Jukka Tolonen

Syvimpinä aamuyön hetkinä joulukuun 19. päivänä, vain muutama tunti Tasavallan presidentti -bändin Tavastian keikan päättymisen jälkeen, Suomen kaikkien aikojen legendaarisimman kitaristin Jukka Tolosen epäillään tarttuneen leipäveitseen ja puukottaneen naisystäväänsä. Karmeaa. Karmea tragedia. Oli pakko lähettää Walter de Camp nauhoittamaan kitarasankarin koko elämä.

Paljon, paljon aikaisemmin...kolmekymmentäkuusi vuotta sitten...vuonna 1969. Jukka Tolonen on 17-vuotias “pumpulissa kasvanut” poika, ryhtyy rumpali Vesa Aaltosen (18 v) ja basisti Måns Groundstroemin (19 v) kanssa perustamaan ensimmäistä omaa bändiään. Tolonen on soittanut jo 15-vuotiaana Arto Sotavalta and the Roguesin singlellä ja säestänyt iskelmälaulaja Arto Vilkkoa. Jukka, Vesa ja Måns hankkivat bändiin mukaan laulaja Frank Robsonin Englannista ja hieman vanhempaa sukupolvea edustaneen saksofonisti Junnu Aaltosen. Vaikka bändillä ei ole vielä nimeäkään, heillä on ensimmäinen kokous New Joys -ohjelmatoimistossa.

“Ohjelmatoimiston ihmiset sanoivat, että heillä on Aivo. He soittivat saman tien tälle anonyymille Aivolle. Sieltä tuli heti ensimmäinen nimiehdotus: Uutiset ja sää. Kun sitä ei hyväksytty, seuraava ehdotus oli Tasavallan presidentti. Se me sitten otettiin. En vieläkään tiedä varmasti, kuka se Aivo oli. On sellaisia huhuja, että M. A. Numminen keksi sen bändin nimen, että hän oli se Aivo. Kuulin myöhemmin, että Aivo oli lukenut juuri sillä hetkellä lehteä ja napannut sieltä nimiä.”

Näin muistelee Jukka Tolonen. On tammikuun perjantai-iltapäivä. Tolosen nykyinen manageri, sukujuuriltaan mishääritataari Deniz Betretdin, Tolosen vanha luokkakaveri, on jättänyt meidät kahden toimistoonsa. Ulkona ulvoo lumimyräkkä pitkin Töölön katuja, vihdoin lunta! Olen keittänyt managerin Assam-teepurkista teet ja olen myös tuonut tuliaisiksi ison pullon keltaista Jaffaa. Me diggaamme molemmat sitä kamaa. Olen hankkinut myös rankkaan haastattelusessioon kaksi pullaa ja kaksi porkkanapiirakkaa. Tervettä tavaraa! Mitään laitonta ei ole tekeillä.

Sinä olit kukkapaitainen hippisukupolven kasvatti, eikö vain?

“Kyllä voidaan niin sanoa. Carlos Santana on sanonut jossain haastattelussa, että alkuperäiset hipit olivat Pohjois-Amerikan intiaanien reinkarnaatioita. Hippijutuissa oli paljon intiaanikulttuuria mukana ja käsityöläisyyttä. Woodstock-elokuva on hyvä esimerkki sen ajan hippimusiikista.”

“Sain paljon hippivaikutteita ensimmäiseltä vaimoltani Tanjalta, joka oli itse ollut juuri sen talven 66/67 Kaliforniassa hippien parissa. Sain häneltä musiikillisia vaikutteita ja pukeutumisvaikutteita ja pitkän tukan kasvattamisen, ja kyllähän siihen huumeetkin liittyvät, pilven polttaminen. Itse olin enemmän kiinnostunut sen ajan musiikista, joka mielestäni edelleenkin on erittäin hyvää.”

Katsoitko silloin, ja katsotko näin jälkikäteen, että osasit soittaa yhtä hyvin kuin Jimi Hendrix ja Eric Clapton?

“En ole sitä mieltä, että ainakaan silloin olisin osannut aivan yhtä hyvin, mutta minulla on ollut sellainen monipuolisuus musiikissani, jota niillä ei ole ollut. Ei minun kitaransoittoni ihan yhtä kypsää vielä silloin ollut.”

