Pelastakaa Makkaratalo

Helsinki on kuin vanheneva Hollywood-tähti. Kaunis, mutta hieman kulunut. Ei hehku enää nuoruuden puna poskilla. Ei säihky silmät entisen lailla.

Paitsi jos pikkuisen ehostetaan sieltä täältä. Putsataan ja puleerataan. Tupsutellaan väriä sinne tänne. Stailataan kokonaisuutta.

Koska kyseessä on vanha kaunotar ja vanhanajan kaunotar, on säännöllisesti ihan pakko tarttua myös puukkoon. Aina ei pelkkä meikki ja hyvä valastus riitä.

Espa hoidettiin.

Mikonkatu hoidettiin. Aleksia hoidetaan. Ja seuraavaksi pistetään uuteen uurteettomaan uskoon Keskuskatu ja Makkaratalo.

Keskuskatu muutetaan kävelykaduksi. Karmiorampit katoavat, ja tila vapautuu helsinkiläisten käyttöön. Havainnekuvassa kaikki näytti oikein somalta pyöräilijöineen ja patseeraavine helsinkiläisineen.

Makkaratalo uudistetaan myös. Tulee lasista julkisivua. Tulee katettuja toreja. Tulee lisää kerroksia. Tulee paljon kauppoja, kahviloita, ravintoloita ja kaikkea sitä, mitä tällaisten projektien lopputuloksena yleensäkin tulee.

Mutta mitä helvettiä? Missä on makkara? Puukko on heilahtanut kunnolla, ja makkara on saanut lähteä Makkaratalon kyljestä.

Talo on ruma kuin perkele, pakko myöntää. Ja se on aivan liian iso. Luojan kiitos ei kuitenkaan lähes tulkoonkaan niin iso kuin alkuperäisessä suunnitelmassa.

Tätä sontaa, jota suomalaiseksi moderniksi kutsutaan, on Suomessa kaikki kouvolat pullollaan. Hyvät ovat harvassa. Makkaratalo ei kuulu niihin. Ainoa poikkeava elementti on sen lannetta kiertävä betonimöhkäle, joka on omalla tavallaan ihan sympaattinen. Ainoa osuus koko rakennusmassassa, joka erottaa sen massasta.

Älkää nyt sitä purkako. Purkakaa mieluummin koko talo. Siinä ei paljon lasiset julkisivut auta. Tai säästäkää makkara, ettei sitten tarvitse 50 vuoden päästä itkeä Helsingin Sanomissa kun sekin kaunis vanha talo raiskattiin.

Miska Rantanen vaati taannoin Hesarissa Promakkara-liikettä eikä makkara käsittääkseni silloin ollut vielä edes uhattuna. Allekirjoittanut nousee betoniselle barrikadille. Anyone else?