Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Tammikuu on toisille tipaton. Helmikuu humalaton. Maaliskuu maistiton. Viimeistään huhtikuussa alkavat hulluuden oireet. Toukokuussa ei ole tolkusta tippaakaan jäljellä. Kesäkuussa on juhannus. Heinäkuu on märkäkuu. Elokuussa ei tiedä, onko elossa, vaikka sydän lyö lujaa. Syyskuussa synkistellään ajatusta tulevasta pimeydestä, vaikka auringonpaisteesta voi jo nauttia ilman aurinkorasvaa. Lokakuu on toisille lihaton, toinen puoli kaksinkertaistaa kulutuksen paikatakseen vajeen. Marraskuu on kasvattamiskuu. Toiset kasvattavat viiksiä, toiset kainaloita. Loput antavat rahansa Sulttaanille, mikä sekin tarkoittaa rahan kulutuksen kasvattamista eturauhasten turvaamiseksi. Joulukuussa stressataan koko kuukausi yhden päivän muutamaa tuntia enemmän kuin mitään muuta maailmassa ja siitäkin suurin osa johtuu siitä, ettei kaikilla tässä maailmassa ole niitä tunteja siinäkään päivässä.

Ja taas koittaa tammikuu, vaikka pian helmikuu tuo tullessaan Runebergin päivän, ystävänpäivän ja laskiaisen. Ne kaikki tunnetaan omista herkuistaan. Tortuista, sydänleivoksista, pullista, hernekeitosta ja pannukakusta. Laihuus onkin yliarvostettua, mikäli on luottamus niihin, jotka kampanjoivat rakastamaan omaa vartaloaan sellaisena kuin se on. Tai niihin, jotka järjestävät plusmallikilpailuja. Samaan aikaan kun televisiossa esitetään ohjelmaa, jossa pariskunnat erotetaan toisistaan laihtumaan. Ota siitä nyt sitten selvää, onko helmikuun haaste herkut vai herkuttomuus. Onko se muodokas nainen miehen mielestä tai mahakas mies naisen mielestä tosiaan niin pelottava asia, että kammoksutaan vain todetakseen, että jokin siinä taitaa sittenkin kiehtoa.

Jos ihminen kokee saaneensa huonoa asiakaspalvelua, hän saattaa tehdä siitä valituksen, joka sitten käsitellään jotenkin ja asiakkaalle kerrotaan pahoitellen se, mitä hän ei luultavasti osannut odottaa. Asia on käsitelty ja luvattu kiinnittää huomiota, ettei samasta asiasta tarvitse enää palautetta antaa. Kuka tahansa saattaa joskus unohtaa hyvät tavat, kun vastaan asettuu väärä luonne väärällä asenteella väärään aikaan väärässä paikassa väärän mielipiteen kuullakseen.

Kahvilassa ei ole mukava istua pöytään, jos edellinen asiakas on jättänyt siihen likaiset astiat, eikä henkilökunta siivoa niitä kiireettömyydeltään pois. Mikä siinä onkin, että siihen ikkunan vieressä sijaitsevaan pöytään on kaikilla niin kova hinku päästä, että istutaan vaikka likaisten astioiden uhalla kuin se olisi ainoa vapaa pöytä. Sellaistakin on nähty, että uusi asiakas kiinnittää huomion asiakkaisiin, jotka ovat tekemässä lähtöä yhdestä ikkunapöydästä ja jää odottamaan. Ja lähtö osoittautuu niin hitaaksi, että päätetään hieman vauhdittaa sitä ja mennään röyhkeästi tunkemaan se oma tarjotin siihen kuin vinkkinä, että menkäähän jo, kun olitte lähdössä. Mikäli lähdön taustalla ei ole aikataulukysymys, voisi ovela kettu siinä tilanteessa päättää jäädä vielä toiselle kupilliselle.

Siinä sitä voikin sitten kumpikin kysyä itseltään, että kumpi sen aloitti, kuin TYTÖT ja POJAT opettajan puhuttelussa. Oliko pakko laiminlyödä kaikki tyhjät pöydät vai hidastella sen lähdön kanssa. Esitellä julkista aikaansaamattomuutta ja saada tilanteen odottaja ärsyyntymään siitä, ettei mikään asia tapahtunut sillä vauhdilla, jonka mielessään tilanteeseen mielsi. Ja kun siihen lasketaan vielä toisen alan opiskelijoista koostuva henkilökunta, jolle asiakaspalvelun perussäännöt on opetettu lyhyesti, eikä sisäistys ole lähtöisin selkäytimestä, soppa vain sakenee. Miten alalla voivat työskennellä ne, jotka eivät osaa käyttäytyä töissä yhtään sen paremmin kuin ollessaan itse asiakaspuolella muiden palveltavana ja mielestään väärin.

Henkilökunta oli tylyä, kun käski odottamaan omaa vuoroaan etuilematta ja jono kulki molempiin suuntiin liian hitaasti, kun kaikki oli väärässä paikassa. Jono jossa ei ollut jonottajia sen enempää kuin sormia yhdessä kädessä. Valitetaan ja ylimääräisen kiihtymyksen vallassa sanotaan sekaan sellaistakin, mitä ei oikeastaan edes tapahtunut. Tai yhdistellään tapahtuneet asiat uuteen järjestykseen, jolla se saadaan kuulostamaan entistä töykeämmältä niiden silmissä, jotka eivät tapausta nähneet. Johtajan silmissä kaikki epäasiallisuudet ovat vakavasti otettavia, jos ne haluaa ottaa ja asemapaineen pelossa on vaikea olla ottamatta.

Pienestä asiasta kasvaa pienen virheen takia suuri ongelma, josta kärsivät eniten ne, jotka tekivät kaikkensa estääkseen selkkauksen. Jos baarissa asiakkaat riitaantuvat, ei auta mennä sanomaan nätisti, että lopettakaa, tuossa voi joku vielä satuttaa itsensä. Heidät pitää kiskoa erilleen ja tehdä selväksi, että tämä ei ole oikea paikka riidellä, jos haluaa olla tervetullut. Miten sitten kohdella päiväsaikaan valittavia ihmisiä? Päätös valittamisesta on pilannut jo päivän, joten pallo on tilanteessa kuin tilanteessa valittajalla. Haluaako hän kuulla vastaväitteitä vai puhuvansa vastustajan hiljaiseksi. Anteeksipyyntö ja sen perään unohdetaan kaikki ylimääräiset kommentit. Tai sitten voi tehdä myöhästyneen uuden vuoden lupauksen, ettei valita tyhjästä. Siinäkin on vain se ongelma, että se mikä on toiselle ongelma, on sille toiselle täysin ymmärrettävä hidaste, josta ei ole aiheellista sillä kertaa tehdä mitään suurempaa numeroa. Ja toisille sellainen tapa ajatella on niin iso ongelma, että kaaos on jo valmiiksi hallitsematon. Lupaukset on tehty rikottaviksi, koska mikään ei velvoita. Tuli luvattua liikaa itselle.

Pieniä asioita, kuten eräällä puliukolla pankissa. Oli ilmeisesti jonottomassa nostamaan päivärahoja kuukauden ensimmäisenä pankkipäivänä, jolloin ruuhkaa tunnetusti on. Itsekseen mutta ääneen puhuen hän haukkui koko puoli tuntia kestäneen jonotuksen ajan kaikki asiakkaat ja henkilökuntalaiset hitaiksi kusipäiksi kaikilla mahdollisilla kirosanoilla varustettuna. Kun jonotus osaltaan vihdoin päättyi ja virkailija pyysi, häntä odottamaan pienen hetken, hän kommentoi vielä yhden kerran sen hetkisiä tuntemuksiaan hitaasti: ”Ei ole mitään kiirettä”.

Mennyt vuosi muistetaan monesta ikävästä asiasta, joista yksi oli huoli suomalaisten lisääntymishalujen vähäisyydestä. Asiasata keskusteltiin oikein A2-lisääntymisillassa sillä seurauksella, että ainakaan kovin moni ei eronnut pihtailevasta puolisostaan. Ja jos erosi ja miettii nyt omassa yksinäisyydessään keinoja päästä eteenpäin tai on suhteessaan epävarma tulevaisuusnäkymistä, murheisiin löytyi ratkaisuehdotus. Sopimus parisuhteesta kymmeneksi vuodeksi. Miten ei tullut mieleen, että parisuhdetoiminta on hyvin lähellä yritystoimintaa monelta eri taholta. Pitää läpäistä haastattelu, johon kutsutaan hakemuksen perusteella. Koeajalla vakuutetaan toinen omista vahvuuksistaan. Niitä korostaan ja samalla peitellään todellista luonnetta siihen saakka, että pääsee perheenjäseneksi. Vaihtoehtoisesti työsuhde on alkanut jo vuosia sitten vuokratyöllä ja kokemus saa tarjoamaan vakituista paikkaa. Molemmissa tapauksissa koeajan jälkeen motivaatio voi romahtaa ja jos ei saa tahtoaan läpi, mennään liiton tuella lakkoon, kun mikään ei kiinnostakaan.

Kymmenvuotissopimuksessa ehdot neuvoteltaisi joka kerta erikseen. Molemmat saavat esittää toiselle kymmenen kysymystä, joilla saada selkoa toisen elämän tavoitteista ja tavoista. Jokainen tietää itse parhaiten, viihtyykö paikallaan vai haluaako liikkua maan rajoissa tai niiden yli. Ovatko eläimet ihmistä parempaa seuraa vai ainoastaan täydellinen lautasmalli. Haluaako oman talon korvesta vai viihtyykö sivistyksen parissa yhdessä seinänaapureiden kanssa. Ovatko sukulaiset ylimääräinen rasite vai pysyvätkö he kaukana. Ovatko lapset ylimääräinen rasite vai tulevaisuuden suunnitelma. Kuinka mustaa on huumori? Mikä on suhde politiikkaan? Mikä on suhde alkoholiin? Mikä on suhde tupakkaan? Kirkko vai muinaismytologinen rakennus, joka ulkoisesti edustaa arkkitehtuuria.

Molemmat kuuntelevat toista ja miettivät tahollaan, miten suhtautua. Aina voi olla erimieltä, mutta turhien riitojen välttämiseksi voi kysyä, eikö mistään muusta voi keskustella. Ja taloudellinen kannattavuus. Miten toinen tienaa, tuhlaa ja säästää. Jääkö mitään pahan päivän varalle? Ilman riskejä ei voi sijoitusmarkkinoilla voittaa, mutta harkita täytyy. Todellisen luonteen peittely voi käydä haastavaksi, kun asioista velvoitetaan puhumaan. Jos ei osaa sanoa, voidaan molempien suostumuksesta jättää asia auki ja täydennellä sitä kerran vuodessa pidettävässä suhdekehityskeskustelussa.

Kymmenen vuotta on toki pitkä aika, kun sitä ajattelee tulevaisuuteen päin, mutta pohjimmiltaan vuosissa on kyse siitä, että ne vierivät ohi. Mitä tahansa teet, muistoihin jäävät vain tietyt asiat. Hyviä asioita, joita muistelee osin haikeana ja huonoja, joita ei olisi halunnut kokea, mutta elämä ei ole ravintolan ruokalista, josta voi tilata mieleisensä ja vaihtaa halutessaan lisukkeet. Tieto kymmenen vuoden määräajasta ja kehityskeskusteluvelvoitteesta antaisi varmasti myös motivaatiota tehdä töitä, jos kokee kipinän hiipuneen. Liian moni vain odottaa, että jotain tapahtuisi ja kun ei tapahdu, maailma romahtaa ja pudotus on vuosien varrella kasvanut pelottavan korkeaksi. Alastulo on kivulias ja tuska voi saada tekemään jotain harkitsematonta. Etenkin suurissa ikäeroissa suhde voi laimeta ikääntymiseen liittyvistä syistä.

Ja vain nuori rakkaus on täysipäiväistä. Kun arkeen astuu täysipäiväinen velvoite työstä rahan eteen, parisuhteelle annettava viikkoaika edustaa väistämättä velvoitteiden vähäisempää puolta. Pitäähän omaakin elämää velvoitteista huolimatta muistaa elää. Mihin tulevaisuus yhteisen arjen rakentamisessa lopulta johtaa, selviää vain mahdollisuuksia antamalla. Jokainen on yksilö ja näkee asiat omalla tavallaan ja kun kaksi näkee samoissa asioissa yhteisen ytimen, voivat he rakentaa ympärille uuden kokonaisuuden yhdistelemällä näkemyksiään yhteen toistensa kanssa ja luonto hoitaa loput. Pienet asiat pienessä piirissä voivat joskus tuntua tylsältä kenestä tahansa. Mutta vain pieni irtiotto voi riittää, että paluu arkeen on sydämelle suuri ja tärkeä asia.

Etenkin kun suurin osa nykysinkuista antavat kaiken vapaa-aikansa älypuhelimelle. Sille samalle asialle, mikä aiheuttaa suurimman osan eroista. Kysymys kuuluu, miten sen toisen ihmisen taustavaikutus saa ajattelemaan oman elämän olleen jo monta vuotta niin tylsää, että suhteella menee huonosti. Ja ilman toista ihmistä ollaan turhautuneita siitä, että ei ole toista ihmistä, jonka voisi jättää älypuhelin kädessä taustalle ja vakuuttua seitsemän vuotta myöhemmin yhtälön järjettömyydestä. Elää seuraavat kymmenen vuotta sinkkuna ja todeta, että ei se elämä kummemmaksi tullut. Jos löysi uuden, ei arki ollut pohjimmiltaan yhtään sen ihanampaa. Jotain niin erilaista, mutta silti niin paljon samaa tai toisinpäin. Täydellisyyttä ei ole, vaikka toivoisi.
Hyvää uutta vuotta kaikille sinkuille ja pareille, jotka eivät tahdo naimisiin.

Varpusparvessa näkee jatkuvasti lintuja, jotka lentäessään nahistelevat keskenään. Aivan samalla tavalla kuin ihmiset yhteisöissä. Jotkut ovat jatkuvasti riidoissa keskenään jostain jonniin joutavasta mitättömästä pikkuasiasta, eikä kummallakaan ole sivullisen puuttuessa asiaan pokkaa sanoa suoraan, mistä riita johtuu, vaikka tietää sen vähintään yhtä hyvin kuin toinen. Toisen mielipide on väärä. Vaikka nykyään puhutaan aina vain enemmän pyrkimyksistä tasavertaisuuteen ja tabuttomuuteen, on kaiken sen taistelun keskellä unohdettu totuus, johon mikään sääntö ei päde. Toiset ihmiset ovat viisaampia kuin toiset. Mutta sekin on pelkkä mielipidekysymys, kuka kenenkin mielestä on viisas ja kuka ei. Mihin sitä verrataan ja mikä on peruste. Toiset tykkäävät toisista enemmän kuin toisista ja ne psykologiset tekijät ovat ratkaisevassa roolissa, kun on pakko tehdä valintoja. Yksi kiusanteko kertoo enemmän kuin tuhat soimaavaa sanaa.

Joulun kunniaksi etenkin työyhteisöissä on tapana unohtaa riidat ja toivottaa työkavereille hyvää joulua tai ainakin sitä joulua. Eihän tämän naamaa tarvitse sen kunniaksi muutamaan päivään nähdä, vaikka ajatteleminen on täysi mahdottomuus. Niissä ajatuksissa eletään siinä haavemaailmassa, ettei riitoja ole. On vain todellisuus, jossa itse itseään viisaampana pitävä osapuoli saa toisen ymmärtämään oman näkemyksensä järkevyyden riippumatta siitä, onko siinä järkeä vai ei. Sama terapiamuoto auttaa olemaan riidoitta niiden ihmisten kanssa, joiden naamoja ei muuten tarvitse pahemmin tuijotella, mutta joulun kunniaksi sekin uhraus on tehtävä.

Kouluyhteisöissä kaikki eivät ole kaikkien kavereita, mutta kaikki samassa koulussa ovat koulukavereita ja samalla luokalla luokkakavereita. Kun joku järjestää synttäreitä, riidat unohdetaan, että pääsee syömään ilmaisia herkkuja. Ilmaisia lapsille, kalliita sankarin vanhemmille. Lahjojen osto käy kalliiksi kutsutun vanhemmille. Mitä useampi kaveri, sitä useampi lahja. Eikös tämä ollut se, joka kerran kiusasi sinua, miksi sinä hänen synttäreilleen haluat mennä. Tai vanhemmat ovat vanhoja tuttuja ja jotain on jäänyt ratkaisematta. Ja joku Kurttila sanoo, että on syrjivää kutsua osa ja jättää osa kutsumatta. Ilmeisesti hänelle tuli hyvä mieli sen lapsen kohtalosta, jonka luokse ei tullut kukaan.

Ja kun juhlat on ohi, kohta taas riidellään niin kuin ne varpusetkin, jotka talveksikaan eivät pois katoa. Eipä tullut silloin mieleen, kun koulussa laulettiin Varpunen jouluaamuna, jonka lyriikoissa esiintyvä pyyntö siemenen ottamisesta teki kappaleesta hilpeän kymmenen vuoden ikään, jossa lisääntymiseen liittyvistä asioista alkoi olla jyvällä erilaisten kuulopuheiden kautta, eivätkä vanhemmat enää koettaneet peitellä totuutta asiasta kysyttäessä. Kuolemastahan kappale kertoo ja sekin on valitettavasti läsnä joidenkin jouluissa tai sen odotuksessa, vaikka haluaisi mieltää pelkäksi ilon juhlaksi. Toisaalta kaikki ne jotka ovat syntyneet syys-lokakuun taitteessa, voi hyvinkin olla, että jouluna riidat saatiin sovittua. Ja kohta riidellään synttäreistä.

Tähän aikaan vuodesta monet vanhemmat jaksavat vuodesta toiseen aloittaa jatkuvan jankuttamisen siitä, että tontut ovat lähteneet liikkeelle. Pitää muista olla kiltti tai joulupukki tuo lahjojen sijasta säkillisen risuja. Omalla tavallaan se on pelottavaa kuunneltavaa, vaikka ainakaan omat vanhemmat eivät koskaan kertoneet, mitä kilttinä oleminen heidän mielestään tarkoitti. Tuskin ainakaan valehtelua. Tulihan sitä itsekin aikanaan otettua ne puheet todesta pienoisen pelon kautta, mutta en ollut yhtään sen rehellisempi. Joku siellä ikkunan takana puheissani välillä vilahti, vaikka en nähnyt mitään. Ja vanhemmat kuittasivat sen sillä, että tonttu se varmaan oli. Usein minulla oli myös tapana luetella ikkunan vieressä lahjatoiveitani ääneen ja kuvitella, että tonttu kuuntelee ja tekee muistiinpanoja, kuten laulussa lauletaan.

Ja kyllähän se tonttu lapsen toiveet kuulee, mikäli vanhempi kuulee ja katsoo rahojen riittävän. Jos kirjoittaa joulupukille lahjalistan, tontut kyllä vievät sen perille, kun muistaa tarkastuttaa vanhemmilla, että kaikki sanat tuli varmasti kirjoitettua oikein tai mihin aikoo sen piilottaa. Taisipa joku kaveri kerran kertoa, että oli unohtanut lahjalistan yöksi keittiöön kahvinkeittimen viereen ja aamulla se oli kadonnut. Siinä sitä vasta oli ollut ihmettelemistä, että miten ne osasivat hakea sen sisältä. Samaan aikaan kun toiset puhuivat kilpaa totuutta. Vanhemmat sen ottivat ja joulupukilla on tekoparta. Ainakin sillä oli ukin kengät tai naapurin sedän ääni. Tai omassa tapauksessa ukin ääni paljasti sen, mikä oli jo monta kertaa ääneen sanottu. Puhelin soi ja joku setä pyysi isää tai äitiä puhelimeen. Puhelun päätteeksi utelias lapsi sai suoran vastauksen suoraan kysymykseen. Joulupukki soitti, sanoi tulevansa illalla.

Ei siinä ihmetellyt, miksi se asiakseen soitti. Kun jo aamusta asti oli ollut ehkä jokseenkin turhamainen jännitys päällä, sai vain huokaista edes kerran siitä helpotuksesta, että pukki varmasti tulee. Miksi se soittelisi, jos tuomisena olisi vain risuja tuhmille lapsille. Hälytyskellot eivät soineet vielä silloinkaan, kun näki pukin ajavan lentävien porojen sijasta autolla pihaan ja katsoi ikkunasta, miten se käveli pihan poikki ovelle ilman lahjasäkkiä ja eteisen puolella mukana oli säkillinen lahjoja. Kun pukki sitten lähti, aikuiset näkivät lentäviä poroja.

Jokaisella on oma lähestymistapansa saatella omat lapset joulunhurmokseen näiden satuhahmojen välityksellä ja se voi aiheuttaa joskus kiusallisia tilanteita. Jo pidemmän aikaa televisiomainoksessa on ollut topakka pikkutyttölapsi, joka opastaa pikkuvanhamaisesti aikuisia siitä, että lapsille pitää kertoa satuja. Niin eivätkös tutkijat nyt jo varoittele, että joulupukista valehteleminen on vaarallista. Onhan se rasittavaa pohdiskeltavaa pienen lapsen aivoille, kun sekä koulun joulujuhlassa että kaupungin keskustorilla paikalle saapuu pukki, vaikka kotona nimenomaan puhuttiin, että se tekee töitä vain aattona. Toiset sanovat, että joulupukki on kuolematon, vaikka Joulupukin kuumalinjan alkuperäinen pukki nimenomaan kuoli muutama vuosi sitten. Unohtamatta tietenkään sitä, miten yksi ja sama joulupukki ehtii jakaa kaikki lahjat maailman jokaiseen kolkkaan. Siihen kysymykseen löytyi aikanaan erittäin nerokas vastaus vuosia sitten erään kahdeksanvuotiaan suusta keskellä kesää. ”Pakkohan sen on ehtiä, kun niitä on vain yksi”. Tämän jälkeen epäselvää on vain yksi asia. Miksi työssä käyvät ihmiset valittavat jatkuvasti sitä, kun kaikki pitää tehdä itse. Samalla kun kertovat lapsilleen satuja joulupukista, joka jakaa kaikki lahjat yksin, eikä koskaan valita. Hyvää kesän odotusta.

Moni taisi olla jo varma, että talvi tuli, mutta kuinkas kävikään. Henkilökohtaisesti saatoin ajatella, että näinhän tässä käy, mutta kun puhutaan Yhdysvaltojen uudesta presidentistä, ajattelin gallupien kertovan voittajan samalla tavalla kuin Suomen edellisissä presidentinvaaleissa vuonna 2012. Ja niin olisi käynytkin, jos voittajan valinta olisi ollut äänistä kiinni, mutta maassa maan tavalla.

Sinänsä Trumpin ja Clintonin vertaaminen Niinistöön ja Haavistoon on huono, ellei kysytä asiaa Laura Huhtasaarelta. Jos hänestä tulisi jonain päivänä suomen presidentti, Trumpin voittoa ei kauhistelisi kukaan. Putin tunnustaisi Karjalan itsenäiseksi valtioksi saadakseen Venäjän irti Suomen kyljestä. Ja loputkin suomalaiset eroaisivat kirkosta varmuuden vuoksi kaksi kertaa.

Sinänsä perussuomalaisten vertaaminen Trumpiin on huono, mutta puolue sai viime vaaleissa prosentuaalisesti vähemmän ääniä kuin kokoomus, mutta oli lopulta suurempi puolue samasta syystä, mistä Trump voitti eli useammasta alueellisesta voitosta. Tai samasta syystä mistä Teuvo Hakkaraisesta tuli Keski-Suomen ääniharava. Molemmilta puuttuu kyky sensuroida omaa puhettaan, mutta toiset vain osaavat lukea sieltä rivien välistä kaiken turhan keskeltä sen ydinajatuksen, vaikkei sitäkään voida selittää yksiselitteisesti. Aika näyttää, nouseeko Meksikon rajalle muuri ja kenen kustannuksella, mutta koko lupaushan saattoi olla pelkkä sarkastinen metafora, jolla Trump halusi sanoa, että meksikolaisten rikollisten on otettava vastuu teoistaan. Ja vain hänen henkilökohtainen mielipiteensä oli, että kaikki meksikolaiset ovat rikollisia, kuten Hakkaraisella oli omanlaisensa mielipide muslimeista. Rikossyytteen saatuaan hän kyllä hieman korjasi lausuntoaan, mutta liian myöhään. Myöhäistä oli Jouko Turkankin katua siinä vaiheessa, kun sanan varsinaisessa merkityksessään paskat olivat jo niskassa.

Sinänsä Jouko Turkan vertaaminen itsesensuurin puutteesta kärsiviin politikkoihin on huono, koska taide voi olla politiikkaa, mutta politiikka ei voi olla taidetta. Taide antaa erivapauksia sensuroimattomaan itsensä toteuttamiseen enemmän kuin politiikka, vaikkei taide suoranaisesti ole este politiikkaan pääsemiselle. Toiset pitävät sinusta ja saavutuksistasi, toiset eivät. Koskaan ei voi tietää, mitä ihmiset ovat valmiita katsomaan läpi ja mitä eivät, mutta jos ei uskalla ottaa riskejä, nöyryyttää itseään ihmisten edessä, ei koskaan voi voittaa. Ehkä Trump sopisi paremmin taiteilijaksi, mutta hänen valintansa oli politiikka. Voitonpuhe kertoi, että puheet on nyt puhuttu. Aika näyttää, mitä hän oikeasti osaa, kuka arvostaa ja millä perusteella. Sinänsä.

Talviajan myötä voidaan epävirallisesti julistaa pikkujouluaika alkaneeksi. Yksi ainoa päivä vuodesta, kun kaikki riidat unohdetaan yhdeksi illaksi ja korostetaan vain sitä puolikasta, mikä näyttäytyi silloin kerran, kun ei itsekään muista tarkalleen, oliko se unta, jota ei muistanut heti herätessään. Varmaa on vain se, että kun herää seuraavana aamuna, pään ei tarvitse olla kipeä. Riittää kun muistaa, että meni kehumaan sitä työporukan laiskinta, joka ei ollut edes paikalla. Ja ahkerin sai pelkällä ajatustasolla osakseen kritiikkiä asenteestaan tehdä töitä muidenkin edestä.

Vaihtoehtona perinteisille illanistujaisille voi olla jokin aktiviteetti, joka vie ajatukset pois toisten ihmisten välittömästä arvostelukyvystä ja piilottaa samalla sen puolikkaan, jota on yleisesti tapana arvostella. Tyhmimmästä päästä voi löytyä se yksi ainoa palanen, jota ilman kaikki muu on merkityksetöntä. Mutta ilman sitä kaikkea muuta ei pysty sanomaan, mikä on ratkaisun palan merkitys.

Jos ratkaisua ei löydy, selviää, että se porukan kovaäänisin selittäjä, jonka juttuja kukaan ei jaksa kuunnella, tiesi oikean vastauksen, mutta päätti kerrankin olla hiljaa. Tai se joka ei yleensä sano mitään, sanoo oikean vastauksen ääneen, mutta kukaan ei kuuntele. Miksi? Vaikka varsinaista johtajaa ei ole, henkiseksi johtajaksi nousee se, jonka avulla ensimmäinen pala ratkeaa. Mitä useampi lukko aukeaa saman johtajan idean tai käskyn alta, sitä suuremmaksi henkinen kunnioitus kasvaa ja ajatukset kätketään kunnialla tai mitätöidään eriävällä mielipiteellä ja kunnioitus estää väittelyn.

Johtajuus voi vaihtua vain itsepäisellä soolosuorituksella, joka menee oikein. Yleinen käsitys itsepäisyydestä on negatiivinen asenne, mutta joskus se voi pelastaa ja tulee kuin luonnostaan. Mikäli porukka on veistetty samasta puusta, tilanne purkautuu ilman ongelmia ja yhteisöllisyys tiivistyy. Kenkkumaisesta työkaverista ei ehkä vieläkään tykätä, mutta jaksaapahan katsella tämän naamaa seuraavan vuoden.

En voi sanoa olevani yllättänyt, että eräs opettaja menetti luokan edessä totaalisesti hermonsa pitkään jatkuneen kiusaamisen jälkeen. Palautti mieleen useita tilanteita omalta yläasteelta, kun luokan villeimmät tekivät kiusaa opettajille, joista heikkous kurinpitoa kohtaan tavalla tai toisella näkyi heille läpi. Ei ole mikään selitys, että siinä iässä ilman henkilökohtaista tiedostamista mielii tahtomattaan koetella omia rajojaan vailla minkäänlaista häpeän tunnetta. Kategoriaan voidaan etäisesti lukea myös teot, joiden tekemisestä ei jää mitään todisteita, ellei niitä tehdä. Klassisin lienee vitsi siitä, onko kaulassa olevat imujäljet tehnyt se kaikille tuntematon rinnakkaisluokan poika Yksi Vaan vai sittenkin se söpö tyttö nimeltä Pölyn Imuri.

Ihmisiä pelottelevien pellenaamioiden takaakin löytyi teinejä. Eivät ehkä samoja pellejä, jotka joskus pelottelivat katupartioita, mutta eipä ole näkynyy katupartioita suojelemaan viattomia pellejen pelotuksilta ja pelleilyssä on aina kyse riskinottamisesta. Sirkuspellet tekevät kaikkensa naurattaakseen, mutta sekään ei ole aina helppoa. Eräs pelle viihdytti yleisöä vierittämällä kananmunia lusikanvartta pitkin uudelleen ja uudelleen, eikä pudottanut kertaakaan, vaikka osana esitystä juontaja pyysi tekemään saman tempun puolta hitaammin. Useat aplodit se sai, mutta olisiko kananmunien pudottaminen ollut naurun avain. Vai tekikö hän itsestään pellen juuri sillä stereotypialla, että yleisö alkoi odottaa jotain hauskaa, mutta sitä ei tullut.

Ikävistä välikohtauksista huolimatta kenenkään ei tarvitse menettää luottamusta pelleihin, sillä niitä riittää. Riittää kun on oma itsensä ilman naamiota. Aina löytyy joku joka pitää pellenä, vaikkei ääneen sanoisi. Minkä tahansa kustannuksella ei sovi pelleillä missä tahansa seurassa, mutta aina löytyy joku, joka osaa nauraa pelleilyillesi. Kukapa meistä ei käyttäytyisi välillä omituisesti, mutta tosikotkin ovat ihmisiä. Kuka tahansa voi paljastaa sisäisen tosikkonsa, kun vastaan tulee itselle tärkeä aihe, jota muut vain pitävät pilkkanaan. Toisin sanoen joka toista pelleksi haukkuu, on itse, kun selkä lopulta katkeaa. Hyvässä tai pahassa. Jokaisella voi kone joskus käydä vajailla kierroksilla tai hyytyä, mutta se ei tarkoita samaa kuin leikata kokonaan kiinni. Ja sen kyllä huomaa.

Mitä viikonloppu tarkoittaa? Juuri sitä miltä kuulostaakin, gregoriaanisen kalenterimääritelmän seitsenpäiväisen kokonaisuuden loppuosaa, perjantai-iltaa, lauantaita ja sunnuntaita. Ja kyllä sen huomaa, kun perjantaina lähtee töistä kotiin, siinä on ihan erilainen tunne. Muistaessa toivotetaan erikseen hyvää viikonloppua ja toiset tahtovat tietää toisten suunnitelmista, vaikkeivat tekisi tiedolla yhtään mitään. Siinä sitä sitten voi omassa viikonlopussaan, jonka päätti ja lopulta omisti joutilaisuudelle, nauraa makeasti sohvalla pienessä niille, jotka selittivät pään täyteen asioita, joita ajattelivat tehdä parin vapaapäivän kunniaksi. Samaan aikaan ahkera tekijä miettii sitä toista, joka päätti olla tekemättä yhtään mitään ja nauraa vähintään yhtä makeasti, miten laiska tämä on. Senhän näkee jo työssäkin, kuka tekee ja kuka ei.

Vai näkeekö? Onkohan siihen sittenkin jokin mädäntynyt raato haudattuna? Onko ahkera laiska ja laiska ahkera. Läpi rankan työviikon raatanut myyrä lepää viikonloppuna, kerää voimia tulevaa viikkoa varten. Ja laiska ottaa rauhallisesti, että jaksaa tehdä viikonloppuna asioita, jotka ovat tekemättä. Miksi ne ovat tekemättä? Miksi toisella ei ole mitään tekemättä? Onko jääkaappi tyhjä vai täysi? Yhtä täysi kuin pää. Miten mielessään järjestää samalle päivälle sattuvan työpäivän ja vapaaillan. Tai vapaapäivän ja työillan. Niitä on kuitenkin viisi kappaletta, jos työ on täysipäiväistä.
Täysipäiväinen työ ei tarkoita sitä, että järki voisi pitää halutessaan vapaapäivän. Ei jaksa tehdä mitään, kun oli niin rankka päivä. Ei varmaan jaksa, jos antaa ajatusten kasvaa liian suuriksi. Jääkaappi on tyhjä, ollaanpa ilta nälässä. Unohtaa, että lähellä on oma kantapitseria, joka kuljettaa kotiin. Ja jos muistaa, muistaa samalla, että tilipäivä on vasta viikon päästä. Rahat riittävät kyllä kahdenkympin kauppakassiin, mutta eivät vitosen pitsaan. Menee koko kauppalista uusiksi, jos käytettävänään on vain viisitoista euroa. Optimistia vai pessimistiä, siinä vasta kysymys. Ei kulje ajatus kauemmas, vaikka olisi joku, joka näkisi kokonaisuuden ja sanoisi sen. Kaikki rahat on varattu kauppa-asiointiin, eikä sinne jaksa lähteä. Ehkä jääkaappi ei olekaan täysin tyhjä, mutta sisältö on varattu aamiaiseen tai seuraavan työpäivän eväisiin. Ei niitä voi syödä. Ruokaa onkin, mutta sitä ei ole tarkoitettu syötäväksi juuri sillä hetkellä. Olet itse oman itsesi pahin vastustaja ja haastaja riippumatta järjen äänestä. Talouden toinen asukas joka nälällään syö suunnitelmasi.

Riita on valmis. Se mistä kaikki sinua varoittelivat. Ei sellainen ihminen ole hyvää seuraa, joka ei kunnioita sinua. Sinun mielipidettäsi varatuista ruuista ja väsymyksestä. Ei jaksa lähteä kauppaan edes toisen seuraksi ja molemmille jää paha mieli. Alkaa selittämätön kujanjuoksu yhdestä kauppareissusta. Miksi se ei voinut mennä yksin, miksi se haluisi minut mukaan? Onko suhde tosiaan sillä pohjalla, että pitää käydä yhdessä kaupassa, vaikkei halua. Mihin se minua tarvitsee? Maksamaan vai kantamaan kauppakassit. Onhan sillä omatkin rahat ja käsivoimat. Ja se ostaa aina vääriä tuotteita.

Loputon kierre joka voi päättyä ainoastaan huonosti. Tulee ero ja kun yksin itsensä joutuu taistelemaan väsymystä ja nälkää vastaan, siihen voi joko sopeutua tai olla sopeutumatta. Jos ei sopeudu, epätoivo valtaa mielen ja tulee pakottava tarve löytää itselleen uusi kumppani välittömästi. Ei ehkä liittoon, vaan pelkkä tapailuvaihe antaa psykologisia varmuuksia, että kauaa ei tarvitse yksin kauppareissuja tehdä. AIVAN! Ajattelet noin, mutta et tajua, että edellinen suhde kaatui juuri siihen. Ja taas koittaa maanantai.

Luulisi olevan kaikille selvää, että väkivaltaa ja rasismia ei voi hyväksyä. Yhtä selvää kuin se, että rajoja ei voi laittaa yleisesti kiinni. Jotkut vain ovat sitä mieltä kuin mitään tärkeämpää ei olisi olemassa. Yhden virheestä kärsii kaikki. Samaan aikaan kun halutaan tällainen väkivalta ja rasismi pois kieltämällä ääriliikkeet, hyväksytään eläinoikeuspuolue. Se siitä sitten. On siis määritelty, mikä rasismi on todellista rasismia ja sama pätee väkivaltaan riippumatta poliitikkojen lausunnoista. Ei voida tuomita sillä oletuksella, että hyväksyntä voi johtaa rasismiin ja väkivaltaan, vaikka aina löytyy joku, joka yrittää varoittaa.

Yksi paikka mistä väkivallan moni kitkisi mielellään pois, on yöelämä, mutta minkäs teet? Jos pahoinpitely kohdistuu lailla erikseen määriteltyyn vähemmistöön, voi aina vedota rasismiin. Etenkin kun toinen osapuoli ei osaa selittää, mikä sai hänet lyömään. Ehkä ymmärsi jo ennakkoon, ettei tehnyt oikein, mutta humalassa ei ajatus kulje loppuun asti. Ja tietää, ettei se ole mikään selitys, mutta ei keksinyt muutakaan. Eniten kärsivät ne, jotka eivät tarkoita pahaa.

Onko ääriajattelussa kyse pohjimmiltaan päätöshuumeesta. On päättänyt ajatella jostain asiasta tietyllä tavalla ja se ottaa mielen niin pahasti valtaan, että ikään kuin huumaa ja saa tekemään mitä vain sen edestä kuin toinen persoona. Sama niiden asioiden kanssa, joiden ihailuun ei liity väkivaltaa tai rasismia. Ellei sitten joku ala vaatia harkitsemattomalla päätöksellään kieltoa tai merkittävää rajoittamista. Särkänniemen delfiinit lähtivät Kreikkaan odottamaan seuraavaa tukipakettia siksi, että muutama vähemmistöajattelija saisi mielenrauhan, koska olivat päättäneet, että delfiinit kärsivät. Kielimuurin takia kukaan ei voinut kysyä, halusivatko he todella lähteä vai mieluummin jäädä, mutta jos yhteinen kieli olisi ollut, olisivat delfiinit lajille ominaista käytöstä kuunnelleet loppuun. Voisiko näiltä delfiineiltä ikään kuin muistona näistä vuosista ja kiitoksena upeista esityksistä oppia jotain. Kuunnella loppuun eikä puhua päälle, kun alkaa kuulostaa huonolta. Hyvä on aina hyvä, mutta huono ei ole aina huono. Se ei vain henkilökohtaisesti avautunut ja kokee muut asiat paremmiksi panostamisen kohteiksi ilman silmitöntä raivoa. Varmasti jos toinen osapuoli vaikenisi samalla tavalla.

Kaikki eivät ehkä osaa ilmaista itseään kovin selkeästi, mutta joskus hyvinkin pelottavilta kuulostavien asiasisältöjen keskeltä voi löytyä jotain järkevää. Olla kriittinen ei ole sama kuin olla rasisti. Jossain menee raja, mutta sitäkään ei voi sulkea. Se pitää piirtää. Mutta miten piirtää kasvot muotokuvalle, jos niitä ei ole nähnyt.