Tere Sammallahti

Kokoomuksen ministeriryhmä on kesäkokouskiertueellaan, jolta sopii vaalivuodesta johtuen odottaa paljon. Paljon on näkynyt hyvääkin, mutta mikään ei olisi voinut vetää mattoa Kokoomus-aatteen alta, niin kuin isolla metelillä julkaistu lista tavoitteista vihapuheen kitkemiseksi. Iltalehden haastattelussa Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo perusteli vihapuhe-työryhmän tarvetta sillä, että “tutkimuksen mukaan vihapuhe ja nettikiusaaminen heikentävät eniten suomalaisten turvallisuudentunnetta”. Toivoisin todella, että poliitikot alkaisivat lukemaan siteeraamiaan papereita, eivätkä vain poimisi omaa agendaansa tukevia rusinoita pullasta, sillä ainoa moiseen tulokseen päätyvä paperi vaikuttaisi olevan konsulttiyhtiö KPMG:n sekä tasa-arvosuunnitelmien laadinnalla rahansa tekevän konsulttiyhtiö World of Managementin selvitys.

Ja selvitykseksi sitä pitääkin kutsua, koska se ei millään kriteerillä täytä edes alkeellisimpia tutkimukselle asetettuja vaatimuksia. Aineisto perustuu 53:n ihmisen vastaukseen ja kolmenkymmenen käsin valitun järjestöaktiivin haastatteluun. Ei ole ensimmäistäkään syytä siteerata tämän kyselyn tulosta tavalla, jolla poliitikot oikealta vasemmalle ovat viime aikoina tehneet.

Oivana kuriositeettina mainittakoon, että kyseinen selvitys on osa Suomi 100-juhlavuoden “100 tasa-arvotekoa”-projektia, joka perustettiin kanavoimaan rahaa kolmannen sektorin tukityöllistettäville hömppäorganisaatioille. Olen näitä menetettyjä miljoonia käsitellyt jo parilla aikaisemmalla videolla, joten siitä ei sen enempää.

Oikeusministeri Antti Häkkänen totesi Iltalehden haastattelussa, että vihapuhe-työryhmän tarkoituksena on mm. pureutua pohtimaan sananvapauden juridisia rajoja sekä pohtia termin “vihapuhe” sisältöä, koska tällä hetkellä siitä ei ole vakiintunutta määrittelyä. Nämä tavoitteet eivät sinällään vielä ole tuomittavia, vaikka sananvapautta rakastavan kansalaisen hämähäkkivaisto jo varoitteleekin. Mutta kun soppaan heittää mukaan ministeriryhmämme laatiman kolmentoista kohdan toimenpidelistan, niin aivan hiljaa ollessa voi jo kuulla rautasaappaiden kopseen.

Iso osa listatuista tavoitteista on retorisesti samalla tasolla kuin mihin SDP:n vero-ohjelmissa, Vasemmistoliiton maahanmuuttopolitiikassa tai Vihreiden ympäristöpoliittisissa kannanotoissa on totuttu: Konkretia on korvattu analyysiköyhällä hutulla, joka ei tarkoita mitään.

Mutta otetaan ne hyvät asiat, tai ainakin positiiviset vivahteet, ensin. Kohdassa kymmenen puhutaan opiskelijoille tarjottavista vaihto-opiskelumahdollisuuksista ja kansainvälistymisjaksoista. Globalisoituvassa maailmassa se on lähes varauksettomasti etu, joka suomalaisille nuorille on hyvä suoda, matkailu kun tunnetusti avartaa. Tällainen koulutuspoliittinen linjaus on hyvä, vaikka konkretia ehdotuksen taustalla jää muuten olemattomaksi.

Kohdasta kuusi löytyy lause “Jokaiselle lapselle ja nuorelle on tärkeää opettaa, mikä on sähköisessä maailmassa hyväksyttävää, toista ihmistä kunnioittavaa käytöstä”. Kyllä, tällaista kasvatuksellista työtä pitää ehdottomasti tehdä niin kodeissa kuin julkisen keskustelun kauttakin. Vetää kuitenkin mielen mustaksi, kun julkisen sektorin koosta ja yksilön vastuusta paljon puhuva puolueemme tekee selväksi, ettei kasvatusvastuuta olla vaatimassa lasten vanhemmilta, vaan oppilaitoksilta ja viranomaisilta.

Kohdassa kahdeksan puhutaan lasten lukutaidosta ja kriittisestä ajattelusta siinä, missä kohdassa yhdeksän jokaisen suomalaisen monipuolisesta ja kriittisestä medialukutaidosta. Nämä taidot ovat tietysti tärkeitä ja tarpeellisia, mutta eikö niitä opeteta jo nyt peruskouluissa? Muutenkin tuntuu lähinnä irvokkaalta vitsiltä, että jakovarapuheista äänekkäästi varoitteleva puolueemme ehdottaa seitsemän miljoonan euron määrärahaa aikuisten “digitaitojen ja heikkojen perustaitojen vahvistamiseen”. Miksi juuri seitsemän, eikä vaikka seitsemäntoista? Tai kaksi? No, ainakin ne korkeakoulujen orientaatiojaksoilta tutut tietokoneajokorttibisneksen konsultit hierovat jo karvaisia käsiään, kun taas joku kaataa ilmaista massia ovista ja ikkunoista.

Mutta sitten ne huonot, ja niitä ikävä kyllä piisaa. Kohdassa yksi puhutaan verkkopalveluiden velvoittamisesta valeprofiilien poistamiseen, mikä herättää heti kysymyksen, miten valeprofiili määritellään ja miksi ne halutaan kitkeä? Toisen henkilön nimellä ja naamalla esiintyminen täyttänee jo nyt kunnianloukkausen tunnusmerkit, mutta jos tarkoitus on lakkauttaa viime aikoina puhuttaneet sosiaalisen median parodiatilit, aletaan olla jo heikoilla jäillä. Ja ihan siltä varalta, että joku kiilusilmä ajatteli puuttua netinkäyttäjien anonymiteettiin, niin muistuttaisin, että anonymiteettiä tarvitaan yleensä eniten niissä valtioissa, joissa se on kiellettyä. Valeprofiilin taakse kätkeytyminen on monissa totalitaristisissa valtioissa ainoa keino kritisoida vallanpitäjiä ja jakaa luotettavaa tietoa julkisesti. Katsokaa vaikka Venezuelaa, joka juuri yritti sensuroida Ylen Venezuelan ongelmia käsittelevän Ulkolinja-dokumentin.

Neloskohdassa lähdetään sitten jo aivan laukalle viittaamalla Saksassa käytössä olevan lainsäädännön soveltamista Suomeen. Kyseinen laki velvoittaa verkkopalvelun ylläpitäjän poistamaan vihapuheeksi luokiteltavan sisällön palvelustaan. Ehdotus palauttaa keskustelun jälleen lähtöruutuun, kun termiä “vihapuhe” ei ole edelleenkään määritelty. On myös ristiriitaista oikeusministeri Häkkäseltä vannoa, ettei vihapuhetta tulla kriminalisoimaan. Jos verkkopalveluiden tarjoajat pakotetaan sanktioiden uhalla poistamaan viestejä palvelustaan, niin kyseessä on, de facto, vihapuheen kriminalisointi.

Muutenkin, Saksan mallin ennalta nähdyt ongelmat ovat jo toteutuneet: Lainvalvojan rooli on ulkoistettu verkkopalveluiden ylläpitäjille, jotka sakkotuomioiden pelossa kaventavat sananvapautta tiukalla ennakkosensuurilla. Tässä mielessä Saksa on lähempänä synkkää historiaansa kuin koskaan sotien jälkeen, enkä suostu uskomaan, että Suomessa yksikään puolue haluaa harkita asiaa tämän pidemmälle. Varsinkin Kokoomuksen pitäisi ymmärtää vastustaa ankarasti tällaisia aloitteita, ei tehdä niitä itse.

Listalla esitellään myös täysin käsittämätön vaatimus, jonka mukaan luvatta nettiin ladattujen kuvien tulisi olla helpommin poistettavissa. Kenelle tällainen ukaasi mahdollisesti aiotaan toimittaa ja miten? “Hei, se on Kokoomus täällä terve, onko Interneteillä? Joo, me haluttais yhdet kuvat pois globaalista tietoverkosta, niin otattehan nyt saman tien ne veke sieltä?”. Moista tavoitetta ei olla saavutettu edes kommunistisessa Kiinassa, toivottavasti sitä ei saavuteta Suomessakaan, ainakaan Kokoomuksen johdolla.

Muistuttaisin ministeriryhmäämme myös Streisandin ilmiöstä, jonka mukaan yritykset poistaa materiaalia netistä johtaa sensuurin kohteen räjähdysmäisesti kasvavaan julkisuuteen. Streisandin ilmiö vieläpä todistettavasti toimii paljon paremmin kuin mikään yritys sensuroida nettiä. Viittaan tässä kohtaa jälleen Venezuelaan ja Ylen Ulkolinja-dokumenttiin.

Listalle jää vielä pitkä liuta asioita, joista kaikista Orwellimaisimmille klassikoille on annettava kunniamaininnat. Kohdassa kaksi puhutaan turvallisuusviranomaisten valtaoikeuksien laajentamisesta. Kolmoskohdassa ehdotetaan pakollista päätoimittajaa “sähköisille alustoille”. Kohdassa seitsemän ehdotetaan kännykkä-aplikaatiota some-loukkauksien raportoimiseksi sekä viranomaisvalvonnan kohdistamista heihin, jotka ovat kirjoitelleet rumia nettiin. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, kohdassa yksitoista puppugeneraattorista täräytetään ulos lause, josta vasemmistopuolueiden puoluetoimistoilla ollaan varmasti kateudesta punavihreinä: “Kaiken valtion rahoittamassa toiminnassa tulee sitoutua vihapuheen ja rasismin vastustamiseen sekä monikulttuurisuuden, osallisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamiseen”. Ihanko kaikessa, koko reilun 50 miljardin vuotuisen kulutuksen osalta? Ja siitä huolimatta, ettemme edelleenkään tiedä, mitä vihapuhe tarkoittaa?

Ehkäpä kaikista suurin yllätys oli oikeusministeri Häkkäsen Iltalehdelle antama lausunto, jonka mukaan sananvapaus ei suojaa loukkaavaa toimintaa. En olisi yllättynyt kuullessani tällaista opiskelija- tai vasemmistopoliitikkojen suusta, mutta mutten voi uskoa, että selkeän perusteltua linjaa tähän asti vetänyt Häkkänen olisi aivan oikeasti tätä mieltä. Koska tunnen Häkkäsen politiikkaa jonkin verran ja tiedän hänen yleensä osoittavan erittäin hyvää harkintakykyä ajamissaan hankkeissa, epäilen, että tämän vihapuhe-hankkeen puuhamiehet ja -naiset löytyvät jostain aivan muualta kuin oikeusministeriöstä. En silti voi olla huomauttamatta, että sananvapauden rajan vetäminen toisten subjektiivisiin tunteisiin johtaa väistämättä sananvapauden kuolemaan.

Tuollaista periaatetta noudattamalla syntyy nopeasti yhteiskunta, jossa sinun oikeutesi loppuvat siihen, mistä minun tunteeni alkavat. Esimerkkejä tällaisen ajattelun seurauksista voi katsoa vaikka vasemmistoretoriikasta, jonka mukaan rikkaalla ei ole moraalista oikeutta antaa köyhälle neuvoja rahankäyttöön. Tai vaikkapa feministisestä retoriikasta, jonka mukaan valkoisen tulee vaieta etnisten vähemmistöjen edessä, miehillä ei ole oikeutta kritisoida naisia koskevia teemoja, eikä heteroilla ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä kaikki seksuaalivähemmistöjen edustajien jutut absoluuttisena totuutena.

Hälytyskellojen tulisi soida kaikilla kansalaisilla aina, kun poliittinen eliitti alkaa vakuutella olevansa huolissaan vihapuheesta, koska hyvääkin tarkoittavat sananvapauden rajoitukset tuppaavat yleensä pönkittämään vallanpitäjän asemaa opposition ja kansalaisten oikeuksien kustannuksella. Näin on käynyt kaikissa maailmanhistorian diktatuureissa ja totalitaristisissa valtioissa, tuoreimpana esimerkkinä Venezuelassa, missä vihapuheeseen vedoten koko mediakenttä on korruptoitunut ja alistettu valtiojohdon kritiikittömäksi tiedotuskanavaksi. Vapaissa demokratioissa tulee siis lähtökohtaisesti suhtautua epäillen kaikkiin yrityksiin kahlita sananvapautta.

Ihmisten täytyy ymmärtää, että vaikka vallanpitäjät vaikuttaisivat kuinka laupeilta ja oikeamielisiltä nyt, voi tilanne olla parin vuoden päästä aivan toinen. Jokainen vasemmistolainen voi kuvitella, mitä vihapuhe tarkoittaisi pelkäämiensä Perussuomalaisten enemmistönä hallitsemassa Suomessa? Kokoomuksen ministerit voivat tykönään pohtia, mitä vihapuhe tarkoittaisi vaikkapa Vihreiden ja Vasemmistoliiton ottaessa suitset käsiinsä?

Jos me nyt alistumme tinkimään vapauksistamme jonkin politikoinnin välineenä käytetyn höpönlöpö-termin takia, niin korruptoituneen vallanpitäjän kiristäessä otettaan vallankahvasta niitä vapauksia ei enää saa takaisin ilman verenvuodatusta. Jos joku on eri mieltä, niin osoittakaa minulle maailmanhistoriasta maa, jonka epäoikeudenmukainen vallanpitäjä on yhtäkkiä kokenut valaistuksen ja luopunut vallastaan suosiolla?

Tuntuu, että Kokoomuksen ministeriryhmä ampuu nyt piiput kuumina pimeään. Ratkaisuja on keksitty valtava määrä laidasta laitaan, itse ongelma vain tuntuu olevan vielä vaalihumun peitossa.

Miksi ihmeessä Kokoomus yrittää valmistautua vaaleihin kosiskelemalla vasemmistopuolueiden kannattajia heidän keksimien mukaongelmien ympärillä hääräilemällä? Kaikki höpötykset vihapuheen kitkemisestä pitää asettaa oikeaan kontekstiinsa totalitarististen vallanpitäjien työkaluna ja jättää ne omaan arvoonsa. Vaaleihin on kahdeksan kuukautta aikaa ja mielestäni Kokoomuksen pitää viimeistään nyt nousta julkisen keskustelun soihdunkantajaksi, joka johdattaa poliitikot keskittymään tiukasti talouteen, energiapolitiikkaan, ympäristöön, turvallisuuspolitiikkaan, yrittäjyyteen, työnteon kannustimiin ja muihin aidosti tärkeisiin markkina- ja arvoliberaaleihin politiikan teemoihin.

https://www.kokoomus.fi/petteri-orpon-puhe-ministeriryhman-kesakokouksessa-joensuussa/
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808142201135808_pi.shtml
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/76633/omso_7_2016_vipu-raportti_158_s.pdf?sequence=1&isAllowed=y
https://valtioneuvosto.fi/documents/1410869/4024872/Turvallisuuden+yhdenvertaisuus+selvitys+310518.pdf/9091cbbf-6dd9-4d8a-b337-01be26de818a/Turvallisuuden+yhdenvertaisuus+selvitys+310518.pdf.pdf
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808142201135808_pi.shtml
https://home.kpmg.com/fi/fi/home/tietoa-kpmgsta/kpmg-yrityksena.html
http://wom.fi/
http://www.tasaarvo100.fi/
https://www.youtube.com/watch?v=Na4rbTlQt6U
https://www.youtube.com/watch?v=UB1Pqo6xTy4
https://www.verkkouutiset.fi/kokoomus-haluaa-kitkea-vihapuhetta/
https://yle.fi/uutiset/3-10339426
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808142201136633_pi.shtml
https://yle.fi/uutiset/3-9699018
https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/saksa-kyllastyi-vihapuheeseen-uusi-laki-maaraa-jopa-50-miljoonan-euron-sakot-rasistisesta-some-kommentista-200436829/
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201801072200651916_ul.shtml
https://fi.wikipedia.org/wiki/Streisandin_ilmi%C3%B6
https://www.bloomberg.com/news/articles/2017-11-08/venezuela-passes-anti-hate-law-threatening-media-censorship
https://www.reuters.com/article/us-venezuela-politics/venezuelas-socialist-run-truth-commission-to-investigate-opposition-idUSKCN1AW2A1
https://en.wikipedia.org/wiki/Censorship_in_Venezuela
https://www.verkkouutiset.fi/kokoomus-haluaa-kitkea-vihapuhetta/

En jaksa ymmärtää, miksi Suomessa edelleen romantisoidaan kommunismia, tuota maailman murhaavimpiin kuuluvaa ideologiaa? Neuvostoliittoa, Karl Marxia, Che Guevaraa ja muita reaalisosialismin airueita täällä ihaillaan kritiikittä, vaikka niihin liittyy hirvittävä määrä samoja piirteitä, ja vielä enemmän väkivaltaa, kuin vaikkapa kansallissosialismiin, tuohon täysin aiheellisesti halveksittuun aatesuuntaukseen.

Ei kansallissosialismia, kommunismia, sosialismia tai muitakaan kollektivistisia aatteita tulisi erityisemmin helliä tai katsella hiljaa vierestä, jos arvostaa vapautta tai demokratiaa. Siksi julkisessa keskustelussa kaikille tulee olla samat säännöt: Jos fiilistelet ja symppailet totalitarismia, niin tulee lunta tupaan. Tällä hetkellä näin ei kuitenkaan ole.

Huvfudstadsbladetin haastattelussa Vasemmistoliiton puoluejohtaja Li Andersson tiesi kertoa olevansa marxilainen, kun analysoidaan työn ja pääoman ristiriitaa, joka kuulemma määrittää nykyajankin työmarkkinoita. Tämä reilun sadan vuoden takaa pölähtänyt raikas tuulahdus ei herättänyt sen enempää lehdistössä kuin muuallakaan käytännössä minkäänlaisia väreitä.

Vain kaksi päivää Anderssonin jälkeen Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto kertoi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että “Kommunismin aate ja utopia ovat kauniita” ja yritti heti seuraavassa lauseessa tehdä pesäeroa reaalisosialismin uhrien ja itse ideologian välille. Vapaasti mukaillen Aallon logiikka kuuluu, että “kommunismi on hyvä juttu, mutta jätkät pilas”, aivan niin kuin reaalisosialistiset kokeilut eivät olisi joka kerta päätyneet joukkomurhiin, totalitarismiin ja mittaamattomaan inhimilliseen kärsimykseen.

Moni tätä lausuntoa parhain päin itselleen ja muille selitellyt sanoi, että Aaltohan on aikoinaan hypännyt pois kommunistisen nuorisoliiton järjestötoiminnasta tajuttuaan kommunismin käytännön sovellusten ongelmat, eikä näin ollen enää symppaisi kommunismia. Mutta jos Aallon sanomisia luetaan ihan tarkasti, niin Aalto vain irtisanoutui itselleen assosiaatioriskin aiheuttavista väkivalta- ja vallankumousfantasioissa piehtaroivista räyhääjistä, mutta pitää edelleen kommunismin aatetta kauniina. Se on sanatarkka sitaatti, jota on mielestäni syytä toistaa sen uskomattoman luonteen takia.

Mutta mitä se Aallon kauniina pitämä kommunistinen aate tai Anderssonin fiilistelemä marxilainen työn ja pääoman ristiriita sitten on?

Jos katsotaan esimerkiksi Karl Marxin kirjoittaman Kommunistisen manifestin toista osaa, niin siinä proletariaatin poliittisiksi tavoitteiksi asetetaan mm. maaomaisuuden pakkoluovutus, korkea progressiivinen vero, perintöoikeuden lakkauttaminen, maastamuuttajien ja hallintoa vastaan kapinoivien ihmisten omaisuuden takavarikointi, tuotantovälineiden ja kulkulaitosten sosialisointi valtion hallintaan, työvelvollisuus kansalaisille sekä tuotannon keskusohjaus valtion toimesta.

Marxilainen työn ja pääoman ristiriita tarkoittaa typistettynä pelkoa siitä, että pääoman keskittyminen veisi työläiseltä mahdollisuuden elättää itsensä palkkatyöllä sekä mahdollisuuden vapauttaa itsensä palkkatyöstä ahneen kapitalistin hallitessa pääomia. Suomalaisiin vasemmistopuolueisiin, eli Vihreisiin, demareihin ja Vasemmistoliittoon, tiukasti kytkeytyvän marxilaisen talousteorian suurin ristiriita onkin mielestäni se, että siinä ajatellaan kaiken työllä tuotetun lisäarvon kuuluvan työntekijälle.

Iloinen poikkeus työläisen oikeuksiin tehdään vain, kun valtiokoneisto tarvitsee rahaa ja alkaa verottaa sitä työläisen tuottamaa lisäarvoa. Silloin työläisen, ja kaikkien muidenkin, oikeudet lakkaavat painamasta vaakakupissa. Muistutan vielä, että suomalaiset sosialistit, eritoten Anderssonin johtama Vasemmistoliitto, kannattavat korkeampaa verotusta keskushallintoihanteensa toteuttamiseksi. Nämä puolueet ja poliitikot löydät sieltä, mistä kuuluu isoin mölinä eriarvoisuudesta, epäinhimillisestä oikeistolaispolitiikasta, uusliberalismista tai aina, kun julkisen sektorin kulurakennetta halutaan tervehdyttää.

Aiheeseen liittyvänä anekdoottina mainittakoon, että Karl Marxin kirjoittamassa “Palkkatyö ja pääoma”-kirjasessa ainoa maininta verotuksesta on se kohta, jossa verotusta verrataan orjuuteen.

Jos haluatte piinata itseänne, niin lukekaa alla olevasta linkistä Friedrich Engelsin ja Karl Marxin järkeilyä työn ja pääoman ristiriidasta, jossa pelätään kehruu-Jennyä, tehdään kaikki väärät oletukset tuottavuuden nousun seurauksista, eikä oteta huomioon edes työmarkkinoilla toimivaa kysynnän ja tarjonnan suhdetta. Teksti vaikuttaa lähinnä alakouluikäisen aivoituksilta, jotka ovat varmaankin vedonneet lähes kaksisataa vuotta sitten teollistumisen ajan alun kouluttamattomiin työläisiin. Se, miten tällainen aapistason epäfilosofia voi edes etäisesti vedota maailman parhaaksi mainostetusta peruskoulusta valmistuneeseen ihmiseen, puhumattakaan modernin ajan tietotyöläisistä, on minulle täysi mysteeri. Mutta silti moni puolue elää toistelemalla näitä pian kaksisataa vuotta vanhoja epätosia kliseitä.

Kommunismiin siis kuuluu olennaisena osana markkinatalouden vastustaminen sekä luopuminen niin omistusoikeudesta kuin muistakin keskushallinnon haitallisiksi katsomista yksilönvapauksista, jotka taas on länsimaisten vapaiden ja liberaalien demokratioiden vankimpia aatteellisia kivijalkoja. Vaikka sosialistit ja kommunistit yrittävätkin pukea aatteilleen vapauden kaapua, on molemmissa kyse ihmisten henkisestä ja fyysisestä orjuuttamisesta.

Vaikka niin Vihreät kuin Vasemmistoliittokin puheenjohtajiensa suulla markkinoivat väitettyä liberaaliuttaan, ovat marxilaisuus ja kommunismi, kaikkien sosialististen keskushallintoutopioiden tavoin, yksilönvapauden vankimpia vihollisia. Niihin molempiin kuuluu hatara, kuperkeikkaa pyörivä teoria, tavan kansalaisen mahdollisuudesta lunastaa itselleen todellinen vapaus vain alistumalla keskushallintojärjestelmän kuuliaiseksi orjaksi.

Vaikken minä usko Aallon tai Anderssonin haaveilevan porvarin taluttamisesta kuopan reunalle tai vankileirien saaristosta, niin kommunismin tai marxilaisuuden aatteellinen ihannointi ei voi olla vaikuttamasta kannattajiensa politiikkaan. Näitä aatteita seuratessa lopputulos on joka ikinen kerta ollut tismalleen sama, eikä se fakta muutu vaikka kuinka etukäteen irtisanoutuisit reaalisosialismin eriarvoistavasta politiikasta, vähemmistöryhmien sortamisesta, vankileirien saaristoista ja keskushallinnon aiheuttamista nälänhädistä.

Vaan näkyykö paheksuvia kolumneja lehdissä, "järkyttyneitä" lausuntoja Aallon ja Anderssonin "kylmäävistä ja ihmisyydelle vieraista" ajatuksista, tai somessa raivoavien vasemmistoaktiivien kolonnia? Näkyykö räikeää tekopyhyyttä analysoivia kolumneja siitä, kuinka eriarvoisuudesta ja vähemmistöistä poliittisen markkinointikärjen tehneen puolueen PJ:t symppailevat ideologiaa, jonka saavutukset eriarvoisuuden kasvattajana ja vähemmistöjen sortajana ovat aivan omassa luokassaan? Ei näy, koska jostain täysin käsittämättömästä syystä Suomessa kommunismia pidetään edelleen vain harmittomana ja väärin ymmärrettynä halipusipörröpupu-ideologiana.

On aivan päivänselvää, mitä tapahtuisi, jos joku puoluejohtaja toteaisi kansallissosialistisen aatteen ja utopian olevan kauniita, tai kehuisi olevansa Adolf Hitlerin kehittämien filosofisten houreiden päälinjoista samaa mieltä. Millainen poliittinen myrsky nousisi, jos jonkun kansanedustajaehdokkaan vaalitilaisuudessa laulettaisiin reippaita Sturmabteilungin marssilauluja, vähän niin kuin Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Veronica Honkasalon vaalitilaisuudessa vuonna 2015 laulettiin stalinistien omakseen ottamia taistolaisralleja?

Kuvitelkaapa sitä hulabaloota, jos persunuoret olisivat lanseeranneet Laura Huhtasaaren presidentinvaalikampanjaa varten paidan, johon olisi sommiteltu Huhtasaaren kuva tyylillisesti mukaillen jonkun kuolleen fasistijohtajan ikonista kuvaa. Siis aivan kuten demarinuoret tekivät Tarja Halosesta Che-paidan vuoden 2006 presidentinvaaleissa. Entä, jos jonkun oikeistopuolueen kansanedustajaehdokkaan vaalitilaisuudessa soittaisi Joseph Göbbels-niminen bändi, kuten Vasemmistoliiton puolueaktiivin, Dan Koivulaakson, vaalitilaisuudessa vuonna 2011 soitti Che Guevara-niminen yhtye?

Suomalaisessa julkisessa keskustelussa voi huoletta fanittaa viime vuosisadan verisintä ideologiaa tuosta noin vain, palkinnoksi erityisesti medialta tulee hiljainen hyväksyntä tai selkääntaputuksia. Mutta auta armias, jos haluaisit purkaa kotimaisia kartelleja ja monopoleja, tasapainottaa julkisen sektorin budjettia tai vapauttaa työmarkkinoita keskussääntelyn ikeestä, niin saat kuulla olevasi epäinhimillinen, kylmä ja eriarvoistava köyhien vihaaja, naisvihamielinen äärioikeistolainen ja kaikki ne muut kliseet, joita vasemmistopuolueiden some-tileiltä voi käydä ihastelemassa.

Jotta se nyt ei jäisi kenellekään epäselväksi, niin kommunismi, marxilaisuus ja kansallissosialismi ovat totalitaristisia ja äärimmäisen murhaavia ideologioita. Kaikki ne ovat kahlanneet historiankirjojen sivut läpi kädet veressä, mutta vain yhtä niistä pidetään Suomessa haitallisena, muita enemmänkin kannattajansa kunniamerkkeinä. Näitä kaikkia totalitarismiin vääjäämättä johtavia aatteita tulisi vastustaa aktiivisesti, ja niin vapauksiaan arvostavan kansalaisen kuin mediankin tulisi haastaa niiden puolestapuhujat julkisessa keskustelussa aina tilaisuuden tullen.

Näin tekemällä Suomi-neito voisi vihdoin astua vapauden valoon totalitarismin varjoista, ja pääsisimme rakentamaan parempaa tulevaisuutta, jossa vapaus on jakamaton, yhteiskuntamme tärkein, arvo.

https://www.verkkouutiset.fi/li-andersson-kylla-olen-marxilainen/
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804042200847525_u0.shtml
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.230613
https://www.verkkouutiset.fi/tarja-halonen-verot-pitaa-kerata-elina-lepomaki-leipa-pitaa-saada-poytaan/
http://www.dailymail.co.uk/news/article-4076244/Distressing-photos-1920s-Russian-famine-turned-hopeless-peasants-cannibals-five-million-people-starved-death.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Marx
http://sosialismi.net/wp-content/uploads/2008/08/manifestiwww.pdf
https://www.marxists.org/suomi/marx-engels/1849/palkkatyo-ja-paaoma.htm

Ensimmäinen kuukausi limuviinaholokaustia on takana ja tulokset ovat maltillisen positiivisia. Mutta tosiasia on se, että norminpurussa on vasta raapaistu kevyesti pintaa ja työtä on vielä reilusti jäljellä.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien uutisartikkelissa haastateltiin virolaisia Veikoa ja Tarmoa, jotka trokaavat pääkaupunkiseudulla Latviasta kärrättyä alkoholia janoisimmille yön kähmyssä taivaltajille. Yksilönvapauksien perusteeton rajoittaminen luo taloudelliset kannustimet pimeiden markkinoiden syntymiseksi? Kuka olisi uskonut? Toivotan Veikolle ja Tarmolle mitä parhainta menestystä liike-elämässä, heidän työnsä osaltaan vapauttaa suomalaisia keskushallinnon kahleista, asiakas kerrallaan.

Monissa maissa, joissa ihmiset eivät vapaaehtoisesti anna poliitikkojen kääriä sieluaan piikkilankaan, olisi tällaisen sääntelyn ehdottaminenkin poliittinen itsemurha. Suomessa lisärajoituksien vaatiminen vain sementoi politbyroon pyrkyreiden aseman puoluekoneistonsa turvaamissa ja poliittisin perustein jaetuissa viroissa, kuten THL:n ja muiden raittiusseurojen kohdalla on jo nähty.

Alkoholipolitiikassa, ja monessa muussa asiassa, meidän suomalaisten pitäisi kuunnella enemmän sitä sisäisen vapaudenkaipuumme ääntä, jonka niin moni on onnistunut kahlitsemaan alitajuntansa itävaltalaiseen kellariin. Jokaisessa meissä asuu vapausaatetta rakastava liberaali, joka yleensä päästetään kahleista vasta Suomesta poistuessa.

Me suomalaiset olemme loppujen lopuksi aika vinkeitä otuksia. Olemme kansaivälisiä ja matkustelemme paljon ympäri maailmaa etsimässä uusia kokemuksia ja avartamassa maailmankuvaamme. Kantakapakassa, illanistujaisissa, kahvipöydissä ja nettipalstoilla ylistämme, aivan aiheellisesti, kuinka hienoa on käydä ulkomailla katsomassa eri kulttuureita. Samalla manaamme, kuinka kotona kaikki on kiellettyä eikä mitään saa tehdä kysymättä erikseen lupaa virkamieheltä. Tästä huolimatta suomalainen äänestää eduskuntavaaleissa kerta toisensa jälkeen valtaan niitä samoja vanhoja ehdokkaita ja puolueita, jotka ovat kuohineet tämän kansan vapauksistaan.

Ulkomailla käydessä me nautimme ympäri vuorokauden auki olevien katukeittiöiden ruoista ja toiset punaisten lyhtyjen alueen tarjonnasta. Yökerhossa meni aamukahdeksaan ja oli niin perkuleen hauskaa kerrankin irroitella kunnolla. Aurinkorannalla tarjoilija toi limua rantatuoliin asti ja bissen tai jäätelön sai kylmälaukun kanssa kiertävältä myyjältä. Lähikaupassa hinnat olivat kohtuulliset ja illallisviinitkin sai lähikaupasta. Kyllä kelpasi rentoutua ja lapsetkin tykkäsivät olla. Tippiäkin ostovoimaköyhä suomalainen antaa aivan mielellään, kun palvelu on hyvää ja hinnat kohtuulliset. Käytiin paikallisella viinitilalla, panimolla tai tislaamolla ja pitihän sieltä ostaa tuliaisiksi jotain sellaista, mitä ei Alkosta saa. Oli siellä kyllä helvetin hienoa, ei ollenkaan niin tiukkapipoista kuin Suomessa.

Hotellissa tosin ei ollut hissiä, naapurissa mesottiin sunnuntaiaamulle asti, sille ihanalle paratiisisaarelle noustiin hyppäämällä vyötäröä myöten rantaveteen rinkka pään päällä, ja muutenkin asiat tehtiin eri tavalla kuin kotona. Yhtenä päivänä oli vatsa vähän sekaisin ja basaarista kesämökille ostetut kahden euron sandaalit hajosivat jo ennen elokuuta. Taksikuskin tai basaarimyyjän kanssa tinkiminen oli aluksi vähän vaivaannuttavaa, mutta markkinahintoihin pääsi kiinni parissa päivässä ja huonoille tarjouksille oppi nopeasti sanomaan ei. Sitä oli vähän niin kuin oman nokkeluutensa varassa ja tunsi itsensä kerrankin aikuiseksi.

Niin, lomakaupungissa oli myös karnevaalit, joissa soitto- ja tanssiryhmät kiersivät kaupunkia myöhään yöhön ja muutenkin elävästä musiikista saatiin nauttia iltaisin hotellin, rantabaarin tai bulevardin terasseilla istuessa. Monisatavuotisen kaupungin arkkitehtuuria olisi jaksanut katsella toisenkin viikon, kun vanha kaupunki kohtasi lasiset pilvenpiirtäjät tavalla, joka saisi kotimaan museo- ja kaavoitusviranomaiset laskemaan alleen. Värikkäissä lähiöissä käytiin katsomassa vapaana kukkivaa taidetta, katukauppiaita, ravintoloita ja muita kaupunginosalle leimallisia erikoisuuksia, sekä tietysti paikallisten ihmisten elämänmenoa. Eläkkeellä sitten muutetaan sinne nauttimaan elämästä, oli se niin jumalattoman rento ja hieno paikka, ette kuule uskokaan.

Näitä lomatarinoita suomalaiset kertovat satojatuhansia joka vuosi. Kotimaan kamaralle jälleen astuessaan liian monelle suomalaiselle kuitenkin tapahtuu jotain. Elämisen ja yrittämisen vapaudesta, monipuolisesta arkkitehtuurista, kohtuullisista hinnoista ja elävästä kulttuurista nauttinut suomalainen muuttuu sääntelyä, holhousta, verotusta ja kiusaamista rakastavaksi sadomasokistiksi, jolle kieltäminen, rajoittaminen ja pakottaminen ovatkin elämää ohjaavia jakamattomia arvoja. Voi katsos tulla ripuli, humala, maksakirroosi, nälänähätä, konkurssi tai ydinsota, jos kotimaassa saisi toteuttaa yksilönvapauksiaan tavalla, joka ulkomailla nosti onnenkyyneleet silmiin.

Tästä kaikesta me äänioikeutetut saamme kiittää vain itseämme. Olemme äänestyskäyttäytymisellämme synnyttäneet hirvittävän määrän tarpeettomia sääntöjä, joiden myötä vastuu omilla aivoilla ajattelusta ja normaalista sosiaalisesta kanssakäymisestä on ulkoistettu poliitikoille ja virkamiehille. Meidät on säikytelty pelkäämään yksilönvapauksia neuroottisesti vaikka ulkomailla käydessämme nautimme siitä, ettei meitä olla pitämässä jatkuvasti kädestä.

Ennustin viime eduskuntavaalien paljon heikompaa norminpurkukehitystä, mutta ilahduttavasti kaupan aukioloaikojen ja alkoholilain suhteen hallitus on lunastanut pitkän liudan lupauksia. Kerrankin on ollut kivaa olla edes hieman väärässä. Mutta tämä norminpurkutalkoot ovat vasta alussa ja miljoonat suomalaiset odottavat edelleen vapautusta kahleistaan.

Tietysti joku hairahtuu polulta, tekee hölmöyksiä tai esimerkiksi kehittää itselleen tuhoisan addiktion. Se on ikävä kyllä vapauden hinta, aivan samoin kuin vuolentaa opetteleva lapsi viiltää varmasti jossain vaiheessa sormeensa, kalastamaan opetteleva oppii nopeasti irroittamaan koukun nahastaan ja laskettelun harrastajalla saattaa joskus käydä polvilumpio pois paikoiltaan.

Nämä tapaukset ovat valitettavia, mutta osa oppii virheistään ja heitä, jotka eivät opi, tulee tietysti auttaa, jos he apua tarvitsevat. Vähemmistön aiheuttamat ongelmat eivät kuitenkaan voi tällä tavalla toimia perusteena valtavan enemmistön yksilönvapauksien rajoittamiselle.

Vaikka alkoholilain muutos oli ihan kiva juttu, niin se oli silti pientä näpertelyä siihen nähden, kuinka paljon työtä on vielä jäljellä niin alkoholilaissa kuin niin monella muullakin yhteiskuntamme osa-alueella. Esimerkiksi elintarvikkeita myyvän liikkeen tulisi voida myydä mitä tahansa alkoholituotteita haluavat. Anniskelu- ja myyntiajat tulisi poistaa niin kaupoilta kuin ravintoloiltakin, Alko pitäisi lakkauttaa, ja kotona pitäisi saada tehdä omaan käyttöön juuri sellaista alkoholia kuin haluaa. Työmarkkinapolitiikkaan, verotukseen, laillistettuihin kartelleihin ja niin moneen muuhun asiaan ei lyhyellä videolla edes ehdi pureutua.

Oli miten oli, suomalaiset elävät maltillisesta alkoholilain vapautuksesta huolimatta tiukasti säännellyssä työleirissä. Nämä olut-gulagien aidat on kaadettava ja aikuisia ihmisiä on Suomessakin alettava kohtelemaan aikuisina, täysivaltaisina oman onnensa seppinä.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005525899.html
https://blogbook.fi/helenaeronen/alkoholipolitiikan-taustapirut/

Mikä tahansa hetki on paras aika erota järjestäytyneestä uskonnollisesta liikkeestä, mutta eroamalla ennen vuodenvaihdetta saat bonuksen, eli vältyt ensi vuoden kirkollisverolta. Tämä tarjous on voimassa aina kunkin vuoden viimeiseen päivään asti. Jo 2000 euron kuukausituloilla maksat kirkolle karkeasti arvioiden 200-400 euroa vuodessa. Merkittävän rahasumman säästäminen on tietysti se ilmiselvin syy, mutta mitä muuta hyötyä kirkosta eroamisessa sitten on?

Asiaa voidaan lähestyä analogian kautta: Kuvittele Suomi, jonka julkisrahoitteisissa kouluissa opetettaisiin saatananpalvontaa oppiaineena. Vanhempiensa Saatanan seurakuntaan liittämät alakoululaiset olisivat velvoitettuja käymään kuusi tuntia viikossa läpi saatananpalvonnan oppirakennelmaa ja historiaa. Perjantaiaamuisin piltit vietäisiin koulun liikuntasaliin aamunavaukseen kuulemaan paikallisesta seurakunnasta tulleen noidan tai nekromancerin ilosanomaa Saatanan ylivertaisuudesta. Yläkouluissa ja lukioissa keskusradiosta kuuluisi Luciferin ylipapin tai maguksen tulkintoja Mustaan Raamattuun kätketyistä viisauksista.

Juhlapäivisin lapset vietäisiin mustaan temppeliin tai uhrilehtoon kuuntelemaan myyttejä Valontuojasta, ylistämään Saatanaa sekä laulamaan ylistyslauluja herrallemme Perkeleelle. Opetushallituksen avulla peruskouluihin lanseerattaisiin ”Sielunvihollisvisa”, jonka myötä äidinkielentunneilla kirjoitettaisiin runoja Perkeleestä, kuvaamataidossa piirrettäisiin kuvia demonien riivaamista sieluista ikuisessa kadotuksessa ja liikuntatunneilla harjoiteltaisiin vuohiaskellusta black metallin tahtiin. Ensimmäisistä kesätöistään lähtien lapset ja nuoret olisivat velvollisia tilittämään Saatanan seurakunnalle veroja, joilla maksettaisiin ammatti-saatananpalvojille leveä elämä.

Voit vapaasti vaihtaa ajatusleikissäsi saatananpalvonnan tilalle minkä tahansa aatteen tai uskonnon. Kokeilkaa kuvitella Suomea, jossa lapset alistettaisiin samanlaiselle aivopesulle kommunismin, islamin, kokoomuslaisuuden, kapitalismin tai vaikka rokotusvastaisuuden suhteen.

Kirkkolaitoksella on myös lakiin kirjattuja erityisoikeuksia, joita sillä ei tulisi olla. Esimerkiksi vastasyntynyt lapsi voidaan liittää kirkon juridiseksi jäseneksi vanhempien päätöksellä, jonka seurauksena lapsi on lain mukaan velvoitettu maksamaan kirkolle veroja ja osallistumaan peruskoulussa aatteelliseen opetukseen. Edes lasten vanhemmilla ei ole oikeutta lastensa omaisuuteen, mutta kirkkolaitoksella on.

Kirkkolaitos vastustaa uskonnonvapauden toteutumista mm. tunkeutumalla julkisiin oppilaitoksiin ja julkishallinnon toimintaan. Esimerkiksi Ylen taannoin tekemässä kyselytutkimuksessa kävi ilmi, että lakiin kirjattua oikeutta kieltäytyä osallistumasta uskonnon harjoittamiseen ei kunnioiteta isossa osassa maamme kouluja. Aito uskonnonvapaus tarkoittaisi sitä, että kirkkolaitoksen yhteiskunnallisten erioikeuksien pitkä jatkumo lopetettaisiin epäoikeudenmukaisena.

Järjestäytyneet uskonnot ovat myös yhteiskuntamme laajuisia kiusaamiskoneistoja. Autoritääriset, ylhäältä johdetut uskonnolliset yhteisöt ovat vuosituhansia ylläpitäneet sosiokulttuurista pelon ilmapiiriä, joka on luotu puhumalla kadotuksesta ja Jumalan vihasta sekä sallimalla sosiaalinen eristäminen ja kiusaaminen psykologisina painostuskeinoina.

Jos vaikkapa jossain ministeriössä johtajat yksikantaan ilmoittaisivat, että meillehän ei sitten naisia tänne oteta töihin eikä varsinkaan johtajiksi, niin raastuvassa oltaisiin alta aikayksikön. Yksikään uskonnollinen johtaja ei varmasti kehtaisi julkisesti puoltaa sukupuolisyrjintää saati muuta koulu- tai työpaikkakiusaajien toimintaa. Paitsi tietysti silloin, kun puhutaan seksuaalivähemmistöjen yhteiskunnallisista oikeuksista, naispappeudesta, muista uskontokunnista tai taistellaan muuten vain oman perusteettoman yhteiskunnallisen erityisaseman puolesta. Silloin valehtelu, mustamaalaaminen, kiusaaminen ja sosiaalinen eristäminen muuttuvat näille laupeuden lähettiläille hyväksyttäviksi keinoiksi pitää kiinni omista erioikeuksista.

Kaikista naurettavin on väite, jonka mukaan Suomessa kirkko ja valtio on erotettu toisistaan. Valtiossa, jossa uskonmenot ovat näkyvä osa julkishallinnon toimintaa, jossa valtio on uskontokunnille verorahaa keräävä välikäsi, ja jossa yhdelle uskontokunnalle on annettu erioikeuksia laatimalla sille aivan omat lait, ei kirkkoa ja valtiota ole erotettu. Tässä valossa Suomi muistuttaa enemmän teokratiaa kuin sekulaaria demokratiaa.

Tietyille uskontokunnille ojennetut erioikeudet niin julkisrahoitteisissa kouluissa kuin muuallakin yhteiskunnassa ovat yksinkertaisesti väärin ja niistä tulisikin luopua välittömästi. Tämä ei ikävä kyllä tapahdu ennen kuin eri uskontokuntien jäsenmäärä tippuu merkittävästi, ja juuri siksi kirkosta eroaminen on helpoin, merkittävin ja hyödyllisin tapa vaikuttaa asiaan.

Kun meitä suomalaisia on lapsuudesta asti aivopesty kirkon jäsenyyden autuaaksi tekevään voimaan, niin monen on varmasti vaikeaa päästää ajatuksesta irti. Omaa erohakemustani vuonna 2005 lähettäessäni temppu tuntui isolta hypyltä tyhjän päälle, mutta aika todisti huoleni täysin turhiksi.
Kirkosta tai muusta organisoidusta uskonnosta eroaminen ei tarkoita…
…uskostasi, hengellisyydestäsi tai jumalasuhteestasi luopumista, niitä varten kun ei tarvita pappeja tai sinulta rahaa kusettavia pyramidiorganisaatioita.
...auttamisesta tai hyväntekeväisyydestä luopumista. Voit itse asiassa valita avustuskohteesi paremmin, koska kirkon n. miljardin euron vuosibudjetista vain n. 40 miljoonaa euroa meneen suoraan avustustyöhön, josta siitäkin suurin osa on uskonnollista käännytystyötä, kuten lähetys- ja diakoniatyötä.
…suomalaisuudestasi tai suomalaisesta kulttuurista luopumista. Suomalaisten tapojen muuttuessa kulttuurimme ei lakkaa olemasta, vaan se vain muuttuu, tässä tapauksessa vieläpä hyvään suuntaan.
…häistä, hautajaisista, joulusta, muista juhlapyhistä, kummeudesta, kummeista, tai mistään muustakaan suomalaisesta perinteestä luopumista. Uskonnoilla ei ole näihin mitään yksinoikeutta.

Kaikki elämän ilot ja surut on mahdollista kohdata ilman kullalla silatuissa saarantuoleissaan rahaa mankuvaa pappissäätyä. Tuen vetäminen näiltä vääriltä profeetoilta tarkoittaa myös sitä, että muut eivät enää ohjaile moraalisen kompassisi neulaa, vaan sinun pitää itse tietää mihin se osoittaa ja miksi.

Kirkosta eroaminen käy vaivattomasti ja nopeasti eroakirkosta.fi:n nettilomakkeen kautta. Edellä luetellut, yhteiskunnan maallistumisesta seuraavat, edut realisoituvat tulevaisuudessa riippuen täysin siitä, kuinka nopeasti suomalaiset vetävät tukensa kirkon erityisasemalta. Toivottavasti se tapahtuu mahdollisimman pian.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L2P6
http://www.virsivisa.fi/virsipuuhaa
http://yle.fi/uutiset/3-7252972
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931054
http://evl.fi/documents/1327140/4629794/Seurakuntien+talous+2015+ja+2014/5faac764-ef3a-4429-e1d5-3d15bed20629
https://www.eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/erolomake
http://eroakirkosta.fi/verolaskuri

Oletteko koskaan kuulleet vaietusta sankarista nimeltä Tao Hsiao? Hän oli mies, joka ei pelännyt parantaa elämänlaatuaan kirjaimellisesti hyppäämällä pois siitä piinaavasta oravanpyörästä, jonka vaikutuksen voi nähdä esimerkiksi joulusta sekaisin menneiden naisten perässä raahustavien, sisältä kuolleiden, ihmisraunioiden tyhjistä ja lasittuneista katseista.

Vuonna 2013, eräänä historiankirjojen sivuille verellä kirjoitettavana joulukuun päivänä, kiinalainen alfa-uros ja puolijumala, 38-vuotias Tao Hsiao, teki viiden tunnin shoppailukierroksen päätteeksi sen, mihin meillä vähä-miehillä ja muilla alemmilla elämänmuodoilla ei koskaan ole rohkeus riittänyt. Voin kuulla ne kamelin selän katkaisseet sanat mielessäni: “Jos mä käyn nopeasti vielä kattomassa tuon Zaran/henkkamaukan/Vallilan/Marimekon”. Mestari Hsiao olisi vain halunnut kotiin tai edes kaljalle.

Tästä seuranneen sananvaihdon päätteeksi sankarimme nakkasi kassit seinään ja leiskautti kenkäkaupan edessä olleen kaiteen yli, laskeutuen seitsemän kerrosta alempana sijainneen myyntikojun päälle. Hsiao kuoli välittömästi eikä muita loukkaantunut, joten tapaus päättyi loppujen lopuksi onnellisesti.

Marttyyri ja legenda, myyttinen Tao Shiao on nyt paremmassa paikassa.

- Paikassa, jossa sohvalla tai sängyssä ei tarvitse taistella elintilasta loputtomien tyynypinojen kanssa.
- Paikassa, jossa ajatus kransseista, kyntteliköistä, kukkavaaseista ja terassin kaiteeseen kiedotuista jouluvaloista päättyy unesta heräämiseen ja ymmärrykseen siitä, että se oli onneksi vain painajaista.
- Paikassa, jossa ei kuule sanoja “käytäiskö katsomassa sulle vähän kenkiä?”.
- Paikassa, jossa Muumi-mukeilla, Iittalalla, Sarpanevalla tai puhki paskotuilla brändi-lastenvaatteilla ei ole mitään arvoa.
- Paikassa, jossa ehdotus päivällistreffeistä kauppakeskuksessa ei osoittaudu myöhemmin katalaksi juoneksi viedä vastahakoinen mies kiertelemään vaatekauppoja tuntikausiksi.
- Paikassa, jossa olohuoneen akustiikassa ei ole tehty kompromisseja, varsinkaan verhojen takia. Sellaisten verhojen, jotka eivät edes pimennä, vaikka ne voisikin vetää ikkunan eteen.
- Paikassa, jossa pöydille ei ilmesty kippoja ja koreja, joissa ei saa säilyttää mitään. Ei varsinkaan niitä tuhansia muita samalla pöydällä olevia tarpeettomia esineitä, kuten koristekiviä, kynttilöitä, suitsuketikkuja tai joulukoristeita kolmen vuoden takaa.
- Paikassa, jossa kodin seinälle ei ilmesty mietelauseita ja motivaatiofraaseja vain siksi, että vuoden 1997 miss Itä-Lohja-kisan kolmannen perintöprinsessan seinällä näkyi samanlainen Kodin Kuvalehden haastattelussa.
- Paikassa, jossa tietokoneeseen, tuliaseeseen tai eeppiseen ryyppyreissuun huolella harkittu salainen investointi ei johda kehityskeskusteluun, josta KGB olisi kateellinen.
- Paikassa, jossa lupaavasti alkanut lauantainen aivoinfarkti kantaa kerralla loppuun asti sen sijaan, että tajuntasi palaa keskellä kauppaa, jossa ei myydä mitään sinulle.

Toivon, että useampi meistä löytäisi rohkeuden ratkaista nämä todennäköisesti miljardeja miehiä, erityisesti kunkin kulttuurin juhlapyhien alla, piinaavat ongelmat luovasti ja lennokkaasti, kuten nykyään tyytyväisen hiljainen idolimme idässä. “Mennäänkö sunnuntaina brunssille?”, “Pitäiskö sun rajoittaa vähän tuota pelaamista?”, “Muistitko imuroida listojen päältäkin?”, “Pitäiskö sinne Jannen synttäreille viedä joku onnittelukortti?”, “Live, Laugh, Love”? Ei, opettaa sensei Tao Hsiao.

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2520753/Chinese-boyfriend-jumped-death-girlfriend-insisted-going-clothes-shop.html
https://nypost.com/2013/12/09/fed-up-man-upset-at-girlfriends-shopping-jumps-to-death-at-mall/
https://www.instagram.com/miserable_men/

Lapsuudessani, 1980- ja 1990-luvuilla, minulle ja ikätovereilleni opetettiin, ettei hätänumeroon soitella pilapuheluita, tai muuten vain tyhjän takia, koska juuri sillä hetkellä joku toinen voi olla todellisessa pulassa ja ne varatulla linjalla vietetyt sekunnit saattavat ratkaista elämän ja kuoleman välillä. Vuoteen 2015 mennessä ihmishengen arvo, verorahoilla rakennetun hätäkeskusjärjestelmän tarkoitus ja poliisin rooli siviilien oikeuksien turvaajana ovat kaikesta päätellen muuttuneet radikaalisti. Helsingin poliisi ilmoitti Twitterissä, että taksipalvelu Uberin kuljettajat tulee ilmiantaa poliisille, tarvittaessa soittamalla yleiseen hätänumeroon. Käytännössä jokainen ilman Taksi-kylttiä ajava auto on potentiaalisesti Uber-kuski ja näin ollen ilmeisesti ilmiantoa vaativa yhteiskunnan vihollinen.

Tavallista erikoisemman Helsingin poliisin lausunnosta tekee se, että Uber-taksien laittomuudesta on olemassa vain epäilys, ei suinkaan minkäänlaista varmuutta. HS:n juttuun haastateltu ylikomisario Pekka Höök itse asiassa toteaa, että neljä kuukautta jatkunut tutkinta ei ole tuonut ratkaisua kysymykseen siitä, voidaanko Uber-kuskeja edes syyttää mistään. Tosin heti perään Höök antaa itseään toteuttavaa ennustusta muistuttavan lausunnon: "Poliisi tutkii parhaillaan, mitkä Uberin taustat ovat ja mihin kuljettajat ovat syyllistyneet. Sen jälkeen asia menee todennäköisesti ja varmastikin syyttäjälle syyteharkintaan". Ei tarvitse edes vilkuilla rivien väliin ymmärtääkseen, että ainakin haastateltu ylikomisario on jo päättänyt Uberin ja sen kuskien olevan syyllisiä johonkin rikokseen. Nyt täytyy enää arpoa rikosnimikkeet ja sitten ollaankin jo valmiita raastupaan.

Kohun noustua poliisista kyllä seliteltiin outoa lausuntoa paremmin päin ja kerrottiin, ettei hätäkeskukseen kaikista Ubereista tarvitse soittaa. Silti ainakin minulle jäi edelleen epäselväksi, mikä on se nimenomaan Uberiin liittyvä poikkeuksellinen hätä, jonka takia poliisin pitää erikseen muistuttaa kansalaisia pitämään hätäkeskus mielessä? Ja siis ihan oikeastiko paskat siitä, että joku saattaa olla saamassa sydäninfarktia, tulossa pahoinpidellyksi, ryöstetyksi tai raiskatuksi, kuolemassa tulipalossa tai vuotamassa kuiviin kolaroidussa autossaan? Kuuluuko hätäkeskuksen toimenkuvaan oikeasti puuttua tilanteisiin, joissa kaksi oikeustoimikelpoista henkilöä sopivat keskenään, että toinen heistä ajaa pientä korvausta vastaan toisen paikasta A paikkaan B?

Ainakaan minun silmissäni tällainen toimintamalli ei nosta luottamusta sen enempää viranomaisiin kuin oikeusjärjestelmäämmekään. Se, että Suomessa elinkeinovapauden harjoittaminen, loukkaamatta kenenkään muun vapauksia tai oikeuksia, voi johtaa jopa vankeusrangaistukseen, murskaa luottamuksen kansanedustajiemme ja ministeriöidemme ymmärrykseen siitä, mitä vapaus ja oikeudenmukaisuus tarkoittavat.

Aidosti itsemääräämisoikeutta, sopimusvapautta ja elinkeinovapautta syleilevässä rinnakkaistodellisuus-Suomessa ei edes mietittäisi, miten muiden ihmisten oikeutta elinkeinovapauteen saataisiin rajoitettua pienten eturyhmien suojelemiseksi, vaan ihmisille annettaisiin enemmän vapauksia luoda itselleen hyvinvointia omalla työllään ja ahkeruudellaan. Sellaisessa Suomessa ei virkamiespäätöksellä kiellettäisi Onnibusseja liikennöimästä Lapissa muiden bussiyrittäjien suojelemiseksi, ja ahkera yrittäjä saisi myydä ruokaa ulkona muulloinkin kuin Ravintolapäivänä tai vasta massiivisen byrokratialabyrintin läpäistyään. Vauraaseen ja hyvinvoivaan tulevaisuuteen tähyilevässä Suomessa yrittäjät saisivat itse päättää milloin haluavat tarjota palveluitaan asiakkailleen sen sijaan, että viranomaiset yllyttävät kansalaisia ilmiantamaan toisiaan uhrittomista "rikoksista", joiden ei edes tiedetä olevan rikoksia.

Iso osa läntisestä maailmasta toipuu kovaa kyytiä jo lähes vuosikymmen sitten alkaneesta talouskriisistä, mutta ei Suomi, eikä perkele haluttaisikaan. Tämän kärsimyskultin riivaaman maan kansanedustajista ja viranomaisista iso osa keskittyy lähinnä miettimään, miten valtiokoneistolle riistoverotetuilla resursseilla voitaisiin mahdollisimman tehokkaasti rajoittaa suomalaisten mahdollisuuksia tulla toimeen omalla työllään. Meiltä veronmaksajilta otetuilla rahoilla kansanedustajamme rakentavat barrikadeja, joilla estetään meitä olemasta onnellisia ja kulkemasta eteenpäin elämänpoluillamme.

PS. Koska tunnen pitkän liudan taksikuskeja, on aiheesta kirjoittaminen erityisen vaikeaa ja olen koittanutkin vältellä sitä mahdollisimman pitkään. Huolimatta mahdollisista iskuista sosiaalisiin suhteisiini on kuitenkin rehellistä todeta myös ääneen, että uusi teknologia mahdollistaa Suomea eteenpäin vieviä muutoksia, joita meidän on syleiltävä ettemme tipahda kehitksen kärryiltä. Taksisääntelylle ei ole koskaan ollut kestäviä perusteita, ei sen enempää kuin muillekaan kartelleille tai monopoleille.

Suomalaiset ovat vinkeitä otuksia. Ne matkustelevat paljon ympäri maailmaa etsimässä uusia kokemuksia ja avartamassa maailmankuvaansa. Lähipubissa, illanistujaisissa, kahvipöydissä ja nettipalstoilla ylistetään, aivan aiheesta, kuinka hienoa ulkomailla on käydä katsomassa eri kulttuureita. Samalla manataan sitä, kun Suomessa kaikki on kiellettyä eikä mitään saa tehdä kysymättä erikseen lupaa virkamieheltä. Siitä huolimatta suomalainen äänestää eduskuntavaaleissa kerta toisensa jälkeen niitä samoja vanhoja ehdokkaita ja puolueita, jotka ovat kuohineet tämän kansan vapauksistaan.

Ulkomailla käydessään suomalaiset ovat nauttineet ympäri vuorokauden auki olevien katukeittiöiden ruoista ja toiset punaisten lyhtyjen alueen tarjonnasta. Yökerhossa meni aamukahdeksaan ja oli niin perkuleen hauskaa kerrankin irroitella kunnolla. Aurinkorannalla tarjoilija toi limua tai mojiton rantatuoliin asti ja bissen tai jäätelön sai kylmälaukun kanssa kiertävältä myyjältä, kyllä kelpasi rentoutua. Tippiäkin antoi ihan mielellään, kun palvelu oli niin hyvää ja hinnat kohtuulliset. Käytiin paikallisella viinitilalla, panimolla tai tislaamolla ja pitihän sieltä ostaa tuliaisiksi jotain sellaista, mitä ei Alkosta saa. Oli siellä kyllä helvetin hienoa, ei ollenkaan niin tiukkapipoista kuin Suomessa.

Hotellissa ei ollut hissiä, naapurissa mesottiin humalassa sunnuntaiaamulle asti ja sille ihanalle paratiisisaarelle noustiin hyppäämällä vyötäröä myöten rantaveteen rinkka pään päällä. Yhtenä päivänä oli vatsa vähän sekaisin ja basaarista kesämökille ostetut kahden euron sandaalit hajosivat jo ennen elokuuta. Taksikuskin tai basaarimyyjän kanssa tinkiminen oli aluksi vähän vaivaannuttavaa, mutta markkinahintoihin pääsi kiinni parissa päivässä ja huonoille tarjouksille oppi nopeasti sanomaan ei. Sitä oli vähän niin kuin oman nokkeluutensa varassa ja tunsi itsensä kerrankin aikuiseksi.

Niin, lomakaupungissa oli myös karnevaalit, joissa rumpu-, torvi- ja tanssiryhmät kiersivät kaupunkia myöhään yöhön ja muutenkin elävästä musiikista saatiin nauttia iltaisin terasseilla istuessa. Monisatavuotisen kaupungin arkkitehtuuria olisi jaksanut katsella toisenkin viikon, kun vanha kaupunki kohtasi lasiset pilvenpiirtäjät. Värikkäissä lähiöissä käytiin katsomassa taidetta, katukauppiaita, ravintoloita ja muita kaupunginosalle leimallisia erikoisuuksia, sekä tietysti paikallisten ihmisten elämänmenoa. Eläkkeellä sitten muutetaan sinne nauttimaan elämästä, oli se niin jumalattoman rento ja hieno paikka, ette uskokaan.

Kotimaan kamaralle jälleen astuessaan monelle suomalaiselle kuitenkin tapahtuu jotain. Elämisen ja yrittämisen vapaudesta, monipuolisesta arkkitehtuurista, kohtuullisista hinnoista ja elävästä kulttuurista nauttinut suomalainen muuttuu sääntelyä, holhousta, verotusta ja kiusaamista rakastavaksi sadomasokistiksi. Kaikkia edellä mainittuja asioita säännellään, kielletään, rajoitetaan tai pakotetaan Suomessa. Voi katsos tulla ripuli, humala, maksakirroosi, nälänähätä, konkurssi tai ydinsota, jos kaduilla saisikin myydä vapaasti ruokaa, terassilla istua myöhään yöllä, käydä hiustenleikkuulla, kaupassa tai kaljalla silloin kun haluaa, myydä panimolta olutta tai kananmunia kanalasta suoraan asiakkaalle.

Myös turistit ja muut ulkomaalaiset ymmärtävät, että tämä poliitikkojen ja virkamiesten kakkumuotista puristama, elämäniloa rotan lailla järsivä, harmaa ja tasapaksu yhteiskunta on itse asiassa paras paikka tässä maailmassa. Niin, ei se tietysti katukuvassa, kulttuurissa saati palvelu- tai vientiyritysten katteissa näy, mutta pakkohan sen on olla totta, kun lakitiukennuksia puoltanut kansanedustaja TV:ssä sanoi tämän olevan meidän omaksi parhaaksemme.

Tästä kaikesta me äänioikeutetut saamme kiittää vain itseämme. Olemme äänestyskäyttäytymisellämme synnyttäneet hirvittävän määrän tarpeettomia sääntöjä, joiden myötä vastuu omilla aivoilla ajattelusta ja normaalista sosiaalisesta kanssakäymisestä on ulkoistettu poliitikoille ja virkamiehille. Meidät on säikytelty pelkäämään yksilönvapauksia neuroottisesti vaikka ulkomailla käydessämme nautimme siitä, ettei meitä olla pitämässä jatkuvasti kädestä.

Vaalien alla eduskuntapuolueet sekä ammattipoliitikot jälleen markkinoivat itseään norminpurkajina ja tarpeettoman sääntelyn vastustajina. Me kaikki olemme nähneet, kuinka nämä vaalipuheet ovat unohtuneet joka kerta viimeistään hallitusohjelmaa sorvattaessa ja niin tulee käymään tälläkin kerralla. Nykyiset eduskuntapuolueet ovat näyttäneet meille kerta toisensa jälkeen, että ne ovat valmiita myymään minkä tahansa periaatteensa pitääkseen saavutetuista eduistaan kiinni.

Haluatko vähemmän holhousta?

Muista äänestää viisaasti.

-Tere Sammallahti-

146, Uusimaa