Kaikki alkoi siitä, kun lapsuudessani perheemme suoritti pakolliset Euroopan ympäriajot. Autobaanat vilisivät silmissä, kun hellehalvausta uhmaten paahdoimme kahdessa viikossa Travemündestä Gibraltarille ja takaisin. Avartavin kokemus oli se, että Länsi-Saksassa bensisten vessat ovat siistimmät kuin Espanjassa.
Perheemme vaurastuttua lensimme talvisin etelään kuin mitkäkin riikinkukot. Perillä aurinko ja alkoholi kirvoittivat vanhemmistani esiin katalia piirteitä. Jo tuloiltana äitini aloitti ankaran flirttailun baarimikkojen kanssa työväenopistossa tankkaamallaan por favore -espanjalla. Sikajuhlissa mustasukkaisuuskohtauksen saanut faijani purki raivonsa Aurinkomatkojen viattomaan kohdepäällikköön Jartsaan.
Etelän lomakohteissa puhutaan suomea ja kulttuurisokkia lievennetään baareissa, joiden ruokalistojen hitti on "nakkit ja peranamuussit". "Eihän ne osaa edes kirjoittaa", räkätti paikallisiin epäluuloisesti suhtautunut faijani ja tarkisti samaan syssyyn vyölaukkunsa. "Tää Gran Canaria on kato varsinainen varkaiden paratiisi."
Teininä palasin Euroopan turneelle. Ylpeys siitä, että on interraileillä avartunut Eurooppaan, tuntuu jälkeenpäin koomiselta. Tekeekö se kosmopoliitiksi, että on rinkat hikisiä alusvaatteita tursuen järsinyt väsyneenä patonkia Pariisin Gare du Nordilla?
Helsinki-Kööpenhamina-Pariisi-Rooma-jne-akselilla vietetty kaoottinen kuukausi oli jatkuvaa krapulan ja humalan välitilaa, jonka lopullinen lasku lankesi vasta myöhemmin. Junassa tapaamani rasittavat sveitsiläiskaksoset Martina ja Bettina ottivat tosissaan smalltalkina esitetyn kutsun ja tulivat seuraavana kesänä kuukaudeksi Helsinkiin häiritsemään pääsykoelukujani.
Elämäni matkat ovat paljastaneet minulle, mitkä olivat tripaliumin kolme paalua: nälkä, väsymys ja sietämätön matkaseura.