Eläkeläiset

Nyt ei puhuta humppabändistä, vaan nuorista aikuisista, joita jää työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä enemmän kuin koskaan. Toimittaja Maria Petterssonin jutun mukaan jopa yli 3 500 vuodessa. Pääsyynä masennus.

Sukupolvi, jolla on kaikki mahdollisuudet ja puitteet. Paras koulutus, kovin elintaso, pisin äitiysloma ja vielä se perintö!

Ja tällä tarkoitan oikeasti rahaa, koska edellisilläkin sukupolvilla taisi olla tulevaisuuteen liittyviä maailmanlopun huolia (TJEU: 3. maailmansota, ydinaseet). Mikä meni vikaan? Pitäisikö meidän sittenkin kyntää peltoa ja synnyttää saunassa? Ristiä kätemme kirkonpenkissä sunnuntaisin?

Maailman yhden arvostetuimman psykiatrin, ja allekirjoittaneen mielestä yhden parhaimman ajatuksellisen olkapään, Viktor Franklin mukaan ihmisen mielenterveyden perusedellytys on kokea elämänsä tarkoituksellisena. Frankl teki havainnon Dachaun keskitysleirissä miettiessään, miksi toiset selviytyivät ja toiset eivät.

"Ilman tarkoitusta ihminen on taipuvainen päättämään elämänsä, vaikka tarpeet ovat näennäisesti tyydytetyt."

Elämän tarkoituksesta on toki puhuttu niin kauan kun on ollut sivistyksellistä elämää. Uutta on vain se, että ellei halua nakittaa pohdintaa uskonnolle tai turvautua ismeihin, nyt elämän tarkoitus pitäisi keksiä ihan itse.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi