Nyt saattaa olla ensimmäinen kerta, kun kirjoitan blogiin miesartistista. Mä en vaan syty machoman-meiningistä ja useimmat miesartistit nyt jotenkin tuntuvat menevät tähän kategoriaan.

Vaan ei nallekarhu-Kasmir. Kasmir on nallekarhu, hän ei häpeile sitä ja osaa ottaa kaiken hyödyn irti tilanteesta.

Perjantaina Kasmir, eli Thomas Kirjonen julkaisi ekan albuminsa AMK Dropout. Se oli hieno hetki mittavalle fanijoukolle, mutta fiilis Thomasin pään sisällä oli varmaan vielä muutamaa astetta psykedeelisempi.

Tässä meillä suomalainen mies, joka seilaa vadelmaveneellä Hankoon kesää viettämään. Mies jonka sanat eivät tunnu yhtään teennäisiltä hänen tunnustaessaan lukemattomille kuulijoilleen, että hänen naisensa saa jalat veteliksi ja fiilis on wow.

Tässä meillä mies joka nimeää biisinsä naisten märän unen, Ryan Goslingin mukaan. Mies joka laulaa rakkaudesta sen verran imelillä sanoilla, että monella muulla artistilla menisi luu kurkkuun.

Mies itse kutsuu musiikkiaan purkka-souliksi. Minäpä otan sananvapauden ja kutsun tätä vaahtokarkkipopiksi. Musa nimittäin leijailee vaaleanpunaisissa tahmaisissa vaahtokarkeissa ja ne vaahtokarkit, ne tekevät Kasmirista Kasmirin.

Kasmir on mies jonka musiikki ja lyriikat menee ihon alle. Fiilis vaan kasvaa jokaisen kuuntelukerran jälkeen. Keveän Vadelmaveneen jälkeen Aavikko vetää aivan hiljaiseksi ja näyttää albumin ulottuvuudet, iso biisi.

Albumi kokonaisuutena leijailee hyvän fiiliksen sunnuntaimusana, kevyttä hengailumusaa muutaman jäätävän hyvän konserttisalibiisin kanssa.

Jos psykiatrit antaisivat tämän levyn kaikille asiakkailleen, säästyttäisi varmasti muutamalta syysmasennukselta ja pilleripurkilta. Jos ei tällä albumilla maailmanrauhaa saada, niin vähintään aika monta hyvää mieltä nimittäin ja se on aikamoinen saavutus se.

Villasukat, teekuppi ja AMK Dropout. Siinä syksyn plani.

Kirjoitettaessa soi Kasmir, Vioittumaton