Silvia Modig

Teininä Silvia Modig räki metroasemilla eikä meinannut päästä lukioon. 19 vuotta myöhemmin hän istui toimittajan kanssa oluelle kertomaan, mitä on löytänyt tähänastisen elämänsä pisimmästä toimesta, eduskunnasta ja miltä elämä näyttää triplavähemmistövinkkelistä. Modig on suomenruotsalainen, vasemmistolainen ja lesbo. Lopuksi hän heittää homovitsin.

Jos toimittaja Silvia Modig, 35, saisi kirjoittaa City-lehteen jutun itsestään, se alkaisi jotenkin näin:

"Edustaja Modig ei tunnu vieläkään tietävän missä on. Se selailee kahta puhelinta samaan aikaan eikä osaa yhdistää niiden toimintoja", hän maalailee.

Kröhöm. Otetaan uusiksi. Silvia Modig hörppää olutta. Huolettomasti, sillä takana on Suuren Valiokunnan kokous, pitkät hallitusneuvottelut ja uuden kiireisen duunin opettelua. Kun aloitan rennosti kysyen kuulumisia, hän sytyttää tupakan kyynärpää ojossa ja puhaltaa ulos aloittaessaan lauseen. Katse lasittuu olkapääni yli.

"Tää on todella, todella siistiä. Mutta mulla ei ole hajuakaan, missä ne iltapäivälehdissä puhutut kansanedustajien helvetin pitkät lomat on. Tää on luottamustehtävä. Mä olen kansanedustaja kaksneljäseitsemän."

Stressiä? Edes vähän? Edustaja Modig ei myönnä. Ei vielä.

Silvia Modig valittiin eduskuntaan Helsingistä 4700 äänestäjän voimin. Paikka oli Helsingin Vasemmistoliitolle voitto, ja Silvia veti äänestäjien avulla puolueen vaalituloksen plussan puolelle vaalipiirissään ainoana perussuomalaisten jälkeen.

Nyt, kesällä 2011, Silvia on eduskunnan keltanokka, ensikertalainen. Hän näyttää kymmenen vuotta nuoremmalta kuin on ja on ensimmäistä kertaa sidottuna johonkin vuosiksi.

"Pisin työsuhteeni tähän asti on puoli vuotta. On vaikea edes kuvitella elämää neljän vuoden päähän."

Olisiko hänestä seuraavaksi Suvi-Anne Siimekseksi? Ei sentään. Koko kysymys saa Silvian otsan rypyille.

"Ei koko ihminen liity muhun mitenkään. Ja Suvi-Annehan väitti, ettei ole edes minkään sortin sosialisti. Totta kai mä olen sosialisti."

Hän sekoittaa joka kysymykseen politiikkaa. Sallittakoon se tuoreelle kansanedustajalle.

Mutta kun puhutaan look-a-likeista, Silvia Modig muistuttaa hämmästyttävän paljon Siiri Nordinia.

"Joo, ei siinä mitään, mutta sitten kun tullaan kysymään, että tulisitsä heittämään keikan niin oon että just joo."

On olennaista mainita, että heillä on myös pelottavan samanlaiset puheäänet.

Rakelin enkeli

Silvia Modig kasvoi uskovaisessa perheessä ainoana lapsena. Äiti on helluntailainen. Politiikasta ei pihahdettu kotona.

Äiti on hänen suomenkielinen siipensä. Isän kanssa hän puhuu ruotsia, mutta Silvia ei ollut lapsena yksissäkään rapujuhlissa.

"Me oltiin varmaan niin köyhiä, ettei ollut varaa rapuihin."

Köyhiä suomenruotsalaisia metroratalähiöistä! Kuinka marginaalista!

"Siihen kun laitat vielä homouden niin johan on vähemmistöä."

Niin, Silvia Modig on rekisteröidyssä parisuhteessa Rakel Liekin kanssa. Suhteesta pariskunta ei jaksa jauhaa julkisuudessa, ei edes nyt.

"Sen mä sanon, että en ymmärrä, miten mut on yritetty lehdissä laittaa johonkin kaappiin, jossa mä en ole koskaan ollutkaan. Silvia ja Rakel julkisesti yhdessä ja nää otsikot. Mitä vittua?"

Hän sytyttää puolivälissä sammuneen savukkeen ja karistaa hankaamalla tulipäätä tuhkakupin reunaan. Pari asuu Oranssilla, yhteisössä, jollaisessa Silvia on asunut viimeiset 13 vuotta. Vuokralla.

"On ahdistava ajatus, että pitäisi ostaa asunto. Mä koen sen vapaudeksi, etten omista mitään."

Oranssi on 1990-luvun alussa talonvaltausliikkeestä alun saanut järjestö, jolle Helsingin kaupunki luovuttaa ongelmataloja, jotka peruskorjataan talkoomeiningillä. Taloyhtiöt ovat yhteisöllisiä, vaikka kaikilla on oma asunto. Jos katto hajoaa, se korjataan yhdessä vaikka nollabudjetilla. Sen ansiosta vuokrat ovat Helsingin alhaisimmat, alle kymmenen euroa neliöltä.

35-vuotias Modig ei edes haaveile lapsista. Toisaalta, jos neljä vuotta eteenpäin tuntuu pitkältä ajalta, ei hän uskalla jättää siitä mitään poiskaan.

"Vanhemmuus on tietysti jotain, mistä ei voi tietää ellei koe. Mutta niin kauan kuin mun oikeuteni ovat muita vähäisemmät ja asenteet mitä ovat, en näe sitä vaihtoehtona."

Kun Modig oli kouluikäinen, häntä todella sai potkia opiskelemaan. Hän itse jaksoi potkia vain palloa. Koulussa kiinnostivat musiikki ja liikunta.

"Kun pääsin yläasteelta, menin kymppiluokalle, sillä mun keskiarvo ei riittänyt yhteenkään ruotsinkieliseen kouluun", hän selittää vakavana puhaltaen savua suupielestään.

"Silloin, kun me räittiin Itä-Helsingissä metroasemalla, ei hirveästi tuntunut, että elämä tarjoaisi vaihtoehtoja. Opot tyrkytti ammatinvalintaoppaita. Sehän oli täysin ahdistavaa."

Siis hän aloitti harrastuksen. He katsoivat karttaa sokkona kavereiden kanssa ja päättivät lähteä Italiaan. Silvia jäi koukkuun matkailuun. Hän mainitsee liudan maita ja mantereita. Ehdin kirjoittaa ylös Kaakkois-Aasian, Kuuban ja Guatemalan.

"Se on musta piste mun vihreydessäni, mutta toisaalta oon oppinut ulkomailla paljon enemmän kuin minkään koulun penkillä koskaan. Matkustin ennen kaikki talvet."

Kun Modig oli 18, työkkäristä kolahti lappu, jossa uhattiin tukien loppuvan, jos hän ei menisi työllistymistä tukevalle kurssille. Silvia meni ja oli pian Ylellä koekuvauksissa. Hänestä tuli tv- ja radiotoimittaja.

Nyt hän tosin epäilee, ettei niihin ole paluuta.

"En usko, kun on tunnustanut väriä näin vahvasti. Niissä hommissa pitäisi pysytellä toisella puolella."

Kanat salaatista

Kansanedustajan työ on Modigille poliittisen korrektiuden opettelua. Paikoin ärsyttävääkin. Eduskunta on vanhoillinen työpaikka.

"Ihan helvetin. Sinne pitää pukeutua kuin olisi hautajaisiin menossa."

Ensimmäisenä työpäivänä Silvia oli pukeutumiseensa poikkeuksellisen tyytyväinen. Yllä oli puhdas ruutupaita ja siisti musta huppari. Vastaanotto oli toinen.

"Siitä nousi ihan sairas haloo, että ei tolleen voi mennä eduskuntaan. Olin että ai ei vai. Nyt oon syönyt periaatteeni ja suostun ottamaan hatun pois isossa salissa."

Vaikka etiketti sallisi hatun käytön naiselle tilanteessa kuin tilanteessa, eduskunnassa on asiaan omat sääntönsä. Paitsi perussuomalaisten edustajalla Veltto Virtasella. Veltto saa istua hattu päässä poikkeusluvalla.

Silvian askissa on jäljellä enää kaksi savuketta. Hän sytyttää niistä toisen ja huitoo kärpästä kasvoiltaan. Hän on saamastaan vastaanotosta vilpittömän huvittunut. Mutta onko hän vihainen – missään suhteessa?

"En enää. Jos tästä asemasta käsin ei pääse vaikuttamaan, ei kyllä pääse koskaan."

Eikä Modig ole vassari, joka sokeasti haukkuisi kaiken, mitä persu suustaan päästää. Mutta puhutaan nyt silti eduskunnan uunissa ruskistuvista broilereista.

Aloitetaan toisesta keltanokasta. Teuvo Hakkarainen?

"Oon yrittänyt Teuvon kanssa kauheasti jutella, mutta se ei oikein lämpeä mulle. Se ei sano sanaakaan, katsoo mua vaan oudosti."

Silvia ei ole kuullut median rakastaman, viitasaarelaisen sahurin Teuvo Hakkaraisen suusta vielä yhtään poliittista avausta. Kun ja jos niitä tulee, hän lupaa palata asiaan.

"Mutta tää on demokratiaa, sillä on ihan yhtä suuri oikeus olla siellä kuin kaikkien meidän muidenkin."

Päivi Räsänen? Hiljaisuus. Se ei ole Modigille ominaista: yleensä hän aloittaa puhumisen alle sekunnin sisällä kysymyksestä.

"En mäkään marssi tekemään lakialoitetta, että kaikkien pitää kasvattaa takkutukka, jos päätän ryhtyä rastafariksi. Eli niinsanotusti Päivin politiikkaa."

Jussi Halla-Aho?

"Jussin kanssa me ollaan jo aiemmin valtuustotovereita. Kävin silloin ekoissa illanistujaisissa juttelemassa sen kanssa. Meidän näkemykset jäi valovuosien päähän toisistaan, mutta ainakin ne tuli rehellisesti keskusteltua. Mä olin silloin Jussin mukaan ainoa, joka on tullut sanomaan että hei jutellaan."

Timo Soini?

"Timoon törmäsin pari viikkoa sitten hississä. Se on äärettömän miellyttävä ja supliikki herrasmies, eihän sitä voi kuin ihailla."

Broilerinkoivista ainoa kurkkuun tarttuva luunpalanen on siis Päivi Räsänen.

"Suomen kristillisdemokraattien vetämä oikeistolaispolitiikka on takinkääntämistä. Raamattuhan on täynnä vasemmistolaisia arvoja. Maksetaan kymmenyksiä ja huolehditaan heikoimmista. Että morjens."

Kun taas Mitro Repo heitti eduskunnassa Silvialle ja tämän ryhmätoverille Aino-Kaisa Pekoselle, että ovatpa he säädyllisen näköisiä kommunisteja, Silvia nauroi räkäisesti ja vastasi huolettomasti olevansa säädytön sosialisti.

"Se oli olennainen huomautus. Kommunistien mielestä me ollaan ihan aatteemme myyneitä tyyppejä."

Samaa naurua saan kuulla koko puolitoistatuntisen. Viimeinen savuke askista syttyy.

Suuttuisiko Marski?

Yhdessä asiassa edustaja Modigin mukaan eduskunnassa saattaa tulla menemään hermot.

"Yhtään mautonta eläimiinsekaantujavertausta en aio kuunnella, kun aletaan keskustella sukupuolineutraalista avioliittolaista."

On pakko kysyä, ketä maailmankansalaiseksi tunnustautuva, huoleton sosialisti ihannoi? Esikuva? Hän menee vakavaksi. Tökkään tikulla muurahaispesää. Mannerheim? Silvia nauraa taas.

"Kai se jonkinlainen sankari on, ei kuulu omiin esikuviini. Pasifistina on hirveän vaikea ihailla sotasankaria."

Silviaa ärsyttää, että suomalaisten kansallinen identiteetti on niin herkkänahkaisesti rakennettu sotasankarien ympärille.

"Muistatsä kun Kiasmaa rakennettiin? Koko ympäristö piti tehdä sen ruman patsaan ympärille. Tai mieti silloin kun Katariina Lillqvist teki sen animaation, jossa Marski kuvattiin homoksi. Kauhee hässäkkä. Tai pari vuotta sitten se performanssi, jossa patsaalle laitettiin siivet. Ja taas nousi haloo."

"Mun on vaikea uskoa, että meidän Marski oli niin herkkähipiäinen tyyppi. Ei mun itsetuntoni järky, jos jollekin mun rakastamalle patsaalle laitetaan siivet."

Nyt, Marskista huolimatta, hän tekee päivä kerrallaan töitä ja yrittää olla ajattelematta sitä suorittamisena.

"Itse asiassa sä et usko mihin mä olen menossa huomenna. Ihan vaan että mua saattaa olla hankala tavoittaa. Olen Mikkelissä Marskin kierroksella."

Kaon oluenvaahtoa nenästä. Ennen kuin punavihreä kansanedustajamme lähtee Marskin kierrokselle, pyydän häntä kertomaan homovitsin. Hymy kaivautuu poskiin.

"Mä keksin tän itse! Se on ihan paska, mutta itse kysyit."

Antaa tulla!

"Minkä takia eduskuntaan piti rakentaa lisärakennus? No kun kaikki kaapit oli täynnä homoja!"

Käheä nauru, ja hän rutistaa tyhjän savukeaskin pöydälle.