Tuhat ja yksi yötä Bangkokissa

Kaakkois-Aasian risteysasema Bangkokilla on huono maine: moni välilaskulainen tuntee kaupungista vain Khaosan Roadin turistigheton ja Patpongin huorakadun. Se on sääli. Sillä Bangkok rokkaa ja rajusti. Gonzobarometri värisi viikon ajan villisti, kun suomalaistoimittajat sukelsivat pää edellä kaupungin valoisammalle puolelle, svengaavimpien muusikoiden, kuvataiteilijoiden ja thaikeskiluokan nuorten sankarien keskelle. 10 miljoonan asukkaan megapoliksessa matkaaja tekee muutamalla satasella saman kuin Lontoossa täydellä lompakolla.

Tää on uskomatonta. Ihanaa. Homo go-gobaareja ja live-esityksiä, joissa naidaan puoli tuntia putkeen perseeseen. Kadunvarret täynnä cd-romeja kauniista thaipojista, nuorista ja vanhoista. Fantastista", kaksikymppinen kaveri selittää haltioituneena.

Kaljuksi keritty pää on tasaisen ruskettunut ja silmiä peittävät kasvoja myötäilevät kärpäslasit.

"Mä oon Jonas. Ruotsista."

Jonaksen tiukka, keltainen Jeesus-paita puristaa rintalihasten kohdalta: sädekehä Kristuksen kärsivien kasvojen ympärillä kimaltelee discovalojen välkkeessä.

Söpöliini katsoo kahta suomalaisreportteria.

"Ootteko te pariskunta?"

Vastaamme kieltävästi.

"Kai te kuitenkin pidätte pojista?" hän kysyy yllättyneenä.

"Olemme valitettavasti umpiheteroita."

Jonas ei voi uskoa kuulemaansa: "Te olette Bangkokin kuumimmassa homodiscossa, keskellä maanpäällistä paratiisia, ettekä te pidä pojista. Miksi te sitten täällä olette?"

"Täällä on niin hillitön meininki."

Dj Stationin kolmannen kerroksen yläparvelta näkee suoraan alas ensimmäisen kerroksen tanssilattian hyllyvään massaan. Pöydille ja tuoleille nousseet bailaajat vatkaavat villisti treenattuja lanteitaan, ja paitansa lavalle viskanneiden juhlijoiden vatsalihakset nykivät sinisessä valossa.

Maailman suvaitsevaisin kaupunki, Bangkok, on homo- ja ladyboy-yhteisöjen mekka. Ja Dj Station on Bangkokin homoscenen keskus. Mikä tarkoittaa sitä, että Silom Roadin sivukujan Dj Station on planeetan homopataljoonien päämaja, nahkaparturien kuuma komentokeskus.

Tanssilattialla pohjoismaisilla pojilla on kova kysyntä. Söpöt thaipojat keimailevat ja koskettavat. Vieraat kädet hyväilevät selkää ja kyynärvartta.

Thaipoika kyhnyttää reittänsä reportterin kyljessä ja siirtää vaivihkaa kätensä tämän persvakoon.

"Tykkäät kai pojista?"

"Sori, tykkään tytöistä."

"Ei se haittaa, voin olla tyttösi tänä yönä", thaipoika lupailee.

Toinen reporttereista on ajautunut villiin tanssiin 25-vuotiaan räätälin kanssa.

Thang siirtyy vierelle, hymyilee ja pyyhkäisee hellästi kädellään suomalaisen poskea.

"How are you doing?"

Thang tuntuu mukavalta pojalta. Pariskunta veivaa travolta-thurmanit yhdessä ja heidän silmänsä leikkaavat toisiinsa.

Pyllyjä hierotaan vastakkain ja toimittaja laskee kätensä Thangin takamukselle.

Illan viimeiseen hitaaseen tultaessa Thangin intohimon liekki on käynyt liian polttavaksi. Reportteri hakee tuli perseen alla kollegaansa tanssimaan.

"Nyt tanssitaan."

"Kyllä."

"Perkele."

Illan viimeinen hidas on suomalaisen poikarakkauden hieno hetki. Toisistansa tukea hakien reportterit puristautuvat tiukkaan myttyyn, lanne lannetta vasten, olkapää toisesta tukea ottaen. Thaipojat eivät rohkene tanssilattialle, kun suomalaisreportterit mylläävät sylikkäin kuin lapualaisessa painisalissa.

Thang tulee pahoittelemaan: "Olen niin pahoillani, en tiennyt että te... olette niin läheisiä toisillenne."

"Ei se mitään Thang, ei se mitään. Oli ihanaa tanssia kanssasi."

Alkaa keskinäinen tunnelmointi, kaikki halaavat vuorollaan toisiaan, sitten yhteishali: tiukka puristus, nyt jaetaan hellyyttä.

Thang hymyilee urheasti, vaikka kyynel kimaltelee silmäkulmassa.

"Thang, jos ei tätä miestä olisi... mutta rakastan häntä", reportteri sanoo ja suutelee kollegaansa suulle. "Rakkaani."

Kollega halaa Thangia vielä kerran ja puristaa ryhdikkäästi kädestä. Hän katsoo empaattista ja komeaa homopoikaa sydän myötätuntoa tulvillaan ja sanoo selvällä suomen kielellä:

"Toimi Kankaanniemi vihaa sinua."

Thang tuijottaa ihmeissään.

"In finnish that means: I love you."

Miehestä silavaa

"Iii! Iii" yleisö mylvii. "Polvea, polvea!"

Thaimiesten kädet heiluvat pystyssä, viisisormea ylhäällä merkitsee välittäjälle 50 bahtin vetoa.

Kaksi puolialastonta thai-poikaa kaulailee toisiaan, hiki saa lihakset kiiltelemään. Mutta enää ei olla Dj Stationilla, vaan thaiboxing-stadionilla. Kädet toistensa ympärillä pojat eivät jaa helliä poskipusuja, vaan polvipotkuja toistensa kylkiin.

Punaisissa shortseissa otteleva Sakulphan riistäytyy irti ja posauttaa vastustajaansa korkealla sääripotkulla. Kylkiluut rutisevat, mutta vihreäpöksyinen Hanchai kaappaa jalan kainaloonsa.

Rumpujen, kilistimen ja urkupillin soitannan tempo Ratchadamnoenin stadionilla kiihtyy. Ringsidella soittava neljän miehen orkesteri mukailee ottelun tahtia.

Kaksi nyrkiniskua jysähtää Sakulphanin naamaan ennen kuin hän saavuttaa tasapainon yhdellä jalalla pomppien ja ehtii nostaa kädet suojaukseen.

Yleisön joukossa bangkokilainen insinööri Tob kannustaa suosikkiaan. Ja parempi onkin, sillä mies on lyönyt tuhannen bahtin (150 mk) vedon Sakulphanin puolesta.

"Onhan tämä väkivaltaista, mutta yleisö odottaa myös kauniita teknisiä suorituksia, näyttäviä potkuja ja lyöntejä."

"Ja tyrmäyksiä?"

"Tuleehan jalkapallossakin aina välillä maali", Tob tokaisee.

Reppu heilahtaa tämänkin illan aikana. Kyynärpää kolahtaa ohimoon ja Sakulphan lysähtää holtittomasti maahan. Lääkintämiehet kiirehtivät kehään ja kantavat tajuttoman boxerin paareilla takahuoneeseen.

Seuraava taistelupari kapuaa saman tien areenalle ja aloittaa rituaalitanssin, jolla ottelijat kunnioittavat thaiboxing-opettajiaan. Bangkokin kahdella päästadionilla, Lumphinilla ja Ratchadamnoenilla, mätkitään illasta toiseen miehestä silavaa, tummanviolettia muaythaimuhennosta.

Salaisen agentin suojeluksessa

Atlanta-hotellin aula on alkuperäisessä 50-luvun asussaan: kaartuvat portaat, puupanelointi, pronssipatsaat ja punaiset nahkalaiskanlinnat ovat umpityylikästä, myöhäistä art decoa.

Kalustukseen kuuluu myös hotellin perustaja ja omistaja. Ex-Bikanerin maharadjan sihteeri ja Indo-kiinassa seikkaillut salainen saksalaisagentti Max Henn istuu päivät pitkät aulassa kissa sylissään ja tarkkailee vieraitaan.

Järjen valo ei enää paista 96-vuotiaan miehen silmistä eikä hotelliasiakas voi välttää ajatusta, että seniili vanhus on unohtanut nostaa lukaalinsa hintoja parin viimeisen vuosikymmenen aikana. Huonehintojen lisäksi Max Henn on unohtanut vaihtaa aulan kaiuttimissa soivat 40-50-lukujen savikiekkojazzlevyt acidjazz-cd:ihin ja iltaisin ravintolassa näytettävät saman aikakauden Hollywood-leffaklassikot Wesley Snipesin ja Rutger Hauerin haulikkohaaremiin. Onneksi.

Jokaisella neliöllään menneen ajan tunnelmaa tihkuvassa hotellissa kahden hengen tilava huone keskellä Bangkokin bisneskeskustaa maksaa Suomen rahassa kahdeksankymppiä.

Samaa hintapolitiikkaa noudattaa alakerran gourmetravintola, josta parhaimmankin herkun saa Alepasta ostetun mikroruoan hinnalla. Kokeilkaa Paroni von Geigerin tofua, 11 markkaa.

Sydämensä Atlantalle matkaaja menettää viimeistään siinä vaiheessa, kun viehättävä vastaanottovirkailija esittelee hotellin puutarhaa ja uima-allasta. Suihkulähteen äärellä, mangopuiden ja kookospalmujen katveessa köllöttää kaksi muhkeaa jättiläiskilpikonnaa.

"Ne ovat tyttö ja poika, Orchidea ja Archibald", neiti sanoo ja iskee silmää.

Hotelli Atlanta, Sukhumvit soi 2. Puh. 252 1650 (Suomesta eteen 662). Huoneet kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen.

Bilepyhiinvaeltajat

"RCA, Rama 9 -kadun poikkikuja", reportteri sanoo taksikuskille.

RCA, RCA, RCA. Mystiset kolme kirjainta, joita parikymppiset bangkokilaisnuoret toistavat mantrana, kun heiltä kysyy, missä thait itse juhlivat.

Taksikuski kierrättää reportterit syrjään kaikista länkkärien tuntemista bailupaikoista - Khaosanilta, Sukhumvitilta ja Silomilta - hotellien pimeille takamaille. Luulemme RCA:n olevan vain yksi trendibaari muiden joukossa, erehdys on melkoinen.

Taksi lyö liinat tiskiin poikkikadun päässä. Poliisipartio estää ajamisen pidemmälle. Ensin huomio kiinnittyy discojen katoilla vilkkuvaan neonvalotaivaaseen, sitten katse tarkentuu kadulla vellovaan massaan - bailaajien valtameri ei ole mahtunut sisälle kadunpätkän tusinaan mahtidiscoon.

On maanantai-ilta ja tuhannet keskiluokkaiset thainuoret ovat pyhiinvaeltaneet Bangkokin tanssitaivaaseen, kadulle, joka tunnetaan nimellä RCA.

Route 66 -diskon ulkopuolella kolme valkokangasta ampuu kuvaa sisätilojen tanssijoista, jotka saavat MTV Grindin näyttämään puupökkelöiden paraatilta. Tytöt vispaavat polvet koukussa lannetta eteen-taakse paineporan vauhdilla ja paksut mustat hiukset viuhuvat ilmassa. Kasvoilla säteilee autuas hymy: täällä ei olla yrmistelemässä omaa cooliutta, vaan pitämässä hauskaa.

Pojat tuijottavat huulet pyöreinä heilojensa vartalonveivausta ja yrittävät pysyä vauhdissa mukana. Tanssihorkkaisesta thainuorisosta täyteen pakatun diskoinfernon fiilistä vastaan on hyödytöntä potkia: kaunotarten lainehtivien lantioiden keskellä ainoastaan suuronnettomuustutkija Kari Lehtolan tapainen uniikkipersoona kykenisi keskittämään ajatuksensa paloturvallisuuteen ja näppäriin hätäuloskäynteihin.

Ulkoterassin pöydissä komeilee jokaisella seurueella viski- tai ginileka blandisten kanssa. "Käsittämättömät bileet", hongkongilaispoika Ray huoahtaa ja vilkuilee metrin päässä tanssivaa tiukkahousuista thaityttöä, joka pyörittää pakaralihaksiaan kuin stressikuulia.

"Eikä tämä ole vielä mitään, tulisittepa tänne viikonloppuna. Koko katu on sadan metrin matkalta ääriään myöten täynnä juhlivia opiskelijoita eikä sisätiloihin ole toivoakaan mahtua."

Suomalaisreportterit ovat kahden hengen vähemmistökansa RCA:n tanssitaivaassa, paikalla ei näy muita länkkäriminoriteetteja. Tänne thait pakenevat turisteja hillittömimpiin hippoihinsa.

"Taidamme olla ei-toivottuja vieraita", reportteri kysäisee Rayltä.

"No problem."

"Missäs länkkärit ovat?"

"Täällä asuvat eivät tule enää ja turisteilla ei ole hajuakaan paikasta", kuukauden päivät Bangkokissa asunut sisustussuunnittelija sanoo.

RCA:ssa oli 1995 illoittain tappeluita farang- ja thaipoikien kesken ja kaksi vuotta myöhemmin poliisit sulkivat diskolavojen luukut. Biittiparatiisi avautui uudestaan 1999, mutta bangkokilaislänkkärit ovat hylänneet paikan thainuorison riemuksi.

Illan edetessä viinapullot tyhjenevät ja koko terassiväki nousee tanssimaan. Parikymppinen funky-elvis jorottaa siniset lasit silmillä kokovalkoisessa kostyymissaan viiden kaunottaren keskellä. Pojan muuvit ovat suvereenit, housujen lahkeet leveät ja paidan napit revitty navan alapuolelle asti.

Hongkongilaispoika Ray tuijottaa hetken paratiisin käärmettä suoraan kitaan ja haukkaa kiellettyä hedelmää. Hän korjaa trendilasien asennon nenänvarrellaan, sutii hiuspehkonsa ojennukseen ja keinahtaa keskelle joraajien Jerusalemia.

Punkkia etsimässä

Itävaltalainen Wolfgang paljastaa Sukhumvit Roadin Pinnacle-baarissa käyneensä viisi vuotta sitten Bangkokissa rajuissa punk-luolissa. Nyt mies istuu seesteisesti hillityn groovessa ruokapaikassa: dj Gene soittaa drum‘n’bassia.

"Diggailin 1970-luvulla Tasavallan presidenttiä ja Hasse Wallia", vuosikaudet Bangkokissa asunut Wolfgang hehkuttaa suomalaisreporttereille.

"Sori, bisnekset kutsuvat", mies pahoittelee ja kävelee kännykkä korvassa baarista pihalle.

Unohdamme kysyä punk-pesien osoitteet, mutta keikalle on päästävä.

Seuraavana päivänä Siam Squaren, nuorten suosiman hengailumestan, poikkikadulla vastaan kävelee teinityttö koulukaveriensa kanssa. Tytön t-paidassa seisoo: Dead Kennedys - fuck the nazis.

"Hei, sä osaat varmaan kertoa jotain Bangkokin punk-scenestä", toimittaja kysyy.

"Punk?"

"Sulla on Dead Kennedys -paita."

"Kennedy?"

"Niin, missä näkee kovimmat punkbändit", reportteri ähkäisee.

Tyttö pyörittelee silmiään ja jatkaa matkaansa. Vaatepuodin kaiuttimista tulvii kadulle Tiktakin Lopeta-biisin englanninkielinen versio ja punk tuntuu kaukaiselta haaveelta.

Rock Pub on rajun rokkimestan maineessa. Siellä osataan varmasti kertoa, missä punkki pauhaa. Taksi kaartaa Phaya Thai-kadulle, oven ympärillä vilkkuvat kirkkaat jouluvalot. Valkoisiin silkkisolmioihin pukeutuneet portsarit hymyilevät kohteliaasti kynnyksellä.

"Rock Pub? Mitä täällä soitetaan?" ihmettelemme.

"Hald lockia. Illan bändi soittaa Scolpionsia."

Auts. Takaisin taksiin ja kohti Metal Zonea.

Taksilta kestää aikansa paikan löytämisessä. Suharit tuntevat Bangkokin jokaisen pornobaarin, mutta muista menomestoista heillä ei usein ole hajuakaan.

Kun taksikuski viimein löytää Metal Zonen ovelle, hän revähtää nauruun. Jättimäinen lohikäärme levittelee siipiään klubin oven yläpuolella ja sen molemmin puolin yrmyttää kaksi barbaaripatsasta miekat ja kirveet tanassa. Thaimaan Tavastian ulkoseinä on vuorattu harmaalla styroksilla muistuttamaan linnan muuria.

Hämärässä salissa paikalliset nahkaneloset matkivat Metallicaa ja Megadethiä. Bändin muoviset mikkistandit on valettu näyttämään ranteenpaksuiselta kettingiltä ja roudari painaa savukoneen nappia kuin kuoleva hengityskonettaan.

Esiintymislava täyttää puolet salista. Lopun tilan on vallannut kaksitoista keski-ikästä Spinal Tap -kloonia, jotka moshaavat siistissä rivissä perseet tukevasti penkeillä. Hevileteistä on jäljellä se, minkä ikä on säästänyt: joukon nestorilla kalju on kirinyt puoleen väliin päälakea, takaraivoa suojelee pellavanvalkea hiusjäkälä.

"Me ollaan kaikki Saksasta", laitimmainen miehistä sanoo ylpeänä. Formulalippalakin alta pursuaa takkuista kiharaa.

Stuttgartilainen Michael Trengert kertoo seurueen olevan työporukka saksalaisesta Metal Blade Records -levy-yhtiöstä.

"Luultiin, ettei Bangkokista löytyisi hyvää rockklubia, mutta löytyihän se", Michael kehaisee Metal Zonea ja iskee kaverilleen malliksi muutaman ilmakitara-heilautuksen.

Miehen povarista löytyy taskumatillinen viskiä. Olemme Bangkokissa, jossa jäähdytettynä tarjoiltuja ravintolapaukkuja saa alle kympillä, mutta Michael on hevi mies. Hän kiertää korkin vaivihkaa auki ja naukkaa taskulämmintä salahuikkaa.

Mutta reportterit eivät ole etsimässä pelleheviä, vaan vaarallista punk-pesää. Tarjoilijan vihjeen perusteella otamme taksin Silom roadin baarialueelle. Ahtaalla sivukujalla vastaan kävelevä nuorehko thaipariskunta ihmettelee reportterin kysymystä.

"Punkkia?"

"Niin, punkkia", reportteri sanoo ja rähisee malliksi Sid Vicious -tyyppisenä ilmabasistina.

"Ai punkkia. No kokeilkaa Patpongilta", poika ehdottaa.

Räkäpunkkia Aasian huoraenemmistöisimmällä kadulla? Nerokas ajatus. Jos alakulttuurinen punk Bangkokissa jonnekin piiloutuu, niin Patpongille tietenkin - koko yhteiskunnan halveksiman saastan keskelle.

Reportterien harmiksi ainut punkki mikä Patpongilta löytyy on tahmea länsimaalainen skunkki. Antiperspiranttinsa unohtaneet länkkärimiehet norkoilevat hawaiji-paidat hiessä pornoluolien edustoilla ja tiirailevat hentoja thaiprostituoituja. Kadun tukkivat rihkamakaupustelijat kauppaavat "Im shy, but I have a big dick" -t-paitoja turisteille ja sutenöörit ohjaavat ujoimmat pojat porttoloihin.

Toimittajat tunnustavat tappionsa: punkit ovat tästä kaupungista kuolleet sukupuuttoon.

Silpakornin boheemit

Thaihippipoika Ian, 20, kumartuu reportterien puoleen ujostellen:

"Saanko kysyä yhden asian?"

"Ihan mitä vaan."

"Mitä on englanniksi...", kukkapaitainen pitkätukka sanoo, pyöräyttää pyllyään ja päästää suustaan töräyksen.

Vastauksen saatuaan Ian ja seitsemän muuta taideopiskelijaa osoittavat porukan laihaa, farkkusortsista kuvanveistäjää: "Hän on fartman."

Pussikaljakassi kilisee Silpakornin taideyliopiston pihalla ja pierumaestro räkättää muiden mukana.

"Häntä ympäröi eteerinen lemu", elokuvaopiskelija Ian selventää totisella naamalla.

Silpakornin taideyliopistolla Chao Praya -joen varrella, Wat Phra Kaewia vastapäätä hörhöilevät Bangkokin nuoret bukowskit ja pollockit. Ovet ovat avoinna, sen kuin kävelee portista sisään ja tutustuu parikymppisten boheemielämään.

Kirppisvaatteissa lojuvat takkutukat ja afroletit eivät tarvitse suurempaa asennekasvatusta: he ovat jo kaikkea sitä, mitä juhanipalmu-ratkaisun urallaan ottaneet taiteilijat vihaavat. Kun valtaosa Thaimaan nuorisosta haaveilee suurista seteleistä ylikansallisen megayhtiön talutuskravatissa, Silpakornin boheemit luovat taidetta nälkäpalkalla.

Graafista suunnittelua neljättä vuotta opiskeleva Wantha vilkuilee vainoharhaisesti kampusalueen rehevää puistoa. Paksut puuvanhukset luovat varjoja pimenevään iltaan.

"Mä pelkään kampuksen kummitusta."

Naurahdamme hyväntahtoisesti.

"Ei, kun mä pelkään todella sitä kummitusta", Wantha hätääntyy.

"Kummitusta?"

"Paras ystäväni näki pari kuukautta sitten punaisissa pussihousuissa kummitelleen ukon, joka oli hillittämön vihainen, koska vedimme pussikaljaa kampuksen puistossa."

Laiska graafikko Tok heittelee kaljanjuonnin ohessa katkarapulastuja ilmaan ja nappaa ne kiinni suullaan. Muutama huonosti heitetty lastu tarttuu pojan kurpitsan kokoiseen jacksonfive-hiuspalloon.

"Miltä tulevaisuus näyttää nuorena bangkokilaisena taiteilijana?" kysymme.

"Huonolta. Bangkokilaiset eivät ole kiinnostuneita gallerioista vaan ostoskeskuksista", Tok vastaa huolettomasti ja kertoo haaveilevansa muutosta Amerikkaan opiskelemaan.

"Siellä oppisi breakdancea."

Blueskeisari ja Bangkokin Björk

Ultraviileä thaikitaristi Chai riuhtoo stratocasterillaan Jimi Hendrixin Crosstown Trafficia. Yleisö jäpittää tuoleihinsa naulittuina ja tuijottaa Bangkokin villeintä kitaravelhoa Saxophonessa, kaupungin parhaassa rock-klubissa. Kitaristin keikkamyssy on syvällä päässä ja silmiä reunustavat tyylikkäät, sormenpaksuiset lasit.

Chai kiemurtelee keppinsä ympärillä, kasvojen eleet paljastavat tiukan tunnelatauksen. Viimeinen äkäinen Henkka-soolo, kertosäe riehakkaalla svengillä ja loppusoinnut perään.

Mies kävelee tyynesti nurkkapöytään ja tilaa tuontioluen.

Pitkältä Amerikan-komennukselta palannut 44-vuotias muusikko odottaa levytyssopimusta, mutta bluespohjainen mustan miehen rock‘n’roll ei Bangkokin levymoguleita miellytä.

"Pari suurinta levy-yhtiötä määrää koko Thaimaan musascenestä ja tuottaa sellaista paskaa, johon en halua koskeakaan", Chai sanoo.

Mies heittää kahdesti viikossa keikan Saxophonessa, ei tienaa suuria summia, elää omalla tyylillään eikä juokse rahanhajua jäljittäen.

Karismaattinen muusikko saa palkintonsa muulla tavoin.

"Chai, saanko kysyä henkilökohtaisen kysymyksen: oletko naimisissa?" reportteri utelee.

"En, erosin vaimostani jo nuorena."

"No, sulla on varmaan paljon naisia?"

Chai ei vastaa vaan ulvahtaa levottomaan hihitykseen. Naurulle ei tule loppua, kitaristi osoittaa sormillaan salissa notkuvia bluesenkeleitä ja skoolaa Heineken-pullollaan reportterin viskilasia.

Saxophonen roudarit vetävät piuhaa illan viimeiselle pumpulle. Bangkok Blues Band osoittautuu nimeään rankemmaksi.

Keskellä heiluu se kaunis laulajapoika. Boy on Bangkokin höyrypäinen reggae-Esa. Kaitakasvoinen rastatukka laseineen muistuttaa hämmentävästi filosofi Saarista punkakatemian aikoina, vuosia ennen Oy Esa Saarioinen Ab:n perustamista.

Kaunis on lavan rastapoika, mutta salillinen hikeä tiivistyy pisaramereksi vasta laulajatar Ganin astuessa lauteille. Kun lyhyenläntä tummahiuksinen kaunotar polkaisee mikrofonin uuteen elämään ja rummuttaa kiivaasti bongoja silmät ummessa, thai- ja farang-yleisö lopettaa pöytälässytyksensä.

Gan kiljaisee kovaa, korkealta ja käheästi, vailla likatahraakaan äänessä. Lavalle noussut Janis Joplinin ja Björkin aasialainen risteytys antaa lavalla kaikkensa. Jokaisena keikkailtana.

Toinen reporttereista on iskenyt silmänsä rokkipiirien suosikkiin.

"Gan, sä olet jumalainen. Parempi kuin Björk", lumoutunut mies uhoaa tauolla laulajalle.

"Björk?"

"Se islantilainen superstara."

"En mä ole kuullutkaan. Mutta en mä nyt niin ihmeellinen ole, onhan niitä parempiakin", Gan punastelee naisten vessan ovella.

"No kun ei ole", toimittaja väittää.

Vessan ovi aukeaa, Ganin viereen astuu kolmekymppinen norjalainen, Ann.

"Tiedätsä Dancer in the Darkin, sen leffan. Tiedätsä Björkin", Ann kiihkoilee laulajalle.

"Kyllä mä nyt tiedän."

"Sä oot parempi kuin Björk", norjalainen vannoo.

Gan painaa punertavat poskensa lattiaan ja nyppii kynsiään.

Keikka jatkuu entistä kuumenpana. Joplinista on siirrytty funkiin ja reggaeen.

Helvetti, reportterit havahtuvat: lavalla laulaa groove-jumalatar, mutta Saxophonen tyylitietoinen yleisö ei saa persettä penkeistään.

"Nyt kaikki peliin", sydämensä menettänyt reportteri patistaa toveriaan.

"Ihanko kaikki?"

Gan ja funk-Esa eläytyvät Sly and the Family Stonen tahdeissa, reportterit astuvat lavan eteen vastakkaisille laidoille ja kiemurtelevat mystisimmät muuvinsa.

Vastuualueet on määritelty ja tarkoitus on sytyttää Saxophonen tulilanka.

Vasemman laidan suomalaistoimittaja aloittaa Chilessä oppimansa mielipuolisen lannehytkytyksen ja huitoo tuulimyllyn lailla thaipöydällistä tanssimaan.

"Tämä on viimeinen ilta", reportteri huutaa.

"Mikä viimeinen", thaipoika ihmettelee.

"Vihoviimeinen!"

Toinen härmäläinen, Krunikan tangolava-travolta kiepsahtelee oikealla laidalla holtittomasti akselinsa ympäri kädet tiputanssia tapaillen, ja katso, ympäröivissä pöydissä alkaa levoton sormien napsutus.

Ensimmäinen thaipoika pomppaa pystyyn kuin poltergeistin voimasta. Kolme nopeaa kierremuuvia, pää heilahtaa niskasta rintaan. Tyttöystävä seuraa perässä.

Suomalaisreportteri tuulettaa villisti ja lisää painetta höyrykoneeseen. Pöydällinen paikallisia juopottelijoita kilistää lasinsa yhteen ja säntää tanssilattialle. Baaritiskillä notkuvat parikymppiset bluesheput arpovat hetken jalkojensa joustavuutta: Bingo! Sällit voittavat itsetunnon tollomaiseen mahtitanssiin.

Laulajatarjumala Gan vilkaisee reporttereja ja hymyilee: tänä iltana Saxophone jammaa pohjoismaisella takapotkulla. Rumpuihin istutettu Chai räjähtää pallillaan nauruun ja pari seuraavaa tahtia bändi soittaa vain funkbasson rytmituella.

Viikko Bangkokissa on pulkassa. Ei muuta kuin verovapaa Toblerone lentokentältä tuliaisiksi ja paluukoneella Helsinkiin.

Go-go

Aise.
Uima-allasbileet yökerhossa. Sukhumvit soi 31.

Bar Baska.
Vauraiden kolmikymppisten suosikkipaikka: ei länkkäreitä eikä baarityttöjä. Vasta muutaman kuukauden auki ollutta klubihuvilaa ympäröi indonesialainen puutarha. Ekkamai soi 22.

Dj Station.
Kolme kerrosta homopoweria. Kahdeltatoista drag show, jonka jälkeen paikka täyttyy viikon jokaisena päivänä. Silom Soi 2.

Fou Bar, model café.
Mallityttöjä ja komeita poikia. Bacardi-tyttö tarjoilee piukassa, valkoisessa lateksiasussa. Siam Square.

G 28.
Teinien suosima disco, romuluisella hissillä noustaan 12. kerrokseen. Sukhumvit soi 26 ja 28 välissä.

La Lunar.
Suosittu yökerho täyttyy expateista, turisteista ja rikasta poikaystävää etsivistä baaritytöistä. Lunar on ainoita paikkoja jotka ovat auki neljään asti ja mukaan mahtuu muutama huvikseen bailaava thainuorikin. Sukhumvit soi 26.

Metal Zone
Conan eksotiikkaa. Ploenchit Road, soi Lang Suan.

Phra Athit -katu.
Tyylikkäimmät boheemitaiteilijoiden kuppilat. Hemlock, Comme ja Baan Phra Athit / Coffee and More -kahviloissa on nuorten kykyjen töitä esillä. Kiinnostavia gallerioita on Silpakornin taideyliopistolla, Phra Athitilla, Ratchadamnoen Klangilla sekä Bangkok Universityn kampuksella.

Pinnacle.
Kolmikymppiset menestyjät chillailevat drinkkilasin ääressä työpäivän jälkeen drum‘n’bassin tahtiin. Sukhumvit soi 33.

Q Bar.
Nuorten ja kauniiden suosiossa. Sukhumvit soi 31.

RCA.
Kokonainen katu täynnä bangkokilaisten opiskelijoiden suosimia discoja. Länkkäreitä promille asiakaskunnasta. Rama 9 ja Petchaburi Roadin välissä.

Rock Pub.
Kikkeliheviä for those about to lock. Phaya Thai Road, vastapäätä Asia Hotelia.

Saxophone.
Bangkokin kuumin liveklubi. Viikonloppuisin kovimmat keikat. Victory Monument, Phaya Thai Road.

Tapas.
Kerma goes Bangkok. Silom soi 4.

Menovinkkejä ovat antaneet dj ja kaupunkilehti Metron toimittaja Kasidit Samniang (Gene) sekä Pinnacle-ravintolan johtajatar Tanisa Amatayakul ja lukuisa joukko bangkokilaisia nuoria. Khop khun maak khrap.

Heti Bangkokiin saapuessa kannattaa sijoittaa 100 bahtia kuukausittain ilmestyvään Metro-magazineen, joka listaa kaupungin menoista lähes kaiken mikä maininnan ansaitsee.

Liikennehelvetissä

Bangkokissa ei ole ruuhka-aikoja, on vain ruuhkaa. Paras tapa liikkua Bangkokissa on katujen yläpuolella kiitävä Skytrain, joka kannattaa valita aina kun se vain on mahdollista. Kyyti taivasjunalla maksaa kahdesta kuuteen markkaa matkan pituudesta riippuen. Nopein ja vaarallisin tapa liikkua Bangkokissa ovat prätkätaksit. Kuolemalle hihittelevät mopokuskit puikkelehtivat ruuhkan seassa omia liikennesääntöjään noudattaen, vastaantulevien bussien kaistalla kaasutellen ja liikennevaloissa varastaen.

Liukkaasti pahimmassakin ruuhkassa liikkuvat prätkätaksit tunnistaa kuljettajien värikkäistä liiveistä. Mopon matkassa keskustan halki päristelee 40-100 bahtilla eli 6-15 markalla. Taksit kannattaa napata lennosta, pyörän tai mopon vuokraus Bangkokissa on huono - ja kuolettava - vitsi.

Seksihelvetissä

Monelle turistille kiihottavinta mitä kaupunki tarjoaa löytyy Patpongin ja Sukhumvitin tyttöbaarialueilta. Maan valuutan, bahtin, romahtamisesta 1997 alkanut Aasian talouskriisi on ajanut tuhannet naiset maksulliseen seksityöhön.

Tutkijat arvioivat, että Thaimaassa on 150 000-200 000 seksillä itsensä elättävää naista. Prostituoiduista suuri osa on kotoisin Thaimaan ulkopuolelta, rutiköyhistä maista kuten Laosista ja Kambodzhasta. Maan aids-luvut ovat korkeat, tosin tiukka kampanjointi on vähentänyt uusien tartuntojen määrää. Pelko hiv:n tarttumisesta on lisännyt lapsiprostituutiota, sillä asiakkaat uskovat tartuntariskin olevan pienempi vasta alalle tulleiden alaikäisten joukossa.

Bangkokin lapsiprostituutio on, toisin kuin usein luullaan, pääosin thaimiesten kysynnän varassa.

Useiden poliitikkojen sekä poliisien on väitetty hankkineen omistukseensa bordelleja ja gogo-baareja.

Tavarataivaassa

Mitä muuta hyvin toimeentuleva thaimaalaisnuoriso tekee vapaa-aikanaan kuin bailaa? Shoppaa. Samaa kannattaa turistinkin tehdä, varsinkin keskipäivän painajaismaisessa paahteessa: ostoskeskuksissa on tehokas ilmastointi.

Kaupan päälle jättimäisissä tavarataivaissa voi ihastella trendikkäitä thaimaalaisnuoria ja vaatteiden hintoja, jotka saavat Vaatehuoneen Simon vaikuttamaan koronkiskurilta.

Keskustan pääkallonpaikalla, Siam Squaren kupeessa sijaitsevasta MBK-ostoskeskuksesta saa tyylikkäitä vaatteita muutamalla kympillä ja ylimmän kerroksen leffapalatsissa pääsee katsomaan elokuvia englanniksi 15 markalla. Filkan aluksi tehdään kunniaa kuningas Phumibolille ja noustaan seisomaan Thaimaan kansallishymnin ajaksi. Samaan aikaan kankaalle heijastetaan miljoonan kuvan mosaiikki kansan rakastamasta koruhallitsijasta.

Viikonloppuisin bangkokilaisnuoriso hengailee Siam Squaren aukiolla, jota ympäröiviltä kapeilta kauppakujilta löytyy trendikkäitä pikkuputiikkeja ja kahviloita.

Viikonloppuisin väkeä vetävät myös Chatuchakin markkinat, Skytrainin päätepysäkillä Mo Chitillä. Massiivinen kauppakeidas on auki ainoastaan viikonloppuisin ja ehdottomasti vierailun arvoinen.

Viileimmät vetimet ja kuumimmat hotpantsit löytyvät nuorten vaatesuunnittelijoiden Ukas & Eros -liikkeestä Narathiwasrachanakarilta, Silomin poikkikadulta. Muutamalla satasella uniikkeja vaatepläjäyksiä myyvä liike on etenkin paikallisten julkkisten ja taidehörhöjen vakiovaatettaja.