Rintaliivieni molemmissa täytetaskuissa oli 200 euroa. Loput rahat, toiset 400 euroa, olivat jaloissani olevissa sukissa. Varmuuden vuoksi olin naruttanut Adidas Superstarini takuutiukkaan solmuun. Kello oli yksitoista illalla ja oli jo niin pimeää, etten taksin takapenkillä istuessani nähnyt ympärilleni. Eikä minulla ollut minkäänlaista käsitystä, missä päin Rio de Janeiroa olin. Auton kadotessa tunneliin sormeni tavoitteli käsilaukussani olevaa lakkapullon liipaisinta, sillä en ollut vielä ymmärtänyt, että suurempi turvallisuusriski kuin potentiaalinen ryöstömurha/raiskaus oli kuljettajan huomattavan kova vauhti. Kun sen ymmärsin, lopetin lakkapullon näpelöinnin ja siirryin murehtimaan tulevaa auto-onnettomuutta.
Lienee ilmiselvää, etten ole kuin tämän lehden sivuilla haastateltavat Aino, Satu, Annika ja Miikka, jotka matkustivat lomallaan Länsirannalle, Irakiin tai Syyriaan. Where no tourist has gone before! Heitä eivät pelottaneet autopommit tai ilmapommit. Tai no Satua pelotti välillä niin paljon, että tärisytti. Muttei niin paljon, että olisi jäänyt kotiin.
P.s. Tervetuloa Ostoskeskuksen avajaisiin. Tästä lähtien City-lehti raportoi joka numerossa kaupungin kauppauutiset.