Einojuhani Rautavaara

74-vuotias säveltäjä Einojuhani Rautavaara ei anna armoa pojalleen, eikä Beatlesille. ”Huumeethan kuuluvat rock-kulttuuriin? Aina”, hän sanoo. ”Pötyä. Tuo on rasismia”, Jaana Rinne vastaa.

Täähän on entinen Lutikkalinna. Just rempattu ja täynnä huippuluokan kämppiä!” taksifirma Kovasen kuski kurkistelee uteliaasti Katajanokan rannan punaista tiilitaloa. Kansainvälisesti tunnetuimman nykysäveltäjämme kortteerina toimii ylimmän kerroksen kulmahuoneisto. Maestro Einojuhani Rautavaara hiippailee ovelle. Jaloissa on aamutossut, silmissä maahisen mielikuvitus ja lämpö.

Uskomaton vista. Tästähän voi katsella suoraan merelle ja yli koko stadin!

”Kyllä! Ollaan korkeuksissa, oben, yläpuolella. Täältä näkee kaikki Helsingin tornit, kirkontornit ja muut. Ja laivat. Ne lähtevät viiden kuuden aikoihin satamasta risteilemään. Kaupunki on minulle hyvin rakas, koska olen syntynyt ja kasvanut täällä.”

Yläilmoissa on ylellisen hiljaista. Hiljaisuushan on säveltäjälle tärkeä juttu?

”On täällä paljon hiljaisempaa kuin Kulosaaressa. Siellä minua häiritsi Itäväylän melu. Olemme asuneet täällä kuusi kuukautta eikä missään ole moittimista.”

Vankilassakaan ei ole enää toimintaa?

”Ei, ei. Vähän kyllä ihmetyttää tulevan hotellin toiminta. Selleistä sävelletään hotellihuoneita. Hah hah hah!“

Elitismiä sekin!

”Minä olen muuten mielelläni elitisti. Elitismihän tarkoittaa laatua, parhaimmasta parasta!”

Näin on. Minä en tunne klassista musiikkia, mutta ennen tapaamistasi kuuntelin Angel of Lightia. Esteetikon maulle mukiinmenevää musiikkia. Miten sävellyksesi syntyvät?

”En tee musiikkia mihinkään tarkoitukseen, vaan musiikki käyttää minua. Saatan sitä maailmaan kuin meedio tai kätilö.”

Se taitaa olla verissä. Faijasi lauloi oopperassa, ja mutsisi toimi lääkärinä, joka hoiti “Sörkän muijia ilmaiseksi “ ja totesi: “Rikkaiden ja köyhien ero on siinä, että rikkailla on hienot päällysvaatteet ja köyhillä puhtaat alusvaatteet.” Onko äidin idealismia periytynyt elitistille?

”Sosiaalisia epäkohtia ja erilaisuuksia olen kohdannut lapsuuteni Kalliossa sekä opiskellessani New Yorkissa. Mielestäni säveltäjän tehtävä ei ole kuitenkaan ottaa kantaa tai politisoida. Minä olen niin itsekeskeinen, että aion yhä edelleen keskittyä säveltämiseen! Aikaa on vähän, ja aion itserakkaasti käyttää sen siihen, minkä koen tärkeimmäksi.”

Pienenä rakastit kirjallisuutta. Rainer Maria Rilkea, Lorcaa... Omakuva- kirjastasi löytyy hienoja kielikuvia. Italialaista opiskelijatyttöä Christina Cardilloa kuvailit “koleeriseksi sähikäiseksi, hulluksi raketiksi, ylienergiseksi karuselliksi.”

”Olin koulussa surkea oppilas ja käytin kouluaikani lukemalla kaikkea muuta kuin kouluun liittyvää. Se oli onni, koska myöhemmin ei ole enää ehtinyt lukea samalla lailla. Nykyään luen tietokirjallisuutta, en romaaneja. Runous ja kirjallisuus ovat musiikkiin verrattuna mahdollisia, kovin konkreettisia taidemuotoja. Niissä on kielikuvia, luonnonkuvia ja toimintaa. Musiikin materiaalina ovat soivat ajatukset sekä kuvat. Ne vaikuttavat kuin huume, me elämme ne voimakkaammin kuin minkään muun taiteen. Juuri siksi on kovin sääli, että musiikki on vaipunut viihteeksi. Sillä olisi paljon nykyistä enemmän annettavaa. Jo Jean Cocteau sanoi, ettei taide ole viihdyttämistä, taide on pappeutta. Mutta minkäs teet, kun media syöttää vääriä opinkappaleitaan ihmisille.”

Miten suhtaudut rokkiin?

”Rokissa ei kuule sanoja, ei ole melodista elämää, ainoastaan on iso mekkala. Iso mekkala tuntuu tietysti vaikuttavalta, se vetoaa. Mutta onhan tuollainen hirveän suppeaa.”

Rokin poveri on toistamisessa. Eikö transsi ole eläimellisyydessään aika jumalallista?

”Ymmärrän, mistä siinä on kysymys, mutta ei. Rokki on säälittävää!”

Eikö edes vanhojen ihmisten klassikko, The Beatles, saa sinua heltymään?

”Ei.”

Onko takavuosien rokkari Markojuhani Rautavaara sukulaisesi?

”Hän on poikani. Hän teki rokkia ja elikin jonkin aikaa sillä.”

Oletko sanonut hänelle, että: “Hei poika, puuhasi ovat täyttä scheissea?”

”En, koska olen niin itsekeskeinen, että ensimmäisessä, kovin tylyssä avioliitossani vetäydyin omaan itseeni ja laiminlöin täysin perheeni. En halunnut niitä lapsia enkä välittänyt heidän tekemisistään. Eikä poika minulta mitään kysynyt, kun lopetti koulun, ei kun lähti kotoa, eikä udellut mielipidettäni kun meni naimisiin, sai lapsia tai rupesi käyttämään huumeita. Sitten minä kyllä menin raastupaan pitämään puheita ja sainkin ehdollisen aika pieneksi. Nyt poika on kuivilla... Huumeethan kuuluvat rockkulttuuriin? Aina! Roudarit hoitavat asian.”

Pötyä. Tuo on rasismia!

”Mutta rockmaailmassa huumeita on tarjolla, automaattisesti ja aina.”

En ole huomannut! Itse et niitä tarvinnut. Olit jo pienenä uneksija. Sinulle maailma oli “suurenmoista ja pelottavaa, hajujen kirjavaa karnevaalia.”

”Hajut ovat motiiveja. Ne aukaisevat erilaisia maailmoja. Hajut ovat aina olleet minulle hirveän tärkeitä. Esimerkiksi joulun tuoksut, ei mitenkään sen kristillinen sanoma, hah!”

Kesäisin urbaani nuori henkilö joutui maalle. Hän koki heinänteon helvetin ja vierasti sisävesimaisemaa sekä pelkäsi hyönteisiä hysteerisesti. Eikö maaseutu tarjonnut tulevalle maestrolle kuin silkkaa kärsimystä?

”Ei. Myöhemmällä iällä sitä tarjosi jopa sellainen maaseutu kuin Espoo. Jouduin aikoinani syvälle maalle: Matinkylään, Westendiin, Tapiolaan. En ehkä alueelliseen helvettiin, mutta privaattihelvettiin. Pääsin vasta viime vuonna Helsinkiin asumaan. En laske Kulosaarta Helsingiksi.”

Isäsi kuoli, kun olit vasta 11-vuotias, ja äitikin jo 44-vuotiaana, kun itse olit 14. Yöt olivat vaikeaa aikaa, olit turvaton. Mulla on samanlaisia kokemuksia. En ole koskaan tajunnut, miksi nuoruudesta puhutaan elämän onnellisimpana aikana.

”Lapsuus Kallion puukortteleissa oli epävarmaa ja epämääräistä aikaa, mutta nuoruus oli tuskaa.”

Et bailannut?

