Tuhma, tuhmempi, Tokio

Helsinki-Vantaan lentokentällä havahdun siihen, että käsimatkatavarani paukkuvat yli kaikkien rajoitusten ja keksin piilottaa reppuni kyttyräksi takkini alle. Hämäyksen ansiosta saan kuin saankin luvan ottaa koko kamerakalustoni koneeseen ja matka Tokioon voi alkaa.

Olen matkalla viimeiselle kuvausmatkalle Jouni Hokkasen bondage-dokumentin tiimoilta ja reissu alkaa kaoottisissa merkeissä, kun päädyn samalle lennolle tunkevan Hanoi Rocksin kanssa ryystämään olutta. Angela muistaa minut vielä ilmakitaran MM-kisoista ja pahoittelee saamiani paskoja pisteitä.

Saavun Tokioon ja pääsen tullin läpi ilman suurempia ongelmia, vaikka mukanani onkin merkittävästi sallittua suurempi määrä haastateltaville tarkoitettuja tuliasviinoja. Vastassa on Eija Niskanen, joka toimii oppaanani paikalliseen dekadenssiin. Olemme vuokranneet S/M-video-ohjaaja Shibata Golta pyörätuolin köyhän miehen ajoja varten ja suuntamme se mukanamme tapaamaan Yukimuraa, joka on sitomisen ykkösnimiä koko maailmassa. Hän on pistänyt nippuun yli 3000 naista ja monet heistä useampaan kertaankin. Ja vaikka länsimaissa alastomien naisten sitominen liitetään pornografiaan, Japanissa kyse on arvostetusta taiteenlajista. Näin meille on ainakin väitetty.

Metrossa käytän tilaisuuden hyväksi ja pyydän matkaamme tarttunutta musiikkivideokuvaajaa lykkimään minua pyörätuolissa. Kuvat näyttävät hyviltä, mutta matkaamme tulee töyssy, kun touhustamme ärsyyntynyt eläkeläismies monottaa minua kivuliaasti kylkeen. Pakenemme raivosta parkuvaa papparaista ja seuraavaksi ovat vastassa jo viranomaiset. Metrossa kuvaaminen on ehdottomasti kiellettyä, ja minulle on kerrottu loputtomasti kauhutarinoita siitä kuin Pirjo Honkasalo pidätettiin lukuisia kertoja hänen yrittäessään kuvailla siellä. Pyörätuolissa näytän kuitenkin ihan vakuuttavasti cp-vammaiselta, ja kun retkotan kameraa kuvatessani huolettoman näköisesti polvieni päällä vältämme kätevästi putkareissun.

Harmaahapsinen sidontamestari Yukimura odottelee jo meitä mallinsa kanssa ja tarkoituksenamme on kuvata hänen oppipoikansa Steve Osadan sitomismistunti. Koska Steve ei ole vielä saapunut, alan luppoajalla kuvailla Yukimuran haastattelua. Se lähteekin railakkaasti käyntiin, kun mies alkaa puhuessaan kähmiä estottomasti mallinsa rintoja samalla selostaen möreällä äänellä sitojan ja mallin välisestä intiimistä yhteydestä. Steven saapuessa paikalle alkaa hän vääntää valmiiksi lämmiteltyä mallia solmuun Yukimuran seuratessa taustalla touhua tupakkaa ketjussa tupruttaen. Kivusta tai nautinnosta äänekkäästi ähisevä malli on hetkessä levytetty maahan ketarat näyttävästi levällään ja Steve selostaa paksulla aksentillaan, kuinka jo pikkupoikana nautti serkkutyttönsä niputtamisesta vähän samantyyppisiin sykkyröihin. Vinhaa vauhtia syntyvien naisasetelmien taiteellisia ulottuvuuksia ei käy kieltäminen, mutta mieleen hiipii vääjäämättä epäilys siitä, olisiko kyseessä kuitenkin myös näiden vanhempien herrasmiesten kiero konsti tienata rahaa tuntemattomien naisten kähmimisellä. Joka tapauksessa nopeasti käy selville, että Steve on niin perverssi kuin ihminen voi perverssi olla.

Shibata vie meidät tapaamaan bongagetaikuri Mira Kurumia hänen S/M-studiolleen. Sovimme, että voimme tulla haastattelemana häntä hänen taikashownsa yhteydessä parin päivän päästä Loft + 1 –klubin S/M-spektaakkeliin, joka on länsimaalaisilta normaalitilanteessa ehdottomasti kielletty paikka. Paluumatkalla olemme pakkautuneet kuin sardiinit kiinni juopuneisiin japanilaisiin liikemiehiin ruuhkaisessa ja viinalta haisevassa yömetrossa, mutta Eija selittää haltioissaan, kuinka elokuva saisi komean Miran ansiosta myös paljon naiskatsojia, sillä Steve ja Yukimura aiheuttavat rujolla ulkomuodollaan naisyleisössä lähinnä kauhua.

Jalustafasismia

Aamulla tarkoituksemme on kuvata pakolliset maisemakuvat kaupungintalon 45. kerroksesta, mutta ongelmaksi muodostuu se, että turvamiehet estävät ammattikaluston ja jalustan käytön rakennuksessa. Salakuljetamme kaluston kuitenkin ylös ja ehdin taltioida varsin näyttävää näkymää miltei 5 minuuttia ennen kuin touhuni keskeytetään. Esitämme Eijan kanssa, ettemme ymmärrä japania, mikä tosin kohdallani pitää paikkansakin.

Matkalla Harajuku-alueen hektiselle ostoskadulle havainnoin japanilaisen muodin ainutlaatuisuuden. Miehet voivat pukeutua aivan miten sattuu ja naisilla yleisin tyyli on pikkutyttömäinen minihame-varsisukka-yhdistelmä, joka saisi kaikki suomen annemoilaset kiljumaan raivosta. Alan myös hahmottaa, ettei legenda Hanoi Rocksin ilmiömäisestä suosiosta Japanissa olekaan täysin tuulesta temmattu. Kun vastaani alkaa tulla kymmenittäin Michael Monroen näköisiä japanilaisia, uskon vihdoin, että pojat ovat todella tehneet vaikutuksen paikallisiin. Naureskelemme Eijan kanssa Mike-klooneille ja riemumme yltyy ylimmilleen, kun huomaamme, että vaatekaupassa shoppailee jopa yksi valkoihoinen, joka on tälläytynyt samanlaisiin tamineisiin ja peruukkiin. Riemu tosin hieman laantuu, kun lähemmässä tarkastelussa se paljastuu, että kyseessä on Mike Monroe.

Steve on kutsunut meidät kuvaamaan hänen viikoittaisen 4 tunnin kinbaku-sessionsa. Kinbaku on sitomisen muodoista juuri se taiteellisin ja tunteellisin. Esityksen lippujen hinnalla pääsisi Suomessa parikin kertaa kansainvälisen megatähden stadion-keikalle, mutta jostain syystä studiolle valuu silti ihmisiä.

Esityksen alkaessa Steve runttaa uudestaan ja uudestaan kauttaaltaan tatuoitua naikkosta köysillä kuriin ja vaatteet vähenevät joka kierroksella. Paikalle osunut japanilainen herrasmies tuntuu olevan kiinnostunut zoomailemaan lähinnä naisen erogeenisiin alueisiin, mutta australialainen miekkonen ja Uudesta-Seelannista kotoisin oleva pariskunta näyttävät haltioituvan enemmän esityksen taiteellisita ulottuvuuksista. Esityksen jälkeen he hehkuttavatkin kokemustaan ja kertovat suunnitelleensa jo pitkään saapumista Steven legendaariseen näytökseen, mutta vasta nyt sinne uskaltautuivat.

Aamulla Asakusan temppelialueella kohtaan jälleen Japanilaisten harrastamaan jalustafasismin, kun vartija työntyy pontevasti kamerani eteen aina kun saan sen aloilleen. Niinpä joudun turvautumaan käsivarakuvaukseen, mikä osoittautuu virheeksi. Temppelin sisällä nimittäin silmääni pistää erikoinen toivekaappi, jonka laatikoista keskittyneen näköiset ihmiset vetelevät ilmeisesti jonkin sortin ennustuksia. Kuvaan lähikuvia ihmisten hartaudenharjoituksesta ja tehdessäni vauhdikasta kameranliikettä mummelin käden mukana kohti kaappia, tulen tyrkänneeksi sen nurin. Lappuset lentelevät ympäriinsä ja ihmiset pakenevat paikalta järkyttyneinä. Yritän kiireellä saada tötterön taas kuntoon ja asettelen papereita takaisin luukkuihin, mutta ei mene aikaakaan, kun minut ohjataan ulos alueelta, jonne ei itse asiassa kameran kanssa olisi saanut mennä alunperinkään.

Agehan sulosolmut

Matkalla Dogenzakan love hotel –alueelle meidät paiskataan ulos junasta, kun kärähdän kuvaamisesta. Pääsemme kuitenkin lopulta perille ja tutustumaan alueen loputtomiin pieniin seksihotelleihin. Japanissa asutaan tyypillisesti vanhempien luona avioitumiseen asti ja siksi nuoret parit tarvitsevat kutemispaikat kotinsa ulkopuolelta. Nauhalle tarttuu koomisia otoksia yltä päältä hiessa huoneistaan kömpivistä pariskunnista, mutta vastoin odotuksia nämä eivät näytä olevan laisinkaan kiusaantuneita saamastaan julkisuudesta.

Palaamme vielä kerran Steven kinbaku-studiolle, jossa meitä odottaa Japanin suosituin kinbaku-malli Ageha, yksi elokuvan keskushenkilöistä. Steve paljoa kyselemättä niputtaa Agehan lattialle monimutkaiseen myttyyn. Ageha ilmehtii kivun ja intohimon tuntemuksiaan eläväisesti, mutta todellinen ällistyksen hetki seuraa, kun päästään mallia ilmassa roikottaen tehtäviin solmutemppuihin. Agehan erikoisuus nimittäin on, että häntä voi rotkottaa naruissa pää alaspäin loputtoman pitkiä aikoja ja Steve ottaa tästä kaiken ilon irti. Kameran takanakin alkaa tuntea pahoinvointia, kun pää punaisena roikkuvaan naisen ympärille kieputetaan loputon määrä köyttä ja jalat sidotaan uudestaan ja uudestaan toinen toistaan hankalampiin asentoihin. Esityksen päätteeksi Steve ylistää Agehaa vuolaasti Japanin parhaaksi kinbaku-malliksi.

Haastattelemme Agehaa ja hän kertoo olevansa myös taidemaalari. Pian hän alkaakin esittelemään tekemiään abstrakteja piirustuksiaan, joihin on tosin silloin tällöin piirustettu sidontamestari Yukimura tupakka kädessään. Esityksen aikana huomioni oli kiinnittynyt Agehan käsissä olleisiin viiltojälkiin ja tyttö selittääkin pirteään tapaansa viillelleensä itseään aika paljonkin, ennen kuin keksi alkaa purkaa ylimääräisen energiansa ensin SM-esityksiin ja lopulta sitomishommiin.

Aamulla havahdun siihen, että yenivarastoni on auttamatta loppumassa ja Shibata on matkalla hotelilleni hakemaan rahojaan pyörätuolin vuokrasta. Lähdemme miehen kanssa etsimään rahan-vaihtopistettä mukanamme autonkuljettaja "Stoner". Yksi vilkaisu riittää paljastamaan, mistä mies on nimensä saanut. Shibata alkaa kysellä, miten vanhempani olivat suhtautuneet siihen, että päädyin elokuva-alalle, sillä hänen omansa olivat ottaneet asiasta herneen syvälle sieraimeen ja vaatineet miestä valitsemaan itselleen jonkun oikean ammatin. Mies oli 7-vuotiaana kävellyt legendaarisen Kurosawan studioille vaatimaan töitä ja Akiran poika oli saman tien toivottanut hänet tervetulleeksi klaaninsa oppiin. Epäselväksi kuitenkin jäi, miksi Shibata oli samurai-elokuvien sijaan päätynyt ohjaamaa väkivaltapornoa.

Maisemakuvaussession jälkeen tarkoituksenamme on taltioida otoksia Japanin kaupallisesta erotiikasta ja sille otollinen maaperä on 5-kerroksinen seksin erikoistavaratalo "Love Merci". Suuntaan kameralaukkuineni heti naisilta kiellettyihin yläkerroksiin ja ehdinkin kuvailla hyvän hetken miehiä tutkailemassa ripulipornojulkaisuja, kun minua tullaan häätämään ulos. Eija tulee pelastamaan minua pulasta ja vakuuttelemme pitkään meille annetun täydet kuvausluvat, kunnes itsekin tajuamme hieman noloina, ettei kukaan ole lupaa todennäköisesti muistanut edes kysyä. Lepyttelyeleenä ostan kaupasta pinon räikeintä hyllystä löytynyttä peräruiske-erotiikkaa ja lopulta meidät toivotetaan tervetulleeksi sinne uudestaan, kunhan luvat ovat kunnossa.

Maailmanlopun klubi

Illalla suuntaamme taltioimaan sekä kidutustaikuri Mira Kuramin että Agehan live-esitystä kaupungin ehkä pahamaineisimmalle S/M-klubille. Loft +1 -klubi on rakennuksen kellaritasolla oleva tupakan savuverhon sävyttämä luola ja ensimmäisenä eteemme pongahtaa villakoiraa muistuttavaan asukokonaisuuteen sonnustautunut pulska neiti joka, juoksentelee ja pomppii pitkin ravintolaa jaellen ohjelmavihkosia ja flyereitä.

Meneillään on komedia-akti jossa Star Trek –asuun tälläytynyt mies beatboxaa, tekee robottimaisia tanssiliikkeitä ja masturbointipantomiimin lopuksi laukeaa eturivissä olevan katsojan kasvoille. Esitys saa uutta vauhtia, kun esiintyjät vetävät esiin kasan pulloja, joissa näyttäisi olevan erilaisia ihmisen eritteitä. Liemiä juotetaan yleisölle, kunnes puudelineiti riehaantuu ja tyhjentämään niitä todellisella antaumuksella. Ilmeestään päätellen idea ei lopulta ollutkaan niin fantastinen kuin miltä se saattoi aluksi tuntua.

Samassa lavalle tepastelee Liisa ihmemaassa -teeman tälläytynyt neiti aukomaan suutaan japanilaisen renkutuksen tahtiin ja repimään haavellinen ilme kasvoillaan kukasta terälehtiä. Hetken vaikuttaakin kuin hän olisi tullut väärälle klubille, mutta äkkiarvaamatta hän vetää neulan taskustaan ja alkaa hakata sitä käteensä kuin seonneen singerin raivolla. Veri lentää ja valuu pitkin lattiaa ja minulle jää hieman epäselväksi oliko esitys kannanotto huumeita vastaan tai puolesta vai liittyikö huumeet edes esitykseen.

Shokista on ehtinyt tuskin toipua, kun kasvonsa maskilla peittänyt pitkätukkainen mies retuuttaa naisen hiuksista repien lavalle. Flegmaattinen nainen pannaan köysiin, häntä ruoskitaan ja kärvennetään ja aktin lopuksi häneltä viilletään kurkku auki. Kun naista kannetaan paikattavaksi kevennystä tunnelmaan yrittää tuoda Jari Sillanpään mieleen tuova stand up –koomikko, jonka esitys ei tosin minulle aukea, sillä en ymmärrä kieltä eikä esityksessa masturboida. Saamme kokea vielä illan korkeakulttuurielämyksen, kun lavalla näytellään kirjailija Ango Sakaguchi novelliin perustuva rakkauskertomus, jonka keskeistä sisältöä ovat kukkasten ompeleminen naisen rintoihin ja aktin perään naisen niskojen vääntäminen nurin.

Roisiin väkivaltaan alkaa jo turtua, mutta kun lavan lattiaa aletaan peittämään muovilla alamme pelätä joutuvamme todistamaan paloittelumurhaa. Tosiasiassa lavalle sipsutteleekin taas puudelinainen, joka alkaa kaistapäisellä raivolla murskaamaan lekalla lavalla olevia leluja ja muuta irtaimistoa juosten välillä ympäriinsä kimeästi kirkuen. Koko touhussa ei näytä olevan yhtään mitään järkeä. Yleisö joutuu väistelemään sen päälle sinkoutuvaa rojua ja viimeisenä murskataan realistisen näköinen Ageha-nukke, jonka irronneet jalat saan taisteltua ne kaapanneelta naiselta tuliaisiksi Hokkaselle.

Illan ensimmäinen puolisko huipentuu siihen, että kaksimetrinen domina lävistää pikkiriikkisen uhrinsa rinnat sukkapuikoilla ja sytyttää puikot palamaan. Epähuomiossa tupakkaa ketjussa käryyttävä domina sytyttää myös naisen vaatteen palamaan eikä aluksi suostu huomioimaan naisen epätoivoista viittilöintiä. Kun vaate kytee niin, että savu nousee, alkaa domina hätääntyneenä läiskiä sitä sammuksiin ja esitykseen saadaan siis ylimääräinen pahoinpitelyosuus. Aktin lopuksi domina keksii vielä puristaa naisen seivästettyjä rintoja niin voimallisesti, että veri purskuaa. Näky on etova, mutta yleisö hurraa.

Grande Finale

Väliajalla klubi muuttuu solmuaskartelukerhoksi. Yleisölle opetetaan illan pääesityksiä odotellessa yksinkertaisia solmuja ja yleisön joukosta vapaaehtoiseksi sidottavaksi ilmoittautuu erehdyttävästi Irina Krohnilta näyttävä rehevä lady. Nainen juoksentelee lavalla tissit paljaana ja läskit hölskyen, mutta taidokkailla solmuilla hänet saadaan lopulta rauhoittumaan.

Taikuri Mira Kurumin taikashowssa on taikuutta varsin vähän, pääasiallisesti mies pieksee avustajaansa, aiheuttaa tälle muutaman palohaavan, hosuu järkyttävän kokoisella dildolla tätä haaroihin ja sylkee tikkoja tämän takalistoon. Sitomismaailman uusi nouseva kyky Hajime Kinoko keksii ripustaa naisen ristille ja pakollisten ruoskimisrituaalien jälkeen kiepsauttaa ristin ylösalaisin ja työntää naisen pään vettä täynnä olevaan sinkkiämpäriin.

Ilta huipentuu kuitenkin kaikkien odottamaan Agehan esitykseen ja koko klubi sähköistyy. Maastotrikoisiin sonnustautunut Ageha esittää ensin pitkän monologin mörällä miesäänellä ja heiluttelee nuncha-kapuloita. Lavalle tulee toinen nainen sekä mies, jonka nahkaan nainen alkaa survoa paksuja koukkuja. Mies pannaan koukkujen varassa pyörimään katosta naisten hakatessa toisiaan tämän alapuolella. Varsin aidon oloinen kissatappelu leviää nopeasti yleisön sekaan ja myös sivulliset saavat ruhjeita. Esitys huipentuu Agehan akrobatianumeroon ja saan kuulla, että sen juoni perustuu "Moster Hunt" –playstation-peliin.

Valot lyödään päälle ja seuraamme lyllertää sidontamallina ollut joustavalla ns. bojoing-läskillä kuohkeaksi kuorrutettu lady. Hän pitää pitkän esitelmän siitä, kuinka ylpeä hän on pitkänmallisista jojo-tisseistään ja vaatii kokeilemaan niiden kimmoisuutta. Kun aluksi ujostelen, nainen ottaa rivakasti päästäni kiinni ja survoo sen utareittensa väliin ja pakkohan se on myöntää, että huomattavaa kimmoisuutta niissä todellakin on havaittavissa. Nainen kuitenkin vaatii varmistamaan sen vielä perusteellisella käsikopelolla. Kokemuksen kruunaa se, että itsellekin selittämättömäksi jääneestä syystä kiipeän korokkeelle ja toistuvasti pompahdan sieltä naisen päälle ja rintakehiemme kohdatessa suorastaan uppoan vellovaan lihaan. Nainen hakkaa käsiään kuin ei olisi koskaan kokenut mitään niin hauskaa, vaikka todennäköisesti aamulla kiroileekin touhussa syntyneitä ruhjeita ja mustelmia.

Rakkauden kauppakujilla

Havahdun Mira Kurumin haastattelun jälkeen, että minun on pakko saada tämän mestariohjaajan nimikirjoituksella varustettuja kidustuselokuvia, ja piipahdankin hänen kotonaan sellaisia hakemassa. Miehen koti onkin näkimisen arvoinen. Jo eteinen on tukossa kaasunaamareita ja natsikoppalakkeja ja peremmällä löytyy loputtoman natsirekvisiitan lisäksi Neuvostoliiton aikaisia asepukuja ja uniformuja. Kaiken tuon keskellä asustelee vielä neljä käärmettä. Valikoin miehen kokoelmasta kaikkien rujoimman näköiset DVD:t ja niihin nimikirjoitukset saatuani toivottelen hyvät jatkot ja pakenen paikalta.

Piipahdettuamme kidutusmuseossa löydäme itsemme Shibyan Sleeping Beauty Member’s S/M-baarista, jossa päivävuoroa vetävä sitomistaitelija murehtii tulevaa esiintymistään Yhdysvalloissa, sillä tiukemman lainsäädännön vuoksi hänet kiikutetaan esityksen jälkeen todennäköisesti suoraan vankilaan. Tarjoan juttutuokion päätteeksi miekkoselle lahjaksi pullon Koskenkorvaa, jonka hän korkkaakin heti ja ottaa aimo huikan. Miehen väännellessä naamaansa tuskasta, päädymme yhteisymmärrykseen siitä, että Koskenkorva on erikoinen suomalainen sadomasokismin muoto. Sadistit tarjoavat, masokistit juovat.

ERROR

Viimeinen etappimme on Roppongissa Mode et Baroque S/M Hostess -baari. Paikan pitäjä on Steven parhaiden oppilaiden joukkoon lukeutuva Shushei Kitagawa. Mies höyryää ympäriinsä kroonisen ADHD:n riivaamana ja paikan rekvisiitasta haltioituneena pyydän hetken mielijohteesta, että myös minut pistettäisiin narun jatkeeksi. Shushei ryhtyy hommiin ja pian roikunkin narujen varassa ilmassa. Nyt vihdoin alan hahmotttaa, kuinka hankalaa sidontamallin työ voi olla. Hikoilevan nenäni kutitus muuttuu hetkessä niin sietämättömäksi, että joudun kiljumaan Eijan apuun. Ilokseni tosin huomaan, että köydet ovat puristaneen minulle a-kupin tissit. Kun saan tupakan suuhuni, ryntäävät baarin vähäpukeiset naiset nöyryyttämään minua häikäilemättömästi. Eija räpsii kuvia ja kihertää, mutta ei mene kuin hetki, kun hänkin roikkuu katosta leveä virne naamallaan.

Päästyämme maan tasalle istahdamme alas ja itsensä varsin olemattomilla kangaslämpäreillä verhonnut Veronica alkaa kyselemään Suomesta. Eijan pitäessä esitelmää, kyselen Shusheilta hänen tyypillisistä asiakkaistaan ja mies selittää vakiovieraiden olevan korkeassa asemassa olevia valkokauluspomoja. Shushei kertoo, että Japanilaiset on ujoa kansaa ja normaalissa baarissa naisiin lähestyminen tuntuu mahdottomalta, joten asiakkaita riittää. Kerron että Suomessa miehillä on tapana baarissa juoda itsensä syvään humalaan ja alkaa sitten kähmimään naisia paljoa ujostelematta. Shushei kuuntelee haltioituneena. Kun Eija mainitsee, että veljeni on poliitikko, alkaa Veronica hokea hänen olevan Suomen presidentti, eikä tunnu hyväksyvän vastaväitteitäni.

Jutustelu keskeytyy, kun illan ensimmäinen asiakas astuu baariin. Shushei alkaa välittömästi vääntää miehelle drinkkiä samalla kun puolialastomat naiset koikkelehtivat viihdyttämään herraa. Pian paikka alkaakin kansoittumaan, ja päätämme Eijan kanssa lähteä lipettiin, sillä paikan laskutusperiaate toimii samalla periaatteella kuin taksin vastaava. Viimeinen asia minkä ehdin nändä on se, kun länsimaalainen mies on riisunut paitansa ja yksi baarin neideistä riuhtoo köysiä esiin. Matkaan kohti lentokenttää ja toivon hiljaa mielessäni, etteivät tullimiehet keksi alkaa tutkia matkalaukustani löytyvää kidutuspornokokoelmaa.