Shilirimpsis!

Kesä on edennyt jo sinne hieman ikävämmälle puolelle. Säät ovat toki paikka paikoin erinomaiset, mutta lopun alku on nähtävillä monessakin mielessä. Sekä illat, kuin myös mieleni synkkenee iltaisin aikaisemmin ja se saa jälleen aivolohkot täyteen toimintaansa. Ja kuten aikaisemminkin, se ei välttämättä tarkoita niinkään mitään positiivista. Kesän aikana on kerennyt tapahtua niin paljon asioita, että on vaikea keksiä mitään järin fiksua lähtökohtaa, josta tätä lähdettäisiin nyt sitten purkamaan. Jostainhan se on kuitemkin aloitettava.

It's the first defeat, that cuts you to your bone. Knocks you off your feet and you discover that home, is not a person or a place, but a feeling you can't get back.

Näissä sanoissa on henkilökohtaisella tasolla erittäin paljon totuutta. Kesäni alkoi nimittäin hieman sekavissa tunnelmissa, kun viimeisen kerran suljin työpaikkani oven takanani, edessäni seuraavat 10 viikkoa vapautta täysin järjettömän, sekä huonosta organisoinnista johtuvan lomautuksen ansiosta. Mittani oli jo siinä vaiheessa niin täynnä, että jos tässä kokemuksessa on jokin hopeinen reunus, niin se lienee tämä: sellaista vapautuneisuutta en ole saanut kokea sitten yläasteen kesälomien, joten luonnollisesti se loi kaikessa negatiivisuudessaan myös paljon positiivisuutta ympärilleni.

Elämä rullasi alkukesästä ensimmäiset kolmisen viikkoa itseasiassa aika mukavasti, kun ajatellaan, että talous kukoisti vielä toistaiseksi ja ympärilläni oli ystävien sekä perheen lisäksi myös muita, joiden olemassaolo siivitti minua tekemään jopa hieman pikaisia, joskin mielestäni hyviä päätöksiä. Pyrin tarttumaan niihin mahdollisuuksiin, joita olin itselleni pitkälläkin valmistautumisella pyrkinyt rakentamaan, koska koin, että vapautumiseni oravanpyörästä mahdollisti sen, mutta unohdin ottaa huomioon muut asianomaiset Sokeus lienee siis oikeanlainen termi kuvaamaan sitä, miksi ajauduin alkukesän positiivisuuspiikistä huolimatta siihen kuuluisaan masennukseen. Tahdoin kehittää itseäni ja kylvää sitä positiivisuutta jatkuvasti, mutta sen prosessin aikana lopulta kadotin sekä itseni, positiivisuuteni että äärimmäisen tärkeitä palasia elämästäni, joiden olemassaolo merkkasi jopa tietämättänikin sanoinkuvaamattoman paljon.

...then the second round, throws you to the floor. Leaves you stuttering, what the hell was that for?

Tästä kaikesta voin toki syyttää vain ja ainoastaan itseäni, sillä loppupeleissä tein kuitenkin itse omat päätökseni, sekä peliliikkeeni tavoitellessani jotain, mitä ei oikeasti ollut olemassa ja se lienee yksi ankarimmista oppitunneista, joita olen tähän mennessä saanut.

Tästä mentiinkin sitten jälleen alaspäin ja lujaa. Juhannuksesta eteenpäin en ole kokenut voivani nauttia täysillä oikein mistään, kun alitajunnassa koputtelee ne lukemattomat virheet ja väärät teot, sekä sanat, jotka vaikutuksillaan löivät minua kirveellä takaraivoon niin lujaa, että koen edelleen etsiväni palasia itsestäni - tuloksetta. Kesäni oli siihen pisteeseen asti suunniteltu jo hieman pidemmällekin täyteen kaikkea sitä, mitä halusin, tarvitsin ja mitkä tekivät minut onnelliseksi. Tunnen päivittäin samaan aikaan sekä syyllisyyttä, häpeää, vihaa ja surua vain ja ainoastaan sen takia, että poistuin mukavuusalueeltani, heitin kaikki kädessäni olevat kortit hieman yltiödramaattisellakin tavalla pöytään ja toivoin niiden kertovan vahvaa, mutta edistävää tarinaa.

Toisin kävi.

..it takes you by surprise. Like the bullet, you never saw coming..

Toki sain paljon tukea hyvästä ystävä- ja perhepiiristäni ja hyvin pitkälti sen takia luultavasti istun tässä kirjoittamassa tätä. Fakta on kuitenkin se, että kun se kuuluisa hyvä päättyy aikanaan, niin todellisuus todellakin lyö tuolilla naamaan ja lujaa.

..it's the little things, that convince me to stay. It's your fingertips and the music they play..

Olen kuitenkin saanut nauttia monenlaisista uusista sekä vanhoista näköaloista mökkien muodossa mm. Mäntyharjulla ja viimeisimpänä Turun saaristossa. Olen myös saanut jälleen kokea urheilujuhlan huumaa padasjoella, eikä niitä kokemuksia tai luksukseksi laskettavia asioita saa pitää missään nimessä itsestäänselvyytenä.

Kuitenkin kaiken tämä hyvän keskellä mieltäni on varjostanut negatiivisuuden ja huonon olon viitta, jonka ehkä jopa tiedostamattanikin puin ylleni ja kannan sitä nyt mukanani, kunnes toisin mainitaan. Olen huomannut, että jo edellisessäkin kirjoituksessa mainitsemani aneemisuus ja välinpitämättömyys hohtavat pimeässäkin ja viitoittavat "valollaan" tietäni johonkin, mihin en välttämättä haluaisi edes mennä. Tarpeeni- ja taipumukseni olla mukava ja auttavainen persoona on lienee ultimaattinen syy siihen, miksi voin näinkin huonosti ja olen myös huomannut niiden elementtien pikkuhiljaa häivyttyneen luonteestani, sillä olen tutustunut myös uusiin ihmisiin, mutta valitettava tosiasia on se, että minulle nämä ihmiset tällä hetkellä ovat lähinnä lihaa ja luuta, enkä koe tarvetta tuntea heitä kohtaan juuri mitään tai sen enempää tarvetta luoda minkäänlaisia tunnesiteitä mihinkään suuntaan. En nimittäin käy ensimmäistä kertaa läpi tällaista tunnehelvettiä, jos näin voi sanoa ja jos viime kerrasta on mitään opittu niin menee useampi vuosi, ennen kuin muutosta parempaan tapahtuu.

Näillä mennään mitä on.

Kirjoitettaessa soi Joe Bonamassa - The Great Flood