Sohvaperunat analyysissa

Televisioruudun tuijottamisen mysteeriin on haettu vastauksia muun muassa psykoanalyysista. Heitimme lusikkamme soppaan ja teimme televisiohahmoille persoonallisuustestin katsomistottumusten perusteella.

Televisiosta ja arkikäyttäymisestä väitellyt Ylen kehitystoiminnan päällikkö Juhani Wiio kommentoi tottumuksia sokkona.

Pääministeri Anneli Jäätteenmäki

“Mitäkö katson televisiosta? Frasieria! Siinä on samanlainen koira kuin meillä.”

Lempisarjansa lisäksi pääministeri seuraa uutisia ja ajankohtaisohjelmia kuten Uutisvuotoa ja Ajankohtaista kakkosta. Yleensä hän seuraa uutiset intensiivisesti, ei vain puolella silmällä. Yhteensä ohjelmien seuraamiseen kuluu noin tunti päivässä.

“Televisio ei usein jää auki, ellei sitä seurata. Mutta jos on vapaampaa, saatan jäädä kirja sylissä katselemaan.”

Jäätteenmäen mielestä televisio voi tehdä jonkun entistä hölmömmäksi. “Tietysti se tyhmentää, jollei muuta tee. Ihmisestähän se riippuu.”

Jäätteenmäki katsoo televisiota niin valikoiden, ettei osaa sanoa mitä huonoa töllöstä tulee.

Entä mikä on ollut niin hyvää, että sen voisi katsoa uudelleenkin?

“Kieslowskin väritrilogia joitakin vuosia sitten. Niistä todella pidin.”

Juhani Wiio kommentoi: “Kuulostaa henkilöltä, joka ymmärtää maailmaa jossa elää. Emootiot vaikuttaisivat määräävän enemmän hänen viestinnän käyttöään. Veikkaisinkin, että kysymyksessä on nainen. Tämä katsoja arvostaa itseään, muttei uhraa yksityisyyttään päämäärien vuoksi. Hän arvostaa elämää ja kokemusta siitä sellaisenaan. Hän varmasti kokee, että televisioviestintä voi toimia sekä informaation että nautinnon lähteenä.”

Kirjailija Jörn Donner

“Mua ei kiinnosta tv. Mä luen mieluummin”, toteaa Jörn Donner.

Hän seuraa lähetyksiä noin puoli tuntia päivässä.

“Katson aina puoli yhdeksän uutiset. Joskus myös Urheiluruudun. Aamuisin katson Aamu-tv:tä. Siinä kun on se kello yläkulmassa. Että tiedän, milloin pitää lähteä viemään lapsia kouluun.”

Samalla Donner selaa aamun lehdet.

Joskus Donner saattaa katsoa myös urheilukilpailuja. Ja hyvät elokuvat, tietenkin. Niitä lähetetään hänen mukaansa pari kertaa kuukaudessa.

“Sarja kirjailija Thomas Mannista ja hänen perheestään oli tavattoman hyvä ohjelma, draamaksi.”

Sarja kiinnosti Donneria Thomas Mannin itsensä vuoksi.

Töllö ei myöskään jää auki olohuoneen nurkkaan. “Ei ainakaan niihin huoneisiin, joissa minä olen. Huutava televisio ärsyttää. Haluan hiljaisuutta, kun luen.”

“Televisio passivoi ihmisiä. Se on aika epä-älyllinen väline. Mutta menettelee joskus ajanvietteenä”, toteaa neljäkymmentä vuotta ruudun takana vaikuttanut Donner.

“En ole katsonut ainuttakaan osaa Salattuja elämiä. Enkä Kauniita ja rohkeita. Sellainen soopa ei kiinnosta.”

Juhani Wiio kommentoi: “Tässä on ilmeisesti kyseessä korkeakoulutettu mies. Hän on erittäin valikoiva viestinnän käyttäjä ja hyvin tietoinen tottumuksistaan. Tämä katsoja vaikuttaa kuitenkin pitävän silmänsä auki useaan suuntaan. Hänellä on luultavasti aika kiinteä asennemaailma, jonka mukaan hän valitsee viestinnän kulutuksensa.”

Näyttelijä-laulaja Vuokko Hovatta:

“Nauhoitan kiihkeästi sarjoja. Uusin suosikkini on Mullan alla, jonka alkamista todella odotin. Ennen tykkäsin Teho-osastosta ja Kovasta laista. Kotimaisista lempparini on Kumman kaa”, Vuokko Hovatta luettelee. “Hienoa, että ne päänäyttelijämimmit on itse kirjoittaneet koko sarjan.”

