Luuserit lomalla

Kolumni

Hikisissä toimistoluukuissa ja muissa suomalaisääliöiden arkisisissa kokoontumispaikoissa on yksi takuupuheenaihe ylitse muiden. Kyseessä ei ole kumilätkäurpoilun MM-kisat, Kaikkosen ja kumppaneiden sunnuntainen niskalaukauspolkka eikä edes nahkahousuhinttien pallienkiristelyaarian syvä myötähäpeä. Nyt puhutaan kesälomasta.

1. Suunnittelu ja uhoaminen

Lomasuunnittelu aloitetaan hyvissä ajoin laskiaisena. Tällöin alkaa myös väistämätön “hei, enää 2,5 kuukautta LOMAAN!”-hehkutus. Asiaan syyllistyvälle kusikallolle tiedoksi: Jokainen tietää, koska ne teidän räkäset neljä-viikkoa-juhannuksesta-lomanne alkavat, joten PAINUKAAPA VITTUUN SIITÄ KIEKUMASTA, jos haluatte saada palkkaa edes siihen lomaanne asti!

2. Ensimmäisen päivän huumaa

“Lomalla käydään Airi-mummolla, kitketään rikkaruohot, laitetaan ruokavaliot uusiksi, pelataan lasten kanssa ja huolletaan parisuhdetta Pekan kanssa.” On jotenkin hellyyttävän säälittävää lupailla tota sontaa, koska lopputuloksen tietävät kaikki. Vituiks menee ja lujaa.

Ennen kaikkea parisuhteen voi surutta unohtaa, sillä päätyö tulee kuitenkin olemaan keskiketterän lanttaaminen naama punaisena joko terasseilla, paskoilla kesäfestareilla tai niissä joka helvetin pikkupaskakylien SAAPPAANHEITTOEUKONKANTOHAISTAVITUISSA!

3. Muut päivät

Tuliko yllätyksenä, että yleensä Suomessa sataa kesällä vettä? Onneksi näytät olevan melko lahjakas imuroimaan keppanaa myös sisätiloissa. Ai niin. Myös sinä päivänä sataa, kun ne kakarat on pakko viedä Lintsille, Särkkään ja Muumimaailmaan. Jälkimmäisen voit tosin korvata sillä, että paisut vielä parin makkarapaketin verran ja vedät päällesi lakanan. Eihän ne kakarat tyytyväisiä ole, mutta mitä sitten?

4. Palaaminen ja selittely

On jossain määrin turhauttavaa katsoa niitä kiiltävänaamaisia läskejä, jotka ähisten, puhisten ja silmät punottaen viimein saapuvat työpaikalle valittamaan, miten nopeasti loma kului ja miten vähän lipesi ryypyn puolelle. Näille oman elämänsä tonnikaloille voitaneen todeta, että olisi joka mielessä parempi, jos ette menisi sinne lomillenne ollenkaan, kun se kerran on noin vaikeaa. JA NYT SE RASVANEN NAAMA UMPEEN JA TEKEMÄÄN NE KUUKAUDEN RÄSTIT POIS!

Kirjoittajia vituttaa myös tyypit, jotka räpläävät kännykkäänsä, kun niiden kanssa yrittää puhua.

13 kommenttia

Psykolofi

5.6.2008 17:47

Sori en kuunnellut mitä sanoit koska tsekkasin just meilit kännykästä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ja_vi

5.6.2008 23:30

Ja mun piti lähettää Airi-mummolle tekstari, että tuun sit lomalla käymään!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jugular

6.6.2008 09:42

Minua puolestani vituttavat ihmiset, jotka kirjoittavat mukahauskaa roskaa. Tämä oli huonompi kuin jopa Anna Perho huonoimmillaan, ja se on jo tosi huono se.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

gfdgdf

6.6.2008 10:34

Joo, aika huono juttu. Kävin kerran lukemassa sitä heidän blogiaan eikä jutut oikeen sielläkään iskeneet. Ei tarvinnut montaakaan lukea, kun huomasi jo hukkaavansa aikaansa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Evenstar

7.6.2008 12:47

Asiaa! Just noita idiootteja on kiva kuunnella etenkin kesätöissä, jos ei itellä ole niitä lomia vaan osaa nauttia kesäpäivistä joka viikonloppu ihan kohtuudella. Ja merimiehenä on puolet vuodesta lomaa kuitenkin, ei tartte meuhkata siitä vapaasta niin paljon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ulla_

12.6.2008 16:46

Teen tutkimusta ihmisistä, jotka kommentoivat mielipidepalstoilla vihaamiensa toimittajien tekstejä kerta toisensa jälkeen. Kertokaa: miksi luette niiden toimittajien tekstejä? Sanokaa nyt ihmeessä!!!!!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

lillis31

13.6.2008 23:07

I love this guy!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Rami

14.6.2008 08:09

Eikö noihin kolumneihin voi kirjoittaa asiallisesti? Miksi tämä, ilmeisesti hyvin nuori, kirjoittaja haistattaa vittua joka asialle, josta köykäisen kolumninsa kirjoittaa. Metsä vastaa myös tässä tapauksessa.... Suksi vittuun, SUKSI VITTUUN sieltä kolumnilta kulkematta lähtöruudun kautta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Monivamma

16.6.2008 01:21

Minä taas teen tutkimusta Ulla_-nimimerkkiä käyttävistä pösilöistä, jotka kommentoivat kommentteja ja väittävät tekevänsä aiheesta tutkimusta... Mikä saa ihmisen väittämään tekevänsä jotain VITUN ("kolumin" teemaan mukaisesti) tutkimusta? Lisäksi kyrpii suunnattomasti, että jotkut vajokit käyttävät vartissa väännettyjen blogi-oksennuksen kirjoittajista nimitystä "toimittaja".

Mainittakoon vielä varmuuden vuoksi, että on aikalailla perseestä mainostaa juttua kolumniksi, niin ala-arvoista saastaa se oli (jopa kolumniksi).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

köyhä opiskelija

22.7.2008 11:02

Juurikin näin! Lisää kiitos ja ei haittaa vaikka tekstin asu ei kelpaa tuleville wannabe tiomtittjailli.Unohtui se alituinen vonkaaminen jota harrastetaan vielä säälittävästi yli 4kymppisinä kun sinne baariin pääsee vaimon/miehen lähdettyä ties minne.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Se tonnikala älähtää..

17.9.2008 22:38

Nauroin kuollakseni! Taisi joillekkin "oman elämänsä tonnikaloille" kuitenki osua arkaan paikkaan, kun noin haistatteluista nokkiinsa ottivat...painukaa lukemaan niitä hiton "elämä on ihanaa" -kolumneja jos ei kelpaa..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lemo

27.8.2009 20:07

Pasa ja Atpo eduskuntaan!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mmable

19.4.2010 20:12

6.Ulla_
12.6.2008 16:46

Teen tutkimusta ihmisistä, jotka kommentoivat mielipidepalstoilla vihaamiensa toimittajien tekstejä kerta toisensa jälkeen. Kertokaa: miksi luette niiden toimittajien tekstejä? Sanokaa nyt ihmeessä!!!!!!!!!!
^^ joo kiinnostais kans tietää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi