Rytsölän päiväkirja

Sivu 1 > 18.9.2000 klo 15:10

Tänään, tässä ja nyt sanon sen suoraan. Sijoittajat eivät tiedä, mitä tekevät.

Fiksut ihmiset lyövät päätään seinään, kun liiketoimintaan liitetään e- tai @.

Viimeisen vuoden aikana sijoittajien rahoja hukkui bisnekseen, jolla ei ole koskaan ollut mitään menestymisen mahdollisuuksia. Keväällä lammaslauma rymisteli pakoon, kun e-alan ja ohjelmistoteollisuuden osakkeet tulivat rytisten alas. Yritysten pörssiarvon romahdus ei ollut riippuvainen niiden menestymisen mahdollisuuksista.

Kysymys on yksinkertaisesti taitamattomuudesta.

Sijoittajat eivät pysty seulomaan niitä uuden talouden yrityksiä, jotka todella osaavat jotain. Eihän kukaan tilaa netistä luistimia tai pukua sovittamatta. Sen sijaan moni voi mielellään tilata kymmenisen kiloa vessapaperia ja perusruokaa kotiovelleen. Bulkkia. Ero on pieni, mutta riittävä.

Plain and simple: uuden talouden yritys on kannattava sijoituskohde, jos se tekee tulosta. Toinen asia onkin sijoittajalle paljon vaikeampi: yrityksen arvolla täytyy olla nousupotentiaalia edes jollain logiikalla. Näiden kahden asian ymmärtäminen erottaa pukit lampaista, sijoittajat puuhastelijoista."

jaska@sunpoint.net

Sivu 2 > 28.9.2000 klo 16:20

Olen aina tehnyt täysillä kaikkea, mihin ryhdyn. Se herättää välillä huomiota. Niinpä voin lukea aamun lehdestä, että minusta on tehty laulu. Sen mukaan olen jo kapaloiässä parkunut, että fyrkat tienaan netistä ja tartun jokaiseen nippeliin, jotta saan mittaa pippeliin.

On sinänsä hienoa, että pääsee laulun aiheeksi, tosin sanoissa on totta vain toinen puoli: Olen tosiaankin tehnyt duunia tietokonealan yrittäjänä jo teinipojasta saakka; netti tuli kuvioihin kymmenen vuotta myöhemmin. Sitä vastoin lisämittaa en tarvitse. On kai vaikea uskoa, että joku tosiaankin ostaa auton vain siksi, että se näyttää hyvältä, oli muna minkä kokoinen tahansa.

Tänään edessä on tavallinen päivä: yli 10 palaveria, yli 200 puhelua.

Arvostan vauhtia ja nopeutta, niin työelämässä kuin vapaa-aikana.

Olen kuitenkin nykyisin tarkka siitä, että homma pysyy käsissä. Työn pitää olla mielekästä ja siitä pitää välillä päästä eroon. Olen ennemmin rauhassa kotona kuin sählään kaupungilla.

Nautin myös siitä, että osaan opettaa jotain: tervetuloa Jaakko Rytsölän yksityisille sukellus- tai spinning-kursseille. Mitta pippeliini ei tule hienoista autoista, vaan työn ja vapaa-ajan oikeasta suhteesta ja hallitsemisesta.

jaska@sunpoint.net

Sivu 3 > 18.10.2000 klo 09:32

Kuulun vahvasti seurustelunhaluiseen miesrotuun. Mahdollisuuksia vakiintumiseeni on olemassa, sillä saan sähköpostitse tai kirjeitse noin kymmenen naimatarjousta viikossa. Tarjoukset ovat toisiinsa verrattuna hämmästyttävän samankaltaisia.

Kaava on seuraava.
a) Nainen sanoo “tekevänsä tällaista ensimmäistä kertaa”.
b) Todetaan, että olen hyvin mielenkiintoinen persoona.
c) ”Olisi kiva tutustua. Raha ei merkitse mitään.”
d) Edellisestä huolimatta varsinaista tapaamista ei ehdoteta.
e) Toivotellaan hyviä keväitä, syksyjä ja kesiä.
f) Posti ei sisällä kuvaa tarjokkaasta.

Olen sikäli normaali mies, että katson naista vähän päällekin päin. Mutta ennen kaikkea ihailen naisia, joilla on vahva itseluottamus ja oma elämä raiteillaan.

Olen kiperässä tilanteessa, jos ihastun naiseen, joka tarvitsee J. Rytsölää lohdukseen joka hetki. Sitä toivetta on nimittäin kerta kaikkiaan mahdoton toteuttaa.

Sain pari päivää sitten sähköpostiini harvinaisuuden: nainen ehdotti suorasukaisesti tapaamista! Käytiin kahvilla. Tästä ehkä jälkeenpäin lisää.

jaska@sunpoint.net

Sivu 4 > 02.11.2000 klo 00:54

Tein konkurssin, ja se varjosti elämääni monta vuotta.

Aloitin yrittämisen 15-vuotiaana. Myin diskettejä kavereille. Parikymppisenä minulla oli jo oma tietokonekauppa. Intoa oli, mutta kaikki meni päin helvettiä. Homma ei ollut lainkaan hallussa. Minulla ei ollut ymmärrystä budjetoinnista eikä asioiden tärkeysjärjestyksestä. Yritin tehdä kaiken itse. Kun olisi pitänyt johtaa, toimin postipoikana ja lähettinä. Lopulta olin taloudellisesti kolmesataa tonnia miinuksella. Itsesyytökset vaivasivat vuosia. Mieletöntä, kuinka paljon vastuuta nuori kaveri pystyy haalimaan.

Kun uusi mahdollisuus koitti, en enää sählännyt järjettömästi. Lähettiduunien sijasta keskityimme keksimään uutta. Otin itse tietoisesti etäisyyttä ruohonjuuritason asioihin. Niinpä käytännön asiat olivat oikealla tolalla tässä toisessa matsissa. Homma toimi.

Nuori poika oli saanut opetuksen: pelkällä optimismilla ei bisneksessä pääse pitkälle.

Ehkä juuri siksi olen nyt onnekas mies.

jaska@sunpoint.net

Sivu 5 > 17.11.2000 klo 21:05

Tätä ette tiedä. Oli 30. lokakuuta, oikein espoolainen yö. Märkää ja hiirenhiljaista. Ajelin arkiautollani Friisilän pikkulähiössä. Baana oli leveä ja fiilis hyvä: on mukava ajaa, kun ketään ei näy missään. En huomannut, että kaasujalka oli painunut liian alas. Ajoin neljänkympin alueella kenties kuuttakymppiä. Viidenkympin alue oli parinkymmenen metrin päässä.

Vastaan tullut poliisiauto sai toiset lukemat: ajoin noin 70 km/h. Mikäs siinä, myönsin syntini. Viivan alle tuli maksettavaa reilut puoli miljoonaa markkaa. Maksoin sakkoni, edellisestä ylinopeussakosta olikin kulunut jo yli vuosi.

Tuli mieleen, että onko tässä mitään järkeä. Harkitsin vakavasti, että sovittaisin rikkeeni linnassa ja lahjoittaisin sakkoni hyvään tarkoitukseen. Se ei kuitenkaan kävisi päinsä, koska minulla on ulosmitattavaa omaisuutta.

Ajoin aika lievää ylinopeutta öisellä, autiolla tiellä. Auto oli uusi ja turvallinen. Maksettavaa tuli kuitenkin viisi kertaa enemmän kuin keskimääräiselle tappajalle. Ylinopeutta ei kannata koskaan ajaa. Tästä huolimatta aina ei jaksa olla iloinen maksumies.

Toivottavasti sakkoni päätyy edes jossain määrin järkevään käyttöön.

jaska@sunpoint.net

Sivu 6 > 27.11.2000 klo 20:38

Joskus nuorempana elättelin ajatusta, että suorittaisin lentolupakirjan. Minua huomattavasti viisaampi ja kokeneempi kaveri kuitenkin opasti, että lentäminen on itse asiassa varsin tylsää. ”Päädyt kulkemaan Cessnalla edestakaisin Malmin ja Lahden väliä.”

”Opettele Jaska ennemmin lentämään helikopterilla. Se vasta on jotain”, kaveri kehui.

Otin neuvosta vaarin, enkä ole katunut hetkeäkään. Helikopterilentäminen on kuningaslaji. Lentämistä kopterilla ei voi verrata mihinkään. Mikään aikaisemmin omaksuttu asia ei helpota kopterilentämisen opettelua. Kaksi kättä ja kaksi jalkaa tekevät työtään täysin toisistaan riippumatta. Hekon pitäminen paikallaankin on todella vaikeaa. Mitään tietoista oppimista ei tapahdu; lentämisen edetessä vain huomaa hallitsevansa vehkeen paremmin.

Kun hallitsee helikopterin voiman ja lasi näyttää liki kaksisataa, on tunne todella ainutlaatuinen. Toki nautinnolla on kääntöpuolensakin. Puuduttavaa teoriaa on koulutuksessa 160 tuntia, muiden muassa ilmailulainsäädäntöä. Itse olen hieman enemmän käytännön kuin teorian mies. Kun urakka on ohi, harkitsen vakavasti oman kopterin hankkimista.

Mitä sitten sillä tekisin? Helpotan tietenkin elämääni. Helikopteri on kulkuvälineenä verraton. Elättelen myös unelmaa helikopterikentästä laiturini päässä.

Ehkä kuitenkin valitsen tällä kertaa sen tien, josta koituu vähemmän riesaa.

jaska@sunpoint.net

Sivu 7 > 21.12.2000 klo 17:23

Olimme Antin kanssa vuosi sitten tuntemattomia kavereita, nörttejä muiden joukossa. Alan piireissä meidät tunnettiin jollain lailla: olimme ne DLC-hemmot ja toimistomme tunnetusti aina sotkuinen. Sitten Saunalahti meni pörssiin. Saimme aika lailla rahaa.

Ehkä olimme hieman naiiveja. Olimme haaveilleet nopeista autoista, joten ostimme sellaiset. Emme menneet rahojemme kanssa piiloon. Kerroimme, jos meiltä kysyttiin. Ei siinä sen kummempaa – tai niin velipojan kanssa luulimme. Huomasin kesällä muuttuneeni jonkinlaiseksi sarjakuvahahmoksi. Elämäni kodin ja duunin ulkopuolella oli yhtä lööppiä.

Vasta nyt olen jotenkin käsittänyt järjettömän julkisuuden.

Ihmisiä yksinkertaisesti kiinnostaa rikastuminen, sillä Suomessa aihe on pidetty pimennossa vuosikymmeniä. Kansaa kiehtoo, mitä rikastuneet ihmiset tekevät ja ajattelevat. Kun julkinen kohu paisuu, on jokaisen muodostettava ja vahvistettava omaa mielikuvaansa henkilöstä. Jutun juurta löytyy näin pitkäksi aikaa.

Jos olisin syksyllä ilmoittanut käyneeni saunassa alasti, olisi sekin ollut uutinen. Tämä olisi vahvistanut kuvaa äkkirikastuneesta perverssistä, joka kaahailee nopeilla autoillaan Helsingin yössä.

Todellisuudessa elämässäni ei ole mitään kiinnostavaa tai erikoista – ehkä helikopteriharrastusta lukuun ottamatta. Mikään perusarvoistani ei myöskään ole hullun vuoden aikana ratkaisevasti muuttunut. Hulabaloon vastapainoksi tarraudun vain itse työhön ehkä ahneemmin kuin aikaisemmin. Tunnen eläväni entistä vahvemmin kovasta duunista.

Kohulla on saatu sentään jotain hyvää aikaiseksi.

Rikkaiden töllistely on kulunut pois muodista. Jos joku ostaa nyt jotain, se ei kiinnosta ketään – ei ole Lambon voittanutta. Hyvää alkanutta vuotta!

jaska@sunpoint.net

Sivu 8 > 10.01.2001 klo 20:01

Olen tällä hetkellä ns. kahden remontin loukussa. Odotellessani remonttien valmistumista on osoitteeni äidin luona. Tilanteessa on puolensakin. Mutsi
purkaa lätkäkassin ja pyykit peseytyvät kuin itsestään. Ja kuten useimmat miehet tietävät, on äiti juttukumppaneista ymmärtävin ja paras.

En kuitenkaan malta pysyä jatkuvasti kotinurkkien aikamiespoikana. Tällä hetkellä olen evakosssa South Parkin maisemissa Coloradossa. Takana on kolme
päivää ankaraa skimbaamista; hotellin baari sulkeutuu jo yhdeksältä, joten olen ollut rinteessä joka päivä jo aamunkoitteessa.

Tänään annan lihasten kuitenkin levätä, käyn korkeintaan keilaamassa.

Kirjoitan tätä aspenilaisessa nettikahvilassa. Saapuneita maileja on toista
sataa. Mutta nyt on loma ja jokainen maili saa ansaitsemansa huomion. Lopulta Saapuneet -kansiossa on neljä viestiä. Erikoinen näky.

Internet-yhteys on täällä pieni ihme. Todellinen Amerikka on teknisesti täysi takapajula. Paikallinen kauppa ei ole kuullutkaan viivakoodeista ja
puhelinkioskeihin jonotetaan. Mutta ketäpä se haittaisi. Amerikassa asuu hyväntuulinen kansa.

Jaskan pyykit pesee nyt äiti.

jaska@sunpoint.net

Sivu 9 > 28.01.2001 klo 19:19

Kukaan ei rakenna isoja juttuja itsekseen. En ole yksin mitään: vastuuta pitää jakaa ihmisille, jotka todellakin osaavat hommansa. Jonkun pitää vain näyttää, missä ollaan, minne mennään ja mikä on tärkeää.

Palkkaan töihini ihmisiä, jotka ajattelevat itse, esittävät oikeita kysymyksiä ja erottavat olennaisen epäolennaisesta. Luottojengistäni onkin tullut aika monenkirjava. Duunipaikkani on täynnä karikatyyreja, joille on yhteistä kovan luokan osaaminen ja yhtä kova motivaatio.

Tomi vastaa mobiilipalveluista ja tutkii jatkuvasti, mitä maailmalla tapahtuu. Ossi vastaa siitä, miltä kaikki näyttää ulospäin käyttäjille, Aki katsoo että uutta syntyy ja Antti pitää kaiken pystyssä. Kirstunvartija Jorge puolestaan tiputtaa minut toistuvasti maan pinnalle; kaveri on vannoutunut pessimisti, täydellinen vastakohtani.

Joskus maailma pysähtyy kesken palaverin. Ulkopuolisena jään seuraamaan kavereita, joilla into on kova ja tulosta syntyy. Tulee helkkarin hyvä olo, kun tajuaa, millaisen jengin on saanut ympärilleen.

jaska@sunpoint.net

Sivu 10 > 10.02.2001 klo 19:23

Minulla ei ole sen kummempia esikuvia, mutta joitain ihmisiä on vain kunnioitettava. Keke Rosberg on todellinen pelimies. Osaa duuninsa ja tietää missä formuloissa mennään. Keke tuntee autot ja sikarit.

Olin Tunturirallissa opiskelemassa talviajon aakkosia. Kaukana edellä JJ Lehto painoi samaa vauhtia lajin erikoismiesten kanssa. Loikka radalta talviralliin on pitkä: kysymys on kahdesta eri lajista. JJ:lle tämä ei tuntunut merkitsevän mitään. JJ Lehto on hieno kaveri ja kerrassaan mahtava rattimies. Hän kuuluu edelleen maailman autourheilun kärkimiesten joukkoon.

Olen itse ajanut kilpaa vajaan vuoden. JJ ajoi puolestaan ensimmäisen karting-lisenssinsä vuotta ennen syntymääni eli vuonna 1972. Sen myös huomaa.

JJ otti taannoin pienet tyypit Lambostani. Hän käsitteli autoa tavalla, jota en edes tiennyt mahdolliseksi. Ilmiömäisen ammattitaidon lisäksi JJ:lla on kotona kaikki kunnossa. Duunia riittää; hieno perhe ja vaimo, joka kyllä päästää JJ:n tarvittaessa tuulettumaan. Mitä muuta mies tarvitsee?

jaska@sunpoint.net

Sivu 11 > 26.02.2001 klo 10.10

Teen kärpäsestä härkäsen, mutta silti. Olen vittuuntunut Lolan “Vuoden Turhin Julkkis” –tittelistä. On erilaisia julkkiksia. Jotkut ovat julkisuudessa työnsä puolesta, kuten artistit ja näyttelijät. Jotkut muun syyn takia. Joku on esimerkiksi ostanut komean auton. Ja jotkut ovat julkisuudessa täysin ilman syytä. Joskus julkkiksista on hyötyäkin. Joku tekee tai sanoo jotain mistä alkaa keskustelu. Asia nousee pinnalle.

