Lohduttoman ruma kevätkausi on alkanut. Yleisempää on varmasti syysmasennus, mutta mulla on kyllä aina ollut enemmän jonkinlainen kevätangsti kuin syysmasennus.
Kevät on jotenkin niin kammottavan rumaa aikaa sen jälkeen, kun aurinkoiset hankipäivät ovat menneet. On harmaata ja kauheaa, ja kaikki lumen alla muhinut saasta ja kuona paljastuu kaikessa kerrostuneisuudessaan kuolleen maan ja maatuneen ruohon lisäksi. Valoisuus paljastaa tämän kaiken armottomasti, toisin kuin syksyllä jolloin voi paeta kynttilänvalon suojiin. Pöly tukkii kaikki ihohuokosetkin, ja joka paikka on niin likainen ja saastainen. Olis edes lämmintä, mutta kun ei ole.
Perseestä. Ja kun vielä kaiken hyvän lisäksi tietää, että tää ei tästä vielä kuukauteen helpota pätkääkään. Sitten onneksi alkaa vähän vihertää.