Katy Perry

Maria Pettersson kohtasi Katy Perryn tukholmalaisen klubin siivouskomerossa.

Tukholma – Siivouskomero.

Sohvalla istuu pieni vaatemytty. Toppatakin ja karvahatun lomasta pilkistää kaksi valtavan suurta silmää. Tuijotan kuumeista ja köhäistä Katy Perryä tukholmalaisen Nalen-klubin piskuisessa takahuoneessa, joka ämpäreistä ja harjoista päätellen tuplaa siivouskomerona. Katy näyttää siltä, että tarvitsisi yrttiteetä ja nokoset, mutta minä aion tentata häntä siitä, kuinka pyhäkoululaisesta tuli popin pin up -tyttö.

Viisitoistavuotias kirkkokuorolainen Katheryn Elizabeth Hudson on tehnyt syntiä. Incubuksen levy polttelee laukun pohjalla, kun hän livahtaa pastorivanhempiensa ohi omaan huoneeseensa. Katheryn lukitsee ovensa ja tilkitsee oven alle jäävän raon päiväpeitolla. Vanhemmat raivostuisivat, jos tietäisivät tyttärensä kuuntelevan maallista musiikkia, ja hän on juuri ostanut ensimmäisen syntisen levynsä. Kädet täristen Katheryn avaa cd-kotelon. Levy on haljennut kahtia.

"Olin varma, että se on merkki Jumalalta. Hän tiesi, että olin ollut tuhma ja yritti varoittaa minua."

Yhdeksän vuotta myöhemmin 24-vuotias supertähti Katy Perry kiroilee, ettei muista dokausillastaan mitään. Se ei ole kovin vaarallista, sillä hän on keksinyt keinon onkia selville illan kulku.

"Katson Facebookista uudet kuvat, joissa esiinnyn. Joskus tulee yllätyksiä: oho, oliko minulla todella noin vähän päällä?"

Ei kerrota Katyn muistinmenetyksistä hänen äidilleen. Mary Hudson 1) teki nimittäin kaikkensa, jotta Katysta kasvaisi kiltti tyttö.

"Äiti yritti parhaansa, mutta en pienenäkään ollut niin viaton kuin hän olisi toivonut. Joskus kuuntelin kelloradiosta maallisia kanavia kun vanhempani olivat pois kotoa. Kerran otin radion salaa peiton alle, vaimensin äänen peitolla ja kuuntelin Queenia korva kiinni kelloradiossa. Jäin kiinni. Isä huusi minulle hirveästi. 2) 13-vuotiaana pelkäsin vanhempiani niin kovasti, että huutaminen oli riittävä rangaistus."

Isä paitsi huusi Katylle, myös maksoi hänelle kymmenen dollaria jokaisesta kirkkoesiintymisestä. Äitinsä tukemana tyttö aloitti laulutunnit 9-vuotiaana, kitaransoiton 13-vuotiaana ja harrastipa hetken oopperalauluakin.

"Vanhempani olivat konservatiiveja, mutta eivät äärimmäisen tiukkoja. Toisin kuin jotkut kaverini, minä tiesin, että oli olemassa soitin nimeltä sähkökitara. Saimme kuunnella virsien lisäksi kristillistä rokkia. En osannut kaivata maallista musiikkia, enhän tiennyt siitä mitään. 17-vuotiaaksi asti kaikki sanoittamani kappaleet käsittelivät Jumalaa, sillä Hän oli elämässäni tärkeintä."

Katy julkaisi gospel-levyn 15-vuotiaana. Jo tuolloin hän vaati saada levyttää osuutensa pilkkopimeässä studiossa. Studion ulkopuolella vaanivat Sublime ja Queen, jotka suistivat tytön totaalisesti raiteiltaan.

"Häröilimme tyttökavereideni kotona, kun yhtäkkiä jossain alkoi soida Queenin Killer Queen. Aika pysähtyi. Jähmetyin paikalleni ja tuijotin eteeni. En ollut ikinä kuullut sellaista musiikkia. Rakastuin Freddie Mercuryyn ja palvon häntä edelleen."

Gospel-levy ei menestynyt, eikä kilteistä, uskovaisista tytöistä tule supertähtiä. Ei vaikka heillä olisi valtavan suuret silmät ja D-kupin rinnat.

"Amerikassa on paljon suosittuja kilttejä tyttöjä, mutta vielä enemmän suosittuja tuhmia tyttöjä. Ensimmäisillä on taipumusta muuttua jälkimmäisiksi ja molemmista on tunkua alalle. Minun kohdallani viattomuus ei toiminut."

Seitsemäntoistavuotiaana Katy pakkasi kamansa ja muutti Los Angelesiin.

"Se oli uskomaton kokemus. Maailma ei ollutkaan litteä, vaan pyöreä. Ensimmäisenä vuonna vietin studiolla 300 päivää, mutta juhliminen, poikaystävät ja muu kielletty alkoi tietenkin kiinnostaa."

Katy löi hynttyyt yhteen huipputuottaja Glen Ballardin kanssa. Tämä oli työskennellyt monien Katyn uusien esikuvien, kuten Alanis Morrissetten, No Doubtin, Shakiran ja Christina Aguileran kanssa. Ballardin ehdotuksesta Katyn sukunimi vaihdettiin äidin tyttönimeksi, sillä Hudsonina Katy olisi tuottajan mielestä sekoitettu näyttelijä Kate Hudsoniin. Samalla ylistys vaihtui pikkutuhmaan poppiin ja imago valjusta uskistytöstä pin up -kaunottareksi.

"Ulkonäkö on pop-bisneksessä tärkeä, mutta onneksi siihen voi vaikuttaa ja musiikki ratkaisee. American Idolin karsintoihin osallistuu rumia tyttöjä, mutta ohjelman aikana heistä leivotaan meikillä, vaatteilla ja hiustenlaitolla ihan hyvännäköisiä. Miehillä ulkonäkö ei ole niin suuri este. Katsokaa vaikka Thom Yorkea Radiohedissa."

Uusi elämä poiki levyllisen lauluja. Bileillat Las Vegasissa veivät muistin ja rahat, mutta synnyttivät kappaleen Waking Up In Vegas. Entiselle poikaystävälle omistettu Ur So Gay suututti sekä homopiirit, joiden mielestä kappale oli homovastainen, että uskonnolliset piirit, joiden mielestä kappale oli homomyönteinen.

Suuttua ehti moni muukin. Fox News parjasi Katyn lyriikoita sivistymättömiksi ja kutsui koolle paneelin, joka pohti Katyn tuhoavaa vaikutusta amerikkalaisnuorisoon.

"Se oli outoa, kasvoin nimittäin Foxia katsellen. Nykyään olen pikemminkin CNN-tyttö."

Lily Allenin sieraimeen juuttui herne Katyn todettua olevansa "lihavampi versio Amy Winehousesta ja laihempi versio Lily Allenista". Brittipoppari on purkanut inhoaan muun muassa liittymällä Facebookin Katy Perry -viharyhmiin ja uhkailemalla paljastaa tämän puhelinnumeron.

Läpimurtohitti I Kissed A Girl, 3) joka keikkui Billboardin ykkösenä seitsemän viikkoa, oli viimeinen niitti Katyn äidille. Tämä haukkui kappaleen syntiseksi ja häpeälliseksi ja totesi, että moinen homoseksuaalisuuden ylistys on kuvottavaa.

"Kyllä, olen suudellut tyttöjä. Monikossa. Se oli syntistä, mutta myös kiehtovaa ja mahtavaa."

Oho! Vuoden takaisissa haastatteluissa sanoit, ettet ole pussaillut kuin omaa sukupuoltasi. Mikä on muuttunut?

"Uskon nykyään rakkauteen, en vihaan tai syrjintään. Proposition 8 -kysymyksessä äänestin tietenkin vastaan."

O-ou. Siitä eivät vanhemmat varmaan tykänneet, olihan evankelinen kirkko yksi tärkeimpiä homoavioliitot kieltävän lain puolestapuhujia.

"Vanhempani ovat sittemmin hieman rauhoittuneet. He käyvät toisinaan keikoillani, vaikka eivät I Kissed A Girlin mukana laulakaan. Äiti oli jopa Grammyissa. Heidän on nieltävä se, etten enää käytä siveyssormusta enkä ole neitsyt. Abortti on mielestäni henkilökohtainen valinta. En uskalla kieltää enkä kannustaa siihen, koska en halua että fanini tekevät tyhmiä päätöksiä siksi että minä olen jotain mieltä."

Fanikunta, jota Katy ei halua villitä, koostuu suurilta osin nuorista tytöistä. Värikäs lavashow, tarttuvat, energiset rallatukset ja tyttöenergian viljely muistuttavat eräästä takavuosien tyttöryhmästä. Vaikka Katy ei penskana Spice Girlsejä kuunnellutkaan, kutsuu jenkkilehdistö häntä girl powerin palauttajaksi.

"En ole feministi, en pidä sanaan liittyvistä assosiaatioista. Olen itsevarma nainen, joka pärjää sekä pojille että tytöille. Erityisesti pojille, siksi albumini nimi onkin One of the Boys. Naisia on alistettu ja alistetaan, joten on aina välillä hyvä näyttää miehille, mistä kana pissii. Rakastun miehiin, ja vain miehiin, ja rakastan isääni. Tarvittaessa tossutan miestä kuin miestä. Joitakin miehiäni on kiihottanut se, että määrään kaapin paikan."

Katy ei silti halua olla domina. Hän samastuu Nabokovin Lolitaan. Erityisen rakas on vuonna 1997 valmistunut, Adrian Lynen ohjaama elokuvaversio.

"Lolita leikittelee seksikkyyden ja viattomuuden rajalla. Hän on kaunis pieni otus, hyvin tyttömäinen ja naisellinen kuten minäkin. Samaan aikaan hän ymmärtää tarkalleen, mitä on tekemässä. Myös minussa on naapurintyttöä ja tiikeriä."

Yhdistelmällä on pötkitty pitkälle. Albumia on myyty yli kaksi miljoonaa ja Katy pokkasi sekä Euroopan MTV Music Awardsien paras tulokas -palkinnon että BRIT Awardsien paras naislaulaja -palkinnon.

"Ura ei ole muuttanut minua henkilönä. Kaivan yhä nenää ja röyhtäilen. Olen ihan samanlainen kuin kuka tahansa teistä, epävarma itsestäni ja aika sekaisin."

Kolme tuntia myöhemmin Katy nousee lavalle ja näyttää upealta. Toppatakki on vaihtunut minimekkoon, jonka etumusta hän kiskoo ylös vähän väliä. Lieneekö taannoinen kanadalaisella hyväntekeväisyyskeikalla tapahtunut tissinvilautusonnettomuus jättänyt trauman?

700 ihmistä huutaa kurkkunsa käheäksi. Katynkin kurkku on käheä, joten hän pyytää nenäliinaa. Katy niistää ja heittää räkäisen nenäliinan yleisöön. Ruotsalaispimut taistelevat räkäpaperista.

No, ehkei sittenkään kuin kuka tahansa.

Oikolukija

Nokia Mission evankelista Markus Korhonen esiluki artikkelin.

“Näen Katyn kohtalossa surullisen tarinan uskovaisen kodin lapsesta. 1) Katyn äidin tavoin jotkut kristityt vanhemmat haluaisivat kieltää 2) syntisen maailman. Myös kirkoissa ja seurakunnissa yritetään vältellä vaikeita asioita. Monilla suomalaisilla pornotähdillä ja satanisteilla on uskonnollinen tausta. Kuuntelin Katyn kappaleen I Kissed a Girl 3) ja sen homolesboaspekti häiritsi minua suuresti. Kertosäe on tarttuva, ja kielto kuunnella kappaletta tuskin purisi nuoreen. Kielletty on kiehtovaa. Kristittyinä meidän tulee vastata haasteeseen. Voimme olla luomassa kulttuuria, joka ei ihannoi syntiä. Rakkaussuhdetta Jeesukseen kaipaavat kaikki, pornotähdetkin! Evankeliumia tulee julistaa elävästi ja terävästi. Hyvä idoli nuorisolle on gospel-laulaja Michael W. Smith.”

6 kommenttia

o nom nom

13.3.2009 15:18

käsikirjoitettua stooria

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Q. Mark (?)

15.3.2009 02:15

MItähän o nom nom tarkoittaa käsikirjoitetulla? Valaise, oi, muillekin!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ihqunihqu

19.3.2009 04:26

Miten sä Maria tosiaan osaat tehdä noin hyviä juttuja ja rivien välistä piruillakin? Olit kuulema Kallion ilmaisutaidon lukiossa joskus, ja täällä sun juttuja ihaillaan äikän tunneillakin. Tähtään myös toimittajaksi.
Miten sä saat järkättyä tuollaisen maailmantäden haastattelun? Kuulin huhuna, että puhut venäjää ja ruotsia äidinkielinä, mut miks olet sit Cityssä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nagsn

20.3.2009 14:10

Mahtava kirjotus, näitä haastiksia jopa tykkää lukea! Propsit tästä. ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haterhater

26.3.2009 11:48

"Nokia Mission evankelista Markus Korhonen esiluki artikkelin."

"“Näen Katyn kohtalossa surullisen tarinan uskovaisen kodin lapsesta".
Jep!

" 1) Katyn äidin tavoin jotkut kristityt vanhemmat haluaisivat kieltää"

Jep!

"2) syntisen maailman. Myös kirkoissa ja seurakunnissa yritetään vältellä vaikeita asioita."

Jep! Tosin maailma ei ole syntinen eikä syntiä ole olemassakaan, on vain pahoja tekoja.

" Monilla suomalaisilla pornotähdillä ja satanisteilla on uskonnollinen tausta. "

Jep! Sellaisesta nurkkakuntaisesta ahdistuneisuudesta ja vääristyneen seksuaalisuuden ilmapiiristä on hyvä repäistä itsensä kunnolla irti. Monilla pornonäyttelijöillä on tosiaan myös seksualista hyväksikäyttöä taustalla ja uskovaisissa kodeissa tapahtuu paljon pahoja asioita. Jumalahan antaa ihmisen heikkouden sitten kivasti anteeksi seuraava kertaa varten.

"Kuuntelin Katyn kappaleen I Kissed a Girl 3) ja sen homolesboaspekti häiritsi minua suuresti."

Miksi? Homot ovat luojan luomia...ai niin, keskivertouskishan tietää KAIKKIVOIPAISEN olennon ajatukset paremminkin kuin OMNIPOTENTTI ITSE.

" Kertosäe on tarttuva, ja kielto kuunnella kappaletta tuskin purisi nuoreen. Kielletty on kiehtovaa. Kristittyinä meidän tulee vastata haasteeseen. "

Biisi on paska, eikä sitä puolen vuoden kuluttua muista kukaan.

"Voimme olla luomassa kulttuuria, joka ei ihannoi syntiä"

Synnistä hehkuttavat ainoastaan uskovaiset.

"Rakkaussuhdetta Jeesukseen kaipaavat kaikki, pornotähdetkin!"

No ei todellakaan kaipaa sen enempää kuin muitakaan mielisairauksia.

"Evankeliumia tulee julistaa elävästi ja terävästi. "

Uskonnot voi tunkea sinne minne aurinko ei paista. Miksi se jumalanne vaatii palvomista? Kumman inhimillinenkin tyyppi on ollakseen galaktinen henki....aina sopivasti uskovainen osaa kertoa jumalan tahdon...aika ylimielistä porukkaa...

"Hyvä idoli nuorisolle on gospel-laulaja Michael W. Smith.”"

Kuka tuollaista paskaa kuuntelisi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

eikukaantoinenvoiniinmuakosket

31.3.2010 10:48

ähh.. Katy Perry iskee ihan ;) Maria Petterson you are nasty :D are you? :) ihan hieno artikkeli. Jotenkin olet tehnyt siitä aika tuhman artikkelin :D ei se mitään. Jotenkin ristiriitaista, että alussa "haukut vanhempien tiukkuisuutta ja Katyn omista kommenteista voi puolestavälistä lukea toisenlaista :D Etteivät he olleet tiukkapipoja siis :) Tietenkin se siks ku teit artikkelista tuhman ;D Ei se mitään. laitoit vähän omaatyyliä siihen niinkai se artikkelintekijälle kuuluu: Oikeudet on kaikilla. Olen vapaamielisenä kuullut joskus Katy Hudson nimistä Katy Perryä ja täytyy sanoa, että ihan hyvänkuuloista poppia :) Eikai se nyt menesty kun ei sellasist yleensä kukaan tiedä mitään :D Katy Perry on kyllä kaunis eikä tarvi mitään kirurgiaa. Kaunis kasvoiltaan ja muutenkin ihana! :)

Tiedän itse vapaamielisenä musiikinkuuntelijana Michael W.Smithin. Se on ihan hyvää musiikkia. Mutta itse en ole välttämättä uskovainen :D Ei sen tarvitse sitä kertoa. Suomalaiset ovat monesti aika vitun uskontovastaisia ja sisäsiittoisia.. Ei minusta näissäkään musiikkityyleissä mitään pahaa oo.. kukin tehkööt millaista musaa haluaa :D

Tiedoksi vielä siis, että Katy Perry ei ole uskis, mutta kasvanut sellaises ympäristös. Tehnyt joskus teininä "gospelii". Mut se on ollut siinä kasvatuspuoles.

Tollasille loppupäänsaarnaajille (NM M. Korhoselle) vielä tiedoks. Nykyään hän tekee mitä haluaa.. Eikö niin! Hän on täysikäinen ja ihana nainen! :) Koita sinä tekopyhänä kestää sellainen! :D

No joo haistakaa mursut paska :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi