Lihatiskin pimeämpi puoli

Kaupungin extreme-kotikeittiöiden uudet kujeet näyttäytyvät.

Krokotiili, strutsi, kenguru. Emme ole kuitenkaan eläintarhassa, vaan ruokaostoksilla. Kaupungin extreme-kotikeittiöiden uudet kujeet näyttäytyvät kaupungin lihatiskeillä: flesh for fantasy! Mistä saa sammakonreisiä? Mistä strutsia? Ja mitä tapahtui kateenkorvalle?

Häränhäntä
Hinta: 5 e / kg
Espanjassa on ollut tapana antaa härkätaistelijalle voitonmerkiksi tapetun härän häntä tai korvat. Traditio loppui, koska EU:n uusien säännösten mukaan härät saa paloitella vain teurastamoissa. Suurin osa suomalaisten sonnien hännistä kaupataan Espanjaan. Sopii keittoihin.

Krokotiilinpyrstö
Hinta: 20 e / kg
Krokotiilinlihan rakenne on samankaltainen kuin kalassa, mutta se maistuu kanalle. Maailman suurimmilla krokotiilinlihan markkina-alueella, Australiassa, on noin 20 krokotiilifarmia, joissa kasvaa yli 50 000 krokotiilia. Krokotiilit teurastetaan yleensä kolmen vuoden ikäisinä, jolloin nahat ja liha otetaan hyötykäyttöön.

Lampaankieli
Hinta: 10 e / kg
Kieli keitetään suolaliemessä ja tarjoillaan jäähtyneenä alkupalana. Hidas valmistaa: keittoaika on noin kaksi tuntia. Kypsyys kokeillaan kielen kärjestä eli ohuimmasta kohdasta. Kieli pitää keittää kypsäksi, jottei siitä tule sitkeää. Lampaankieltä ei ole juuri tarjolla, mutta kielimiehet voivat kokeilla vasikankieltä, jota saa ainakin marsalkka Mannerheimin lempipaikasta, ravintola Savoysta.

Strutsinliha
Hinta: 24 e / kg
Vaikka strutsi on lintu, sen liha on punaista.Liha on myös terveellistä. Sen rasvapitoisuus on alle viisi prosenttia ja kolesterolin määrä alhainen. Rautapitoisuus on korkeampi kuin esimerkiksi naudanlihassa. Suomessa on kasvatettu strutseja 1990-luvun alusta alkaen. Myydään pakasteena.

Kateenkorva
Hinta: 29 e / kg
Vasikasta saatava herrojen herkku. Kateenkorva on rauhanen, joka sijaitsee rintalastan yläosan takana. Muistuttaa maultaan broilerinlihaa. Kateenkorvan hinta on noussut parissa vuodessa kolminkertaiseksi. Muun muassa ravintola Kosmoksessa saa alkuruoaksi kevyesti paistettua kateenkorvaa salaattipedillä. Englanninkielinen nimi: sweetbread.

Maitovasikanmaksa
Hinta: 10 e / kg
Maksa poistetaan nuorista alle 35-kiloisista vasikoista. Tiettävästi ensimmäinen suomeksi kirjoitettu resepti vasikanmaksan valmistukseen on vuonna 1849 ilmestyneessä Kokki-Kirjassa. Kulinaristien suosiossa.

Pässinkivekset
Hinta: 15 e / kg
Kivekset keitetään suolaliemessä ja niiden sisus syödään. Satu Lappi toi Kokkisota-ohjelmaan ruokakassissaan pässinkivekset. Kiveksillä voi herkutella alkupalaksi ravintola Motissa. Tilaustavaraa lihakaupassa.

Juottovasikanfilee
Hinta: 29 e / kg
Juottovasikoiden liha on yhtä valkoista kuin broilerinliha. Suomessa niiden kasvatus on kielletty, mutta lihaa saa vapaasti tuoda EU:n alueelta. Juottovasikoita syödään etenkin Italiassa ja Ranskassa.

Kaninliha
Hinta: 15 e / kg
Ranskassa tuotetaan ja syödään kaninlihaa eniten maailmassa. Vuodessa jokainen ranskalainen syö keskimäärin nelisen kiloa kania. Kypsyy nopeasti.

Ankanrinta
Hinta: 20-25 e / kg
Huhtikuussa Vuoden Kokiksi valitun ravintola Nokassa työskentelevän Ari Ruohon voittoisan menun pääruokana oli savustettua ankanrintaa. Melko rasvainen. Kannattaa paistaa ilman öljyä.

Kengurunliha
Hinta: 15 e / kg
Hyvä uuniruokana. Pehmeäarominen liha, joka maistuu etäisesti naudalta. Esimerkiksi ravintola Oasis myy savustettua kengurufilettä.

Veri
Hinta: 6 e / l
Myydään pakasteena ja on yleensä naudan verta. Käytetään verilettujen ja verileivän teossa. Jotkut juovat verta raudanpuutteeseen.

Mitä Suomi todella ostaa?

Suomalaiset syövät lihaa noin 70 kiloa vuodessa. Nauta ja sika ovat edelleen ylivoimaisesti syödyimpiä lihoja, mutta makutottumukset ovat monipuolistuneet. Esimerkiksi hirven- ja poronlihan kulutus on noussut vuodessa neljänneksellä ja sisäelimiä syödään 15 prosenttia enemmän kuin vuonna 2001.

1. Sianliha 32 kg / hlö / vuosi
2. Naudanliha 18 kg
3. Broilerinliha 13 kg
4. Kalkkunanliha 2,6 kg
5. Hirvi ja muu riistaliha 2,5 kg
6. Sisäelimet 1,6 kg
7. Poronliha 0,4 kg
8. Lampaanliha 0,3 kg

Lähde: Lihatiedotus

Muista myös

Peltopyy
Hinta: 10 e / kg
Lähes koko Suomessa rauhoitettu riistalintu. Porvoossa ja Hyvinkäällä voi paikallisen riistanhoitoyhdistyksen luvalla metsästää peltopyitä 10.9.-31.10.

Hirvensydän
Hinta: 4 e / kg
Keitetään painekattilassa ja leikataan leikkeleeksi. Metsästäjät myös savustavat hirven sydäntä.

Metsäkyyhky
Hinta: 9 e / kg
Riistalintu, joka paistetaan kokonaisena. Suurin sesonkiaika syyskuun alussa.

Naudanmunuaiset
Hinta: 10 e / kg
Munuaiset kypsyvät nopeasti. Paista 5?10 minuuttia ja hauduta kermassa!

Karhu
Hinta: 50 e / kg
Venäläinen gourmetherkku, jota on harvoin tarjolla trikiinitartuntavaaran vuoksi.

Sammakonreisi
Hinta: 30 e / kg
Maistuu kanankoiville. Ravintola Farougessa voi maistella libanonilaiseen tapaan paistettuja sammakonreisiä.

Hirvenkieli
Hinta: 6 e / kg
Keitetään ja kuoritaan kuumana. Jäähdytetään, viipaloidaan ja tarjotaan kylmänä alkupalana.

Täältä niitä saa!

Reinin liha
Hakaniemen kauppahalli
Valikoima: Krokotiilinpyrstö(t), häränhäntä, strutsinliha, kateenkorva, lampaankieli, maitovasikanmaksa (t), pässinkivekset (t), lampaanmaksa, kaninliha (t), kengurunliha (t), juottovasikan- filee, peltopyy, metsäkyyhky, riekko, naudanmunuaiset, ankanrinta, broilerinmaksa, sammakonreisi (t), hirvensydän (t), hirvenkieli (t), karhunliha (t), veri.
Avoinna: ark. 8-18, la 8-16.

Stockmannin Herkku
Valikoima: Häränhäntä, strutsinliha, lampaankieli (t), lampaanmunuaiset (t), pässinkivekset (t), vasikanmaksa, lampaanmaksa (t), kaninliha (t), peltopyy (t), metsäkyyhky (t), fasaanisorsa, naudanmunuaiset, ankanrinta, savustettu turskanmaksa, veri.
Avoinna: ark 9-21, la 9-18.

Lihakauppa Roslund
Wanha kauppahalli
Valikoima: Häränhäntä, kateenkorva, lampaankieli (t), lampaanmaksa (t), lampaanmunuaiset (t), pässinkivekset (t), naudanmunuaiset, veri.
Avoinna: ark. 8-19, la 8-16.

Lintu- ja riistamyymälä Kirsti Markkanen
Wanha kauppahalli
Valikoima: Strutsinliha (t), kaninliha, broilerinmaksa, peltopyy, metsäkyyhky, ankanrinta, sorsa, riekko, hanhenveri (t).
Avoinna: ark. 8-19, la 8-16.

Citymarket Ruoholahti
Valikoima: Häränhäntä, strutsinliha, broilerinmaksa, ankanrinta, naudan munuaiset, veri sekä mm. lampaan munuaisia tilauksesta.
Avoinna: ark. 9-21, la 8-18.

t = tilaustuote

23 kommenttia

raider

25.9.2003 20:42

Ällöö, ei voi muuta sanoo... siis ei pysty laittaa suuhunsa jotain noinkin inhottavaa kuin kivekset,kieli, munuaiset ym. epätavallisen ällöttävää.. Bon apetit, pässin kiveksiä alkuruoaksi!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sinh

26.9.2003 11:49

jepjep...kieli on kyllä ihan hyvää. söin sitä kerran vahingossa. tosin sillä sekunnilla ku joku ystävällisesti kerto että mitä mä suuhuni tungen ni oli oksu aika lähellä ja tuli lautasliinalle käyttöä;). ei perkele..yök.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jfkk

26.9.2003 12:27

Juottavasikoista...

"Juottovasikat laitetaan 1-2 viikon ikäisinä ahtaisiin koppeihin, jotka ovat niin pieniä, etteivät vasikat mahdu kääntymään tai menemään kunnolla makuulle.

Vasikoille syötetään maitojauheesta valmistettua yksipuolista nestemäistä ravintoa, jonka rautapitoisuus on hyvin alhainen. Niille aiheutetaan ruokavaliolla anemia, jotta lihasta saataisiin mahdollisimman valkoista. Vasikoille ei anneta lainkaan vettä, jotta niiden olisi jatkuvasti juotava janoonsa ruokaliuosta.

Epäinhimillisten elinolojen ja epäterveellisen ravinnon vuoksi vasikoilla esiintyy monia vakavia tauteja. Niille syötetään monenlaisia lääkkeitä muun muassa antibiootteja, jotta vasikat pysyisivät elossa. Vasikanlihasta antibiootit siirtyvät kuluttajan elimistöön. Noin 14 viikkoa syntymänsä jälkeen vasikat teurastetaan.

Valkoisen vasikanlihan tuottaminen on kiellettyä suurimmassa osassa Euroopan maita muun muassa kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa joissain ravintoloissa tarjotaan edelleen valkoista vasikanlihaa, joka on tuotu tänne ulkomailta."

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Shoppamies

26.9.2003 16:26

Ennakkoluulot vek... Suomessa ei kovin kummallista raaka-ainetta edes myydä. Sisäelinten suosio vaan on laskenut, mutta ravintoloilla on loistava mahdollisuus muuttaa tätä ottamalla listoilleen lisää sisäelimistä ja verestä tehtyjä ruokia. itse kylläkin kerran meinasi jäädä syömättä: Gallos Madrileno; lehmän pötsiä herkkusoosissa. Äijillä riitti baarissa naurua turistin kakistelulle :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MikkoAN1

26.9.2003 16:30

[LAINAUS]jfkk kirjoitti 26.09.2003 klo 12:27:

Juottavasikoista...

"Juottovasikat laitetaan 1-2 viikon ikäisinä ahtaisiin koppeihin, jotka ovat niin pieniä, etteivät vasikat mahdu kääntymään tai menemään kunnolla makuulle.

."[/LAINAUS]

Tilasin vahingossa juottovasikkaa Pietarissa kun en jaksanut kikkailla kyrillisten kanssa, vaan tilasin kalleinta. Piru että maistui hyvältä - vaikka annos tulikin teelautasella ilman lisukkeita, ikäänkuin naposteltavaksi. Olisivat saaneet ainakin yhden vasikan laittaa lisää lautaselle ettei olisi jäänyt nälkä.

Muutenkin: munuaiset varsinkin ovat herkkua kunnolla kokattuina, kuten varmasti loputkin listasta.

Vaikka onhan hieman ironista, että nykyään snobbaillaan ruoilla jotka olivat alunperin 'jätepaloja' (kielet, sisäelimet, etanat jne.) - joita ihmiset joutuivat syömään koska hyvät lihat menivät rikkaille...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mitavain

28.9.2003 10:54

[LAINAUS]jfkk kirjoitti 26.09.2003 klo 12:27:

Juottavasikoista...

"Juottovasikat laitetaan 1-2 viikon ikäisinä ahtaisiin koppeihin, jotka ovat niin pieniä, etteivät vasikat mahdu kääntymään tai menemään kunnolla makuulle.

Vasikoille syötetään maitojauheesta valmistettua yksipuolista nestemäistä ravintoa, jonka rautapitoisuus on hyvin alhainen. Niille aiheutetaan ruokavaliolla anemia, jotta lihasta saataisiin mahdollisimman valkoista. Vasikoille ei anneta lainkaan vettä, jotta niiden olisi jatkuvasti juotava janoonsa ruokaliuosta.

Epäinhimillisten elinolojen ja epäterveellisen ravinnon vuoksi vasikoilla esiintyy monia vakavia tauteja. Niille syötetään monenlaisia lääkkeitä muun muassa antibiootteja, jotta vasikat pysyisivät elossa. Vasikanlihasta antibiootit siirtyvät kuluttajan elimistöön. Noin 14 viikkoa syntymänsä jälkeen vasikat teurastetaan.

Valkoisen vasikanlihan tuottaminen on kiellettyä suurimmassa osassa Euroopan maita muun muassa kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa joissain ravintoloissa tarjotaan edelleen valkoista vasikanlihaa, joka on tuotu tänne ulkomailta."[/LAINAUS]

älkää uskoko tässä valehdelaan sujuvasti

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vasikka

28.9.2003 17:50

Muuten voisin kyllä uskoa tuon vasikkahomman, mutta lääkkeiden jämiä ei ainakaan Suomalaisessa lihassa pitäis olla. Kyllä on sen verran tarkat säädöksen sen suhteen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vasikka

28.9.2003 17:51

joo. luin melkein koko viestin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Foam_

30.9.2003 22:38

Voisiko joku ihan oikeasti kertoa, mitä ällöttävää on esim. kielessä tai munuaisissa? Itselläni on kieli koko ajan suussa. No, vitsi vitsinä, olen itse syönyt artikkelissa mainituista ainakin eri eläinten maksaa, munuaisia, kieltä, sydäntä, verta sekä härän häntää ja krokotiilia. Kaikkea olen syönyt toistamiseenkin ja hyvää on ollut. Ennakkoluulot romukoppaan niin ruokapöydästä alkaa löytyä muutakin kuin HK:n blöötä ja pussimuusia...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

juottovasikka

9.10.2003 06:13

[LAINAUS]jfkk kirjoitti 26.09.2003 klo 12:27:

Juottavasikoista...sen verran vaan että suomessa käsite juottovasikka on kun vasikka on alle 7viikkoa vanha kun teurastetaan ja siksi liha vaaleampaa...

"Juottovasikat laitetaan 1-2 viikon ikäisinä ahtaisiin koppeihin, jotka ovat niin pieniä, etteivät vasikat mahdu kääntymään tai menemään kunnolla makuulle.

Vasikoille syötetään maitojauheesta valmistettua yksipuolista nestemäistä ravintoa, jonka rautapitoisuus on hyvin alhainen. Niille aiheutetaan ruokavaliolla anemia, jotta lihasta saataisiin mahdollisimman valkoista. Vasikoille ei anneta lainkaan vettä, jotta niiden olisi jatkuvasti juotava janoonsa ruokaliuosta.

Epäinhimillisten elinolojen ja epäterveellisen ravinnon vuoksi vasikoilla esiintyy monia vakavia tauteja. Niille syötetään monenlaisia lääkkeitä muun muassa antibiootteja, jotta vasikat pysyisivät elossa. Vasikanlihasta antibiootit siirtyvät kuluttajan elimistöön. Noin 14 viikkoa syntymänsä jälkeen vasikat teurastetaan.

Valkoisen vasikanlihan tuottaminen on kiellettyä suurimmassa osassa Euroopan maita muun muassa kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa joissain ravintoloissa tarjotaan edelleen valkoista vasikanlihaa, joka on tuotu tänne ulkomailta."[/LAINAUS]

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ulkomailta

27.10.2003 17:10

[LAINAUS]mitavain kirjoitti 28.09.2003 klo 10:54:

älkää uskoko tässä valehdelaan sujuvasti[/LAINAUS]

No olen ihan itse nahnyt mokomia (niita juottovasikoita, niinkuin tossa kirjotettiin) taalla ulkomailla kasvatettavan - tai en siis nahnyt, nain vaan ne kopit ja kuulin elainraukkojen siella huutavan. Joten totta on, miten hirveelta kuulostaakin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tandy

31.10.2003 08:17

Paras mitä ikinä on tullut syötyä on verikeitto. Alas kurkusta meni puolet, toinen puoli jäi lautaselle. Kielet on suurta herkkua samoin sammakonreidet, etanat ja maksat. Pässinkiveksiä voisi rohkaisuryypyllä harkita. Ihmiset vaan maistelemaan eri herkkuja, saatatte jopa yllättyä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tanydd

31.10.2003 08:22

Kiinassa tuli joskus maistettua käärmeen lihaa jonka voisi ottaa suomeen valikoimiin, jos jo ei löydy. Maistuu kanalta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

gaga

31.10.2003 14:14

Taitaa olla toi ruokakulttuurikin vähän kasvatuksen varainen juttu. Meillä kotona on aina syöty maksaa, munuaisia, etanoita ja kieltä ja kyllä ne muhun uppoo vieläkin. Monet kaverit ei kyllä niitä suuhunsa laittais. Esim. kieli on joskus ollu halpaa ja herkullista kotiruokaa, mutta nykyää sen hinta vaa nousee ku kysyntä hiipuu. Olen pahoillani jos ette oo päässy osalliseks naudankielen tuomasta makunautinnosta sen takia että ympärillänne olevat ihmiset (esim. vanhemmat) on antanut teille tietynlaisen kuvan siitä ilman että ovat edes välttämättä maistaneet sitä itse. Avarakatseisuutta. Tutkikaa ja tarkkailkaa maailmaa ihan iteki.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tuskinpa_vain

21.1.2004 17:02

Lukekaapa vaan vaikkapa juottovasikoiden kasvatuksesta ja miettikää sitten onko se tosiaan "makunautinnon" arvoista!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

demos_69

23.1.2004 18:40

Juottovasikat ovat aikoinaan juoneet vain maitoa, ja ne on teurastettu vasikkoina. Nykyaan tietenkin sekin on teollistettu, mutta vasikanliha, juotto- tai tavallinen, on joka tapauksessa erinomasen hyvaa.

Sisaelinten, kielen jne hinta nousee, koska kysynnan laskiessa tarjonta on kadonnut lahes kokonaan. Pahimmassa tapauksessa niita joutuu erikseen tilaamaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Opiskeljia

2.12.2004 23:29

Nykyään osalla nuorista tuntuu olevan ennakkoluuloja liikaa sisäelimiä vastaan..LOPETTAKAA TOLLAINEN TOLVAILU!Valitatte väsymystä vaikka nukutte kunnolla,hyvänen aika tässä teille mahdollinen syy: ANEMIA, joka aiheutuu raudanpuutteesta.Juuri niissä sisäelimissä on rautaa reilusti!Syökää niitä älkääkä ihmetelkö,ei ne pahoja ole

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

suomalaine ruoansyöjä

6.10.2006 18:23

Liha pitää olla eettisesti kasvatettu ja teurastettu sekä lajeja jotka ei ole ristiriidassa yleisen humaanisen kasvatuksen kanssa(siis suomalaisen, jollaisia tietääksemme vielä olemme?), jotta sitä voi nautinnolla syödä.

kohdussa tapetut katalonian lampaat, elävältä karhulta imetyt sappinesteet, elävänä revityt sammakonraajat, siivistä naulatut hanhenmaksan tuottajahanhet, elävältä paistetut käärmeet ja kulkukoirat...jos jätetään ne ruoat sinne varottavien esimerkkimaiden puolelle, eikä "hurahdeta" idiotismiin globaalisuuden nimissä. Kyllä suomalaiset perusihmiset tietää mikä on normaalia, rehellistä ja eettistä ruokaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

käärme

10.12.2006 01:09

Ihminen on sairas kun oman makuhermojensa tyydyttämiseksi kohtelee eläintä väärin! Itse syön kaikenlaista lihaa yms mutta yritän pitää huolen lihan alkuperästä..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Häränhäntäkeitto.

1.5.2007 16:44

Nam. mikään ei ole parempaa kuin häränhäntäkeitto, pehmeää lihaa, erittäin rikas maultaan, melkeinpä makeaa. ennenvanhaan äitini teki häränhäntäkeittoa. Nykyään ei sitä tahdo mistään löytyä joten ei voi itsekään sitä tehdä. vielä 80 ja 90 luvun alussa sitä sai mistä tahansa ruokakaupasta. Stokkan herkku ja kauppahalli ei pahemmin kotimatkan varrelle osu, niistäkään sitä tuskin aina on saatavilla. Minä äänestän sisäelinten ja muiden ns. extrem kotikeittiö-ainesten puolesta. niissä tosin mitään extremeä ei ole, ihan tavallista ruokaa ollut vielä 15 vuotta sitten. 15 vuotta ei ole pitkä aika, eihän?! muistelkaas ihmiset vähän omaa lapsuuttanne. mitähän se äetmuor kokkailikaan.. T: Minttu 30v

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

korpioskari

22.12.2007 17:42

Ostan kaikki hirven sydämet em. hintaan. (Max tonni kg).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

korpioskari

10.1.2008 18:38

Aika monella on ollut suussaan kieli (aina ei edes muista kenen) ja osalla jopas, huppa-heippa-huppahei, KIIVEEKSIÄÄ. Tarskomeiän niinku oikeesti rähjätä mitä ninku noi toiset oikeesti syö. Osta kassi kaljaa, mee muihin vihreisiin ja kailota.!!!!!!!!!!! syön ja tapan. Ensi viikollakin. Pitkin maailmaa. (Hui, kun soot kauhee!) Rauhaisaa laittaa pääkkylini tyynyselle nukkumattiseni seurasessani. Jos ees tapettas syödäksemme, mutta kun vaan huvin vuoksi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Patepaukku

9.1.2017 23:54

Lopettakaa! Turhaa kipua ja tappamista. Ällöttävää ja epäterveellistä.

Elämme niin ristiriitaisessa ja päinlaelleen kääntyneessä käytännössä. Kasviksista saa kaiken tarvitsemansa ravinnon. Mitään eläintuotteita lapsi, raskaana ollessa, nuori, aikuinen tai vanhus EI tarvitse!

Eettisesti kasvanut eläin ei kuitenkaan taida olla eettisesti tapettu, kun se on oxymoron.
Tietysti jos sattuu ajamaan hirven päälle vahingossa niin voidaan herätellä keskustelua.

Mutta jos maun, terveyden, eettisyyden ja ekologisuuden puolesta löytyy vaihtoehto niin miksei nauttisi siitä eli kasvikunnan tuotteita. Ne sopii meille kaikille ellei satu olemaan jääräpää ja vaatii lihaa ihan vaan sen takia että.. kun maku, kun on aina, kun on pakko/tarve, kun ei oo muuta tietoa paremmasta, kun vastustetaan muutosta..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi