Milona Suominen

Hiiden luolan emäntä.

Milona Suominen on pukeutunut mustaan teini-iästä saakka.
Milona Suominen on pukeutunut mustaan teini-iästä saakka.

Aivan Turun linja-autoaseman vieressä on kotoisa kivijalkaliike, Black Clothing Hiiden. Milona Suomisen ateljee-ompelimo suunnittelee ja valmistaa tummanpuhuvien vaatteiden lisäksi muun muassa keskiaikaisia vaatteita ja asusteita.

Sano kolme kertaa nopeasti "vesihiisi sihisi hississä".

"Vesihiisissssss. Siinähän se jo tulikin kolme kertaa. Yritykseni nimessä taivutusmuoto kuulosti yksinkertaisesti perusmuotoa paremmalta. Ja onhan olemassa esimerkiksi Hiiden luola, jollainen tämäkin tavallaan on. Nimitän itse liiketilaa niin."

Mikä on oudoin vaate, joka sinulta on tilattu?

"En ole koskaan kokenut mitään tilausta oudoksi. Teen paljon esimerkiksi nahkakorsetteja. Kerran eräs asiakas tilasi rintojenlitistämispaidan, mutta en valitettavasti päässytkään tekemään sitä. Se olisi ollut mielenkiintoista."

Mitä asioita kaipaat keskiajalta?

"Ainakaan en olisi päässyt sinkkuna näin pitkälle! Vanhemmat olisivat etsineet minulle miehen ja pitäneet huolta, että pääsen rikkaisiin naimisiin."

Olet kotoisin Porista. Sykkiikö rinnassa patasydän?

"Ei syki! Ei syki mikään joukkue tai urheilu ylipäänsä."

Millaisen puvun tekisit Linnan juhliin?

"Oikein, oikein mustan puvun. Siinä olisi pitkä laahus. Tunnetusta henkilöistä sarjakuvahahmo Nemillä on mielestäni paras tyyli."

Onko olemassa muuta väriä kuin musta?

"On toki. Siihen vain voi yhdistää helposti mitä tahansa värejä. Usein asiakkaani toivovat värikkäitä vaatteita. Keskiajalla mustaa väriä ei näkynyt vaatetuksessa ollenkaan."

Mikä on suhteesi Suomisen Olliin?

"Lapsena häntä tuli katseltua melko useinkin ja ihmeteltyä samaa sukunimeä."

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi