Hyvä pääministeri

Olipas se hyvä vuosikymmen: alkoi pehmeän kauniina kuin impi juhannussaunassa ja loppui jäykkänä kuin isäntä riiureissulla aitassa. Sen sijaan tästä alkavasta ajanjaksosta en ole lainkaan varma. Vuosi 2010 pujahti sisään kuin vaimon serkku, joka on aina sukujuhlissa  monkumassa kymppitonnia hyvään bisnesideaansa, joka ei juurikaan vaikuta b-luokan pyramidihuijaukselta. Menisi töihin.

Sitä paitsi 2010 alkaa selvästi huonommissa merkeissä, koska pääministeri Matti Vanhanen hylkää meidät, valitun kansansa. Ette voi olla pohtimatta samaa kuin minäkin: seuraava pääministeri ei voi olla yhtä uskomaton tapaus kuin hän.

Välillä on hankala uskoa, että Matti Vanhanen on todella olemassa eikä pelkkää kuvitelmaa. Toisinaan kun en saa unta, otan muistivihkon ja kirjaan mustekynällä ylös Matti Vanhasen saavutuksia. En ole vielä kertaakaan saanut listaa valmiiksi ennen nukahtamista. Mikä parasta, pääministerin ajatteleminen juuri ennen nukkumatin saapumista tekee unistani suloisia. Ajoittain niissä kirmaa alaston Matti Vanhanen, jonka öljytty keho... suokaa anteeksi, minun on pakko pistäytyä miestenhuoneessa.

Mihin jäinkään? Aivan, Matti Vanhasen absoluuttinen hyvyys. Ei, seuraava päällikkömme on pakostakin huonompi ihminen, kehnompi johtaja ja kauttaaltaan rumempi kuin kaikki odotukset ylittänyt Matti Vanhanen.

Tästä kertoo sekin, että on melkein varmaa, ettei tulevalla pääministerillä ole munia. Hän saattaa vahingossa ovuloida kesken tärkeän kokouksen, mikä yhdistettynä sipulinhajuiseen hengitykseen – naiset ovat tunnettuja sipulin syöjiä – johtaa turmioon. Tekisikö Matti Vanhanen niin? Ei koskaan.

Vanhanen päätti luopua johtajuudesta kokonaisvaltaisen harkinnan takia, mikä on koodikieltä ja tarkoittaa, että hän lopettaa huipulla. Nimetkää yksikin tapahtuma 2000-luvulta, jossa Matti Vanhanen ei olisi onnistunut. Tehtävä on lähes mahdoton.

Sitä paitsi ainahan pääministereitä haukutaan. Miten inhosimmekaan Esko Ahoa, Harri Holkeria, Kalevi Sorsaa ja Mauno Koivistoa. Emme enää edes muista vihanneemme heitä, mikä todistaa asian kahta varmemmin. Mutta Vanhanen on toista maata. Ajan myötä hän loistaa yhä mielessämme punahehkuisena, kuin Jeesus. Emme vihaa häntäkään, emmehän?