”En. Sibelius-Akatemian oppilaat olivat yliopistomaailman nynnyjä. Muusikot ovat hamsterin sukua ja tekevät kovasti töitä. Muusikon on kerättävä vaikutelmia ja tekniikkaa!”

Jossain vaiheessa työskentelit Ilta-Sanomien musiikkikriitikkona, ja käytit omien sanojesi mukaan julmasti valtaa. Mitä mieltä olet edesmenneestä Seppo Heikinheimosta?

”Heikinheimo oli katastrofi! Syvästi vihattu vihaaja, hah, hah, hah! Kulki ympäriinsä Suomi-intoilijoiden merkki rinnassa ja käytti vielä 60-luvulla omituisia vanhanajan varsikenkiä.

Jossain vaiheessa hän käänsi minulle selkänsä. Ehkäpä siksi, että oli entisen vaimoni ystäviä. Kirjoitti, että Rautavaara on tyhmä mies, mutta musiikkinsa on nerokasta. Se sopi minulle.”

Nuoruuteesi kuuluu myös vaellusvuosia. 50-luvulla asuit Wienissä, kuulussa Schönburgin palatsissa. Pelasitko tosiaan iltaisin bridgeä prinsessa Lilin ja prinssi Konstantinin kanssa?

”Kyllä. Jännittävintä oli Schönburgiin palaaminen. Minusta tehtiin 90-luvulla tv-ohjelmaa, ja pääsin kuvausryhmän kanssa käymään palatsissa. Paikka oli jo sodan jälkeen rapistunut, mutta nyt vielä pahemmassa kunnossa. Seisoin vanhassa huoneessani, ja voi miten se vaikutti kutistuneelta! Tunnelma oli aika kaamea, suorastaan painajaismainen. Silkkitapetit olivat repeytyneet, mutta salaovi oli paikoillaan. Palatsi aiotaan kunnostaa pienten konserttien paikaksi.”

Sait Schönburgiin tiedon Sibelius-stipendistä. Sen turvin lensit New Yorkiin, Tanglewoodiin ja Juilliard School of Musiciin. Tunsitko olevasi matkalla maineeseen suuren ystävällissilmäisen neron jalanjäljissä?

”Rakastin hänen musiikkiaan, mutta en koskaan kokenut kilpailuasetelmaa. Olin vasta parikymppinen, ja minulle, koko modernistisukupolvelleni, hän edusti vanhaa aikaa, kuului menneisyyteen. Yhdysvalloissa Sibelius oli hyvin populaari...”

Sibeliusta saattoi siis viheltää? Ihan niin kuin pop-musiikkia? Voiko Rautavaaran biisejä hyräillä?

”Voi. On sanottu, että ooppera kuolee silloin, kun siinä ei ole enää melodiaa.”

Nykissä pyörit Harlemissa ja kävit katsomassa Jean Cocteaun leffoja Bronxissa?

”Siellä oli elokuvateatteri, jossa esitettiin pelkästään eurooppalaisia elokuvia. Näin Iivana Julman, jossa munkin uskomattoman matala bassoääni teki syvän vaikutuksen. Päätin säveltää sellaiselle äänelle jonakin päivänä ja tein sen Vigiliassa 20 vuotta myöhemmin.”

Taakse jäivät Manhattanin torakat ja kissat, ja edessä odotti ensimmäinen avioliitto. Kahdeksankymmentäluvun alussa alkoi uusi elämä, kun rakastuit kolmekymmentä vuotta itseäsi nuorempaan Tapiolan kuoron tyttöoppilaaseen, Sini Koivistoon. Kaupunki meni sekaisin. Huhuttiin, että Rautavaara kulkee stadilla lapsi kainalossa.

”Hah hah hah!“

Onko Vladimir Nabokovin Lolita tuttu?

”On.”

Siinä tapahtui vähän samanlainen juttu. Kävi niin hyvin, että Valon Enkeli tuli Pimeyden Ruhtinaan elämään?

