Post-homot

Homoaikakausi syntyi New Yorkissa kesäkuun 28. päivän kuumana yönä vuonna 1969, kun poliisin ratsia mafian ylläpitämään puolisalaiseen Stonewall Innin homokapakkaan käynnisti valtavat mellakat ja sai aikaan Gay Power -liikkeen. Viime vuonna Yhdysvalloista alkoi kuulua kummia. Homoaikakausi on ehkä päättymässä.

On kulunut neljä vuosikymmentä ja tapahtunut paljon. Ihmisoikeus- ja tasa-arvoasioissa on länsimaissa päästy jo pitkälle. Vuoden 2001 jälkeen kymmenessä maassa ja useissa USA:n osavaltioissa samaa sukupuolta olevat ovat voineet jo mennä naimisiinkin. Maaseudulla ja pikkukaupungeissa homojen elämä on usein vaikeaa ja ahdistavaa, usein vaarallistakin, mutta etenkin suuremmissa, vapaamielisissä kaupungeissa homomiesten ja valtaväestön yhteiselo sujuu jo leppoisasti. Kaikilla on jo niin mukavaa. Niinpä on ehkä siirrytty, tai ollaan siirtymässä, uuteen aikaan, post-homoaikakauteen. Varsinkin monien nuorten homomiesten asenteet ovat ratkaisevasti muuttumassa.

Kalliossa asuva Ville Kekäläinen täyttää näinä päivinä 21 vuotta. Hän opiskelee teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja keikkailee esiintyvänä taiteilijana. Nelosen Talent Show’ssa hän ylsi semifinaaliin, ja hänet tunnetaan taiteilijanimellä Linnea von Kattendam. Hän on kotoisin Joensuusta, ja hän sanoo:

"Minusta homot itse tekevät enemmän asioista ongelmia, sillä asiat ovat äärimmäisen hyvin."

Monet ovat Villen kanssa eri mieltä, vielä. On kuitenkin enää ajan kysymys, koska homot saavat tasa-arvoisen aseman lain edessä. Asenteiden muuttuminen on kesken, mutta menossa hyvään suuntaan. Mitä tapahtuu, jos ja kun homoaikakaudesta siirrytään post-homoaikakauteen? Tuleeko homoista post-homoja?

1. Järjestötoiminta hiipuu

Homoaikakauteen ovat oleellisesti liittyneet homojen ja muiden seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia ajavat järjestöt ja niiden lehdet. Alussa syntyi Gay Liberation Front, ja sittemmin koko kirjainrykelmä: HLBT. Suomessa homot ovat osallistuneet Setan ja sen paikallisjärjestöjen kuten Helsingin Setan toimintaan. On vaadittu oikeuksia, tavattu vertaistukiryhmissä ja järjestetty bileitä.

Viime aikoina Seta on keskittynyt enää lähinnä vähemmistöjen oikeuksien ajamiseen, koulutukseen ja transihmisten auttamiseen. Vastuu kulttuuri- ja viihdetoiminnasta on nykyisin Setan paikallisjärjestöillä, kertoo Setan pääsihteeri Aija Salo. Paikallisjärjestöissä sen kaltaiset aktiviteetit ovat kuitenkin vähentyneet. Helsingin Setan kulttuuri- ja viihdetapahtumat ajoittuvat pääasiassa vain Pride-viikolle.

Vuonna 2010 Pride-kulkueeseen tehdyn kaasuiskun jälkeen Setaan tosin liittyi paljon uusia jäseniä. Heidän mielipiteitään ja taustojaan ei ole tutkittu, mutta monet heterot liittyivät tuolloin Setaan solidaarisuudesta, osoittaakseen vastustavansa vähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää ja väkivaltaa. Osa, ehkä jopa enemmistö Setan uusista jäsenistä on heteroita! Seta ehkä heteroituu.

"En tiedä ovatko nuo järjestöt enää niin tarpeen. On hyvä että ne ovat olemassa, mutta itse en ole koskaan edes perehtynyt niiden toimintaan", Ville Kekäläinen kuittaa koko järjestöasian.

2. Pridet festivalisoituvat

Ensimmäinen Pride-kulkue järjestettiin New Yorkissa Stonewall Innin mellakoiden 1-vuotispäivänä kesäkuussa 1970. Monissa homomiesten toiminnoissa mukana ollut yrittäjä Ilkka Veiström, 30, oli Helsinki Priden tapahtumakoordinaattori vuonna 2004, ja järjestää nykyisin järjestötoiminnasta erillään olevaa kaupallista Tampere Pridea.

"Pridet ovat festivalisoituneet. Helsinki Pridessa halutaan kuitenkin edelleen pitää ihmisoikeusleimaa. Minusta tuntuu, että ihmiset, kuluttaja-asiakkaat, haluaisivat näkyä mieluummin hyvän juhlan kautta kuin marssia kulkueessa. Se kulkue ei ole mielenosoitus, vaan ne, jotka sinne osallistuvat, pukeutuvat ja ovat värikkäästi. Tampereella me olemme sateenkaarijuhlana liikkeellä, ja se on kulttuurijuhla kaikille", Ilkka Veiström sanoo.

"Pride-kulkue on ihan hyvä olla olemassa, mutta itse en enää osallistu siihen", Ville Kekäläinen kommentoi. "Mielenosoittaminen ei enää nykypäivänä ja täälläpäin maailmaa ole tarpeen."

3. Scruff – siirrytään nettiin

On kevät ja tavallinen arki-iltapäivä 2012. Ilkka Veiström nauttii teetä tutun homomiehen kanssa Caruselin kahvilassa Helsingin Kaivopuistossa. Veiströmin tuttava on ladannut kännykkäänsä uusimman homomiehille suunnitellun ohjelman,

Scruffin. Miehet kirjautuvat sisään, ja paikantamisjärjestelmä määrittelee heidän sijaintinsa. Kirjautuminen merkitsee, että käyttäjä etsii seksiseuraa. Ja kas, Scruff tupsauttaa välittömästi näytölle kahden metrin tarkkuudella kaikkien muiden lähiseudulla olevien, kirjautuneiden, seksiä sillä hetkellä haluavien homomiesten sijainnin, valokuvat ja yhteystiedot. Veiströmille ja hänen tuttavalleen paljastuu, että viereisessä pöydässä istuva ulkomaalainen mies on kirjautuneena samaan ohjelmaan. Hän etsii akuutisti panokumppania.

Homomiehet ovat homoaikakaudella tottuneet ajattelemaan, että seksiä voi aina halutessaan saada missä ja milloin vain. Se on yksi homojen lempiajatuksia. Autsh, palleissa tuntuu painetta, ok, lähden panemaan jotakuta. Tätä toimintamallia tukemaan perustettiin homoaikakaudella tuhansia homoyökerhoja, homobaareja, homoactionklubeja, homodarkroomeja, homokylpylöitä ja homosaunoja. Niitä on yhä, mutta nykyisin netti on noussut ratkaisevaan asemaan.

"Kun Suomessa avattiin heteroille tarkoitettu pettämissivusto Victoria Milan, se oli varmaan kymmenen vuotta jäljessä siitä, mitä homot ovat tehneet", Ilkka Veiström kertoo.

"Nykyisin suuri osa homojen normaalista keskustelusta tapahtuu Qruiserissa, Koodi-chatissa ja muissa."

Seksiä milloin vain -maailma ei tokikaan avaudu kovin helposti vanhemmille homomiehille. Homomaailmassa nuoruus on kultaakin arvostetumpi luonnonvara, myös netin aikakaudella.

4. Homoravintolat normalisoituvat

Setan pitkään jatkunut ravintolatoiminta on päättynyt. DTM-ravintolaa Iso Roobertinkadulla pitänyt Seta-säätiön omistama Ravintola Oy Afrodite haettiin konkurssiin 10.2.2012. Yhtiön kaatoi viime talvena epäonnistunut ravintolahanke K23. Uusi DTM Mannerheimintiellä ei enää ole Seta-säätiön ravintola, vaan sen omistaa joukko yksityisiä henkilöitä. Seta-säätiöllä on siihen vain muodollinen 0,2 %:n omistusosuus.

Ville Kekäläinen käy DTM:ssä, Fenixissä ja Mann’s Streetillä.

"On hyvä, että homoravintoloita on, koska on ihmisiä, joiden seksuaalinen identiteetti ei ole kovin vahva. On hyvä, että on joku paikka, missä voi huoletta tavata ihmisiä. Se on vähän vertaistukeakin."

Homoravintoloita tarvitaan myös post-homoaikaudella, mutta seksiseuran etsimisen siirtyessä ravintoloista nettiin homobaareista ja homoyökerhoista on tullut tapaamis- ja keskustelupaikkoja, joissa käy myös paljon heteroita.

5. Homosaunojat keski-ikäistyvät

Homokylpylät ja homosaunat ovat olleet legendaarinen osa taakse jäävää homoaikakautta. Monet newyorkilaiset homot ovat antaneet sellaisen kuvan, että he viettivät suurimman osan 1970-lukua kylpylöissä pannen toinen toisiaan.

Helsinkiläisessä Voguen homosaunassa käy nykyisin pääasiassa yli kolmekymppisiä miehiä. Nuoremmat vierastavat homosaunaa.

"Minua on ruvennut ärsyttämään, että kaikessa pitää olla homo-etuliite", Ville Kekäläinen sanoo.

"On homourheilua ja homosaunaa. Silläkin tavalla luokitellaan heti eri sarjaan. Voi olla, että vierastan tätä ihan vain sen etuliitteen takia, homosauna."

Ilkka Veiström ymmärtää Voguessa käyvien motiiveja.

"Sauna on oma fetissinsä. Päälle kolmekymppiset ovat tottuneet siihen, että seuran löytäminen on enemmän sellaista miesten kesken olemista, ja siinä on ollut enemmän tunnelatausta mukana. Siitä pitää saada kiksejä, jotta noissa paikoissa kävisi. Nykynuoret saavat kiksinsä muualta. Heidän toimintatapansa on enemmän valtaväestöitynyttä."

6. Luontoseksi säilyy

Nettiin pohjautuvien kohtaamistapojen rinnalla homomiehet näyttävät arvostavan myös ikivanhoja rituaaleja. Lämpimänä vuodenaikana Helsingin keskuspuiston Laakson metsään saapuu yhä edelleen homomiehiä harrastamaan luontoseksiä. Ilkka Veiström tutustui kuvioon työnsä merkeissä.

"Laakson metsäähän nuoret pitävät limaisena, vanhojen homojen kohtaamispaikkana. Siellä muutaman vuoden töitä tehneenä Hiv-tukikeskuksen työntekijänä opin hyvin nopeasti arvostamaan niitä ihmisiä, jotka siellä käyvät. Siellä käy kaiken ikäisiä, mutta se on nimenomaan sellainen juttu, josta saadaan kiksejä ja johon liittyy tietty lisälataus, fetissi. Missään nimessä siellä ei käydä sen takia, että olisi pakko."

7. Elellään naimisissa

Samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeus säädettiin lakiin ensimmäiseksi Hollannissa vuonna 2001. Vuoteen 2006 tultaessa samaa sukupuolta olevien avioliittojen määrä oli Hollannissa vakiintunut hieman yli tuhanteen vuodessa. Avioliitto-oikeudelle on siis kysyntää. Läheskään kaikkia homoja avioliitto ei kiinnosta. Monet jopa pelkäävät, että homoja yritetään keskiluokkaistaa ja sijoittaa asumaan ydinperheinä rivintalonpätkiin.

"En oikein tiedä, olisiko avioliitto minulle tarpeellinen", Ville Kekäläinen pohtii. "Miksi homojen pitäisi saada avioliitto? En minä koe avioliittoa niin tarpeelliseksi, ainakaan kirkollista avioliittoa."

Ilkka Veiström sanoo, etteivät homot suinkaan ole ainoita, jotka ajavat tasa-arvoista avioliittolakia.

"Samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeuden ajaminen on enemmän koko väestön asia kuin homojen asia. On kysymys yleisesti ihmisoikeuksista ja tasavertaisuudesta Suomessa."

Samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeus saataneen Suomessakin lakiin ennen pitkää. Avioliiton mukanaan tuoma adoptio-oikeus kiinnostaisi Ville Kekäläistä kovasti.

"Olen niin lapsirakas. Minusta on hassua kuvitellakaan, että minulla ei joskus olisi lapsia."

8. Siirrytään yksilöiden aikaan

Homot hakeutuvat asumaan suuriin kaupunkeihin, homokeskuksiin. Maaseudulla ja pikkukaupungeissa elämä on vielä nykyisinkin usein ahdistavaa ja pitkästyttävää. Homojen elämä poikkeaa kuitenkin myös kaupungeissa yhä edelleen heteroiden elämästä yhdellä tavalla. Heterorakastavaiset voivat julkisesti kävellä käsi kädessä, kietoa kadulla kädet toistensa ympärille, painautua yhteen ja vaihtaa suudelmia. Tämä on mahdollista sen tähden, että heterot ovat 1960-luvulta lähtien tulleet joukkomitassa kaapista ulos ja heteropussailijoiden näkemiseen on totuttu. Homoille julkiset läheisyydenosoitukset ovat edelleen vieraita, eikä valtaväestö ole tottunut näkemään niitä.

Ilkka Veiström on jo vuosia sitten puhunut homojen omasta sisäisestä homofobiasta.

"Näen homojen oman homofobisuuden suurempana ongelmana kuin valtaväestön homofobisuuden. Jos homot haluavat kulkea käsi kädessä mutta eivät tee sitä, tai jos he eivät työelämässä tai perheen suhteen ole avoimia, vaan valehtelevat ja piilottavat oman itsensä, niin yhteiskunta ei totu. Järjestöt ja lainsäätäjät eivät voi vaatia meitä tottumaan mihinkään. Ihmisten täytyisi vain olla oma itsensä. Me olemme enemmän peloissamme kuin olisi syytä."

Post-homoaikakaudella tarvitaan kaduille rohkeita homoseksuaaleja pussailuavantgardisteja!

"Ihmisten on nyt ennen kaikkea luovuttava siitä ajatuksesta, että jokin järjestö tai kaupallinen toimija tai Pride hoitaa asiat kuntoon heidän puolestaan. Jokaisella on vastuu itsestään. Ihmisten pitäisi nyt olla avoimesti sitä mitä ovat. Tämä vaatii Suomen suuruista kaapista ulos tuloa. Murros on alkanut jo pari vuotta sitten, ja se päättyy vasta kun vähemmistöihin kuuluvat uskaltavat olla oma itsensä. Sitten vasta me olemme siellä."

Ville Kekäläinen kiteyttää – vanhakantaisia järjestöihmisiä kauhistuttavalla tavalla – tulevaisuuden, post-homoaikakauden, toimintamallin. Tulevaisuudessa protestia ei ehkä tarvita.

"Ollaan ja annetaan asioiden näkyä, eikä nousta niiden kanssa barrikadeille."