Olisiko mielestäsi oikein, että saisin vapautuksen jostain lailla määrätystä kansalaisvelvollisuudesta siksi, että olen omien valintojeni seurauksena päätynyt työskentelemään insinöörinä tai vaikkapa harrastamaan kiiltokuvien keräilyä? Apulaisoikeusasiamies on tehnyt päätöksen, jonka mukaan urheilijoiden erivapaudet muihin asevelvollisiin verrattuna ovat epätasa-arvoistavia, joten käytäntöjä aiotaan muuttaa. Ja onhan se selvää, että jos kahta suomalaista koskee eri säännöt vain sen takia, että toisella on eri työt tai harrastukset, niin silloin ei puhuta tasavertaisuudesta tai oikeudenmukaisuudesta.

Osan inttiajastani vietin urheilijatuvan naapurituvassa, joten urheilijoiden palveluksensa aikana hyödyntämät etuoikeudet ovat tuttuja. Ison osan normaalista palveluksesta urheiluporukka pystyi välttämään pelkästään harjoittelemalla normaalisti; lajiharjoite aamupäivällä ja lihaskuntoharjoittelua tai palauttavaa iltapäivästä. Joskus tosin saattoi harjoittelu unohtua ja mennä tuvassa nukkumiseksi tai pleikkarin pelaamiseksi, mutta kantahenkilökunnan into puuttua näiden etuoikeutettujen väärinkäytöksiin oli minimaalista. Ehtivät urheilijat käymään ruodussakin tovin, mutta treeneineen, suihkuineen ja varusteiden vaihtoineen varsinainen palvelus jäi lyhyeksi ja pirstaleiseksi. Urheilijoiden porukka oppi nopeasti myös sopimaan metsäleirien ajaksi lajiharjoitusleirejä valmentajiensa kanssa, joten metsässä heitä ei voinut normaalisti olettaa näkevänsä muiden asevelvollisten kanssa. On sanomattakin selvää, että nämä etuoikeudet näkyivät ja kuuluivat tavalla, joka koetteli muun miehistön oikeudenmukaisuuskäsitystä.

Nyt apulaisoikeusasiamiehen käsittelyssä oli Puolustusvoimien "urheilukoulu", joka käytännössä on ammattiurheilijoita varten rakennettu teatteri, jossa näytellään asevelvollista, mutta jatketaan kuitenkin täysipäiväisenä urheilijana. Apulaisoikeusasiamies selvityksessään ilmoitti, että 180 päivän asepalvelusajasta urheilukoululaiset palvelivat vain n. 66 päivää. Pääesikunta, ja moni siviilikin, katsoo urheilijoiden erivapaudet perustelluiksi, koska urheilijat ovat esikuvia, harjoittavat jo mahdollisesti ammattiaan ja ammattiurheilijan ura voi päättyä jo varsin nuorella iällä.

Urheilijoiden erivapauksia puoltavilta tuntuu kuitenkin unohtuvan, että samat kriteerit koskevat montaa muutakin ammattia, ja että jokainen meistä on uravalintansa tehnyt omasta vapaasta tahdostaan. Kukaan ei tule puoltamaan minulle mitään erivapauksia vain siksi, että olen omien valintojeni seurauksena opiskellut insinööriksi eikä pidäkään. En kuitenkaan katso, että tällaisia etuoikeuksia ja positiivista syrjintää pitäisi harjoittaa minkään muunkaan ammattikunnan kohdalla.

Koko kohussa naurettavimpia ovat nimenomaan urheilijoiden antamat lausunnot, joissa tietysti puolletaan heille annettuja etuoikeuksia kaikin voimin ja ilman moraalifilosofisen pohdinnan häivääkään. Jokaiselle apulaisoikeusasiamiehen päätöstä kritisoineelle urheilijalle tiedoksi: Valtion ydintehtävä ei ole turvata teille etuoikeuksia, jotka on muilta evätty. Teidän urheilu-uranne, aikanne tai tulevaisuutenne eivät ole tärkeämpiä kuin kenenkään muunkaan. Urheilijaksi jopa poikkeuksellisen nokkelana ajattelijana ja karismaattisena esiintyjänä pidetty Teemu Selännekään ei kykene ymmärtämään, miksi ei ole meidän muiden velvollisuus palkita häntä vapaaehtoisesti tekemistään uravalinnoista.

Voitteko kuvitella, että Suomea eivät oikeasti pidä pystyssä hiihtäjät, potkupalloilijat tai galvanoitua kumilaattaa työkseen kepakoivat karpaasit, vaan korkeasti koulutetun kansamme tulevaisuus lepää teknologisten innovaatioiden ja laadukkaiden lopputuotteiden kivijalalla? Siihen nähden toivoisin, että suomalaiset löytäisivät esikuvansa esimerkiksi fyysikoista, insinööreistä, putkimiehistä, siivoojista, yrittäjistä ja muista tätä maailmaa aidosti eteenpäin vievistä oman alansa huippuosaajista kuin pienessä etuoikeuksilla vuoratussa tynnyrissä elävistä urheilijoista.

Vuoden asepalvelus leikkasi vuoden nuoruudestani, vuoden työurastani ja samalla vuoden tulot työurani loppupäästä vaikka minun aikani on minulle yhtä tärkeää kuin kenen tahansa muun aika on hänelle itselleen. Ei ole mitään perustetta ajatella, että urheilijan tulevaisuus olisi meidän muiden ihmisten tulevaisuutta arvokkaampi, siksi kaikkia tulee kohdella kansalaisvelvollisuuden suhteen tasavertaisesti. Urheilijoiden lisäksi tämän periaatteen tulisi koskea myös kaikkien uskontokuntien edustajia ja kaikkia sukupuolia, mutta tällä hetkellä esimerkiksi jehovantodistajien vakaumus ja naisten sukupuoli antavat heille lain edessä erioikeudet muihin suomalaisiin ihmisryhmiin nähden.

Yksi ratkaisu ongelmaan olisi siirtyä ehdottamaani aktiivireserviläismalliin, jossa kansalaisen viitseliäisyys maanpuolustustaitojen harjoittelussa palkittaisiin pienemmällä verotuksella. Maanpuolustukseen liittyvät tasa-arvo-ongelmat poistuisivat näin myös eri ammattinharjoittajien, sukupuolten, uskonnonharjoittajien ja muiden viiteryhmien väliltä.