”Tulkaa katsomaan työhuoneessa olevaa kuvaa! (Seinällä punavalkoinen Angel of Light -maalaus, jonka alla suuri valokuvasuurennos Lontoon Oxford Streetilta. Kadulla vaaleaan nilkkapituiseen minkkiturkkiin verhoutunut hyvin nuoren ja viattoman näköinen Sini ympärillään maahanmuuttajien kiireinen, mustanpuhuva joukko. Tummia kasvoja ja totisia raatajan ilmeitä.)

Tuo turkki on aivan kuin enkelin siivistä tehty. Taivaallinen valo laskeutuu enkelin päälle. Onko tämä kuva Maestron ottama?

”On. Katso tuossa soittavaa orkesteria ja tuon naisen paholaismaisia kasvoja!”

Angel of Light oli kansainvälinen läpimurtosi, ja lopullisesti breikkasit Philadelphia Orchestran tilatessa sinulta satavuotisbileisiinsä biisin. Syntyi kahdeksas sinfonia nimeltään Matka. Vuonna 1989 rienasit Valtion säveltaidepalkinnon antamista Juice Leskiselle toteamalla, että seuraavaksi se kai myönnetään Remu Aaltoselle, ja juhlallisuuksia mennään pitämään Linnaan. Eivätkö korkeakulttuuri ja matala kulttuuri voi koskaan olla tasavertaisia?

”Remuhan istui silloin tuolla naapurin vankilassa! Koska nuoret lukevat nykyään melkein pelkästään sarjakuvia, kirjallisuuspalkinto myönnetään jossain vaiheessa sarjakuvataiteilijalle. Jos taso on se, on minun kai se hyväksyttävä! Ei minulla ole valittamista palkintojen suhteen. Kun Finlandia-talon kunniaksi julistettiin korkea- ja populaarisävellyskilpailu, minä voitin molemmat, hah hah hah!”

Tuotantosi on valtava. Sulla on biisejä joka lähtöön. Miten moinen on mahdollista?

”80-luvun lopulla tiesin, mitä halusin tehdä, mutta ensin piti tutkia, miten se tehdään. Opiskelu vei muutaman vuosikymmenen. Olen kokeillut erilaisia tekniikoita. Onnistuminen tuottaa lisää onnistumista. Kalenterini on buukattu vuoteen 2006...”

Eläkkeelle ei tunnu olevan kiirettä! Mikä on parasta nyky-Stadissa?

”Tunnelma, konsertit, ooppera, ravintolat, kaikki! Käyn usein Nokassa ja viime viikolla yritin kollegan kanssa Aleksadr Nevskiin. Portieeri ilmoitti ravintolan olevan täynnä, mutta onneksi sisään tuli samoihin aikoihin Erik T. Tawastjerna vaimonsa ja pianisti Andras Schiffin kanssa. He olivat varanneet tsaarin kabinetin ja pyysivät meidät sinne istumaan.”

Mainiota. Rasputin pärähtää Oopperan lavalle.

”Vuonna 2000 menin tapani mukaan Akateemiseen Kirjakauppaan, ja Edvard Radzinskin Rasputin-teos käveli minua vastaan. Se oli merkki! Ooppera oli tehtävä.”

Miksi juuri Rasputin?

”Ambivalenssin takia. En halua esittää mustavalkoisia, yksinkertaistettuja totuuksia. Silkkaa hyvää tai pahaa. Minun Rasputinini on paitsi lukemattomien syntien irstailija myös aidosti hurskas, todella Jumalan mies, jolla on aito luottamus Herran armoon. Kauhea roikale, juoppo ja seksihurjastelija, mutta toisaalta syvän armon mies... Se on mielenkiintoista. Että prinsessa ei ole aina hyvä ja äitipuoli aina paha.”

Einojuhani Rautavaaran ooppera Rasputin ensi-illassa 19.9.

File: Einojuhani Rautavaara

Ikä: 74 v.
Pituus: 183 cm
Paino: 88 kg
Parisuhde: Naimisissa
Tuoksu: Biotherm Homme
Juoma: Novelle
Kello: Rado
Kengännumero: 43