Lauri Maijala on provokaattori, joka tekee persujen noususta oopperaa ja jota syytetään Mannerheimin julkisesta häpäisystä. Mutta jopa hänestä teatteri voi mennä joskus liian pitkälle.
Aloitan kutsumalla Lauri Maijalaa elokuvaohjaajaksi.
"Tämä on sama juttu, kun jos BB-julkkis käy kerran Kokkisodassa ja siitä tulee näyttelijä. En ole vielä ikinä ohjannut mitään kameralle", Maijala nauraa.
Niin. Emme tunne Lauri Maijalaa, vielä. Paitsi jos vähän kaivellaan.
Mikä sitten tekee hänestä ajankohtaisen? Ainakin se, että hän käsikirjoittaa ja ohjaa valkokangasversion Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjasta.
"Oikeasti elokuvan tekemisestä tietävät saattavat ihmetellä, miten helvetissä joku Maijala voi tehdä pitkiä leffoja ilman koulutusta tai alan kokemusta."
Ohjaaja-käsikirjoittaja istuu lahtelaisen teatterin kahviossa ja nauraa kuin vuorenpeikko. Pohjesukissa ja nahkahousuissa voisin kuvitella hänet baijerilaiseen oluttupaan.
Maijala on kapinallinen, mutta toisin kuin luulette, hän kunnioittaa myös perinteitä, ainakin mitä tulee näyttämötaiteen tekemiseen. Hän on karismaattinen, rohkea. Ennen kaikkea hän on nuori, 24-vuotias, ja pirun lahjakas. Ja saamastaan julkisuudesta päätellen kova poika provosoimaan.
"Minuakin vituttaisi, jos joku elokuvaohjaaja ohjaisi ensimmäisenä teatterityönään Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle. Tässä on nyt vähän sama tilanne toisinpäin."
Vihtori Kosolasta pedofiili-isäksi
Lauri Maijalan tunnetuimpia töitä ovat näytelmä Mannerheim eli lapsistasi ei mitään sekä sovitukset Anton Tšehovin Vanja-enosta ja Vuorisen Juoppohullusta. Viimeisin sulka hattuun kiinnittyi Helsingin Juhlaviikoilla, jonne Maijala ohjasi ylistetyn version Bertolt Brechtin Mahagonny-oopperasta.
Lauri Maijala on teatterilapsia. Kuinkas muutenkaan. Isä Seppo Maijala ja äiti Heidi Herala ovat Helsingin kaupunginteatterin näyttelijöitä.
Vuonna 1992 Lauri Maijala näki lastenmusikaalin ReeaRuu.
"Mietin silloin, 6-vuotiaana, että jos tällaista voi joku tehdä, tahdon olla se henkilö. Mitään muuta työtä kuin teatteria en ole koskaan osannut enkä halunnut tehdä."
Vähän myöhemmin steinerkoulussa Maijala alkoi näytellä ja ohjata. Hän työsti kavereiden kanssa kunnianhimoisia spektaakkeleja. Joukossa oli Lapualaisooppera, jossa Maijala näytteli Vihtori Kosolaa, kuten Loirikin muinoin.
"Yleisöä tuli koululle helvetisti, bussilasteittain. Päästiin television aamu-uutisiin. Siitä jäi niin kirkas kusi päähän, että oli pakko jatkaa."
Nyt tullaan siihen, mistä provoaminen ponnisti. Ja toisaalta mistä menestys alkoi. Lukion lopussa Maijala perusti koulukavereidensa kanssa Teatteri Rujon. Mannerheim on Rujon ohjelmistoa ja ryhmä on yhä aktiivinen. Viimeisin tuotanto oli Linda Wallgrenin, Maijalan avopuolison, Tatuointi keväältä. Siinä Lauri Maijala näytteli pedofiili-isää.
Maijala suoritti palveluksensa isänmaalle niin ikään näyttämöllä.
"Olin sivarina ohjaaja Sven Sidin assistenttina Svenska Teaternissa. Se oli helvetin mukavaa aikaa."
Vuonna 2008 Maijala pääsi Teatterikorkeakouluun. Opinnot ovat edenneet vauhdilla. Tällä hetkellä hän on Lahdessa Teatteri Vanhassa Jukossa ohjaamassa ja käsikirjoittamassa maisterintyötään. Se on näytelmä Muoviukkeli eli veteraani Johanneksen ilmestys.
