Kiitos logiikalle!

Kolumni.

Kirjoittaja laulaa vain kristillisiä joululauluja.
Kirjoittaja laulaa vain kristillisiä joululauluja.

Isäni opetti minulle, että logiikka on työkalu, jota täytyy muokata tai josta täytyy luopua tilanteen niin vaatiessa. Tähän olen aina luottanut. Ilokseni olen huomannut myös, että isäni opit ovat omaksuneet myös monet arvostamani yhteiskunnalliset keskustelijat.

"Ääri-ilmiöt, kuten itsensä tyydyttäminen kadulla, homojen suudelmat katukulkueissa ja venäläisten poliittiset uhkailut nostavat suomalaisten tunteet pintaan", selitti veteraanipäätoimittaja A-P Pietilä homovastaisuutta Suomessa. Harva uskaltaa turvautua erilaisista loogisista työkaluista parhaaseen: siihen luottamiseen, että asioilla on jokin yhteys, jos niillä riittävän pitkään inttää jonkin yhteyden olevan.

Pietilän rohkeuteen yltää vain ylipormestari Raimo Ilaskivi: "Sallittakoon sateenkaariväelle turvattu oikeus elää vailla diskriminointia. Mutta avioliitto olkoon edelleen vain miehen ja naisen välinen." Tämäkin looginen työkalu on yksi suosikeistani: toisensa kumoavien lauseiden lausuminen peräkkäin ja ristiriidan täydellinen sivuuttaminen.

Ja vielä kansanedustaja Lauri Oinosen yksinkertaisen nerokas huomio:

"Suomen kielessä sana avioliitto yksinkertaisesti tarkoittaa miehen ja naisen liittoa. Lakien ei pidä käydä muuttamaan sanojen merkitystä." Laeissa ei todellakaan pidä alkaa määritellä erilaisia termejä. Missä olisimme, jos lakeihin kirjattujen termien sisältöjä alettaisiin muutella? Olisiko esimerkiksi 1980-luvulla ollut mielekästä muuttaa raiskaus-termin sisältöä niin, että myös avioliitossa tapahtuva tahdonvastainen yhdyntä olisi ollut raiskaus? Tuskin.

Kaiken kaikkiaan tärkeimmän logiikasta tiivisti Asmo Maanselkä jokin tovi sitten: "Pride-provokaatioiden sijasta marginaalin tulisi kunnioittaa enemmistön arvoja ja pitäisi ymmärtää jättää suomalainen valtakulttuuri rauhaan." Tässä Maanselkä esittää upean, joskin rivien väliin piilotetun loogisen argumentin. Oikeudet, jotka vähemmistölle annetaan ovat minulta ja muilta valtakulttuurin edustajilta pois. Jos kaikilla on samat oikeudet, ovatko omat oikeuteni enää yhtä arvokkaita? Hetero, sinun on tullut aika kysyä itseltäsi: onko mielekästä pyrkiä tasa-arvoon, jos se tarkoittaa etuoikeuksiesi rajoittamista?

1 kommentti

ASalminen

22.10.2010 20:57

"Sallittakoon sateenkaariväelle turvattu oikeus elää vailla diskriminointia. Mutta avioliitto olkoon edelleen vain miehen ja naisen välinen."

Lauseessa ei ole mitään ristiriitaa. Avioliiton objekti on suhde, ei yksilö, joten se ei ole syrjintää.

"Oikeudet, jotka vähemmistölle annetaan ovat minulta ja muilta valtakulttuurin edustajilta pois."

Saattaa olla, yleensä taloudellisesti, tässä tapauksessa avioliiton merkitys terminä katoaisi, eli vaikka homoavioliitto ei ole konkreettisesti pois, on asia vähän sama, kuin jos tasa-arvon nimissä kilpailuissa jaettaisiin kaikille osallistujille palkinto eikä vain voittajille. Palkinnon status katoaisi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi