KYSYMYS: Olen 52-v nainen, naimisissa ja meillä on kaksi lasta (tyttö 8v, poika 12v). Mieheni on minua hieman vanhempi. Lapsemme ovat meille kalleimmat maailmassa. Olemme olleet yhdessä 25 vuotta. Naimisiin menimme oltuamme yhdessä 10 vuotta, silloinkin en ollut niin varma haluanko tätä mutta ajattelin, että se kuuluisi elämään.
On oikeastaan ihme, että saimme nämä lapset, koska meillä varmasti siittiöt ja munasolut ovat tapelleet ja kinastelleet. Ihastuin miehessäni hänen puheliaisuuteensa ja keskustelutaitoonsa. Sittemmin on alkanut ärsyttää se, että hän on miltei joka asiasta eri mieltä ja vakavista asioita on hankala keskustella, koska se menee väittelyksi joten se on jäänyt. En vain ole jaksanut, arki sujuu ihan hyvin näinkin.
Pari vuotta sitten aloitin uuden soittoharrastuksen työväenopistossa, kitaransoiton, ja aloin käydä soittotunneilla. Soitonopettaja oli komea nuori mies ja ihastuin häneen, hän ei minuun. En käy enää soittotunneilla, koska tunneilla oli hiukan liian virittynyt tunnelma ja halusin kuitenkin keskittyä soittamiseen. Toki ihastuminen tuntui tosi hyvältä ja tuosta miehestä fantasiointi ja se sai minut miettimään mitä haluan elämältäni. Aloin myös lukea kirjoja ja se on auttanut paljon.
Elämämme on kovin tavallisen tasaista ja tuntuu, että olemme molemmat yksin ja yhteistä ovat lapset. Lapsillemme haluaisin antaa kuitenkin hyvän parisuhdemallin.
Ihastuminen sai minut tuntemaan itseni kauniiksi naiseksi. Mieheni kanssa koen olevani vähemmän kaunis. Mieheni katsoo netistä pornosivuja enkä pidä siitä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että en omista häntä ja hänellä saa toki olla omat ajatuksensa. Mutta on tavallaan sääli, että hän etsii virikkeitä ja vipinää elämäänsä noilta sivuilta. Ja minä taasen fantasioin ihastukseni kohteesta.
Ongelmanani koen, etten tunne seksuaalista vetoa mieheeni. Haluaisin kokea seksuaalisesti enemmän yhteyttä hänen kanssaan. Käytämme apuvälineitä yhdynnän aikana. Orgasmin saaminen itselläni on vaikeutunut ikääntymisen myötä, mutta nyt se ”matkanteko” tuntuu mukavammalta kuin ennen jolloin keskityin vain orgasmin/orgasmien saamiseen. Meillä ei ole koskaan ollut kovin paljoa intohimoa, en tiedä pitäisikö sitä olla alusta alkaen, uskon että se intohimo tulee ajallaan, ehkä. Minua häiritsee se, että välillä koen, että mieheni on kuin isäni; isäni oli ankara ja määräili elämästämme hyvin paljon lapsuudessani äitini ollessa heikompi. Ei ole ehkä ihme, että en koe koe vetoa mieheeni.
Miten siis kokisin mieheeni himoa? En voi kuvitellakaan, että tällä hetkellä edes joskus tuntisin niin suurta paloa, että repisin häneltä vaatteet päältä. Niin kuitenkin haluaisin vai odotanko vain liikaa. Vai pitäisikö minun etsiä sitä pitkää vaaleaa miestä josta fantasioin?
Kotiäiti Hämeestä
VASTAUS: Jos miehesi on puhelias ja keskustelutaitoinen, tilanne ei ole ihan toivoton. Keskustelu on kuitenkin yksi niistä asioista, jotka tuovat läheisyyttä parisuhteeseen. Tuosta väittelystä olisi hyvä päästä eroon. Sinun on aluksi tietenkin keskusteltava hänen kanssaan keskustelemisesta. Siitä, miten arvostat hänen keskustelutaitoaan, ja että olisi mukavampaa, jos keskusteluista ei tulisi väittelyitä. Väittelyhän syntyy siitä, että emme ole halukkaita oikeasti kuuntelemaan ja ymmärtämään toisen näkökulmaa, vaan koitamme todistaa itse olevamme oikeassa. Eli pitäisi opetella oikeasti kuuntelemaan. Silloin pitäisi käyttää sellaisia lauseita kuten: ”tuohan on mielenkiintoista”, ”tuossahan on järkeä”, ”tuohan on kiinnostavaa, kerro lisää” jne. Väittelyssähän käytetään tällaisia ilmaisuja kuten: ”tuossahan ei ole mitään järkeä”, ”nyt olet erehtynyt”, ”sinähän olet tuossa ihan väärässä” jne.
Pohdi, voisitteko yhdessä yrittää opetella väittelyn sijasta keskustelua. Saatko selitetyksi miehellesi, että voisitte vähän lieventää ilmaisujanne ja koittaa etsiä sellaista keskustelua, joka olisi molemmista mukavaa? Mikä on oma osuutesi siihen, että väittelyksi menee? Alatko vastata samalla mitalla? Kokeile joskus, minkä vaikutuksen tekee, jos suhtaudut hänen mielipiteisiinsä kiinnostuneesti ja kunnioittavasti?
Sanoit, että olette lähes kaikesta eri mieltä. Sekään ei välttämättä tuhoa parisuhdetta, jos voitte kuitenkin kunnioittaa toistenne näkemyksiä, ja ymmärtää että kummallakin on omat perustelunsa sille, miksi ajattelee niin kuin ajattelee.
Ihastuminen ei sinänsä ole kovin huolestuttava juttu. Useimmat pitkässä parisuhteessa olevat ihastuvat muutaman kerran elämässään johonkuhun muuhun. Yleensä se menee aikanaan itsestään ohi. Tuosta pornostakin pitäisi keskustella. Voit kertoa miehellesi, että se ei tunnu sinusta hyvältä. Ihanteellista olisi, jos pystyisitte yhdessä miettimään, miten saisitte toisistanne enemmän iloa. Usein henkisen läheisyyden paraneminen parantaa myös fyysistä läheisyyttä.
On äärimmäisen harvinaista, että 25 vuoden yhdessäolon jälkeen tekee mieli repiä vaatteet puolisonsa päältä. Jos kuitenkin ”matkanteko” tuntuu edelleen hyvältä, näkisin tilanteessa toivoa. Pitkässäkin liitossa voi nauttia hyvinkin antoisasta seksielämästä, vaikka se ei enää perustukaan samanlaiseen himoon, kuin alkurakkauden huumassa. (Tai kielletyssä hedelmässä.) Äsken mainitun henkisen läheisyyden lisäksi on todettu myös fyysisen läheisyyden lisäävän onnellisuuden ja kiintymyksen tunteita parisuhteessa. Tiukat ja pitkät halaukset ja pitkät suudelmat käynnistävät elimistössä oksitosiinin erityksen, joka lisää mielihyvän tunnetta ja läheisyyden kokemusta. Kunnon suudelman pitäisi kestää vähintään kuusi sekuntia, että oksitosiinin eritys käynnistyy.
Tuo, että miehesi tuo mieleesi jollain lailla isäsi on ilmiö, jota on syytä pohtia vähän enemmänkin. Jos hän toimii edes jossain määrin kuten isäsi rasittavimmillaan, voi olla että sinussa käynnistyy tunteita, jotka kuuluvat enemmän isällesi kuin miehellesi. Sinun olisi hyvä koittaa katsoa asioita mahdollisimman objektiivisesti, ja koittaa erotella, mitkä tunteet kuuluvat oikeastaan isällesi, ja mitkä miehellesi. Jos tulet siihen tulokseen, että hän todellakin on samanlainen määräilijä kuin isäsi, on asioihin varmaankin koitettava saada aikaan muutosta. Toisen on hankala pitkällä tähtäimellä olla määräilevä, jos toinen ei suostu määräiltäväksi.
Kerroit, että elämänne on kovin tasaista, ja olette molemmat yksin. Nyt lapsenne ovat sen verran isoja, että teillä on mahdollisuus ryhtyä etsimään uudestaan sitä parisuhdetta, joka on päässyt katoamaan jonnekin. Muistelkaa, mikä aikanaan yhdisti teidät. Mitä oli mukavaa tehdä yhdessä? Mitkä olivat parhaita hetkiänne? Mitä haluaisitte nyt tehdä toistenne kanssa? Ei sen tarvitse olla mitään mullistavaa. Minun kokemukseni mukaan onnelliset pariskunnat käyvät kävelyllä, joskus elokuvissa ja syömässä, joskus jollain matkalla ja joskus istuvat vain kotona iltaa kahdestaan jonkin pienen herkuttelun ja jutustelun tai vaikkapa elokuvan katselun merkeissä.
Sanoit, että lapsenne ovat teille kalleinta maailmassa. Minusta on aika hyvä ajatus, että lapset eivät ole mikään syy pysyä huonossa parisuhteessa, mutta he ovat erinomainen syy saada parisuhde kuntoon. Koita vielä, saisitteko suhdettanne paremmaksi. Sitten voi erotakin paremmalla mielellä, jos voi ajatella tehneensä parhaansa.
Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Tero