Karnevaali sotasankareille
Puheenparsi on vakuuttava. Alle 25-vuotiaaksi taideopiskelijaksi hän vaikuttaa aivan liian seesteiseltä.
Pari vuotta sitten Maijalan tunsi hetken koko Suomi. Hänen käsikirjoittamansa ja ohjaamansa Mannerheim eli lapsistasi ei mitään aiheutti maanlaajuisen kohun.
"Näytelmän ei pitänyt kiinnostaa kuin pieniä piirejä, mutta lehtikirjoittelun jälkeen kaikki lähti käsistä. Itse näytelmähän pyöri lähinnä Teakin bunkkerissa, jonne mahtuu parikymmentä ihmistä. Siihen nähden kohu sai kohtuuttomat mittasuhteet."
Mannerheim oli jotain, jota Helsingin Sanomat kuvaili "verta nenästä kaivavaksi karnevaaliesitykseksi".
Kulttuurisivuilla julkaistun arvion mukaan Mannerheim uhkaa muuttavansa Ruotsiin, "koska on homo." Hän muun muassa "nai Stalinia takapuoleen", "raiskaa pojan" ja "sekaantuu rakkaaseen hevoseensa".
Maijala sai perinteisesti tappouhkauksia ja näytelmästä tehtiin poliisille tutkintapyyntö. Iltapäivälehdet soittelivat Gustav Hägglundille, Markus Selininille ja kaikille muillekin, jotka mahdollisesti pahoittivat mielensä. Esitystä paheksuttiin ja se tuomittiin asiattomana. Pääosin niiden keskuudessa, jotka eivät olleet esitystä edes nähneet.
"Lehtikirjoituksen jälkeen en voinut enää vaikuttaa asioiden kulkuun. Itse kirjoitus oli suurilta osin paskaa. Esimerkiksi mitään eläimiinsekaantumista ei lavalla tapahtunut. Kirjoitin vastineeni, jossa oikaisin virheelliset tiedot, mutta ei se ketään kiinnostanut."
"Olisin itsekin ahdistunut, jos olisin mennyt katsomaan jotain sellaista, mitä artikkelissa annettiin ymmärtää."
Toisaalta Mannerheim sai paljon ylistävääkin kritiikkiä.
"Olin otettu, että alan konkarit kiittelivät esitystä. Kokonaisuudessaan se otettiin hyvin vastaan."
Näytelmä ei kertonut Mannerheimista, vaan Maijalan sanoin "miehestä, joka halusi olla kuin Mannerheim."
"Ainoa kritisoimani asia oli se, että tietyt sukupolvet tahtovat omilla käsityksillään omia Mannerheimin. En vihaa enkä rakasta Mannerheimia, mutta uskon, että hän oli ristiriitainen henkilö."
Kohun käänteitä kerratessaan Maijala käyttää painokelvotonta kieltä. Kohteleeko media kaltoin taiteilijoita?
"Teatteria tehdessä on hyväksyttävä väärinymmärretyksi tulemisen riski. Eikä minua haittaa, että esityksistäni keskustellaan. Mutta se keskustelu voisi olla vähän tasapuolisempaa."
Loukkaannuitko?
"Kun tappouhkauksia tuli, niin totta kai. Mutta myönnän, että kohusta on ollut minulle paljon hyötyäkin."
Maijala on tällä hetkellä yksi Suomen seuratuimpia ja kysytyimpiä ohjaajia. Kalenteri on käytännössä buukattu vuoteen 2014 asti.
Tšehov kohtaa tositelevision
Maijalan tulkinta klassikosta Vanja-eno on tapaus sekin. Näytelmä siirrettiin 1800-luvun venäläiseltä herraskaistilalta 2000-luvulle rakentamalla näyttämölle BB-talo.
Konsepti on sinänsä sattuva.
"Vanja perustuu hyvin toimeentulevien ihmisten joutilaisuuteen. Kukaan ei saa tehtyä mitään elämässään. Samoista asioista TV-formaatissakin on kyse. "
Big Brother -ulottuvuuden lisäksi taustalla oli itsetutkiskelua.
"Halusin tehdä Vanjasta modernin klassikon, mutta tajusin, että en osaa. Lopulta tein sovituksen siitä ahdistuksesta, että haluaisin luoda maailman hienoimman taide-esityksen, mutta en pysty. Vähän niin kuin Vanja-enonkin henkilöt tahtovat jotain, mihin eivät todellisuudessa kykene."
Lopulta Maijala päätti tehdä henkilöistä niin vastenmielisiä, etteivät he edes jaksa puhua repliikkejään loppuun nukahtamatta. Esitystä elävöitettiin myös South Park -henkisellä tanssikohtauksella.
Onko helpompaa vetää läskiksi kuin yrittää tehdä vakavaa teatteria?
"Ei sitä vedetty läskiksi. Näytelmässä Vanja-eno pysy koko ajan henkilönä, jonka käytöstä oli helppo ymmärtää. Se piti koko maailman kasassa ja samaistuttavana."
"Mun tarkoitus ei muutenkaan ole hajoittaa, pistää mitään paskaksi."
Vanja-enokin herätti paljon keskustelua. Turun Sanomat piti sitä mauttomana irvistelynä.
Lauri Maijala ei myönnä, että olisi koskaan yrittänyt tarkoituksella kohahduttaa. Hän ei pidä sitä teatterin tehtävänä.
"Tarkoitushakuinen kohahduttaminen epäonnistuisi jo lähtökohtaisesti."
"Suomessa lehdistöä kuohuttavat teatteriesitykset ovat aika marginaalissa. Edellinen oli luultavasti Smedsin Tuntematon sotilas, mutta sitä ennen pitää mennä jonnekin Jumalan teatteriin 80-luvulle."
"Esityksissäni on aina komiikka mukana. Yritän käsitellä vaikeita asioita huumorin avulla ja siitäkin voi moni provosoitua. Olen itsekin provosoitunut teatterista. Ylioppilasteatterin esitys Barbaarit oli mielestäni fasistinen."
Maijalan tuotos, Elokuussa Juhlaviikoilla esitetty Brechtin Mahagonny-oopperan sovitus ammensi populismin noususta ja huhtikuisesta persu-jytkystä.
"Tykkään kuvata asioita, joista ihmisillä on valmiiksi mielipiteitä. Kuten Mannerheimia tai perussuomalaisuutta."
Se tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, että Lauri Maijala on tunnustautunut avoimesti vasemmistotaiteilijaksi.
"Taideteoksella ei ole oikeassaolemisen pakkoa. Teatteriesitys on yhteiskunnallinen puheenvuoro, jonka kaikki joutuvat kiltisti kuuntelemaan. Lopussa on vieläpä pakko taputtaa, vaikka olisi kuinka esityksen sanomaa vastaan."
Epäsuomalainen elokuva
Mennään vielä hetkeksi siihen elokuvaan.
Kesäksi 2010 Maijala ohjasi näytelmän Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjasta. Linnateatterin kesäohjelmistoon alun alkaen tehty sovitus pyörii yhä ja on vieraillut useissa kaupungeissa.
Nyt Juoppohullusta tehdään siis elokuvaversiota, ja sitä voi odotella valmistuvaksi talvella 2012-2013.
Lauri Maijala kertoo, miksi kiinnostui alun perin Juoppohullun päiväkirjasta.
"Juoppohullussa on kyse paljon syvemmästä kuin pelkästä dokaamisesta. Kaikesta anti-kirjallisuudestaan huolimatta siinä on synkeä sanoma. Se on kaikkea muuta kuin ylistys viinalle."
Juoppohullun päiväkirja kertoo rappioalkoholisti Pikku-Juhasta, jolle tapahtuu dokausreissuillaan absurdeja asioita. Yhteistyöstään Juha Vuorisen kanssa Maijala puhuu mielellään.
"Juha Vuorinen on hieno, fiksu ja helvetin suurisydäminen ihminen. Kaikki se hyväntekeväisyys, mitä hän tekee, tuntuu aidosti vilpittömältä."
Elokuvaversiota ei voi tehdä näytelmän pohjalta. Maijala sanoo aloittavansa käytännössä nollapisteestä. Pitkille monologeille ei ole tilaa.
"Leffaan on tehtävä selkeä juoni, jota kirjassa tai näytelmässä ei ole. Joudun keksimään, mitä kirjassa esitettyjen irrallisten kohtausten välillä voisi tapahtua."
"Rauhoitteluna faneille on sanottava, että elokuvassa ei ole yhtään repliikkiä, joka ei kulkisi Juha Vuorisen seulan läpi. "
Lopuksi on vielä saatava selville, mitä esikoisohjaajan Juoppohullusta valkokankaalla voi odottaa.
"Suomalaisia leffoja pidetään usein teknisesti hyvin toteutettuina, mutta varovaisina ja sisällöllisesti köyhinä. Tästä elokuvasta ei tule ainakaan varovaista."