Kuin Lämäri-leffan hulluin kaveri

  • Tuomari

KYSYMYS: Boston Bruins -fanit ylistävät John Wensinkiä. Kuka John Wensink on?

VASTAUS: Yksi ilta teki John Wensinkista tähden Bostonissa ja puhutuimman miehen koko NHL:ssä. Ensimmäinen joulukuuta vuonna 1977 kohtasivat Boston Bruins ja Minnesota North Stars, kaksi sen ajan suurinta seurajoukkuetta. Wensink pelasi tulokaskauttaan NHL:ssä ja ennen tätä kuuluisaa ottelua edes Bruins-fanitkaan eivät tienneet miehestä mitään.

Kanadan kansallisikoni Don Cherry valmensi kolmatta vuotta Bostonia. Kahdella edelliskaudella Bruins oli pudonnut pudotuspeleissä jo alkumetreillä. Maailman paras puolustaja Bobby Orr oli myyty ennen kauden alkua Chicagoon ja kaupunki oli sekaisin, kun Boston ei pystynyt hankkimaan tilalle tähti-statuksella olevaa pelaajaa. Värikäs valmentaja Cherry oli kovan pelin ystävä ja juuri fyysisyyden takia Boston oli pudonnut Stanley cup -kyydistä jo hyvissä ajoin. Kansa halusi pistenikkareita, mutta Cherry oli eri mieltä ja hommasi Pohjois-Amerikan kovimmat kovanaamat. Iso, paha Bruins oli syntymässä ja yksi suurimmista tekijöistä oli John Wensink. Palataan iltaan kun tähti syntyi.

Minnesota North Starsin riveissä pelasi Alex Pirus, joka oli yksi NHL:n kovimpia poliiseita. Don Cherry oli antanut selvät ohjeet Wensinkille, kun Pirus astuu kentälle, sinä hoidat homman. Afropää teki työtä käskettyä ja vähän muutakin.

Kentällä oli useampikin tanssipari, mutta kaikki keskittyivät Pirusin ja Wensinkin väliseen vääntöön. Kahden kovanaaman painimatsi näytti kuin isoveli olisi nöyryyttänyt pikkuveljeään. Mutta mitä painin jälkeen tapahtui, ei oltu ikipäivänä nähty. Wensink luisteli Minnesotan vaihtoaition eteen ja häpäisi koko vierasjoukkueen pyytämällä kenet vaan tanssimaan hänen kanssaan. Kukaan ei uskaltanut vastata tanssiin miehen kanssa, joka näytti kuin Lämäri-elokuvan hulluimmalta kaverilta. Yleisö suorastaan hullaantui ja hallissa oli tunnelma kuin olisi Stanley cupia olisi nostettu ilmaan.

Bostonin kaupunki eli vaikeita aikoja 70-luvun loppupuolella. Kouluja lakkautettiin, työttömyys kukoisti ja ihmisten usko oli koetuksella. Bostonin ilmapiiri oli jännittynyt, kunnes tappelu puhkesi. Wensink viesti oli, että Bruinsille ei auvota päätä, mutta se kosketti koko Massachusettsin osavaltiota. Kansa sai muuta ajateltavaa ahdingon keskellä ja uskoa elämiseen. Ennen tätä iltaa pikku pojat halusivat olla Bobby Orreja ja Phil Espositoja, mutta nyt kaikki halusivat olla John Wensink.

"Helvetin enkeliksikin" kutsuttu Wensink pääsi kaksi kertaa Bruinsin kanssa finaaliin, mutta molemmilla kerroilla Montreal Canadiens oli vahvempi. Jääkiekko kenttien poliisina Wensink oli todella arvostettu monen vuoden ajan. Loukkaantunekin hän saattoi olla mukana pukeutuneena kokoonpanossa pelkästään penkillä vastustajia pelottelemassa. Viittä eri seuraa uransa aikana NHL:ssä edustanut afrotukka sai vyölleen mukavat 446 ottelua, joissa kertyi 842 jäähyminuuttia. Eihän ihan puukäsikään ollut, parhaana kautena runkosarjassa syntyi 28 maalia.

Sitä se oli olla oman alansa ja oman aikansa mestari John Wensink. Good old hockey - onneksi laji on mennyt hieman noista ajoista eteenpäin. Oli nimittäin tuomarillakin aika kuumat paikat Wensinkin ja muiden velikultien rauhoittelijoina.

2 kommenttia

pihapoliisi

13.12.2014 00:08

Yhdys sana auvo

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

wobaf38140

30.7.2024 10:07

The rich cultural heritage and traditional Norwegian architecture add to the islands' unique charm. https://monopolydicelinks.com/events-rewards/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi