Migreeni. Tuo päänsärkyjen pahamainen esiäiti, tuo katala elämää rappeuttava painajainen. Sen kourissa olin hiljattain.
Luulin ensin, että kyseessä on mojovampi jännityspäänsärky, sillä niska ja hartiat tuntuivat olevan jumissa eikä aurallisia oireita ollut niin kuin minulla tyypillisesti on. Painelin akupisteitä sormin ja kipukoukulla, hieroin ja venyttelin. Kipu vain paheni.
Kun olin talonyhtiön pesutuvassa ja kyykistyin alas laittaakseni vaatteita pesukoneeseen, pääni sykki tummasta kivusta. Liikkeet aiheuttivat kipua ja kuvotusta. Pesin silti kolme koneellista pyykkiä. Odotin kipulääkkeen vaikuttavan, nesteytin minkä pystyin, kuvotuksesta huolimatta.
Valot sattuivat silmiin, tasapaino oli heikentynyt, oksetti, pyörrytti, ruoka tuntui pahentavan kuvotusta. Oli pakko mennä maate. Mietin utuisesti pyörremyrskymäisen tuskan takaa, että mitä jos oksennan? Onko parempi oksentaa lattialle vai peitolle? Ehkä peitolle, se olisi helpompi pestä. Lopulta nukahdin.
Herätessäni olo oli darrainen, mutta melko kivuton. Oli melkein keskiyö. Sain syötyä hieman ja menin takaisin nukkumaan. Seuraava päivä meni migreenistä toipuessa. Datailin tietokoneella aurinkolasit päässä ja säädin ruudun valoisuutta himmeämmäksi. Välillä oikealla puolella päätä oli kivun riipaisuja, aivan kuin joku olisi viillellyt kuumalla veitsellä. Sain kuitenkin loput pyykit ripustettua ja keskityin parantamaan oloani kipulääkkein ja kivennäisvedellä. Välillä auringon häikäisevä välähdys aiheutti vampyyrimaisen älähdyksen. En sentään savunnut valokeilassa, mutta lähellä se oli.
Nyt kolmantena päivänä olo on ihan hyvä. Silti tuntuu hermostossa jonkinlaista arkuutta. Minulla on niin harvoin migreeni, että muistan sen vasta kun se iskee. Pitäisi käydä lääkärillä, vaikka synkästi mietinkin millaisen lääkearsenaalipinon mahdan saada. Ehkä olisi kuitenkin ihan hyvä antaa itselleen lupa käyttää kunnon troppeja sen pahimman kivun aikaan?