Sinua vakoillaan

Sinusta tallentuu joka päivä tietoa erilaisiin rekistereihin, ja joka päivä noita rekistereitä käytetään väärin. Henkilökohtaisia asioitasi vakoilevat esimerkiksi sairaanhoitaja, myyjä, kirjastotäti, pankkitoimihenkilö ja sossun virkailija. Nyt he kertovat, miten ja miksi.

Kuolemisesta on tullut noloa.

Jos nimittäin kuolisit tänään, läheisesi saisivat pienellä vaivannäöllä selville käyntisi psykiatrilla, eläketietosi, tukihakemuksesi Kelaan, Google-hakusi, videovuokrauksesi, maksamattomat kirjastosakkosi, ja kyllä, viimeisimmän kondomiostoksesi.

Tosin ei sillä niin väliä: moni saattaa katsella niitä jo eläessäsi, viimeksi tänään.

Meistä kerätään tietoa sadoilla eri tavoilla. Joka päivä tietomme tallentuvat lukuisiin eri rekistereihin, joita ylläpitävät valtio, kunnat ja yritykset. Yliopistolla ja ammattikorkeakouluissa tiedetään, mitä opiskelemme ja millä tahdilla. Jos opinnot eivät etene, selitykset on kirjattu ylös. Bonuskortit rekisteröivät ostoksemme. Jätämme tietoja itsestämme kirjastoon, kuntosalille ja videovuokraamoon, sairaalasta ja poliisista nyt puhumattakaan.

Uusin ajatus on tietullien kerääminen satelliittipaikannuksella. Hallitusohjelmassa luvataan selvittää satelliittipaikanteisten tienkäyttömaksujen käyttöönoton mahdollisuus. Satelliittipaikannus tarkoittaa sitä, että kun auto ajaa tietylle alueelle, satelliitti rekisteröi sen. Lasku seuraa perässä tai maksu veloitetaan tililtä heti.

Järjestelmä, joka on teknisesti helppo toteuttaa, tuo kuitenkin mukanaan yhden ongelman. Tietosuoja.

Ei liene yllättävää, että poliisi on innostunut mahdollisuudesta. GPS-paikantimien lisääminen pakollisena varusteena autoihin mahdollistaisi liikkumisen vaivattoman seuraamisen. Kätevää, mutta entä jos ei halua tulla seuratuksi, jos haluaa matkustaa ihan salaa mökille?

Kun puhutaan tietosuojasta, esiin nousee usein kolme kysymystä.

Ensinnäkin, ketä muka kiinnostaa? Onhan absurdia, että joku tsekkailisi menemisiäni tai ostoksiani huvikseen. Väärä luulo: kyllä kiinnostaa. Tässä jutussa haastatellut ihmiset kertovat, miksi.

Rekisterejä ylläpitävät tahot vakuuttavat mielellään, että rekisterejä ei missään tapauksessa käytetä väärin.

Se on kukkua. Järjestelmiä käytetään väärin ihan koko ajan. Useimmiten kyseessä on melko viaton uteliaisuus. Halutaan tietää, mitä elokuvia julkkis vuokraa, onko naapuri vielä sairaalassa, nostaako siskontyttö edelleen tukia tai millaisesta kirjallisuudesta söpö tyttö pitää. Jos joku rekisterejä ylläpitävä taho väittää, että heidän rekisteriään ei koskaan käytetä väärin, älä usko. Jos se on mahdollista, sitä takuulla myös tehdään. Rekisterien väärinkäyttäjät, joita tässä jutussa haastatellaan, eivät ole mitään harvinaisia yksittäistapauksia. Monessa paikassa tirkistely on ihan kansanhuvi.

Toiseksi, mitä salattavaa rehellisellä kansalaisella olisi?

Argumentti on tuttu esimerkiksi Saksan sisäministerin Wolfgang Schäublen suusta vuonna 2008. Paikallinen hakkeriryhmä Chaos Computer Club kopioi hänen sormenjälkensä ja julkaisi sen netissä osoituksena siitä, kuinka helppoa se on.

Schäuble played it cool. Hän tajusi, että omia sanojaan tietoturvasta on sovellettava myös oman itseen.

"Ei sormenjälkeni ole salaisuus. Kuka tahansa voi saada sen, ei minulla ole pelättävää", hän julisti Der Spiegel -lehdelle.

27.2.2012 F-Securen myyntijohtaja Mikko Hyppönen taas heitti HS.fi:n uutisessa ajatuksen henkilötietojen muuttumisesta entisestä julkisemmiksi:

"Ihmisten yksityisyys murenee nyt nopeammin kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa. Ehkä tämä on luonnollinen muutos. Ehkä tästä ei pitäisikään olla huolissaan. Ehkä on ihan jees, että yhdysvaltalaiset firmat tietävät meistä ihan kaiken."

Miksi tietoja ei saisi katsella? Jos rekisterejä käytetään väärin, mitä väliä?

Ei välttämättä mitään. Useimpia kuitenkin häiritsee ajatus, että esimerkiksi poliisissa työskentelevä ex-mies voi halutessaan tarkastella, missä entisen vaimon auto tällä hetkellä liikkuu. Tai että tuore poikaystäväkandidaatti vilkuilee, millaisten vaivojen kanssa olet käynyt lääkärissä. Ja vaikka siitä ei varsinaisesti ole haittaa, tarvitseeko alakerran pojan tietää, missä kohtaa kuukautta tamponiostokset yleensä tehdään? Älä vähättele itseäsi: monen mielestä sinun henkilökohtaiset asiasi ovat tavattoman mielenkiintoisia. Annetaan urkkijoiden kertoa.

Videovuokraamo

"Martina Aitolehdellä oli aika muhkeat sakot, lähemmäs 40 euroa, se on vuokraleffasta aika paljon", sanoo Liisa.

Liisa oli töissä Filmtownissa. Hänen mukaansa siellä pääsi kiinni asiakkaiden tietoihin pelkällä nimellä.

Tietoihin tallentuivat henkilötietojen lisäksi lainaushistoria "ainakin viiden vuoden ajalta" myymäläkohtaisesti. Esimerkiksi toisella puolella Suomea tehdyt vuokraukset eivät näkyneet Liisan työpaikalla. Sakot sen sijaan näkyivät.

Filmtownissa työskennellessään Liisalla oli usein tylsää töissä. Silloin hän stalkkasi paikallisen kuuluisan järjestyksenvalvojan tietoja.

"Yksi kaveri, joka oli myös Filmtownissa töissä, oli kirjoittanut sen lisätietoihin inside-läpän. Kerran se tuli asiakkaaksi ja rupesin aikani kuluksi tutkimaan sen tietoja. Nauroin pää punaisena siellä tiskin takana. Sitten se tajusi, että nauroin sille ja kysyi kassalle tullessaan, että mitä siellä lisätiedoissa tällä kertaa lukee. Menin ihan punaiseksi ja kerroin, sitten poistin tiedot. Hävetti."

Ennen kuin Liisa lopetti työt, hän lisäsi reippaasti bonuksia omaan ja kavereidensa tileihin. Että voi sitten käydä vuokraamassa vähän halvemmalla myöhemmin.

Jaakko työskenteli abivuotenaan Makuunissa, jossa pääsi käsiksi ihmisten tietoihin melko vaivattomasti.

"Martina Aitolehti ja Koop Arponen", Jaakko muistelee.

"Koop Arposesta tuli vakiasiakas, kun sen kanta-Makuuni sulkeutui. Se yritti selitellä niitä sakkojaan koko ajan."

Makuunissa työskennellessä tuli paljon hiljaisia hetkiä.

"Silloin selailtiin vuorojen vaihtojen välissä yhdessä mitä ikinä mieleen juolahti. Ja pyyhittiin kavereiden sakkoja."

Sosiaalitoimiston virkailija

Esko on ollut töissä sosiaalitoimistossa Etelä-Suomessa. Tällä hetkellä hän ei ole työsuhteessa.

Sossuun tulee paljon hakemuksia. Asiakirjoja pyöritellään koko ajan. Päätöksiä syntyy. Valtaosa on sähköisenä, mutta osa tulee paperilla.

Paperilla tulleet hakemukset säilytetään aakkosjärjestyksessä. Niitä voi käydä kaivelemassa kuka vain, eikä jälkiä jää mihinkään.

"Olen kerran hakenut asiakkaan saapunutta paperihakemusta. Tiesin siskoni hakeneen toimeentulotukea, joten samalla vilkaisin, josko hänen hakemuksensa löytyisi sieltä. Ei sieltä mitään löytynyt. Yritin miettiä naapureita ja kaikkia kun kerran tirkistelyn makuun pääsin, mutta ei sitten tullut mitään mieleen."

Esko ei uskaltanut katsoa samaa enää koneelta, koska siitä jää jälki järjestelmään.

Siellä olisi näkynyt, että Esko on käynyt katsomassa asiakkaan x tietoja. Koneelta olisi nimellä voinut hakea tiedot asiakastapaamisista, hakemuksista, niiden käsittelyvaiheesta ja päätöksistä.

Mutta Eskon työkaverilla oli samaan aikaan yksi julkkisasiakas toimeentulotukiasiakkaana. Siitä supistiin kahvihuoneessa. Muuten kyseinen paikka oli "tylsä sossu olla töissä".

"Olen menossa muutaman kuukauden päästä toiseen sosiaalitoimistoon töihin. Toivon, että siellä saisin vähän muhevampaa. Ihan vain uteliaisuuttani! En minä sillä kenellekään pahaa."

Sairaala

"Iso osa sairaalahenkilökunnasta vilkuilee potilastietoja koko ajan. Erityisen kiinnostavia ovat julkkikset, mutta sukulaisten ja tuttavien tietoja tiiraillaan myös paljon", sanoo Saana.

Tietoihin on helpointa päästä käsiksi, jos tietää potilaan henkilötunnuksen tai edes syntymäajan, mutta useimmiten pelkällä nimelläkin tärppää.

Saanan mukaan potilastietoihin jää merkintä joka kerran, kun joku on tarkastellut niitä. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan tiedä, että heillä on oikeus nähdä lista hoitajista ja lääkäreistä, jotka ovat lukeneet heitä koskevat potilastiedot.

"Ja jos potilaat tietävätkin tästä oikeudesta, he eivät jaksa tai kehtaa pyytää listaa nähtäväksi."

Saana sanoo, että kun Meilahden sairaalaan saapuu joku julkkis, koko torni, Meilahden sairaalan 15-kerroksinen päärakennus, tietää muutamassa tunnissa.

"Kun esimerkiksi Tony Halme, Matti Vanhanen ja Mauno Koivisto tuotiin sairaalaan, koko osasto liimaantui näyttöpäätteisiin. Viime viikolla erään julkkiksen lapsi tuli osastollemme. Kukaan ei edes tajunnut, että hän on sukua tälle julkkikselle, kunnes julkkis itse kävi katsomassa lastaan. Yhtäkkiä potilas alkoikin kiinnostaa, ja omahoitajan sijaan hänen papereitaan kävi katselemassa koko osasto."

Tieto sairaalaan tuoduista leviää enimmäkseen perinteiseen tapaan juoruilemalla.

"Yleensä homma menee niin, että joku kaveri toiselta osastolta soittaa, että meille tuotiin se ja se julkkis. Tavallisesti minun ei edes tarvitse itse avata potilastietoja, koska kaveri lukee ne minulle puhelimessa ääneen. Siitä ei voi jäädä kiinni.

Usein tieto tulee päivystävältä lääkäriltä tai apulaislääkäriltä. He käyvät päivystyksen välissä syömässä tai kahvilla omalla osastollaan, ja tuovat samalla ensikäden tietoa siitä, kuka on juuri tuotu päivystykseen."

Sanan mukaan sairaalahenkilökunnan puolustuksesi on sanottava, että tieto leviää melko harvoin esimerkiksi iltapäivälehtiin. Meilahden sairaala on niin iso, että siellä on julkkiksia hoidossa ihan koko ajan. Julkkis on hauska piristys, mutta ei niin iso asia, että ura kannattaisi riskeerata vuotamalla lehdille.

"Jos terveys ja jaksaminen sallivat, monet julkkikset soittavat itse juorulehtiin ja kuittaavat vinkki- ja haastattelupalkkiot. Joskus myös omaiset soittavat vihjeitä lehdistölle, julkkiksen luvalla tai ilman sitä."

Stalkkauksen kohteeksi joutuakseen ei tarvitse olla telkkarista tuttu,

"Sukulaisten, tuttavien, naapurien ja eksien tietoja tarkastellaan myös. Siitä ei kuitenkaan puhuta niin paljon, se on jotenkin häpeällisempää." Mutta onhan se kiinnostavaa vilkuilla, onko siskon uusi poikaystävä ollut jostain syystä hoidettavana, onko naapurin rouvan hoitojakso jo ohi tai onko ex-miehellä syöpä.

Tavaratalo

"Meitä on kielletty kertomasta asiakkaidemme nimiä julkisuuteen", Petteri täsmentää noin viidettä kertaa.

"Jo ekana päivänä sanottiin, ettei koskaan saa puhua asiakkaista mitään, vaikka olisi kuinka julkkis."

Petteri muistuttaa olevansa lojaali työnantajalleen eikä halua, että lehteen kirjataan hänen asemaansa tai toimipaikkaansa yrityksessä, mutta järjestelmän toimivuutta hän raottaa. Petterillä on pääsy Stockmannin kanta-asiakasrekisteriin.

Sinne tallentuvat kanta-asiakkaiden henkilötietojen lisäksi tiedot ostoksista. Petteri kertoo, että hän näkee koneelta jokaisen kuitin, jonka asiakas on tehnyt, edellytyksenä toki, että asiakas on näyttänyt kanta-asiakaskorttia ostoksen yhteydessä.

Stockmannin rekisteriselosteessa, kohdassa "rekisterin tietosisältö" lukee henkilötietojen jälkeen näin: Stockmann-kortilla rekisteröidyt ostokset ostopaikka-, tavararyhmä- ja kuukausitasolla enintään kolmen vuoden ajalta.

Tavararyhmätason sijasta järjestelmään tallentuukin jokainen yksittäinen tuote.

Jos naapuri on kanta-asiakas, hänen tietojaan on helppo tutkia.

Oletko sinä, Petteri, avannut naapurisi tai jonkun julkkiksen tietoja salaa? Syvä hiljaisuus. Ähkimistä.

"Kun kysyt noin, vastaan että en. Mutta niistä puhutaan taukohuoneessa, jos jonkun julkkiksen kanssa on asioitu."

Eikö siitä jää kiinni, jos selailee julkkisten tietoja?

"Asiakaspalvelun nimissä voi tehdä Stockmannilla mitä vain", Petteri sanoo.

"Jos joku sattuisi näkemään, että minulla on auki jonkun tiedot, voisin vastata, että vaikka kodinkoneosastolta soitettiin, että asiakkaan kanta-asiakaskortti on unohtunut kotiin. Silloin etsin asiakkaan nimellä ja kerron myyjälle hänen kanta-asiakaskorttinsa numeron, ja myyjä lyö sen manuaalisesti kassaan."

Hetken kuluttua Petteri vielä lisää:

"Julkkiksia käy Stockmannilla jatkuvasti, päivittäin. Harmi vaan, ettei täällä myydä esimerkiksi seksileluja. Mutta on ihmisten ruokaostoksetkin tarpeeksi kiinnostavia."

Myös minulla on Stockmannin kanta-asiakaskortti. Testaan vielä ostosten tallentumisen. Otan yhteyden Stockmanniin ja pyydän tietojani.

Minulta pyydetään kanta-asiakaskorttini numero. Henkilötietojani ei kysytä. Minua palvelevaa henkilöä ei siis kiinnosta, omistanko kortin oikeasti vai olenko kenties varastanut sen.

Kysyn edellisen päivän ostoksiani. Missä toimipisteessä, minulta kysytään. Helsingin tavaratalossa, vastaan.

Minulle kerrotaan ensin, että koneelta löytyy kaksi erillistä kuittia. Kun tivaan tarkemmin, kerrotaan, että kyseessä on Herkkuostos ja kosmetiikkaostos. Kun kysyn vielä lisää ja vakuutan, että minun on asiakkaana saatava tietää, saan kuulla, että olen ostanut ruisleipää ja hiuslakan.

