Tooodella merkittävät

Kolumni

Alun perin suuren maailman Oscar II -luokan julkimoiden päihteidenkäyttörauhan takaamiseksi bykatuista VIP-tiloista on tullut muutamassa vuodessa pakollinen osa jokaista itseään kunnioittavaa helsinkiläisyökerhoa. On selvää, että Suomen kokoisessa maassa, josta löytyy very important personeita tuskin täyttä käsipallojoukkueellista, on jako rahvaaseen ja vippeihin täysin keinotekoista. Esimerkiksi jättikokoisessa Studio 51:ssä on vippien osuus asiakaspaikoista melkein viidesosa. Eipähän pääse tulemaan ahdasta, vaikka sattuisivat sekä Mika Häkkinen että Teemu Selänne samana iltana pistäytymään kaljalla. Mutta kenelle ihmeelle ne loput 248 Club Privén paikkaa on oikein tarkoitettu?

Ei tarvitse olla kummoinenkaan ihmismielen tuntija arvatakseen mitä tapahtuu, kun yökerhon yhtä osaa aletaan kutsua VIP-tilaksi, laitetaan sen ovelle nätti tsubu tai korsto kahva-apina korvanapin kanssa ja kultapossukerhon jäsenkortin hinnaksi 500 euroa. Jokaisen takaspoileribemarinousukasjuntin sekä tosi-tv-finalistimunaa jaagaavan pikkupimperon on hinnalla millä hyvänsä päästävä ryystämään siiderinsä vihreämmän ruohon puolelle. Ja valkeakoskelainen nauraa koko matkan pankkiin.

Ymmärrän, että kaksikymppiselle koivukyläläiselle Seiskan suurkuluttajalle illanvietto Teatterin tai Studio 51:n VIP-tilassa voi olla Olympos-vuorella vierailun veroinen kokemus, mutta kun viisikymppisen punavuorelaisen superkolumnistin Mattiesko Hytösenkin on pakko lähes jokaisessa lehtijutussaan hehkuttaa notkuvansa pelkästään yökerhojen vippipuolilla, alkaa väkisinkin miettiä, millainen vaikutus muoviorkideoilla ja kultamaalilla on vähäisempiin mieliin.

En tiedä, kasvaako hataralla itsetunnolla varustetun yksilön henkinen sladdi muutaman sentin jokaisen uuden vippikortin myötä, mutta juuri muuta selitystä en buumille keksi, ellei puhdasta pikkujulkkisbongausta sellaiseksi lasketa. Onhan tietenkin aina olemassa se mahdollisuus, että viereisessä pöydässä istuu vaikkapa Ilkka Jääskeläinen. Tai jos ei nyt ihan se, niin ainakin sen broidi.

13 kommenttia

gyllenperg

16.3.2006 15:30

No niin. Vimma ryhtyy viimeinkin nokittelemaan Matti-Eskolle, joka ilkkui kolumnistia aikoinaan pienisuiseksi, hikitassuiseksi avoimen yliopiston drop-outiksi, joka oli päässyt tarjoilemaan Uudenmaankadulle johonkin galleriaan.
Toivottavasti tästä alkaa kunnon dissauskierros!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

partyy

16.3.2006 15:47

Tosi tosi hyvä kolumni, oon monesti meittiny ihan samaa, ja vippitilat on paljon tylsimpii kuin tavallinen osa klubista koska VIP tilat on liian isoja, ja siellä on liian vähän porukkaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Robert

17.3.2006 02:56

Ihan loistava kolumni, Tuomas!
Nää stadin vipithän on ihan läppä, niinhän se vaan menee.
Toisaalta täällä Meksikossa eläessä ja juhliessa vippipuolille pääsee pelkästään eksoottisella pärstävärkillä, Eurooppa-statuksella ja vaalealla tukalla.
Joka puolella taablataan tavallaan..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Brautseende

18.3.2006 15:06

Ennen vip-tilojen ja normipuolen erojen ihmettelemistä pitäisi mun mielestä saada selko suurempaan kysymykseen: Miksi nämä klubit ovat yleensä olemassa ja mitä tarkoitusta ne lopulta palvelevat?

Tää kysymys tulee joka kerta mieleen Sedun baarissa, kun yritän heittää kaverin kanssa läppää Dr. Bombay -tasoisen musan yli samalla kun joku 14-vuotias tyttö kuivarunkkaa mun reittä yrittäen hurmata mut tarjoamaan sille drinkkiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sitäollaanvaan javippaillaan..

20.3.2006 18:39

Ei todellinen vippaaja vippaile VIP-tiloissa vaan siitähän se sladdi kasvaa ku voi vip-henkilönä päteä tavallisten tallaajien keskuudessa. VIP-tiloissahan on aina joku sua kiinnostavampi tyyppi, joten vip-status kärsii.

...ei mennä nukkumaan

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Very Incompetent Person

21.3.2006 18:20

Brautseende:
Jos ei mestat miellytä, niin mitä varten siellä pitää olla?
...samalla tavallahan sitä vois kysyä, että mitä tarkoitusta mikään baari,yökerho tai muu kuppila palvelee. Se palvelee niitä, ketkä niistä pitää. Itse en esim. odotakaan viihtyväni missään alternativepeelojen kellaribaarissa, joten pysyn niistä myös kaukana. Helppoa, eikö?

Ja pitäähän sitä olla "VIP"-tiloja, jotta me tavikset voidaan naureskella urpoille pikkusieluille, jotka niihin halajaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Brautseende

22.3.2006 18:18

Nimenomaan. Sitä mä just ihmettelen, että miksi siellä on ihmisillä kivaa. Mitä varten ja missä tarkoituksessa sinne kokoonnutaan? Hommahan toimii upeasti paperilla: Nuoria ihmisiä, viinaa, musaa jne. Kuulostaa aivan bileiltä, mutta toi toteutuksen puoli sitten johtaa siihen, että se ei enää palvele ketään ja se itse tilaisuus on enemmän nolo kuin kiva. Ei mene jakeluun. Jos voisit selittää? Puunhalailijat voi kyllä munkin puolesta ampua kellareihinsa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

katskuu

22.3.2006 21:58

hahahha ihanaa niiin hyvä kolumni, niin paikkansa pitävä kun voi olla :) !!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vitunvip

30.3.2006 01:25

Mulla on vip Priveen, Teatteriin, Kaivolle , DTM:n etc etc sen vuoks että olen periny fyrkkaa ja että faija on julkkis. En viihdy varsinkaan Priveen "vippilässä" just wannabe-look a like - ex salarakasvosulehmäntissi, sekundanäyttelijöiden ja kaiken maailman tyhjänpäivästen paskanjauhajien seassa. Mulle ainoa ja paras asia vip-korteissa on se että ei tarvi pakkasella jonottaa munat huurussa ineen. Vip-palvelua joka raflassa vaikka mulla ei vippiä oliskaan. Ai miksi?? Oon kohtelias henkilökunnalle ja muistan sanoa kiitos drinksuja saadessani.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

zamppe

6.4.2006 11:35

Mitä tämä pumpulissa kasvanut penikka kirjoittelee ylimieliseen sävyyn esimerkiksi koivukylässä kasvaneista seiskan lukijoista. millähän kriteerillä hän on parempi kuin nämä? kaikki eivät ole saaneet rahakkaita tai hyväosaisia vanhempia, saati asuinpaikkaa. jos joku haluaa olla "seiskan lukija koivukylästä", se ei tee hänestä henkisesti alamittaista verrattuna näihin "muka nerokkaasti" kirjoittaviin entisiin mainostoimiston juntteihin. Dorka on dorka vaikka merkkivaatteissa paistaisikin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

zucchini

6.4.2006 11:45

Asuinpaikka on aina ihmisen oma valinta sen jälkeen kun täytät 18. Se, lukeeko ihminen Hesaria vai Seiskaa kertoo sivistystasosta aika paljon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Helsinki

29.6.2006 13:40

Helsingin Sanomat on päivittäin julkaistava uutislehti, jonka lukeminen ei nosta älykkyysosamäärääsi piirun vertaa. Ei edes Timesin lukeminen tee sinusta yhtään parempaa kuin sitä vieressä istuvaa Seiskan lukijaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Helsinki

29.6.2006 13:40

Helsingin Sanomat on päivittäin julkaistava uutislehti, jonka lukeminen ei nosta älykkyysosamäärääsi piirun vertaa. Ei edes Timesin lukeminen tee sinusta yhtään parempaa kuin sitä vieressä istuvaa Seiskan lukijaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi