ulkopuolella. Neuvoisin myös pitämään hauskaa ja tekemään kaikenlaista kivaa, siinä määrin kun se on sinulle nyt mahdollista. En pitäisi myöskään huonona ideana hakeutua yksilö- tai ryhmäterapiaan.

Kohdallasi pitäisin erityisen tärkeänä, että löydät empaattisen ja lämpimän terapeutin, joka uskaltaa rakentaa kanssasi oikean ihmissuhteen, jossa voit kasvaa siksi joka olet.

Kiinnostavia ja hyviä kasvun vuosia sinulle toivoen,
Perheneuvoja Iiris