Missäköhän tapaisi esimerkiksi puhdasta järkeä tai puhdasta tunnetta? (Järjen vastakohta ei sitä paitsi ole tunne vaan tyhmyys.)
Ja eikö kaikille pitäisi olla jo selvää, että vasemmisto--oikeisto-akselointi alkaa olla passé? Ja kun katselee kapakasta kotiutuvaa Mega-atomia mutustelevaa körilästä, tajuaa että ihmisen ja eläimen erottelu on yhtä keinotekoinen kuin kiinalainen yökerho Kajaanissa (sellainen muuten on olemassa.)
Vain hienostorouville ja egoboostaajille on olennaista tietää, mikä on taidetta, mikä viihdettä. Jos joku myisi Eiran elättirouville Juhani Palmu -henkisiä mauttomuuksia Kauppatorilla, tuomio olisi tyly: "Fan mitä roskaa."
Mutta kun Palmu sikarinsavun seassa kaupittelee kultaraamitettuja latomonisteitaan, ollaankin jo reilusti taiteen puolella.
Vahingollisinta kaksinapaisuutta tapaa parisuhdeoppaissa. Niissä mies kuvataan tunnevammaiseksi cro magnoniksi, minkä jälkeen on luonnollista vierittää kaikki vastuu naiselle ja vaatia häntä joustamaan joka käänteessä: mies kun ei voi itselleen mitään.
Vetoamalla naisten ylivertaiseen tunneälyyn kaivetaan maata naisasian alta. Sukupuolittaminen alkaa jo koulussa, kun tytöt ohjataan hienovaraisesti pehmeiden aineiden pariin.
Dikotomisen maailmankuvan pakkosyöttö totuttaa jo lapsukaiset siihen, että on olemassa vain kahdenlaisia vastauksia, oikeita ja vääriä. Mutta entäs jos onkin olemassa monta oikeaa vastausta? Tai ei yhtään oikeaa?
Yksioikoinen mustavalkodualismi johtaa kategorisoivaan ajatteluun, jossa kaikki lokeroidaan. Seurauksena on mekaaninen maailmankuva – ja sarja uusia arvojärjestyksiä. Missä ensin vallitsee näennäinen tasa-arvo, sinne salakuljettuu hierarkia.
Äkkiä kaikki onkin pelkkää ykköstä ja nollaa.