Lisäksi saan kuulla, että olen tehnyt Exclusive-ostorajaa kerryttäviä ostoja tänä vuonna 818,50 euron edestä.

Kirjasto

"Nykyään työ on paljon tylsempää kuin ennen", sanoo Taru.

"Asiakkaat lainaavat ja palauttavat arkaluontoiset kirjat automaatilla, eikä pääse niin helposti stalkkaamaan, kuka lainaa jotain pervoja opuksia."

Nykyään lainat myös pyyhkiytyvät palautettaessa, eikä vuosien takaiseen lainaushistoriaan ole enää pääsyä. Helpoiten asiakkaiden tietoja pääsee selaamaan kirjastokortin numerolla, toiseksi helpoiten henkilötunnuksella. Tarun mukaan pelkän nimen ja syntymäajan tietäminen riittää, mutta vaatii paljon enemmän töitä.

"Jos söpö poika palauttaa lainoja, jätän hänen tietonsa auki. Katselen sieltä, mitä hänellä on lainassa, paljonko sakkoja on maksamatta, mitä on varauksessa ja mitkä varaukset hän on peruuttanut."

Vaikka söpö poika ei osuisi omalle kohdalle, vaan palauttaisi kirjansa jollekulle muulle, se ei pysäytä Tarua. Hän käy nappaamassa pojan palauttaman kirjan ja katsoo sieltä söpöläisen tiedot. Kirjassa nimittäin säilyvät tiedot kahdesta edellisestä lainaajasta, ja sieltä on helppo tarkistaa pojan kirjastokortin numero.

Joskus Taru vilkuilee sukulaisten lainoja.

"Emme ole siskoni kanssa väleissä. Tiedän kuitenkin hänen henkilötunnuksensa ja käyn välillä katsomassa, mitä hän lainaa. Aika tylsä kirjamaku, lähinnä dekkareita."

Taru kertoo, että muutama vuosi sitten kirjastoissa oli iso ongelma: henkilökunta uusi omia ja kaverien lainoja yli sallitun rajan sekä poisti omia ja kavereiden sakkoja. Nykyään se on hankalampaa, sillä koneelle jää tieto siitä, kuka maksuja on poistellut.

Myös kirjastossa julkkikset kiinnostavat eniten.

"Kun julkkis palauttaa kirjan, jätän hänen tietonsa auki koneelle. Joskus katselemme niitä yhdessä työkaverini kanssa. Muutaman kerran olen ottanut ylös julkkiksen tai kiinnostavan miehen kirjastokortin numeron, jotta pääsen katselemaan hänen lainojaan uudelleenkin."

Pankki

"Mulla on kyllä ihan helvetin muhkeita salaisuuksia", aloittaa pankissa työskennellyt Sari.

Pankin työntekijät pystyivät näkemään asiakkaiden tilitiedot suoraan nimellä hakemalla. Henkilötunnusta ei tarvittu. Vierailusta jäi tietenkin jälki.

"Asiakkaan tietoihin ei saa luvatta katsoa, mutta jos omana asiakkaana käy joku julkkis, niin siitähän saa vaikka mitä kiinnostavia asioita selville!"

Toki Sarin asiakkaana kävi kiinnostavia julkkiksia, mutta hän vakuuttaa, ettei koskaan kertonut niistä kenellekään. Edes työkavereille. Kurkkasi vain itse.

Jos Sari olisi uteliaisuuttaan halunnut vilkaista, häneltä oltaisiin voitu tulla kysymään asiasta. Se olisi kuitenkin ollut epätodennäköistä.

"Silloin olisi voinut sanoa, että toisesta konttorista soitettiin ja kysyttiin jotain asiaa."

Sari kuitenkin paljastaa, että tietää erään entisen kollegan, joka on katsonut tuttavansa tietoja, saanut potkut ja potkujen lisäksi syytteen. Potentiaalisen poikaystävän tai naapurin leskirouvan tilin tarkastelu ei siis ole ihan vaaratonta.

---

Haastateltavien nimet on muutettu.