Lola on missi, ja missejä on monenlaisia. Kuten karitatuomolat ja jasminmäntylät. Heidän antinsa yhteiskunnalle on kymmenisen kertaa vuodessa ilmestyvä juttu otsikolla “Nainen kuin Unelma” tai viikkolehden juttu “Outo Sairaus!”.

Lola on erilainen. Hän teki itsenäisen ratkaisun, hankki silikonit ja kertoi asiasta julkisesti. Turhaanko? Asiasta kirjoitettiin kymmeniä kolumneja, yleisönosastot pursusivat kannanottoja. Kansa kohisi. Ja ennen kaikkea, asiasta keskusteltiin. Tilanne on nyt ohi. Jos Tanja Karpela hankkisi Saulin iloksi silikonit, ketään ei kiinnosta.

Keskustelu on käyty. Hyvä niin.

jaska@sunpoint.net

Sivu 11 > 26.02.2001 klo 10.10

Teen kärpäsestä härkäsen, mutta silti. Olen vittuuntunut Lolan “Vuoden Turhin Julkkis” –tittelistä. On erilaisia julkkiksia. Jotkut ovat julkisuudessa työnsä puolesta, kuten artistit ja näyttelijät. Jotkut muun syyn takia. Joku on esimerkiksi ostanut komean auton. Ja jotkut ovat julkisuudessa täysin ilman syytä. Joskus julkkiksista on hyötyäkin. Joku tekee tai sanoo jotain mistä alkaa keskustelu. Asia nousee pinnalle.

Lola on missi, ja missejä on monenlaisia. Kuten karitatuomolat ja jasminmäntylät. Heidän antinsa yhteiskunnalle on kymmenisen kertaa vuodessa ilmestyvä juttu otsikolla “Nainen kuin Unelma” tai viikkolehden juttu “Outo Sairaus!”.

Lola on erilainen. Hän teki itsenäisen ratkaisun, hankki silikonit ja kertoi asiasta julkisesti. Turhaanko? Asiasta kirjoitettiin kymmeniä kolumneja, yleisönosastot pursusivat kannanottoja. Kansa kohisi. Ja ennen kaikkea, asiasta keskusteltiin. Tilanne on nyt ohi. Jos Tanja Karpela hankkisi Saulin iloksi silikonit, ketään ei kiinnosta.

Keskustelu on käyty. Hyvä niin.

jaska@sunpoint.net

sivu 12 > 09.03.2001 klo 17.03

"Sä oot tutun näköinen. Sä näytät vähän siltä Rytsölältä!"

Kiittelin. Olin veljeni Pertun kanssa Goom-risteilyllä. Seiska oli tehnyt tehtävänsä.

"Ihan totta sä oot sen näkoinen. Tunnetsä sen?" teekkari uteli.

"No..."

"Onkse Rytsölä täällä laivalla? Ootsä nähnyt sitä?"

Aloin kyllästyä heppuun. Luulin tukkivani suun vilauttamalla henkkareita.

"Jaakko Juhanpoika Rytsölä. Tosi makeet", riemuitsi mies.

Kun myös Perttu näytti Rytsölä-paperinsa, haalarikaveri oli tikahtua.

"Perttu Juhanpoika Rytsölä! Helvetin siistiä! Hei, mistä näitä henkkareita oikein saa?"

Myöhemmin Perttu sai jostain syystä päähänsä ehostautua kajalilla. Liikkumiseni meikatun veljeni seurassa herätti ilmeisesti huomiota; olimmehan tax freessa lonkero-ostoksilla kuin pariskunta ikään.

"Sä oot se Rytsölä" , muuan miesasiakas huomautti.

Sanoin, että niin olen.

"No maksa sitten mun kaljat."

"No en maksa."

Miekkonen töllötti vuoroin minua, vuoroin Perttua.

"Jos maksat, sä saat lisäksi mut. Halvalla", hän tarjoutui.

Olin täysin pihalla.

Vasta puoli tuntia myöhemmin tajusin, että Perttu oli oikeastaan aika soman näköinen.

jaska@sunpoint.net