Tasavallan presidentin ensimmäinen levy ilmestyi yhtyeen perustamisvuonna 1969. Seuraavan kolmen vuoden aikana tuli kolme levyä, joista 1970 ilmestynyt Magneettimiehen kuolema kolahtaa edelleenkin suuremmitta selittelyittä. Tolonen soitti myös Wigwamin kahdella vuonna 1970 ilmestyneellä levyllä. Voidaan sanoa että Jukka Tolonen, Pekka Pohjola ja Hasse Walli opettivat rockmuusikoille, että pitää myös osata soittaa. Tolonen osasi, ja hänen ensimmäinen soololevynsä ilmestyi 70-luvun alussa.

“Se valittiin heti Vuoden levyksi ja sain siitä valtion tunnustuspalkinnon. Ehkä se huomio johtui siitä, että olin ensimmäinen rockmuusikko, joka teki levyn, jossa oli paljon vaikutteita myös muunlaisista musiikeista. Me olimme kaikki pioneereja. Olimme Pekka Pohjolan kanssa myös ensimmäiset rockmuusikot, jotka saivat tehdä oman soolo-LP:n olematta laulajia.”

Kun Tolonen 17-vuotiaana alkoi soittaa Tasavallan presidentissä, hän asui kahdestaan äitinsä kanssa pienehkössä asunnossa Eirassa. Pojalla on kivaa olla äidin kaa, mutta aikaisemmin Jukalla oli ollut vielä kivempaa. Me istumme managerin toimistossa, hörpimme teetä ja Jaffaa ja olemme toisinaan pitkänkin tovin vaiti. Tolonen alkaa muistella lapsuuttaan.

“Olen ihan paljasjalkainen helsinkiläinen, ns. porvariskodista. Isä oli toimitusjohtaja Suomen Matkailuyhdistyksessä. Minulla oli erittäin turvattu lapsuus. Me asuimme Puistokadulla Kaivopuiston vieressä. Meillä oli kuusi huonetta ja keittiö, vuokrattu työsuhdeasunto. Minun leikkialueeni oli Kaivopuisto. Minulla oli kolme vanhempaa siskoa, jotka kaikki soittivat klassista musiikkia ja kävivät pianotunneilla.”

Olivatko teillä hyvät pöytätavatkin hallussa?

”Kyllä kai pitäisi olla. Perhe oli tärkeä. Oli meillä joskus cocktail-kutsuja kotona. Minä olin kuopus ja pyörin lemmikkinä siellä, ainoa poika perheessä, neljän naisen lellimänä. Aika tavalla pumpulissa kasvoin. Sitten se muuttui, kun olin 16 ja isä kuoli. Kaikki muuttui. Muutin äidin kanssa kahden huoneen ja keittiön asuntoon Kapteeninkadulle. Siskot olivat silloin jo lentäneet perheestä.”

Olitko suosittu hameväen keskuudessa jo ennen kuin aloit soittaa?

“En todellakaan! Olin hyvin ujo ja hiljainen. Tanja oli mun ensimmäinen tyttöystävä. Minulla oli olemattomat kokemukset naisista ennen häntä ja hänestä tuli sitten myös ensimmäinen vaimoni. Olin 17, kun tutustuin häneen. Olin melkein neitsyt voi sanoa, yhtä ekaa kokeilua lukuun ottamatta.”

Ja kun sinusta tuli kitarasankari, sinulla oli jo oma nainen, vaimo, etkä päässyt täysimittaisesti käyttämään hyväksi uutta tilannettasi? Vai käytitkö kuitenkin?

“En käyttänyt, muuten kuin yhden kerran, ja sitten se olikin virhe... Ei siihen toisaalta sellaista hinkua ollutkaan.”

Oliko teillä ihan oikeaa kotielämää, ja kivaa?

“Kun tein ensimmäisen soololevyn 19-vuotiaana, me oltiin muutettu Tanjan kanssa kimppaan asumaan Hakaniemeen yksiöön. Heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen muutin mutsin luota toisen mutsin luo! No ei, mut kuitenkin... Siihen aikaan muutettiin jo yhteen, vaikka ei vielä oltu naimisissa. Tosin me mentiin hyvin pian jo naimisiin, vuonna 1972. Summer Games -albumissa on Ben Kailan ottamia tosi hyviä kuvia sieltä asunnosta, meidän kotielämästä. Siellä on muovinen Buddha seinällä ja minä soitan kitaraa ja Tanja ompelee siinä ompelukoneella juttuja. Mun kotonaolo on aina ollut enemmän ja vähemmän soittelua ja musiikin tekemistä. Ei minulla ole ollut muita harrastuksia. On ollut sen verran tomerat noi vaimot, että ovat pitäneet minut kilttinä himassa.”

Jukka Tolosen elämällä on yhtymäkohta myös Suomen kulttuurihistorian kuuluisimpaan panoon, jossa underground-taiteilija Matti-juhani Koponen ja tuntematon nainen olivat 2.12.1968 sukupuoliyhdynnässä flyygelin kannella Vanhalla ylioppilastalolla. Joskaan se ei ollut pano, koska tuntemattomalla naisella oli ihonväriset trikoot, vaan yhdyntäsimulaatio, jota haksahdettiin luulemaan panoksi. Voin nyt kertoa, että tuo tuntematon nainen oli juuri se Tanja, se hippikommuunien kasvatti, josta hieman myöhemmin tuli kitaristi Jukka Tolosen vaimo. Vai kuinka, Jukka? Ei, Tolonen ei halua hienotunteisuussyistä kommentoida. Mutta näinhän se on. Kaupungin kuumin kissa iski kaupungin kovimman kitaristin, tai päinvastoin.

Näiden hippiaikojen kautta Suomeen syntyi ensimmäistä kertaa varsinainen rockyleisö ja rock erottui pintapopista. Suosikin ja Intron rinnalle tuli Stump-lehti, joka noteerasi vaihtoehtoisemmankin rockmusiikin. Tolonen ja kumppanit olivat sen lukijakunnan sankareita. Stumpin Karvapää-listan kärjessä pyörivät vuoronperään Tasavallan presidentti ja Wigwam.

Tietenkin nuo kaverit olivat samanlaisia kuin ketkä tahansa nuoret rockkukot – he halusivat maailmalle. Pressan ensimmäiset keikat ulkomailla tapahtuivat Ruotsissa 1970 ja bändin toinen levy äänitettiin Tukholmassa. Love Recordsin suhteiden kautta yhtye pääsi Ruotsin jälkeen myös Englantiin. Tolonen oli ensimmäisellä Englannin-kiertueella Pressan kanssa 1972. Sen jälkeen seurasi viisi muuta rundia saarivaltiossa. Tasavallan presidentti oli ensimmäinen suomalainen bändi, joka esiintyi Englannissa, ja Wigwam tuli heti perässä. Mitä mieltä englantilaiset olivat teistä? Tolonen pyytää pientä breikkiä, tupakkaa varten. Hän imee nikotiinikepin ovensuussa puhaltaen hermosavuja lumipyryyn. Sitten palataan pöydän ääreen. Ne englantilaiset...

“Kyllä ne...me saatiin paljon hyvää arvostelua ja huomiota siellä, alternatiivijuttuna, koska Lambertland-levy (1972) ja Milky Way Moses (1974) olivat vielä vähemmän kaupallisia kuin Pressan kaksi ekaa levyä. Meillä ei ollut mitään hittibiisejä, koska se ei ollut hittibiisimusiikkia, mutta me saatiin hyviä levy- ja konserttiarvosteluja New Musical Expressissä ja päästiin esiintymään Old Grey Whiste Test -musiikkiohjelmaan televisioon. Me olimme ihan ensimmäisiä skandinaavisia bändejä siinä, ja me oltiin Ronnie Scott´s Jazz Clubissa useita kertoja.”

Te ette kuitenkaan tehneet todellista läpimurtoa. Johtuiko se musiikin epäkaupallisuudesta vai siitä, että teillä ei ollut tarpeeksi määrätietoista ja kokenutta manageria ja hyvää markkinointikoneistoa, mitkä monilla suomalaisilla bändeillä nykyisin on?

“Kyllä se varmaan johtui musiikin vaikeudesta. Ja Eero Raittinen oli meillä silloin laulusolistina ja hänen englannin kielen ääntämisensä herätti vähän kritiikkiä. New Musical Expressenin levyarvostelija ei saanut selvää sanoista. Ei ymmärtänyt hänen englantiaan.”

“Oli kaikenlaisia suunnitelmia, jotka menivät pieleen. Meille suunniteltiin Amerikan-rundia, jossa olisimme olleet Kraftwerkin lämppärinä. Mutta me hajottiin juuri sellaisella hetkellä, jolloin jotain olisi voinut alkaa tapahtua. Bändi hajosi 1974.”

Kun tultiin vuosiin 76/77 ja punkbändit työntyivät näyttämölle, koko musiikin estetiikka muuttui.

Oliko se kova isku, kun punkjengi totesi teistä, että te olette ihan perseestä, että te ette pysty saamaan aikaan minkäänlaista energiaa eikä bailumeininkiä? Sinuthan muistettiin aina haukkua aivan erityisellä lämmöllä, koska sinä olit kaikkein kovin stara.

“Tota, se tuntui tietysti vähän inhottavalta, etenkin sen tähden, kun tajusi, että ne ovat myös vähän oikeassa siinä, koska se meidän musiikkitaiteilu oli mennyt vähän liian pitkälle. Sitä oli huomaamattaan joutunut vähän snobbailijaksi musiikillisen osaamisen kanssa. Tekninen osaaminen oli alkanut tulla vähän liian tärkeäksi asiaksi. Renki oli alkanut tulla isännäksi.”

Silloin sanottiin, että sinä käännät välillä lavalla selkäsi yleisölle ja uppoudut kymmenen minuutin kitarasooloon.

“Niin...ei mulla yleensä ollut tapana kääntää selkää yleisölle, mutta hyvin pitkiä kitarasooloja tuli kyllä. Aika vähän se mitään showta oli, hyvin pitkiä kappaleita. Jos ei ole tunnetta mukana huomattavasti, vaan se on teknistä leikittelyä, silloinhan se on perseestä. Sen tähden se punkaalto tuli. Kaivattiin Jumalan teatteria musiikkiin.”

Jukka Tolonen perusti vuonna 1976 rokahtavaa jazzia soittavan JTB-bändin, siirtyi jazzklubikuvioon ja lähti niissä merkeissä kiertämään Eurooppaa. Hän tuntui katoavan Suomesta, mutta kaikki olivat tietävinään, että hän soitti pienissä klubeissa ulkomailla, etenkin Saksassa. Samoilla lenkeillä liikkui Pekka Pohjola bändeineen ja Sakari Kukon Piirpauke. Oltiin pian jo 80-luvulla, ilman että mitään erityistä oli tapahtunut Tolos-rintamalla, ja oletettiin että Tolosella kaikki hyvin, joskin olisi kuvitellut, että hänen tasoisellaan kepinkäsittelijällä voisi mennä paremminkin.

Oliko se 80-lukua, kun elämääsi alkoi tulla epäkilttejäkin piirteitä?

“No joo...kiertomuusikon elämä tuolla tien päällä on semmoista yöelämää ja semmoisissa ympyröissä, joissa pyörii paljon huumeita. Ensimmäinen avioero varmaan vaikutti asiaan myöskin. Kyllä huumeiden käyttöä on ollut läpi vuosien enemmän tai vähemmän, periodiluontoisesti. Se on yksi tämän alan negatiivisista asioista. Se liittyy tämmöiseen elämään. Tosin on paljon niitäkin, jotka pärjäävät ilman sitä. Kahdeksankymmentäluvun puolivälin jälkeen alkoi enemmän tulla semmoista.”

Kun putkimiehelle tulee avioero, se tarttuu viinapulloon.

“On mulla ollut paljon alkoholiakin mukana kuvioissa, tosin ei enää viime vuosina. Olin yhdessä vaiheessa alkoholisoitunut myöskin. Ehkä on kysymys heikosta luonteesta. Vaikea sanoa, mikä se varsinainen syy on.”

On melkein hellyttävää katsoa kun Tolonen yrittää syödä porkkanapiirakkaa. Ei se oikein istu kitaransoittajan suuhun. Se on niin vitun kuivaakin.

Mikä se toinen vaimo-asia oli?

“Molemmat avioliittoni ovat olleet yli kymmenen vuotta pitkiä. Toinen vaimo oli Liisa, joka asuu nykyisin Tukholmassa ja jonka kanssa minulla on kolme lasta. Me lähdettiin Liisan kanssa ensin Suomesta Köpikseen vuonna 1989, kun mulle tuli konkurssi. Olin lähtenyt takaajaksi Piirpauke-filmiin, ja mulla meni siinä rytäkässä omistusasunto Sepänkadulta, josta olin maksanut velatkin pois, ja jäin vielä henkilökohtaista takausvelkaa. Kun kaikki oli mennyt, lähdettiin pois Suomesta. Me ei vielä oltu naimisissa eikä meillä ollut lapsia. Ensimmäinen lapsi syntyi Kööpenhaminassa. Meillä ei sitten ollutkaan varaa asua Tanskassa eikä siellä ollut minulle riittävästi duunia. Silloin tuli ajatus perustaa trio kahden ruotsalaisen kanssa, ja toinen heistä, rumpali, asui Keski-Götanmaalla, jonne minäkin muutin vanhaan torppaan metsän keskelle.”

“Tulin takaisin Suomeen vuosituhannen vaihteessa. Silloin olimme jo eronneet Liisan kanssa, ja olin ollut ihan asunnottomanakin Tukholmassa muutaman vuoden, elänyt kadulla ja kavereiden luona, vuosituhannen vaihteen aikoihin. Sain sitten töitä Suomesta Wentus Blues Bandin kanssa ja siinä yhteydessä tutustuin sellaiseen lähihoitajatyttöön Helsingissä. Jäin hänen luokseen asumaan enkä mennyt takaisin Tukholmaan. Meille tuli sitten ero sen Lotan kanssa ja sitten pääsin Mechelininkadulle asumaan yhden Piven kautta, joka nyt on kuollut sairastuttuaan syöpään. Sitten sain anottua stadin asunnon. Nyt mä asun kaupungin asunnossa Malminkartanossa.”

Päädyitkö sinä silloin Tukholmassa, kun sinulla ei ollut asuntoakaan, joihinkin aika arveluttaviin seurapiireihin?

“Kyllä. Suurin osa ystäväpiiristäni tuli ns. alamaailmasta. Huumeiden kautta on paljon joutunut sellaisiin piireihin. Sosiaaliviranomaisten kanssa pelaaminen ja lomakkeiden täyttäminen ja sitten taas uudelleentäyttäminen ei sopinut mulle. Ajattelin että mieluummin olen vaikka yhteiskunnan ulkopuolella lainsuojattomana kuin menen semmoiseen nöyryytykseen mukaan, niin kuin sen silloin koin Ruotsissa.”

“En itse ole tehnyt muita rikoksia kuin huumeiden käyttäminen, mutta olen saanut paljon apua kavereilta, jotka ovat rikollisia. Minulla on paljon ystäviä Tukholman alamaailmassa. Siellä on paljon hyviä tyyppejä.”

Millaista se elämä on siellä ulkopuolella, alamaailmassa?

”Kyllähän minä olen kaikennäköisten gangsterien seurassa ollut, mutta aina kun ne ovat puuhailleet keikkoja, olen siitä ollut ulkona. Yhden ainoan kerran olin mukana, kun yksi kaveri meni jotain varastamaan, niin minun tehtäväni oli vartioida siellä kadulla, että ketään ei tule.”

Vihdoin Tolosen kasvot kirkastuvat hymyyn. On se niin naurettava muisto. Tämä osoittaa, että vanhojen Suomi-filmien roistoparodiat olivatkin realistisia. Kitaristi vartiomiehenä!

Miten pystyt säilyttämään soittotaidon näpeissäsi, jos vietät rankkaa elämää?