“Asiaohjelmista seuraan Yokotaita, haluan aina nähdä musiikkivieraan. Vaikka muuten ohjelma onkin välillä liian aggressiivinen.”

Hovatta katsoo televisiota pari tuntia päivässä. Hän uskoo olevansa television suurkuluttaja. Usein televisio saattaa myös olla auki kodin nurkassa niin, että näyttelijä vain vilkaisee sitä satunnaisesti.

“En oikeastaan koskaan jumiudu telkkarin ääreen. Olen sen verran järjestelmällinen ajankäyttöni suhteen.”

Ei kai televisiota voi aina seurata täysin keskittyneesti?

“Teen muutakin samalla. Tosi usein syön samalla kun katselen telkkaria.”

Hovatta kääntää varmasti kanavaa, jos kohdalle sattuu Folke Westin tai Hannu Karpon ohjelma.

“Elämänalueemme ovat niin erilaiset, ettei kaupunkilaisnainen kerta kaikkiaan voi digata Karpoa. Vaikka varmasti monen hätä onkin aitoa.”

Juhani Wiio kommentoi: “Tämä henkilö on ilmeisesti kova hedonisti, eli pyrkii hankkimaan itselleen nautintoja. Hän on kiinnostunut ympäristöstään, mutta yhteiskunnalliset asiat eivät ole tärkeitä. Tärkeämpää hänelle on seurata aikaansa trendien kautta. Tällainen tyyppi voi olla mies tai nainen, mutta veikkaisin kuitenkin, että kysymyksessä on nainen.”

Freud ja televisio

Katsojan suhdetta televisioon hallitsevat mielihyväego ja todellisuusego. Karkeasti eroteltuna fiktiiviset ohjelmat edustavat mielihyvä- ja ei-fiktiiviset todellisuusegon toimintaa. Ei-fiktiivisiä ovat uutiset ja dokumentit, fiktiivisiä taas draama ja elokuvat. Näin ollen uutisanti saa synninpäästön Sigmund Freudin viettiteorioista, sillä ei-fiktiivinen televisiomateriaali ei koe tarvetta kalastella katsojalukuja alitajuisiin toimintoihin vetoamalla.

Lapsuudessa egon muodostumista edustavat alussa oraali- ja anaalivaiheet. Anaalivaihe ilmenee televisiossa rahan ja hallinnan kautta: katsoja hallitsee ostamalla ja käyttämällä kaukosäädintä kuten lapsi hallitsee suolensa toimintaa. Anaalisiin vietteihin, kuten hallintaan ja siitä nauttimiseen, perustuu myös televisioväkivalta. Klassinen esimerkki anaalista hallintaa ja kapinaa hyödyntävästä televisioroolista on saippuasarjan rikkaaseen avioon päätynyt nainen, joka kolaroi miehensä autoa ja tuhlaa tämän omaisuutta.

Kun vauvaa syötetään, syntyvät ihmiskontaktin ohella myös oraaliset fantasiat. Suutelu on tehokas elementti, oraalisuuden juurethan ovat syvällä katsojan alitajunnassa. Pusukohtauksissa luodaan mielikuva paluusta takaisin symbioosiin. Oraalisuutta tehostetaan usein taustalla soitettavalla sellomusiikilla kohdassa, jossa oraalinen yhteys toteutuu. Saalistavia petoja ja syödyksi tuloa pakenevaa saalista käytetään yleisesti myös piirretyissä.

Kun lapsi ymmärtää peniksen olemassaolon, tapahtuu sukupuolten välinen erottelu. Penikseen käsitteenä liittyviin fantasioihin kuuluu kiinteästi lävistäminen ja lävistetyksi tuleminen. Mies on subjekti ja nainen objekti. Televisiotapahtumissa, jotka käyttävät näitä fantasioita hyväkseen, esitetään kaksijakoinen maailma: on niitä, jotka omistavat, ja niitä, jotka eivät omista.

Kahtiajako tukee mielikuvia fallisesta, miehisestä vallasta. Tämä tulee esille mm. Kauniissa ja rohkeissa, jossa “köyhät maalaisserkut” ovat aluksi alempiarvoisessa asemassa suhteessa rikkaisiin päähenkilöihin.

Lähde: Dan Steinbock: Televisio ja Psyyke (Weilin+Göös, 1983).