Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Tammikuu on toisille tipaton. Helmikuu humalaton. Maaliskuu maistiton. Viimeistään huhtikuussa alkavat hulluuden oireet. Toukokuussa ei ole tolkusta tippaakaan jäljellä. Kesäkuussa on juhannus. Heinäkuu on märkäkuu. Elokuussa ei tiedä, onko elossa, vaikka sydän lyö lujaa. Syyskuussa synkistellään ajatusta tulevasta pimeydestä, vaikka auringonpaisteesta voi jo nauttia ilman aurinkorasvaa. Lokakuu on toisille lihaton, toinen puoli kaksinkertaistaa kulutuksen paikatakseen vajeen. Marraskuu on kasvattamiskuu. Toiset kasvattavat viiksiä, toiset kainaloita. Loput antavat rahansa Sulttaanille, mikä sekin tarkoittaa rahan kulutuksen kasvattamista eturauhasten turvaamiseksi. Joulukuussa stressataan koko kuukausi yhden päivän muutamaa tuntia enemmän kuin mitään muuta maailmassa ja siitäkin suurin osa johtuu siitä, ettei kaikilla tässä maailmassa ole niitä tunteja siinäkään päivässä.

Ja taas koittaa tammikuu, vaikka pian helmikuu tuo tullessaan Runebergin päivän, ystävänpäivän ja laskiaisen. Ne kaikki tunnetaan omista herkuistaan. Tortuista, sydänleivoksista, pullista, hernekeitosta ja pannukakusta. Laihuus onkin yliarvostettua, mikäli on luottamus niihin, jotka kampanjoivat rakastamaan omaa vartaloaan sellaisena kuin se on. Tai niihin, jotka järjestävät plusmallikilpailuja. Samaan aikaan kun televisiossa esitetään ohjelmaa, jossa pariskunnat erotetaan toisistaan laihtumaan. Ota siitä nyt sitten selvää, onko helmikuun haaste herkut vai herkuttomuus. Onko se muodokas nainen miehen mielestä tai mahakas mies naisen mielestä tosiaan niin pelottava asia, että kammoksutaan vain todetakseen, että jokin siinä taitaa sittenkin kiehtoa.

Jos ihminen kokee saaneensa huonoa asiakaspalvelua, hän saattaa tehdä siitä valituksen, joka sitten käsitellään jotenkin ja asiakkaalle kerrotaan pahoitellen se, mitä hän ei luultavasti osannut odottaa. Asia on käsitelty ja luvattu kiinnittää huomiota, ettei samasta asiasta tarvitse enää palautetta antaa. Kuka tahansa saattaa joskus unohtaa hyvät tavat, kun vastaan asettuu väärä luonne väärällä asenteella väärään aikaan väärässä paikassa väärän mielipiteen kuullakseen.

Kahvilassa ei ole mukava istua pöytään, jos edellinen asiakas on jättänyt siihen likaiset astiat, eikä henkilökunta siivoa niitä kiireettömyydeltään pois. Mikä siinä onkin, että siihen ikkunan vieressä sijaitsevaan pöytään on kaikilla niin kova hinku päästä, että istutaan vaikka likaisten astioiden uhalla kuin se olisi ainoa vapaa pöytä. Sellaistakin on nähty, että uusi asiakas kiinnittää huomion asiakkaisiin, jotka ovat tekemässä lähtöä yhdestä ikkunapöydästä ja jää odottamaan. Ja lähtö osoittautuu niin hitaaksi, että päätetään hieman vauhdittaa sitä ja mennään röyhkeästi tunkemaan se oma tarjotin siihen kuin vinkkinä, että menkäähän jo, kun olitte lähdössä. Mikäli lähdön taustalla ei ole aikataulukysymys, voisi ovela kettu siinä tilanteessa päättää jäädä vielä toiselle kupilliselle.

Siinä sitä voikin sitten kumpikin kysyä itseltään, että kumpi sen aloitti, kuin TYTÖT ja POJAT opettajan puhuttelussa. Oliko pakko laiminlyödä kaikki tyhjät pöydät vai hidastella sen lähdön kanssa. Esitellä julkista aikaansaamattomuutta ja saada tilanteen odottaja ärsyyntymään siitä, ettei mikään asia tapahtunut sillä vauhdilla, jonka mielessään tilanteeseen mielsi. Ja kun siihen lasketaan vielä toisen alan opiskelijoista koostuva henkilökunta, jolle asiakaspalvelun perussäännöt on opetettu lyhyesti, eikä sisäistys ole lähtöisin selkäytimestä, soppa vain sakenee. Miten alalla voivat työskennellä ne, jotka eivät osaa käyttäytyä töissä yhtään sen paremmin kuin ollessaan itse asiakaspuolella muiden palveltavana ja mielestään väärin.

Henkilökunta oli tylyä, kun käski odottamaan omaa vuoroaan etuilematta ja jono kulki molempiin suuntiin liian hitaasti, kun kaikki oli väärässä paikassa. Jono jossa ei ollut jonottajia sen enempää kuin sormia yhdessä kädessä. Valitetaan ja ylimääräisen kiihtymyksen vallassa sanotaan sekaan sellaistakin, mitä ei oikeastaan edes tapahtunut. Tai yhdistellään tapahtuneet asiat uuteen järjestykseen, jolla se saadaan kuulostamaan entistä töykeämmältä niiden silmissä, jotka eivät tapausta nähneet. Johtajan silmissä kaikki epäasiallisuudet ovat vakavasti otettavia, jos ne haluaa ottaa ja asemapaineen pelossa on vaikea olla ottamatta.

Pienestä asiasta kasvaa pienen virheen takia suuri ongelma, josta kärsivät eniten ne, jotka tekivät kaikkensa estääkseen selkkauksen. Jos baarissa asiakkaat riitaantuvat, ei auta mennä sanomaan nätisti, että lopettakaa, tuossa voi joku vielä satuttaa itsensä. Heidät pitää kiskoa erilleen ja tehdä selväksi, että tämä ei ole oikea paikka riidellä, jos haluaa olla tervetullut. Miten sitten kohdella päiväsaikaan valittavia ihmisiä? Päätös valittamisesta on pilannut jo päivän, joten pallo on tilanteessa kuin tilanteessa valittajalla. Haluaako hän kuulla vastaväitteitä vai puhuvansa vastustajan hiljaiseksi. Anteeksipyyntö ja sen perään unohdetaan kaikki ylimääräiset kommentit. Tai sitten voi tehdä myöhästyneen uuden vuoden lupauksen, ettei valita tyhjästä. Siinäkin on vain se ongelma, että se mikä on toiselle ongelma, on sille toiselle täysin ymmärrettävä hidaste, josta ei ole aiheellista sillä kertaa tehdä mitään suurempaa numeroa. Ja toisille sellainen tapa ajatella on niin iso ongelma, että kaaos on jo valmiiksi hallitsematon. Lupaukset on tehty rikottaviksi, koska mikään ei velvoita. Tuli luvattua liikaa itselle.

Pieniä asioita, kuten eräällä puliukolla pankissa. Oli ilmeisesti jonottomassa nostamaan päivärahoja kuukauden ensimmäisenä pankkipäivänä, jolloin ruuhkaa tunnetusti on. Itsekseen mutta ääneen puhuen hän haukkui koko puoli tuntia kestäneen jonotuksen ajan kaikki asiakkaat ja henkilökuntalaiset hitaiksi kusipäiksi kaikilla mahdollisilla kirosanoilla varustettuna. Kun jonotus osaltaan vihdoin päättyi ja virkailija pyysi, häntä odottamaan pienen hetken, hän kommentoi vielä yhden kerran sen hetkisiä tuntemuksiaan hitaasti: ”Ei ole mitään kiirettä”.

Mennyt vuosi muistetaan monesta ikävästä asiasta, joista yksi oli huoli suomalaisten lisääntymishalujen vähäisyydestä. Asiasata keskusteltiin oikein A2-lisääntymisillassa sillä seurauksella, että ainakaan kovin moni ei eronnut pihtailevasta puolisostaan. Ja jos erosi ja miettii nyt omassa yksinäisyydessään keinoja päästä eteenpäin tai on suhteessaan epävarma tulevaisuusnäkymistä, murheisiin löytyi ratkaisuehdotus. Sopimus parisuhteesta kymmeneksi vuodeksi. Miten ei tullut mieleen, että parisuhdetoiminta on hyvin lähellä yritystoimintaa monelta eri taholta. Pitää läpäistä haastattelu, johon kutsutaan hakemuksen perusteella. Koeajalla vakuutetaan toinen omista vahvuuksistaan. Niitä korostaan ja samalla peitellään todellista luonnetta siihen saakka, että pääsee perheenjäseneksi. Vaihtoehtoisesti työsuhde on alkanut jo vuosia sitten vuokratyöllä ja kokemus saa tarjoamaan vakituista paikkaa. Molemmissa tapauksissa koeajan jälkeen motivaatio voi romahtaa ja jos ei saa tahtoaan läpi, mennään liiton tuella lakkoon, kun mikään ei kiinnostakaan.

Kymmenvuotissopimuksessa ehdot neuvoteltaisi joka kerta erikseen. Molemmat saavat esittää toiselle kymmenen kysymystä, joilla saada selkoa toisen elämän tavoitteista ja tavoista. Jokainen tietää itse parhaiten, viihtyykö paikallaan vai haluaako liikkua maan rajoissa tai niiden yli. Ovatko eläimet ihmistä parempaa seuraa vai ainoastaan täydellinen lautasmalli. Haluaako oman talon korvesta vai viihtyykö sivistyksen parissa yhdessä seinänaapureiden kanssa. Ovatko sukulaiset ylimääräinen rasite vai pysyvätkö he kaukana. Ovatko lapset ylimääräinen rasite vai tulevaisuuden suunnitelma. Kuinka mustaa on huumori? Mikä on suhde politiikkaan? Mikä on suhde alkoholiin? Mikä on suhde tupakkaan? Kirkko vai muinaismytologinen rakennus, joka ulkoisesti edustaa arkkitehtuuria.

Molemmat kuuntelevat toista ja miettivät tahollaan, miten suhtautua. Aina voi olla erimieltä, mutta turhien riitojen välttämiseksi voi kysyä, eikö mistään muusta voi keskustella. Ja taloudellinen kannattavuus. Miten toinen tienaa, tuhlaa ja säästää. Jääkö mitään pahan päivän varalle? Ilman riskejä ei voi sijoitusmarkkinoilla voittaa, mutta harkita täytyy. Todellisen luonteen peittely voi käydä haastavaksi, kun asioista velvoitetaan puhumaan. Jos ei osaa sanoa, voidaan molempien suostumuksesta jättää asia auki ja täydennellä sitä kerran vuodessa pidettävässä suhdekehityskeskustelussa.

Kymmenen vuotta on toki pitkä aika, kun sitä ajattelee tulevaisuuteen päin, mutta pohjimmiltaan vuosissa on kyse siitä, että ne vierivät ohi. Mitä tahansa teet, muistoihin jäävät vain tietyt asiat. Hyviä asioita, joita muistelee osin haikeana ja huonoja, joita ei olisi halunnut kokea, mutta elämä ei ole ravintolan ruokalista, josta voi tilata mieleisensä ja vaihtaa halutessaan lisukkeet. Tieto kymmenen vuoden määräajasta ja kehityskeskusteluvelvoitteesta antaisi varmasti myös motivaatiota tehdä töitä, jos kokee kipinän hiipuneen. Liian moni vain odottaa, että jotain tapahtuisi ja kun ei tapahdu, maailma romahtaa ja pudotus on vuosien varrella kasvanut pelottavan korkeaksi. Alastulo on kivulias ja tuska voi saada tekemään jotain harkitsematonta. Etenkin suurissa ikäeroissa suhde voi laimeta ikääntymiseen liittyvistä syistä.

Ja vain nuori rakkaus on täysipäiväistä. Kun arkeen astuu täysipäiväinen velvoite työstä rahan eteen, parisuhteelle annettava viikkoaika edustaa väistämättä velvoitteiden vähäisempää puolta. Pitäähän omaakin elämää velvoitteista huolimatta muistaa elää. Mihin tulevaisuus yhteisen arjen rakentamisessa lopulta johtaa, selviää vain mahdollisuuksia antamalla. Jokainen on yksilö ja näkee asiat omalla tavallaan ja kun kaksi näkee samoissa asioissa yhteisen ytimen, voivat he rakentaa ympärille uuden kokonaisuuden yhdistelemällä näkemyksiään yhteen toistensa kanssa ja luonto hoitaa loput. Pienet asiat pienessä piirissä voivat joskus tuntua tylsältä kenestä tahansa. Mutta vain pieni irtiotto voi riittää, että paluu arkeen on sydämelle suuri ja tärkeä asia.

Etenkin kun suurin osa nykysinkuista antavat kaiken vapaa-aikansa älypuhelimelle. Sille samalle asialle, mikä aiheuttaa suurimman osan eroista. Kysymys kuuluu, miten sen toisen ihmisen taustavaikutus saa ajattelemaan oman elämän olleen jo monta vuotta niin tylsää, että suhteella menee huonosti. Ja ilman toista ihmistä ollaan turhautuneita siitä, että ei ole toista ihmistä, jonka voisi jättää älypuhelin kädessä taustalle ja vakuuttua seitsemän vuotta myöhemmin yhtälön järjettömyydestä. Elää seuraavat kymmenen vuotta sinkkuna ja todeta, että ei se elämä kummemmaksi tullut. Jos löysi uuden, ei arki ollut pohjimmiltaan yhtään sen ihanampaa. Jotain niin erilaista, mutta silti niin paljon samaa tai toisinpäin. Täydellisyyttä ei ole, vaikka toivoisi.
Hyvää uutta vuotta kaikille sinkuille ja pareille, jotka eivät tahdo naimisiin.