“Olen viime vuosina joutunut taas uudestaan treenaamaan. Olen kyllä koko ajan soittanut, koska se on intohimoni. Mutta kun olen soittanut täällä Suomessa Raul Mannolan ja Timo Lehdon kanssa, jotka ovat ihan fantastisia samoin kuin nämä nuoret jazzkundit, olen joutunut tekemään aika paljon töitä että olen päässyt takaisin semmoiseen tekniseen tasoon, että jotenkin pärjään siinä. Eihän sitä ole yhtä skarpissa soittokunnossa, jos vetää kamaa. Olen uudestaan joutunut aloittamaan systemaattisen harjoittelun.”

Tasavallan presidentti Tarja Halonen kutsui kitarastara Jukka Tolosen itsenäisyyspäivänvastaanotolle linnaan viime joulukuussa – raju juttu, josta lehdistössä ei ole juurikaan kohistu. Kaksitoista päivää myöhemmin Tolonen soitti Tavastialla Tasavallan presidentin keikalla. Aamunkoitteessa 19.12. hänen epäillään puukottaneen naisystäväänsä.

“Ja sitten olin häkissä! Aivan, tilanteet vaihtelevat vähän turhankin radikaalisti.”

Olen saanut sellaisen käsityksen, että sinä olet ihmisenä enemmän taipuvainen mietiskelyyn kuin riehumiseen.

“Olen vähän shokissa vielä itsekin siitä, että olen käyttäytynyt noin idioottimaisesti ja väkivaltaisesti. Tarkoitus oli varoittaa ja pelästyttää ja näyttää, että minun kanssani ei leikitä, eikä mitään muuta, mutta se tapa oli äärimmäisen idioottimainen, koska siinä olisi voinut käydä vaikka kuinka hullusti. Se on mustasukkaisuuteen liittyvä syy. Olen tavannut tämän tytön sen jälkeen ja vaikuttaa, että siinä ei käynyt pahasti, mutta se leipäveitsi oli kuitenkin mennyt keuhkonkin läpi.”

“Se oli tosi paha juttu ja se on pistänyt minut ajattelemaan, että missä mennään. En ole koskaan ennen veitsen kanssa heilunut.”

Sinulle voi häkki heilahtaa ja se on sitten Jukka Tolosen Jail House Rock?

“Voi olla. Vankilatuomioon olen varautunut. Syytteenä on törkeä pahoinpitely. Asianajajan mukaan voi mennä puolikin vuotta ennen kuin oikeudenkäynti tulee. Uskon kyllä, että vielä pystyn jatkamaan muusikonuraa. Jos vankilaan saa ottaa kitaran mukaan, niin siellä voisi tehdä biisejä.”

Jukka Tolosella on edelleen monta rautaa lämpiämässä. Hänellä on kavereiden kanssa Cool Train -bändi, joka soittaa Coltranen musiikkia. On Guitarras del Norte -bändi, joka soittaa akustista fuusiota. Managerin mukaan Tasavallan presidentille pukkaisi hyvään hintaan keikkaa ulkomailtakin, ja bändiltä ilmestyy tänä vuonna kansainvälisille markkinoille tarkoitettu dvd. Ja Tolonen haaveilee soololevystä. Jos tänä päivänä ajattelet koko kitaransoittajan tähänastista elämäntaivaltasi, painavatko siinä enemmän hyvät vai huonot asiat?

“Kyllä hyvät asiat painavat enemmän. Mutta on ollut ajanjaksoja, jolloin en ole saanut oikein mitään kunnollista aikaan. Soittanut vain keikkoja ja ne ovat menneet hyvin. Huomaan välillä, että minulla on edelleen ideoita ja haaveilen, että tekisin vielä lisää omaa musiikkia. En minä ole luovuttamassa. Ei minulla ole mitään muuta kuin musiikki. En osaa tehdä muuta kuin musiikkia. En ole koskaan halunnut mitään muuta kuin musiikkia. Se intohimo on sama kuin aina ennen.”

Näetkö jonkin yhtenäisen linjan elämässäsi?

“Olen soittanut kitaraa.”

PS. Sain haastattelun jälkeen M. A. Nummiselta tekstiviestin: ”W, en keks. Tas. Pres:iä. Kerran eräässä TV-ohj:ssa haastattelin yhtyettä mm. nimestä, jolloin Måns Groundstroem vastasi:

´Se vaan tuli jostain.´ man”