Tampereen SYÖ!-viikkojen itäisin ravintola löytyy Kalevasta, TOASin legendaarisen opiskelijakerrostalon Uuden Domuksen alakerrasta. Gastropub Kalevassa on ruokaillut kampanjapäivien aikana niin tuttuja kuin uusiakin asiakkaita.
”SYÖ!-viikot ovat piristäneet tosi kivasti varsinkin arki-iltoja. Meille on tullut paljon sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät ole käyneet täällä aiemmin”, ravintolapäällikkö Johanna Sutinen kertoo tyytyväisenä.
Gastropub Kaleva osallistuu SYÖ!-viikoille varsin lihaisilla tarjousannoksilla. Vaihtoehtoina on tuplajuustoburger kahdella 150-grammaisella Black Angus -härän pihvillä tai parin sadan gramman porsaan ulkofileepihvi valkosipuliperunoilla ja aurajuustokastikkeella tai BBQ-maustevoilla ja ranskalaisilla. Kampanjan aikana tarjouksessa ovat myös alkukeitto ja muutamat juomat.
”Viime SYÖ!-viikoilla meillä oli tarjouksessa härän ulkofileetä, joten nyt haluttiin vaihteen vuoksi porsasta. Burgereita meillä on ollut aiemminkin listalla, ja ne ovat käyneet aina hyvin kaupaksi”, Sutinen perustelee annosvalintoja.
Gastropub-perheen jäsen
Gastropub Kaleva on nimensä mukaisesti osa Tampereen Gastropub-perhettä, johon kuuluvat The Bull, Tapas Bar Inez, kievari Kahdet Kasvot, Gastropub Nordic, O’Hara’s Freehouse, Gastropub Praha, Gastropub Soho, Gastropub Tuulensuu, Deli 1909 & Wine Bar sekä kesäravintola Rillinki. Enemmistö Vinoteca Oy:n ja Winresta Oy:n omistamista gastropubeista sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa, ja Gastropub Kaleva perustettiin vuonna 2015 laajentamaan ravintolaperhettä keskustan ulkopuolelle.
”Moni keskustan Gastropubien vakioasiakkaista asuu Kalevassa, joten aluksi ideanamme oli tuoda yksi ravintola heitä lähemmäs ja koota sen ruokalistalle suosikkiannoksia muista Gastropubeista. Ajan myötä olemme räätälöineet listalle omiakin annoksia keittiön ideoiden ja asiakkaiden toiveiden mukaa”, Sutinen kertaa ravintolansa historiaa.
”Meille on muodostunut myös oma asiakaskunta lähialueen asukkaista ja muiden gastropubien asiakkaista. Jotkut asiakkaat aloittavat iltansa ensin keskustan gastropubeissa ja kävelevät vielä keskustasta tänne”, ravintolapäällikkö jatkaa nauraen.
Gastropub Kaleva vetoaakin rennolla meiningillään eri-ikäisiin ihmisiin. Lautapelit sekä viikoittaiset tietovisat ja musabingot houkuttelevat varsinkin lähialueella asuvia opiskelijoita ja muuta nuorempaa väkeä, kun taas vanhemmat asiakkaat viihtyvät ruoka- ja juomatarjonnan parissa.
”Moni tietää, että Gastropub-perheen ravintoloilta voi odottaa hyvää laatua niin ruoka- kuin juomapuoleltakin. Esimerkiksi juomatarjontaamme kuuluu yli sata erilaista olut- ja siideripulloa sekä hanatuotteet siihen päälle.”
Ravintolat Kalevan kasvattajina
Kalevan pub- ja ravintolatarjonta on laajentunut viime vuosina mukavaa vauhtia. Esimerkiksi Public House Huurre avattiin samana vuonna kuin Gastropub Kaleva. Johanna Sutisen mukaan kaupunginosan ravintoloiden kesken vallitsee hyvä henki.
”Kaleva on uusien rakennusprojektien myötä selkeästi kasvava kaupunginosa, ja kovan kilpailun sijaan on kivempi kehittää Kalevaa yhdessä. Olemme järjestäneet Huurteen kanssa esimerkiksi yhteisiä tietovisoja.”
Omalta osaltaan Gastropub Kaleva pitää vireää korttelihenkeä yllä erilaisin tapahtumin, esimerkiksi live-musiikkikeikoin ja ruoka- ja juomapuolen teemaviikoin. Tällä viikolla avatulla terassilla pidetään kesällä omat grilli- ja musiikki-iltansa.
”Uuden Domuksen julkisivuremontti valmistuu pääsiäisen jälkeen, ja terassin kanssa päästään kunnolla vauhtiin sen päätyttyä. Terassiasiakkaita on ollut vielä aika vähän, mutta kyllä me suomalaiset olemme niin sitkeitä kevään odottajia, että eiköhän uloskin saada asiakkaita heti säiden salliessa”, Sutinen nauraa.
Tsekkaa myös muut SYÖ! Tampere -ravintolat!
Teksti ja kuvat: Roosa Pelkonen
1 kommentti
Anonyymi
5.12.2021 10:29
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin