Olen 22-vuotias nainen ja elän 21-vuotiaan miehen kanssa avoliitossa neljättä vuotta. Parisuhteemme on mielestäni onnistunut, meillä on hyvä seksielämä, osaamme nauttia toistemme seurasta ja muutenkin on mennyt hyvin. Tähän asti.
Olen itse ollut selkeästi aina se enemmän antava osapuoli; järjestän meille ohjelmaa, matkoja, tekemistä, mukavia pikku arjen juttuja. Huomioin aina hänet mitä tahansa teenkin, jos on ollut joku tyttöjenilta tms. niin olen ensiksi kysynyt häneltä onko ok mennä tai haluaako hän
viettää kanssani aikaa. Ostan kaupasta hänelle pieniä herkkujuttuja, olen vienyt hänet viikonlopuksi kylpylään, varannut ravintolaillan ym. Kyllä, olen se, joka on tienannut hitusen enemmän hoitajan palkallani, mutta molemmilla meistä on kyllä rahaa, jolla toista voi huomioda edes joskus. Asia on vain niin, että koskaan en saa häneltä mitään takaisin, en edes vaikka sitä pientä lempiherkkua kaupasta tai juhlapäivänä pientä kimppua.
Kompastuskivemme iski kevään alussa. Olin säästänyt pidemmän aikaa rahaa Turkin matkaa varten. Aina matkaa varatessa hänelle iski olo, ettei halua lähteä kanssani (en halua elää siivelläsi, minulla saattaa olla töitä (huom! silloin työtön), ym. muita ihmeselityksiä. Olen aina
sanonut hänelle, ettei raha ole minulle tärkeää, ja varmasti tulee se aika, kun hän saa minua hemmotella, jos/kun jatkan joskus opiskelujani. No, matka ei koskaan onnistunut, koska viivyttelyä kesti liian pitkään, sekä kun matkoja oltaisiin varattu, matkayhtiöt sotkivat asiat.
Voitin kesäkuun alussa ilmaisen matkan Bulgariaan. Matkalle oli myös mahdollisuus hänenkin päästä, tässä viestissä hieman hankalaa selittää miten, mutta jos hän olisi osallistunut, olisi satavarmasti voittanut sen. Kun ehdotin hänelle, että osallistuisi, koska lennot ja hotelli olisi ilmainen, vain ruoka maksaisi ja sekin luonnollisesti Bulgariassa mitättömän vähän, ei hän taaskaan halunnut lähteä kanssani. Ei vaikka tarjouduin säästetyistä lomarahoista maksamaan hänen ruoat. ym. Olin/olen loukkaantunut ja pettynyt. Tämä oli minulle se viimeinen piikki sydämeen.
Päästäksemme tähän asiaan, kun järjestän ohjelmaa/tekemistä niin sama juttu. Rakastan kalastamista näin kesäisin, sekä kesätoreilla istumista, ulkoilmasta nauttimisesta, terasilla istumista pari siideriä nauttien jne. Kaikki mitä hänelle ehdotan on pakkopullaa. Joskus hän lähtee mukaani naama nyrpeänä haluten äkkiä takaisin kotiin, joskus hän ei lähde ollenkaan. Tämä loukkaa minua, koska mielestäni parisuhde on sitä yhdessä tekemistä. Jos hän edes joskus pyytäisi minua johonkin hänen lempitouhuihinsa mukaan lähtemään, lähtisin vaikken siitä pitäisi, koska se olisi sitä yhdessäoloa.
Viimeiset kaksi viikkoa olemme vaihtaneet päivittäin lauseen tai kaksi. En edes jaksa enää puhua hänelle, miksi yrittäisin? Yleensä jos koitan puhua hänelle näistä asioista hän suuttuu, mököttää tai rupeaa raivoamaan että aina syyllistän häntä vaikka puhun hänelle me-muodossa, en syyttäen häntä.
Pakenin baariin viime perjantaina ja join pääni täyteen koska tilanne ahdisti minua. Tulin humalassa kotiin ja halusin seksiä. Tämän jälkeen hän on käyttäytynyt normaalisti, eikä ilm. ymmärrä tilannetta, tilanne ei ollut minulle "rakastelua", vaan pelkkää merkityksetöntä seksiä.
Monet ovat minulle sanoneet että jättäisin hänet, tosiasiassa rakastan häntä oikeasti ja en enää halua olla se joka jättää, koska silloin olisin itse se paha ihminen. Olen jättänyt hänet kolmesti samoista syystä, muutosta tapahtunut hetkellisesti ja tilanne on jälleen muuttunut "normaaliksi".
Viimeisin asia mitä ilmoitin hänelle oli, etten enää pyytäisi häntä mihinkään mukaan, enkä järjestäisi enää mitään asioita yhteisen ilon vuoksi. Huomaan hänestä, että hän on tavallista ärtyneempi jollain tapaa, ihan kuin hän ihmettelisi tai odottaisi että tekisin jotain mutta
mitään ei tapahdu. Hän on hämmentynyt kun lähden yhtäkkiä ulos tai illalla ravintolaan ja ilmoitan tulevani yöksi kotiin. Hän tietää, etten ikinä pettäisi häntä ja tiedän ettei hän petä minua, mutta silti hän ihmettelee todennäköisesti, miksen mätäne kotona hänen vieressään kun
hän katsoo telkkaria.
Olen pettynyt, turhautunut ja surullinen. Mitä teen?
AF, 22-v
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Olet turhautunut siihen, että olet pitkäkestoisesti kokenut olevasi parisuhteessasi veturi, jonka tehtävänä on järjestää teille ohjelmaa. Vaikutat aktiiviselta ja toista huomioivalta ja petyt siihen, että et koe saavasi kumppaniltasi samanlaista vastakaikua. Alussa kuitenkin kerrot, että parisuhteenne on onnistunut, seksielämänne hyvää ja osaatte nauttia toistenne seurasta. Missä tilanteissa tämä tulee mahdolliseksi? Kerrot esimerkkejä tilanteista, joissa mies ei ole halunnut lähteä mukaasi matkalle tai osallistua sellaisiin aktiviteetteihin, jotka sinua kiinnostaisivat. Milloin sitten nautitte toistenne seurasta? Mitä silloin teette? Mistä puhutte? Miten osoitatte hellyyttä toisillenne? Millaista seksielämänne on silloin?
Tuntuu, että puhut kahdenlaisesta suhteesta: yhtäältä sellaisesta, jossa on paljon hyvää ja toimivaa, toisaalta sellaisesta, jossa toinen väsyneenä hoitaa vetovastuun. Kumpi suhde on sinulle enemmän totta?
Miten miehesi mahtaa kokea elämänne? Miksi hän on käynyt haluttomaksi lähtemään mukaan matkoille tai ehdottamiisi harrastuksiin? Voiko käydä niinkin, että hän kokee jäävänsä sinun aktiivisuutesi jalkoihin? Haluaisiko hän tehdä erilaisia asioita kuin sinä, yhdessä ja erikseen? Hän saattaa olla temperamentiltaan rauhallisempi ja kotona viihtyvämpi. Ehkä koti-illat televisiota katsellen eivät olisi hänen mielestään yhtään hullumpi juttu. Kerrot jättäneesi miehen jo kolmesti, mutta palanneesi aina takaisin. Olisikohan hänelle jäänyt näistä erovaiheista epävarmuutta ja pelkoa suhteenne tulevaisuudesta. Ehkä hän ei rohkene yrittääkään satsata suhteeseenne, koska sen jatko vaikuttaa epävarmalta. Tästä voi muodostua itseään ruokkiva kehä: mitä enemmän sinä turhaudut hänen passiivisuuteensa ja uhkaat erolla, sitä vähemmän hänen mielestään kannattaa panostaa epävarmaan suhteeseen. Tämä on kaikki arvailua, mutta kysy häneltä itseltään, mitä hän ajattelee ja tuntee.
Sinulla on täysi oikeus odottaa mieheltä tasavertaisempaa ja aktiivisempaa osallistumista yhteiseen elämäänne, mutta mikäli hän ei koekaan oikeasti haluavansa sellaista elämää, olette ratkaisun edessä. Voitteko lähentyä odotuksissanne, hän aktiivisuutta lisäten ja sinä odotuksistasi tinkien, vai onko niin, että tämä suhde on tullut tiensä päähän erilaisten odotustenne vuoksi? Jospa puhuisitte tulevaisuuden suunnitelmistanne ja odotuksistanne ilman syyttelyä ja tutkisitte rauhassa sitä, haluatteko elämältä riittävästi samanlaisia asioita.
Terveisin Päivi, perheneuvoja
7 kommenttia
Nähnyt
27.9.2013 10:33
Tämä muistuttaa paljolti omasta (ex)-suhteestani.
Ulos kaikki näyttää hyvältä. Kaverit ja perhe kehuu että "pidä tämä tyttö", seksielämä on mahtavaa. Mutta taustalla, olin se joka antaa kaiken ajan, ja rahan mitä pystyy ja hiukan enemmänkin. Hänelle ei mitään uhrausta ja rahaa on perheen puolelta enemmän kuin pystyy käyttämään. Tämän olisi vielä voinut kestää.
Naula arkkuun oli hänen mustasukkaisuutensa. Ero on tullut aikaisemminkin siitä syystä. Hän lupasi muuttuneensa, palasimme yhteen ja mustasukkaisuutta ei ollut muutamaan kuukauteen. Mustasukkaisuus alkoi lisääntyä 4 kuukautta sitten. Tein kaikkeni korjatakseni, lakkasin näkemästä naisystäviäni, sulkeuduin baareissa ja bileissä. Puhuimme ja riitelimme aiheesta. Mustasukkaisuus vain lisääntyi.
Murruin totaalisesti kuukausi sitten. Ystävät olivat lopettaneet soittamisen. En ehdi töihin tai opiskella kunnolla koska kaikki aika kuluu hänen paapomiseensa. Itselleni ei ole aikaa tai rahaa ollut pitkään. En pysty katsomaan tuntemattomia silmiin tai koskemaan (juuri ja juuri kättelemään) ketään kun kaikki johtaa uuteen riitaan.
Aloin toistamaan mantraa että vaikka rakastan häntä, me emme sovi elämään yhdessä. Hän ei pysty muuttumaan. Minä en pysty elämään hänen kanssaan. Ja lopulta sain hänet jätettyä.
Nyt kolme viikkoa kuivilla, ystävät ovat taas elämässä. Juhlissa tapaa uusia ihmisiä. Uusia projekteja, harrastuksia, asioita mistä oikeasti pidän. Aikaa tehdä töitä. Enemmän rahaa. Elämä on vain parempaa ilman. Muita naisiakin olen tapaillut, ja tähän asti ei ole ainakaan tarvinnut antaa yhtään enempää kuin on saanut.
Se on hyvin simppeli kysymys loppujen lopuksi. Olisiko elämä parempaa ilman? Muitakin voi oppia rakastamaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
jugular
27.9.2013 13:54
Tästä tulee jotenkin mieleen se, että olisiko suhteen naispuolinen osapuoli jotenkin ottanut omaksi osakseen määritellä sen, mitä se parisuhde oikein on, ja kuinka siinä tulee toimia ja olla? Itselläni on kokemusta tällaisesta, ja sen aiheuttama ahdistus nimenomaan purkautui mökötyksenä, hiljaisuutena ja haluttomuutena. Lisäksi tuo eroaminen ja yhteen palaaminen ei ainakaan helpota asiaa. Kuinka uskaltaisi luottaa ihmiseen, joka on jo kolme kertaa sanonut, että "sinä et ole minun ihmiseni"?
Vaikka kuinka rakastaisi, ei se yksinään riitä. Ehkä miehesi yksinkertaisesti haluaa elää erilaista, hiljaisempaa elämää kuin sinä, ja päällepäsmäröinti ahdistaa. Itse olen päätynyt tällaisessa tilanteessa eroon, sillä vaikka rakastikin jollain käsittämättömällä, metafyysisellä tavalla, arki ei yksinkertaisesti vain toiminut niin, että elämän jakamisessa käytännössä olisi ollut mitään mieltä. Nyt kun katsoo mitä meistä on tullut, olemme paljon onnellisempia erikseen kuin yhdessä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Lispettix
27.9.2013 15:13
Mitä helvettiä!!??
EROA!!!! Ei kukaan tuolainen ole arvoisesi!! Yritys hyvä, mutta nyt ei vain mikään auta!!!!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Tinniliini
30.9.2013 10:18
Olette hyvin nuoria eikä eroaminen ole maailmanloppu. Taidatte vain olla hyvin erilaisia ihmisiä. Sinä tykkäät olla vauhdissa, hän ei. Ja raha-asia on ongelma. Yleensä näin on varsinkin jos mies on naista köyhempi.
Voit tavata jonkun ihanan miehen, joka tykkää kans mennä, järjestää juttuja ja elää! Lycka till!!!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Itse kirjoittaja
30.9.2013 19:19
Tässä itse jutun kirjoittaja. Bulgarian matka avasi silmiäni. Kaipasin häntä kolmannen päivän jälkeen, sekä hän minua. Palasin matkalta, puhuimme asiat halki. Me saamme olla erilaisia. Meidän ei tarvitse pitää samoista asioista. Mutta haluamme viettää aikaa myös yhdessä toistemme mieltymysten mukaan. Rakastan häntä, sekä hän minua. Olemme oikeasti toistemme parhaat kaverit. Kävimme katsomassa tänään sormuksia. Asioilla on tapana järjestyä. :) Suuri kiitos suhdeklinikan työntekijöille, aion myös näyttää hänelle tämän kirjoituksen. :)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
1221121221
3.10.2013 10:47
Mielestäni kuulostaa siltä, että olet huomaamassa kumppanisi erilaisuuden. Alkuhuuma, jossa molemmat haluavat tehdä samaa kuin toinen, on varmaan ohi, ja haluatte tehdä asiota myös itsenäisesti. Olet ilmeisesti havainnut, että miehesi nauttiikin eri asioista, kun sinä ja se hämmentää.
Jos esimerkiksi hankitte joskus perhettä, kannattaa muistaa, että rauhallisuus ja kotona viihtyminen ovat tällöin valttia.
Voisi myös olla rasittavaa, jos te molemmat haluaisitte olla koko ajan menossa omiin menoihinne ja vaatimassa toista tekemään sitä itselle kivaa juttua sekä nauttimaan siitä. Kirjoituksesi perusteella olen vahvasti sitä mieltä, että teidän kannattaa jatkaa yhdessä ja antaa tämän vahvistaa suhdettanne.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
9.10.2013 18:43
Joo, tässä taas kissa koittaa kosia koiraa leikkimään samaa leikkiä. Ei onnistu. Voisko kokeilla sellaista, että enemmän yhteistä aikaa haluava kokeilisi viettää sitä aikaa niissä merkeissä jotka maistuvat tälle toiselle enemmän. Homma kun ei mene niin, että koska itseä huvittaa tehdä asioita ja haluaa siihen jonkun tityn ihmisen mukaan, niin sitä tiettyä ihmistä ei välttämättä kiinnosta pätkääkään.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin